Mitä mies tekisit???

Tapasin aivan ihanan miehen kolme viikoa sitten, ja olemme sen jälkeen olleet yhteydessä pari kolme kertaa viikossa, ja se on tiivistynyt kokoajan. Mies on kaukana töissä, ja meidän pitäisi nähdä kuukauden kuuluttua.

No viikonloppuna soittelimme ennen valomerkkiä ja sovimme, että soittelemme vielä myöhemmin (siis molemmat olivat tahoillaan pitämässä hauskaa kavereiden kanssa). Hän vielä vitsaili, että kai minä jonkun miehen mukaan lähden baarista (heti alussa tein hänellekin selväksi, että jos yhdenillan juttua etsii, tuhlaa aikaansa minuun, johon hän totesi, ettei mitään sellaista haekaan).

Yllätys yllätys, puhelimestani loppui akku, emmekä voineetkaan siis soitella. Seuraavana päivänä en saanut puhelintani päälle, vaikka se oli ollut koko yön laturissa. Meni siis rikki... No puhelin lähti maanantaina huoltoon ja miehen yhteystiedot katosivat sen mukana. Hänellä on salainen nro, joten en ole voinut ottaa yhteyttä häneen, ja kertoa, miksei minuun saanut yhteyttä. Hänestä ei ole kuulunut sen jälkeen. :(

Miehet, jos olisitte tarpeeksi kiinnostuneita, ottaisitteko vielä yhteyttä? Vai näyttääkö tilanne hänen silmissään kenties siltä, että lähdin jonkun miehen mukaan silloin ja suljin puhelimeni jottei hän häiritsisi?!!! Voiko hän luulla, että minua ei kiinnosta?

Onkohan tämä vaan naisen logiikkaa? En haluaisi menettää häntä...
141285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

miesten eikä naisten logiikkaa vaan paska tilanne ja toinen osa-puoli voi tosiaan vetää väärät johtopäätökset. Sähän ikäänkuin rikoit sopimuksen.
Kai sulla on sen meiliosote tai jotain, älä nyt pönttö jää odottelemaan et se tekee jotain.

Äänestä
  • Kun ei ole edes hänen meiliään!!! Muistan hänen puhelinnumerostaan kolme ensimmäistä ja neljä viimeistä numeroa varmuudella, mutta ihan älytöntä hakuammuntaahan se on...

    Tilasin jo operaattoriltani puheluerittelyn, jossa näkyy soitettujen puhelujen lista. Siinä numeroista puuttuu kolme viimeistä numeroa, mutta nehän muistan, eli sieltä saan numeron viimeistään selville. Erittely tulee vasta seuraavan laskun mukana, joten siihen menee kuukausi!

    Hänen veljensä nimen tiedän, joten jos pian ei ala miehestä mitään kuulumaan, niin joudun kai epätoivoisena ottamaan yhteyttä häneen... Aika noloa, jos paljastuukin, ettei miestä itseään ehkä kiinnostakaan.

    Ainoa, mikä tässä vähän lohduttaa on se, että lähetin hänelle vielä viestin heti sen "viimeisen" puhelun jälkeen, jossa sanoin, että oli tosi söpöä ja mukavaa, että hän soitti minulle. Hän vastasi takaisin, että "Hyvä...".

    Äänestä

  • ap. kirjoittaja kirjoitti:

    Kun ei ole edes hänen meiliään!!! Muistan hänen puhelinnumerostaan kolme ensimmäistä ja neljä viimeistä numeroa varmuudella, mutta ihan älytöntä hakuammuntaahan se on...

    sille veljelle jossa sanot vaan että sun puhelin hajosi ja siinä hävisi sen miehen nro, että antaisiko veli sen. Ei sen kummempaa.

    Äänestä

  • Emmanuele kirjoitti:

    Jotenkin tuntuu hassulta lähestyä pelkällä tekstiviestillä aivan vierasta ihmistä, ja luulen, ettei hän sitä nnumeroa tietenkään antaisi. Siihen on nimittäin erittäin pätevä syy, että numero on salainen, kuten myös omani on. Olen sanonut siskolleni, ettei minunkaan numeroani anneta eteenpäin...

    Kiitos silti vinkistä...

    Pyydä veljeä välittämään sinun numerosi (nimen kera) veljelleen. Selitä puhelimesi rikkoutuminen. Salainen numero ei estä näinpäin kertomasta, koska asia jää miehen harkintaan.

    Äänestä

  • loogikko kirjoitti:

    Ja oikeesti, aina hoen tätä mutta maailmassa on liian vähän rakkautta ja liikaa miihailevia ihmisiä jotka eivät saa nieltyä ylpettään. Nyt vaan toimimaan! Mies saattaa hyvinkin arvostaa sitä.
    Jos ei arvosta niin mitä sä häviät?

    toimia, jos tosiaan mitään ei pian kuulu...

    Minua vaan kiinnostaisi tietää, mitä miehet mahdollisesti ajattelevat tällaisessa tilanteessa...

    Äänestä

  • ap. kiroittaja kirjoitti:

    toimia, jos tosiaan mitään ei pian kuulu...

    Minua vaan kiinnostaisi tietää, mitä miehet mahdollisesti ajattelevat tällaisessa tilanteessa...

    Mies olis otettu.

