Nykyään kuulee kaikenlaisia selityksiä miksi pettäminen ja varatun kanssa peuhaaminen on muka ok. Jotkut sanoo että "Mitä sää muitten asioista välität?", "Jokaisen oma asia!","Se on vaan sun ongelmas". En muuta voi sanoo kun että jestas !
Välillä tulee mieleen että kun ajattelen että pitäs sitä ihmisen sen verran ajatella muitakin ettei paneskelisi varattuja tai pettäisi niin tätä ajattelutapaa pitäisi puolustella ! Ja se sekoilu olisi se nykymeininkiä joka on normaalia ja hyväksyttää. Jokainen paneskelkoot ketä haluaa, joopa joo.
Mun mielestä melkein aina pettäminen ja varattuihin sekaantuminen on väärin. Itse en yhden illan suhteista välitä mutta en niitä tietenkään tuomitse yleisesti. Vakipanosuhteetkin ok, jos molemmat osapuolet ovat vapaita. Silti yritän monesti vakavampaa juttua, ennemmin kuin pelkkää seksuaalista. Ja mun mielestä jos varattu on kovasti rakastunut/ihastunut kolmanteen osapuoleen eikä oma suhde toimi niin miksei eroisi ja koittaisi uuden kanssa ? Dr. Philinkin tilastot, jotka suurin pirtein vaikuttavat totuudenmukaisilta, kertovat että pettämisen kautta ei juuri mikään suhde pitkälle kestä koska luottamusta ei jää juurikaan.
Pettäminen kuitenkin satuttaa aina joitain ihmisiä ja siksi se on väärin. Miksi meidän yhteiskunnassa fyysinen väkivalta on selvästi väärin mutta "henkinen pahinpitely" oikeutettua ? Voisinhan minäkin perustella fyysistä väkivaltaisuutta ( En ole väkivaltainen, mutta jos olisin ) ties millä syillä ( Enkä tarkoita nyt perusteltavia syitä kuten itsensä puolustamista ja raiskaavan miehen tekojen estämistä...). Minun mielestä se että pettää kertoo kuitenkin ihmisestä jotain negatiivista, että ihminen on jossain määrin kiero luonne. Siinä määrin itseäni ärsyttää ja paheksun jos joku ystäväni osallistuu pettämiseen. Eikö sama ystävänikin paheksuisi jos näkisi minut lyömässä tuntematonta vastaantulijaa ?
Kuulin eräältä kaveriltani mielipiteitä että "Se on jokaisen oma asia" ja "Se on sun ongelmas". Mun mielestä ihmisellä pitäs olla sen verran moraalista selkärankaa että ei sentään ihan ketä tahansa saa paneskella. Voi olla että oma rinnastukseni pettämisestä fyysiseen väkivaltaan on huono, mutta kertokaapa miksi ? Omasta mielestäni ne kyyniset ja katkeroituneet ihmiset jotka eivät halua tai pysty vakavampaan suhteeseen kannattavat enemmän pettämistä ja kaikkien paneskelua keskenään. Jos ihmiselle on pelkkä fyysinen suhde ainoa vaihtoehto seksin harrastamiseen niin eihän hän halua tietenkään moraalin niin paljoa rajoittavan seksielämäänsä. He saattavat levittää sitä katkeruuttaan ja kyynisyyttään ympärilleen mikäli heille kaikki on vapaata riistaa, kun saattavat kuitenkin olla pettäjinä ja olla sitä mieltä että jos joku varattu pettää hänen kanssaan niin se vastuu on sillä varatulla pelkästään.
Jossain määrin olen moraalinvartija, myönnän sen. Se olkoot mun "huono" puoleni. Olen kuitenkin kiltti ihminen kokonaisuudessaan. Minua on silti haukuttu siitä että oon näissä asioissa niin jyrkkä, enkä tarkoita sitä että olisin sekaantunut toisten elämään kovasti vaan pelkästään myös näistä jyrkistä mielipiteistäni sinänsä. Mun mielestäni pettämisen kannattamiselle ei ole juuri mitään perusteluja ja on ihailtavaa ennemminkin jos joku pystyy olemaan ja elämään ilman pettämistä. Kenellään ei käsittääkseni ole oikeutta eikä perusteita haukkua minua pahaksi ihmiseksi jyrkkyyteni takia. Joskus vaikuttaa että jotkut ihmiset kääntää asian päinvastoin melkein, että pettäjät on niitä hyviä ihmisiä ja moraalinvartijat kuten minä pahoja ihmisiä. Tottakai paha ihminen olen siinä mielessä jos kovasti kritisoin läheisieni pettämisiä.

Vastaukset 21
Vanhimmat
Seksistä on yhteiskunnassa tehty niin arvoltaan suuri asia, että sen harrastaminen ja sitä harrastamaan pyrkiminen pyhittää keinot.
Biologiaa käytetään usein syynä. Ja sitä, että jos ei harrasta mahd. monen kanssa seksiä, niin elämästä jää jotain olennaista kokematta.
olin sitä mieltä että se on väärin. kun se meni niin pahasti ristiriitaa tekemisen vapauden johon uskon, niin lopetin tuollaisen ajattelun.
jokaisella on yksi elämä, et ole kenellekkään tilivelvollinen(paitsi viikatemiehelle), aikuinen ihminen katsoo parhaimmakseen pettää niin se on hänen oikeutensa.
ainut syy miksi pettäminen on moraalisesti arveluttavaa on se, että toimit toisen kontrollia vastaan. kun ihmiset nyt haluaa saatanasti kahlita ja toisiaan.
mun vinkki on se: tee elämälläsi mitä haluat, minä ainakin teen niin. ja se ei voi olla väärin.
Sinä et ehkä ole tunne-elämältäsi tarpeeksi kypsä ymmärtämään sitä, miten toista voi loukata pettäminen.
Ei kyse ole valtapelistä tai toisen kahlitsemisesta, vaan oletuksesta että toinen on uskollinen. Uskollisuuden vaatimus tulee perimmältään kait siitä, että se on osoitus siitä, miten on toiselle omistautunut. Tyyliin mistä olet valmis luopumaan toisen ihmisen takia.
Jokainen kait haluaa parisuhteessa ajatella olevansa toiselle osapuolelle jotenkin erityinen. On vaikeaa tuntea itsensä erityiseksi, jos toinen käy nussimassa ympäriinsä.
Ja voi myös kysyä miksi olet parisuhteessa jos haluat kuitenkin toteuttaa itseäsi nussimalla ympäriinsä? Oletko siis parisuhteessa laiskuuttasi? Kenties tykkäät siitä, että sinua passataan ja asiasi hoidetaan? Tai olet sen verran heikko, että haluat läheisyyttä tai et kestä elämää yksin? Haluat siis juoda kaikista kupeista samaan aikaan. Itsekästä ja heikkoa.
Yksi tapa suhtautua pettämiseen on ajatella että jos sinulla olisi tytär, niin mitä ajattelisit siitä että hänen oletettu aviomiehensä/kumppaninsa pettäisi häntä ja perustelisi samoilla argumenteilla toimintaansa.
Miten silloin suu laitettaisiin?
Tiedätkö että länsimaissa korostetaan oikeuksia eikä juuri välitetä tai puhuta niistä velvollisuuksista ? Idässä korostetaan velvollisuuksia enemmän ( en väitä ettei siellä petettäisi ) ja jossain määrin jopa nautitaan velvollisuuksien tekemisestä !
Ei voida pitää kiinni vain niistä oikeuksista ja olla välittämättä velvollisuuksista, ei se toimi niin ! Omat velvollisuudet kun liittyy toisten oikeuksiin. Jos minulla on oikeus elää niin muilla on velvollisuus olla tappamatta muita ihmisiä kuten minua. Samaa voi soveltaa pettämiseen. Mielestäni jos on parisuhteessa niin on kummallakin on oikeus harrastaa seksiä, mutta vain kumppanin kanssa ja velvollisuus olla harrastamatta seksiä muitten kanssa ja näin ollen ylläpitää parisuhdetta ja luottamusta. Parisuhde on sopimus ei mikään pakko. Ainahan voi paneskella sinkkuna muita sinkkuja. Jos ei parisuhde miellytä niin sanoo sopimuksen irti, ettei jaksa toista enää. Muutenhan petetty on kuin ihminen joka maksaa tietyn hinnan ( vapautensa seksin harrastamiseen muitten kanssa ) saadakseen jotain ( pysyvän kumppanin ) mutta ei loppujen lopuksi saa sitä mitä piti.
Ei siis ole pelkästään kyse oikeuksista vaan velvollisuuksista ja näitä voi olla periaatteessa aina sama määrä kun ne vaikuttavat toisiinsa. Mitäpäs jos löisin sinua naamaan kadulla koska minulla on tekemisen vapaus ? Eikö se olisi pois jostakin SINUN oikeuksista ?
Uskon että oman tilanteesi taustalla on se että huomasit että moraali on tässä asiassa liian tiukkaa kun oma kiusaus kävi liian suureksi. Ihmiset muuttavat tietenkin moraaliaan käyttäytymisensä perusteella ja yrittävät muuttaa samalla yleisiä moraalisääntöjä tai vähentämällä niitä tyyliin "kukin tehköön mitä lystää". Pointti on siis se että järjellisiä perusteita ei voi esittää pettämiselle. Ehkäpä sinäkin kuten muut saattavat huomata jossain vaiheessa elämässään että parempi elää sitä käytännön elämää ennemmin kuin noudattaa sääntöjä ja periaatteita.
Toi kuullostaa kyllä vaan niin helvetin idioottimaiselta että "aikuinen ihminen katsoo parhaimmakseen pettää niin se on hänen oikeutensa. " ! Se on tietty totta jossain määrin että eivät ihmiset ole tilivelvollisia selittään kaikkea. Itse kyllä mielelläni kritisoisin kavereitten sekoilua, mutta tajuan että siitä seuraisi vaan haittaa kaverisuhteelle mutta en voi olla paheksumatta siltikään.
Yleisesti ottaen pidän kuitenkin tärkeäksi että on myös ihmisiä joiden kanssa voi sanoa avoimesti asioista, sillä sehän osoittaa että välittää ! Tietenkään ei pidä liiallisuuksiin mennä. En pidä siitä että parhaimpien kavereitten ja ystävien kesken vaietaan kaikista asioista ja "hymistellään". Ei he ole loppujen lopuksi ystäviä, ennemminkin kavereita vaan, jos ei voi puhua tärkeistä asioista.
tarpeeksi löytyy tunne-elämän kokemusta asiasta. ja on minua petettykkin suhteessa.
ën ole sen perusteella olen alkanut ajattelemaan näin. on se itsekästä tai heikkoa...se on silti elämää. elämää, missä jokainen vastaa itsestään, kun kumminkin jokainen joutuu sen jossain vaiheessa kokemaan. en ole parisuhteessa ja en ole koskaan parisuhteen aikana pettänyt. ensi kerrasta en ole niin varma asiasta, koska yksin tänne olen tullut ja yksin täältä lähdetään.
en rajoita itseni sen takia, että jokin vain niin käskee. muuten eläisin sitä elämää toisen takia. ja pidän kiaikki mahdollisuudet avoinna.
puolustan tekemisen vapautta, jota yritetään rajoittaa.
suhtaudun kaikkiin samalla tavalla tämän asian suhteen.
sinähän voit periaatteessa tehdä kaikkea mikä on LAINPUITTEISSA sallittua. siihen uskon ja sitä aion toteuttaa...kaikki nää moraaliasiat ja sun hidastavat tekijät aion jättää muille. niin kauan kun minulla oikeus, niin minulla ei ole velvollisuuksia. velvollisuuksi lasken armeijan käymisen, loput on omissa käsissä. kyse ei ole muusta kuin täydellisestä oman elämän hallinnasta. se on raakaa. en puutu siihen mitä muut tekevät.
Mutta onko sinulla pokkaa tunnustaa, että ajatusmaailmasi on itsekäs? Koska se on.
"tarpeeksi löytyy tunne-elämän kokemusta asiasta. ja on minua petettykkin suhteessa.
ën ole sen perusteella olen alkanut ajattelemaan näin. on se itsekästä tai heikkoa...se on silti elämää. elämää, missä jokainen vastaa itsestään, kun kumminkin jokainen joutuu sen jossain vaiheessa kokemaan."
Tässä vaiheessa totean että ei ole minua kukaan pettänyt. Puhut elämänkokemuksesta siinä mielessä että viisas ja kokenut ihminen ei tavallaan jäisi periaatteitten vangiksi. Jossain määrin näkyy mielipiteessäsi aikaisemin mainitsemani pettäjän tapa kääntää asiat ylösalaisin nytten vain niin että elämästä tietämätön ihminen ja ( ehkä yksinkertainenkin ? ) ihminen on se joka ei petä ja elämää nähnyt (ja viisas ?) ei anna moisten periaatteiden kahlita itseään.
Ei se pettäminen ole mikään luonnonlaki tai päätepiste johon ihmisen elämä ajautuu. Ihmisellä on valinnanvapaus petettynäkin pitää linjaa jossa ei itse ala pettämään tulevia kumppaneitaan.
"en ole parisuhteessa ja en ole koskaan parisuhteen aikana pettänyt. ensi kerrasta en ole niin varma asiasta, koska yksin tänne olen tullut ja yksin täältä lähdetään. en rajoita itseni sen takia, että jokin vain niin käskee. muuten eläisin sitä elämää toisen takia. ja pidän kiaikki mahdollisuudet avoinna. puolustan tekemisen vapautta, jota yritetään rajoittaa. suhtaudun kaikkiin samalla tavalla tämän asian suhteen."
Ihmiset eroavat eläimistä siinä mielessä että loppujen lopuksi meillä on aika tiukkoja sääntöjä toisin kuin eläimillä esim. väkivallattomuuden suhteen. Ihmisellä on myös ainoana sääntönsä seksistä, olkoon sitten vähemmän tai enemmän yleisesti hyväksytty sekin. Mitä enemmän säännöt ja periaatteet hylätään ( tai aiemmin mainitsemani velvollisuudet sopivat paremmain tähän kontekstiin ) niin sitä enemmän ihmiset ovat eläinten tasolla ja katoaa se turvallisuus elämästä.
Omasta mielestäni pettäminen saattaa paljonkin heijastaa ihmisen heikkoutta, itsekkyyttä, katkeruutta...Uskoisin että sinäkin saatat olla katkera kokemustesi takia ja sen takia muuttanut mielipiteitä pettämisestä. Pettämällä tai osallistumalla pettämiseen ei silti saa mitään korvausta siitä että itseä on petetty, en usko että asiat toimii niin. Ennemmin saattaa vaan hankaluuksia tulla itselle, kannattaako siihen sitten pyrkiä ? Vaikeata itselleni on niin samaistua petetyn kokemukseen kun en ole kokenut samaa, mutta jossain määrin tietty ymmärrän...
Haluat elää elämääsi niin että itse kontrolloit kaikkea, niin miksi edes hakeutuisit parisuhteeseen?
Sehän on täydellisen itsestäänmääräämisoikeuden, jos ei vastakohta, niin ainakin vastakkisilla linjoilla.
se on. mutta eipä ole ennenkään ollut tapana, muiden
päätösten mukana mennä.
verrattavissa puhtaaseen jossitteluun. siis jos olisin parisuhteessa, niin toimisin näin. en tosiaan
kerjää niin hommiin.
missä vaiheessa joku siteeraa heikoksi, katkeraksi tai vastaavaksi. itsekästä se on...jos meinaa elää tasan niin kuin itse haluaa, niin onko minulla vaihtoehtoja. en ole kostonhimoinen tai katkera. pidän vain langat omissa käsissäni ja teen oman, elämäni omilla säännöilläni...ei ole helppo ymmärtää logiikkaani. tämä on itselleni ainut oikea tapa..en arvostaisi itseäni, jos sortuisin peruspaskaan tajuamatta mitä voin tehdä....ihan mitä vain.
Kenties tästä uus erillinen aihe
Noh, itse mietin hetken että viittiikö sanoo ketään katkeraksi kun kaikki täällä siksi haukkuu toisiaan. Jokainen ihminen sen sisimmässään tietää mikä on totuus, se oli vain oma ajatukseni.
Niin ja nykyään pettämiset /"irtiotot" on kuin jotain normaalia ihmisen kehitysvaihetta mediassa. Ihminen saa ja melkeinpä pitää kokeilla seksuaalisuuttaan parisuhteessa ulkopuolisten kanssa. Ei vaan parikymppiset vaan vanhemmatkin saavat herätä seksuaalisesti kuivahtaneesta suhteesta kokeilemaan eikään kuin sinkkuelämää, vaikka kuitenkin jäädään parisuhteeseen. Niin nuoret kuin vanhatkin ihmiset alkavat elämään kuin himokkaat teinit välittämästä mistään muusta kuin omasta nautinnosta. Tervetuloa nykyaika !
Mielestäni niillä joiden mielestä pettäminen ei ole niin väärin tietenkin kannattavat sitä että flirttailuakaan ei pidä juuri ollenkaan rajoittaa. Jos varattu flirttailee muita halaillen, suukotellen niin se on ok kunhan ei jää kiinni. Ja että flirttailu on pelkästään piristävä asia ei sitä pitäisi ollenkaan rajoittaa.
Jotkut näin ajattelevat. Mielestäni pitkälle menevä flirtti on ensiaskel pettämiseen ja eihän pettämisestäkään pidä ajatella että se on ok niin kauan kuin ei jää kiinni. Liian pitkälle menevä flirtti on osittaista pettämistä myöskin ja väärin myös ! Ei sillä ole väliä jos suukottelee, kaulailee ja on melkein jo sängyssä, jääkö siitä kiinni vai ei, väärin se on silti.
Näin moraalinvartijana ja ajoittain jyrkkänä ihmisenä tekee mieli sanoa että pettäjät ja asenteen että millainen ja kuinka pitkälle menevä flirtti on ok ovat kieroja ihmisiä !
Ehkäpä joskus lankean kanssa varattuun, vielä en sitä ole tehnyt. Luultavasti häpeän sen jälkeen itseäni. Muutama mahdollisuus on ollut seikkailla varatun kanssa mutta se ei ole juuri minua innostanut.
Ehkä joku voisi luulla että olen uskonnollinen ihminen, jeesustelija :) Uskonnollisuus on itseltäni jäänyt aika pitkälti historiaan silti. Joissain asioissa silti oon jyrkkä, perkele ! :)
Saarnaja on puhunut ! :D
Samapa se minulle mitä MUUT tekevät, mutta ottaen huomioon naisten tendenssin pettää aina tilanteen tullen, en välttis halua suhdetta naisen kanssa. Koska en voisi olla varma että hän ei pettäisi, vaikka itsestäni voin olla varma etten pettäisi. En ole koskaan pettänyt. En ole kyllä ollut suhteessakaan, mutta silti. Ja nimenomaan juuri siksi voinkin olla varma itsestäni. Ei voi väittää että jos aloittaisin suhteen, niin sitten minulle tulisi jostakin yllättäen halu kokeilla ruohoa aidan toisella puolen, eihän tuossa edes ole mitään logiikkaa.
Et todellakaan voi sanoa pettäisitkö suhteessa koska sinulla ei ole ollut siihen mahdollisuutta. Minäkin ajattelin juuri samalla tavalla sinun tilanteessani mutta nyt kun olen seurustellut tiedän enemmän. Minäkään en ole kokskaan pettänyt mutta teidän että olisin voinut sortua siihen. En ole koskaan pettänyt mutta en voi sanoa että en tulisi koskaan pettämään
Minä voin sanoa mitä minä en tekisi. Muiden toimet olen jo tähän ikään mennessä huomannutkin.
Näinhän on sanonut Dr.Phil ja on mun mielestäni osunut naulan kantaan ilmauksellaan. Otan hänet osittain mukaan tähän koska hänellä on varmasti paljon kokemusta elämästä, itse olen alle 30 vuotias. Osoituksena siis Dr Philin kommentista se että myös elämää nähnyt voi olla samaa mieltä yleisest pettämisestä kuin minä, en nyt tarkoita yksittäisiä omia mielipiteitä. Ei se ole siis niin riippuvainen elämänkokemuksesta mitä mieltä on pettämisestä, ei noilla asioilla ole niin tekemistä keskenään. Siinä määrin on tekemistä tietenkin että petettynä saattaa katkeroitua ja sitä kautta ajatella se itsensä oikeudeksi tehdä mitä lystää. Varmasti siis Dr. Philkin on kokenut yhtä ja toista.
Itse ihailen Dr. Philiä tämän mainitun kommentin myötä ja samoin myös tätä "b o r":ia joka on kirjoittanut tänne. On ihailtavaa jos ainakin yrittää pitää tiukat periaatteet tärkeitten asioittan kanssa. Kukaanhan ei ole pyhimys, en minäkään, mutta se että edes yrittää olla kunnollinen on jo hyvä lähtökohta.
Haukkukaa mua sitten naiviksi ja elämää näkemättömäksi jos haluatte.
Ei voi huolehtia kuin itsestään. Eli kun et petä, asia on ok. Jos joku toinen pettää, minkäs teet.
Mielestäni on varatun asia huolehtia omasta moraalistaan. Jos vapaan moraali antaa myöten, naikoon sitten vaikka varattua.
Itselläni on vankka mielipide, että vapaana ihmisenä en petä ketään. Ei minua voi vaatia tilille toisen pettämisestä. En hyväksy sellaista. En suostu siihen.
Jos joku moralisoimaan ryhtyy, niin lisättäköön vielä, että en ole koskaan suhteessa ollessani pettänyt. Sen sijaan on tainut jokainen minun kanssani suhteessa ollut pettää:) Ja aina olen ollut suhteessa miehen kanssa:)
Just noin. Jos jollaine ei mene kotona hyvin niin en minä siitä syyllisyyttä kanna. Oma napa on tärkein, ja oma hyvinvointini, niin henkinen kuin fyysinenkin. Joten jos joku pettää vaimoaan mun kanssa niin anti palaa, ei se ole minulta pois
on että vapaa ei petä vaan varattu.