minulla on kaveriporukka jossa liikun. siihen kuuluu yksi kolmikymppinen epätoivoinen mies Antti joka on tullut baarissa muutaman kerran kysymään saako hän halata minua. kerran jopa kaksi kertaa illassa. yhden kerran ollaan halattu seuraavalla kerralla kieltäydyin. seuraavalla kerralla käskin jätkän painua vittuun juttujensa kanssa.hän alkoi pitämään kovaan ääneen sopimatonta mekkalaa että hänen käskettiin juuri painua vittuun ja kuinka hänen elämänsä on muutenkin paskaa. hän on tuijottanut minua baarissa ja kun kysyin miksi koko ajan tuijotat vastaus oli "eikö saisi" sanoin että mä en halua sitten se alko puhuun kovaan ääneen kaverillee että voisiko hän hakea puukon ja tehdä hänelle eutanasian. minulla on kaveri nimeltänsä nyt vaikka Siiri. Siiri seurustelee Antin kaverin kanssa ja Antti on sanonut Siirin poikaystävälle että että eikö hän tajua että Siiri vain hyväksikäyttää tätä. muutenkin tällä on tapana vittuilla Siirille. suunnittelimme baariin lähtöä porukalla viikonloppuna. sanoin Siirille kuultuani että Antti on tulossa mukaan että en tykkää Antista ja että hän ällöttää minua. Siiri suuttui ja sanoi että Antille pitäisi kertoa suoraan että en halua häntä mukaan ja että kun olen kuski niin saan valita ketä otan mukaa.ja että en saisi puhua selän takana ja että hän ei tykkää selän takana puhumisesta ja pitäisi antaa tasa arvo kaikille ihmisille eikä syrjiä.ja että senkin takia mun pitäisi kertoa antille etten halua häntä mukaan ettei iltani mene pilalle eikä uhrautua. ja sitten Siiri meni kertomaan Antille että minä en halua häntä mukaan baariin.nyt en tiedä mitä tehdä. pitääkö alkaa pyytelemään anteeksi antilta vai suuttua siirille?
mitä mieltä olette?
annaleena
2407
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
....olen 20vuotias.
tyhmä.
Plus päässyt peruskoulusta oppimatta alkeellisiakaan kirjoitustaitoja. Kukaan ei jaksa lukea tai yrittää ymmärtää tuollaista mössöä.