    Äänestä

  • Emmanuele kirjoitti:

    Ja oikeesti, aina hoen tätä mutta maailmassa on liian vähän rakkautta ja liikaa miihailevia ihmisiä jotka eivät saa nieltyä ylpettään. Nyt vaan toimimaan! Mies saattaa hyvinkin arvostaa sitä.
    Jos ei arvosta niin mitä sä häviät?

    Olen vain ujon puoleinen, ja pelkään olevani päällekäyvä! Mutta jos joku elämässäni on tuntunut oikealta, niin heti alkuhetket ollessani tämän miehen lähellä, tai puhuessani hänen kanssaan puhelimessa...

    Tiedän, että hän suhtautuu myös naisiin varovaisesti, ja siksi pelkäänkin...

    Äänestä

  • ap. kirjoittaja kirjoitti:

    Kun ei ole edes hänen meiliään!!! Muistan hänen puhelinnumerostaan kolme ensimmäistä ja neljä viimeistä numeroa varmuudella, mutta ihan älytöntä hakuammuntaahan se on...

    Tilasin jo operaattoriltani puheluerittelyn, jossa näkyy soitettujen puhelujen lista. Siinä numeroista puuttuu kolme viimeistä numeroa, mutta nehän muistan, eli sieltä saan numeron viimeistään selville. Erittely tulee vasta seuraavan laskun mukana, joten siihen menee kuukausi!

    Hänen veljensä nimen tiedän, joten jos pian ei ala miehestä mitään kuulumaan, niin joudun kai epätoivoisena ottamaan yhteyttä häneen... Aika noloa, jos paljastuukin, ettei miestä itseään ehkä kiinnostakaan.

    Ainoa, mikä tässä vähän lohduttaa on se, että lähetin hänelle vielä viestin heti sen "viimeisen" puhelun jälkeen, jossa sanoin, että oli tosi söpöä ja mukavaa, että hän soitti minulle. Hän vastasi takaisin, että "Hyvä...".

    saunalahden liittymän omistavana voin katsoa puheluerittelyn reaaliaikaisena netissä!

    Äänestä

googlella? Jos et ole, niin pistä miehen kokonimi ja asuinpaikka googleen. Toinen vaihtoehto on hakea miehen nimellä ja työpaikan nimellä.

Äänestä
  • muttei esim. tämän ammattiryhmän edustajilla, sillä heidän perässään varmaan häirikkönaisia riittää...

    Äänestä

mut toiha olis sellane force majori, et eihä tollasesta voi mitenkä ainaka suuttuu. et kai se toine ymmärtäis, et jos ei oo antanu ku numeron ja sit puhelin häviis, nii minkä sille mahtais.

et ei ihmiset enää puhelinnumeroita muista silleen, ku joskus kauan sitte. hyvä jos omiaan, saati muitten. tai siis toi oli aika rankka yleistys, mut sellane fiilis tällä olis.

jos se haluais saada sanaa sille äijälle, nii ei muuta ku velipojan kautta sanaa meneen. luulis et ymmärrystä ja sympatiaa löytyis.

voi se olla vähä ihmeissään, jos olis menny hienosti ja sitte iha yhtäkkii toine häviäis. ja varmaan vähä huolissaanki. ihme jos se ei oo kyselly jo sun tutuilta.

Äänestä
  • jos tällä olis ikää 32 v. ja sellane fiilis, et tää ei osais ihan ainaka kirjoittaa, nii tollasesta tulee vähä se, et menis ehkä kurssille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ikävä tilanne kirjoitti:

Tapasin aivan ihanan miehen kolme viikoa sitten, ja olemme sen jälkeen olleet yhteydessä pari kolme kertaa viikossa, ja se on tiivistynyt kokoajan. Mies on kaukana töissä, ja meidän pitäisi nähdä kuukauden kuuluttua.

No viikonloppuna soittelimme ennen valomerkkiä ja sovimme, että soittelemme vielä myöhemmin (siis molemmat olivat tahoillaan pitämässä hauskaa kavereiden kanssa). Hän vielä vitsaili, että kai minä jonkun miehen mukaan lähden baarista (heti alussa tein hänellekin selväksi, että jos yhdenillan juttua etsii, tuhlaa aikaansa minuun, johon hän totesi, ettei mitään sellaista haekaan).

Yllätys yllätys, puhelimestani loppui akku, emmekä voineetkaan siis soitella. Seuraavana päivänä en saanut puhelintani päälle, vaikka se oli ollut koko yön laturissa. Meni siis rikki... No puhelin lähti maanantaina huoltoon ja miehen yhteystiedot katosivat sen mukana. Hänellä on salainen nro, joten en ole voinut ottaa yhteyttä häneen, ja kertoa, miksei minuun saanut yhteyttä. Hänestä ei ole kuulunut sen jälkeen. :(

Miehet, jos olisitte tarpeeksi kiinnostuneita, ottaisitteko vielä yhteyttä? Vai näyttääkö tilanne hänen silmissään kenties siltä, että lähdin jonkun miehen mukaan silloin ja suljin puhelimeni jottei hän häiritsisi?!!! Voiko hän luulla, että minua ei kiinnosta?

Onkohan tämä vaan naisen logiikkaa? En haluaisi menettää häntä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu