Olen eroamasta avopuolisistani. ikää meillä n.30 ja yhes oltu n.3 vuotta. Rakastan häntä ylikaiken.arkinen elämä sujuu mutkattomasti, meillä yhteisiä harrastuksia, teemme paljon asioita yhdessä jne. Omaa aikaa on silti paljon koska olen vuorotyössä(yleensä illassa ja viikonlopussa) ja mieheni päivätyössä. Haaveilen lapsista, kihloista jne. Mieheni ei halua vielä lapsia eikä sormuksia.
Mutta nyt kaikki muuttui suhteessamme muutama kuukausi sitten. Mieheni alkoi etääntyyn ja käyttäytyy oudosti. On ärtynyt usein jne. Luulin että tämä on ensimmäinen kriisivaihe meidän suhteessa mutta nyt olen alkanut epäileen että on kiinnostunut jostain toisesta.
Tuntuu etten jaksa enään. koko elämä on pieninä palasin ja yritän turhaan hakea niitä. Olen yrittänyt puhua mieheni kanssa tuloksetta. hänen mielestään jankutan vain. Hänelle tullut paljon omia menoja jne...! En jaksa erota, en jaksa muuttaa en mitään. Möykky rinnassa tuntuu kokoajan. Välitän hänestä niin paljon ja laitoin kaiken peliin. Tuntuu kuin hän ei välittäisi minusta enään. tuska on suuri. Mitä sitten jos muutan hänestä erilleen, silloin olon pitäisi olla pahimmillaan mutta kun en kestä tätäkään olotilaa niin kuinka sen sitten?
murehdin koko ajan. aamulla on kaksi sekuntia herätessäni etten muista mutta sen jälkeen tuska palaa. Haluaisin itkeä pahan oloni hänelle, mennä kainaloon tiukasti ja unohtaa kokopaha maailma, mutta en voi. välttelen häntä vaikka toivon hänen tulevan pian kotiin. ruoka ei maistu, uni ei tule. miksi näin kävi? värähdän hänen kosketustaan haluan niin kamalasti ja silti en halua koska uskon vahvasti että on kiinnostunut jostain muusta. Mitä teen? olen melkein kuilunpohjalla
Mutta nyt kaikki muuttui suhteessamme muutama kuukausi sitten. Mieheni alkoi etääntyyn ja käyttäytyy oudosti. On ärtynyt usein jne. Luulin että tämä on ensimmäinen kriisivaihe meidän suhteessa mutta nyt olen alkanut epäileen että on kiinnostunut jostain toisesta.
Tuntuu etten jaksa enään. koko elämä on pieninä palasin ja yritän turhaan hakea niitä. Olen yrittänyt puhua mieheni kanssa tuloksetta. hänen mielestään jankutan vain. Hänelle tullut paljon omia menoja jne...! En jaksa erota, en jaksa muuttaa en mitään. Möykky rinnassa tuntuu kokoajan. Välitän hänestä niin paljon ja laitoin kaiken peliin. Tuntuu kuin hän ei välittäisi minusta enään. tuska on suuri. Mitä sitten jos muutan hänestä erilleen, silloin olon pitäisi olla pahimmillaan mutta kun en kestä tätäkään olotilaa niin kuinka sen sitten?
murehdin koko ajan. aamulla on kaksi sekuntia herätessäni etten muista mutta sen jälkeen tuska palaa. Haluaisin itkeä pahan oloni hänelle, mennä kainaloon tiukasti ja unohtaa kokopaha maailma, mutta en voi. välttelen häntä vaikka toivon hänen tulevan pian kotiin. ruoka ei maistu, uni ei tule. miksi näin kävi? värähdän hänen kosketustaan haluan niin kamalasti ja silti en halua koska uskon vahvasti että on kiinnostunut jostain muusta. Mitä teen? olen melkein kuilunpohjalla
Vastaukset 25
Vanhimmat
Mene töihin! Keskitä energiasi työntekoon, silloin et ehdi miettiä (olemattomia?) asioita.
olevansa vuorotyössä.
[email protected]
Se on niin että "mykkää juutasta" et saa puhumaan. Voit vaan rauhallisesti ja suoraan sanoa hänelle mitä pelkäät ja miltä sinusta itsestäs tuntuu.
Varo ettet syyttele (vaikka syyttämistä voiskin olla!) vaan keskity pelkästään kertomaan miltä sinusta tuntuu ja että toivoisit että hän kääntyisi takaisin sinuun päin. Älä edes tee kysymyksiä ettei pääse nälvimään jankuttamisesta. Kunhan kerrot.
Älä romahda suotta, vaikka olosi onkin varmasti hirveä. Et voi tehdä oikein mitään jos toinen ei suostu puhumaan. Sun pitää vaan pitää arkielämän langat käsissäsi ja säilyttää ylpeytesi, mutta älä piilottele sitä miltä susta tuntuu.
Niin ja älä ainakaan välttele ukkoa! JOS on niin että onkin ihastunut toiseen, niin se ei meinaa että sun pitäisi kuleksia seinänvieriä. Muuten saa vielä lisäpontta puuhilleen ..!
Mut pakkohan sinun on hänet kohdata, mistä sen muuten tietää mitä on meneillään.
hei
tee miehellesi samoin. ole välinpitämätön,salaperäinen, käyt ulkona hyvien ystäviesi kanssa. Muutu etäseksi, saavuttamatomaksi.
kohta miehesi hätääntyy ja tajuaa mitä on menettämässä.
tepsii, usko.
Jaksamista, voimia. Täällä elän itse kanssa helvetissä, nainen siis, 32. Luulin, että meillä oli kaikki, luulin, että meillä oli maailman onnellisin avioliitto. Talous hyvin, kaksi lasta, luulin, että maailman onnellisin liitto. Mies vetäytyi, oli luona, mutta ei ollut. Silloinkin kun oli paikalla, niin ei antanut itsestään mitään. Luulin, että oli työväsymystä...
Mutta olikin toinen nainen, mun työntekijä kaiken lisäksi. Työyhteisö tiesi, minä en, hehkitun kyllä kuinka hyvä mies mulla on, meillä asiat niin hyvin. Eikä kukaan tietenkään siinä uskaltanut mitään sanoa, ennenku tilanne repesi käsiin.
Toivottavasti sulla ja mulla, olis rohkeutta uskoa, se, mitä nähdään. Jos miestä ei kiinnnosta, on poissa, niin on sen merkki, ettei kiinnosta. Arvaa olenko puhunut, itkenyt, selittänyt, rakastanut, antanut kaiken. Meillä siis vielä lapset, yritys. Mietti siinä, että jääkö vai lähteekö; yhtäkkiä olin yhtä merkittävä kuin joku parin kuukauden suhde. Tai en edes pelkästään minä, vaan siinä samassa koti, lapset, kaikki.
Jäi kotiin, menin ihan rikki. Oksensin holtittomasti, tärisin, hain kyllä apua... heijasin itseäni edestakaisin. Kuukauteen en ole lukenu yhtään, katsonu telkkaria, tehny ylipäätään mitää.. Rukoilin, ettei enää petä, vaikka sitten jättää. Mä olin niin rikki... Lupasi, ettei enää satuta, ja kuinka ollakaan... taas kuulin että homma jatkuu. Meinasin kuolla, ei vaan että petti, mutta että vois mulle tehdä sen, ku olin niin rikki.
Nyt ei voi enää mitään rikkoa, mitää rikottavaa ei ole. Ei luottamusta, kunnioitusta, uskoa. Ei mun unelmia, haaveita, tulevaisuutta. Surullista. Ei mulla silti nyt ole voimia lähteä. Pelkään, että alan hyväksymään tällaista elämää, että koko ajan mietin että mahtaako lähteä jonkun luo.
Elämä voi olla helvetin vaikeeta. Jaksamista. Ajattele niin, että sulla on loppuelämä, etkä sä ansaitse tota, paljon enemmän tulevaisuudelta. Vaikka nyt vaikeaa oliskin, niin joskus tulee se aurinkoinen päivä. Usko siihen, pidä arjesta kiinni, ota ystävät apuun, hae netistä apua. Täältä voi oikeasti löytää jotain niin aitoa välittämistä ja lohtua kuin olla ja saattaa.
minulla meni koko nuoruus vain kerätessä voimiani kauhean pettämistragedian jälkeen.
Eksäni osasi olla niin herttaisen ja viattoman oloinen mies, että yhä tänäkin päivänä koko hänen sukunsa ja oma sukuni ja ystävät uskovat että minussa oli syy meidän eroomme!
Koska hän oli niin "täydellinen mies."
Huhhuh, niinpä niin, täydellinen valehtelija ja minä olen ainut ihminen maailmassa joka näin valheiden läpi.
Onneksi nyt olen lopulta alkanut toipua, kun erosta on jo vuosia ja lähestyn kolmenkympin rajapyykkiä.
En silti osaa nähdä itseäni enää koskaan parisuhteessa, tai ainakaan ihan lähivuosina.
Jotain meni niin rikki tuolta sisältä, ei sitä voi sanoin kuvailla.
Jos sitten jonakin päivänä uskallan taas seurustella, niin se tapahtuu niin vanhana etten enää voi lapsia saada, sen unelman olen jo laskenut kyyhkysenä ilmaan..
ymmärrän kirjoitustasi tosi hyvin...olen kokenut saman tuskan ja jossa vieläkin matelen.luottamuksen puute on pahinta mitä voi kokea.väsyttää itsensä joskus turhillakin epäilyksillä koska valheita ja nöyryytystä tapahtunut liikaa.tulevaisuus on täynnä epävarmuutta.ei usko.lopulta rakkauskin hiipuu.viha saa vallan.odotan aikaa,että en tunne enää mitään.sitten olen valmis jättämään hänet.
hei oli pakko vastata sinulle kuulostaa niin samalta sinun kirjoituksesi kun oma tilanteeni tällä hetkellä paitsi meillä ei ole yhteistä firmaa.olemme olleet 11v naimisissa ja meillä kaksi lasta olen ajatellut että meillä on kaikin puolin kaikki ok kunnes 2vkoa sitten mieheni jäi kiinni pettämisestä työkaverinsa kanssa.sitä suhdetta on jatkunut jo yli vuoden mutta mitään en ole huomannut.uskomatonta miten sinisilmäinen olen ollut.nyt olen niin rikki että en jaksa juuri mitään.ei ole voimia tapella tai heittää ulos .tuntuu niin epätodelliselta ei löydy edes sanoja miten kuvailen oloani.miten jaksan jatkaa eteenpäin? miten jaksan olla hyvä äiti lapsilleni kun omat voimat on loppu? miten jaksan työssäni auttaa ihmisiä kun ei ole voimia itselläkään? miten vain pääsen tämän pahan olon ohi.
Ymmärrän hyvin. Kysyinki, et mikä oikeus sillä oli rikkoa kaikki; kaikki mitä toivoin, odotin ja halusin. Yhtäkkiä vierellä ventovieras ihminen, joka onkin niin monella tavalla erilainen ku olin ajatellu. Esin toista naista varten osasi järjestää jos jonkin sortin huomiota, enemmän mitä olen saanut aikoihin. Luulin, ettei vaan osaa.. Ja se, että osaa valehdella niin uskottavasti, olla niin vakuuttava, kieroilla niin hyvin. En olis uskonu hänestä, siis että edes osais. Kaikkea oppii.
En tiedä pystynkö enää elämään sen kanssa, tahdonko. Sen ekan kerran vielä olisin voinu antaa anteeksi, en ehkä sitä, että pystyi ja halusi yhä pettää ku sain tietää ja olin aivan helvetin rikki. Se on jo niin julmaa. Ja että on pitäny mua narrina, olen sentään ollu naisen pomo, tukenu sitä sen elämän vaikeuksissa.
Elämä on ihan poissa raiteilta, minä kadoksissa. En ole enää minä, teen ihan outoja asioita, siis esim tekee mieli vetää kännit ja sitä teen normaalisti ehkä kerran tai kaks vuodessa. Neki sellaisia pakkojuomisia, ei halua varsinaisesti vetää kännejä. Mikään ei enää kiinnosta, ei innosta, ei edes lapset. Kamalaa, mutta näin on.
Mut aika toivottavsti auttaa, ainakin pääsemään johonki ratkaisuun. Meillä takana 1.5 kk siitä, et sain tietää. Niin erilainen tilanne nyt, mut koko ajan jollain tavalla tuhoamme suhdettamme, toisiamme. Kirjoittelehan jos tahdot. [email protected] Jaksamista, elämä voittaa, joku päivä, jotenkin.
Se on elämää ja tervetuloa tähän maailmaan. Suhteet ei nykyään ole mitään pilvissä liitelyä, eikä kestä mitään älyttömiä. 3 vuotta riitti teille. Ehkä seuraava juttu kestää kauemmin, ehkä ei. Otahan rennommin ja ajattele, että elämää se vaan on.
Sano suoraan mitä ajattelet.
Jos selviää ettei se ole rehellinen potki se pois
ja lujaa.
takana samanlaista soutamista ja huopaamista. Luottaakko vai ei. Ollako vai eikö olla. Jos kolmen vuoden jälkeen tuntuu tuolta, suosittelen kyllä eri teille lähtöä. Kolme vuotta voi vielä unohtaa, vuosien päästä ja lasten jälkeen on paljon vaikeampaa. Oman päänsäkin on siihen mennessä saanut sekoitetuksi niin, ettei enää tiedä mitä ansaitsee.
Tota noin!
Minä olen yli nelikymppinen mies, kahden lapsen isä, ja aloin huomata samoja juttuja avopuolisoltani. Olen oikeasti hirvittävän mustasukkainen, olen kuvitellut jo vuosia kaikenlaista. Ja kertonutkin epäilyistäni hänelle. Kunnes kuukausi sitten selvis että hänellä onkin "netti terapeutti" italiassa. Saksalainen kaveri joka on töiden takia päivittäin yhteydessä häneen... Selvis luukku osoitteet, hirvittävät puhelinlaskut... Meni tilanne semmoiseksi että, minä etsin nyt asuntoa itselleni, nimetön jää tähän vanhaan omakotitaloon poikien kanssa.
Paitsi minä olisin valmis vielä yrittämään. Mun on tunnustettava, minä hänet tähän ajoin, en osannut kuunnella, en tukea kun hänellä oli vaikeaa, enkä puhua. Kun nyt sain viimein itseni puhumaan, taitaa olla myöhäistä. Tulin töistä tossa tunti sitten, ja kerroin hänelle että vaikka tulee olemaan vaikeaa, minä oikeasti haluan vielä yrittää. Kerrankin olisin valmis tekemään töitä tän suhteen eteen... Jota olen pitänyt ittestään selvyytenä. Sulle en oikeesti osaa antaa muuta neuvoo kun... Pitäs vaan yrittää puhua. Ja sun on kysyttävä reilusti, mitä me tehdään, mulla on pahaolo ja luulen että sullakin on. Helpompi kun asiat on selvät molemmille. Voimia sulle! T. Sepi
Luulen, että moni mies haluaisi kaltaisesi naisen, joka välittää, rakastaa ja jaksaa. Minun exä lähti 6 v sitten, ja hän on sen jälkeen raapinut turhaan ovea monta kertaa. Vihreä ruoho olikin harhaa. Harva liitto säilyy hyvänä, jos luottamus menee. Nyt ajattelen, että olisi ollut suuri virhe jäädä yhteen - luottamuksen puutteen aiheuttamien seurausten vuoksi. Jos jaksat, niin ajattele, mikä ratkaisu vie elämääsi eteenpäin ja kasvattaa itsetuntoa. Tunnekuohun vallitessa se on vaikeaa - mutta ei mahdotonta.
Kirjoittelin jo sulle kerran. mut jotenkin jäi vaivaamaan, mulla on samanlainen juttu. Avopuolisoni on kadonnut jonnekkin mistä en sitä saa takaisin... Näköjään sillä on tunne että kaikki järjestyy kun minä häivyn. Tulin taas töistä, ja rupesin kyselemään tyhmiä. Mites hän aikoo pärjätä taloudellisesti, mitä minun pitää maksaa pojista... Joista en kyllä ole varma, kumman luo ne jää!!
Viime viikolla pojille kyllä kerrottiin että minä muutan pois, mutta että tää johtuu vaan äidin ja isän ongelmista, ei heistä. Tehtiin oikeesti se hyvin, itkettiin yhdessä... Mutta kun minä olen ollut jo vuosia niiden kanssa, toinen on vaan tullu sohvalle, minä tätä arkee olen pyörittänyt. Voinko luottaa että tää on oikea ratkaisu?
selvisi sitten että hänellä on jonkin asteinen suhde työkaveriinsa. Työkaverilla myös puoliso jne. Tiesinhän tän!! Mies sanoi johtuvan minusta...varmasti johtuukin jos hän rakastuu toiseen ihmiseen=( en saanut muuta selitystä...
mies lähti pois kodistamme,näytin ovea. Sysäsin täysin sen toisen naisen syliin hänet. kysyin monia asioita. ei vastausta.Suuttui vaan. Olen aivan rikki, mikään ei ole kunnossa. en jaksa mitään, en tee mitään. En muista juurikaan näistä päivistä mitään. Tänään vappuaatto=( jos mieheni rakastaisi mua vielä niin tästäkin päivästä olisi tullut hyvä. en nuku enään. saati sitten syön. Rakastan häntä niin hirveästi ja välitän. Olen todella heikko nyt.elämä ei hymyile enään. kaikki hänen tavarat on täällä. tulee kuulemma joku päivä sit hakeen ne. Teen asioita joita en halua...en halua erota, en tosiaan. en sitä hänelle sano. hän on sen toisen kanssa johon on rakastunut. en häpäise itseeni. haluaisin vain että hän tulisi tänne kietoisi tiukasti kainaloon ja saisin itkeä....nyt kainalossa se toinen. Mikä minussa oli vikana? MIKSI teki näin?
oksensin koko aamun...pahaa oloa pois. kuinka hänestä muuttui noin tunteeton minua kohtaan? onko ne tunteet josain eikä näytä niitä? onko hänen parempi olla kun ei tarvi sitä suhdetta enään salata? kuinka kestävä on suhde mikä alkaa työpaikkaromanssina ja kummankin pettäessä? en tiedä kuinka jaksan enää....
Minusta tuntuu ettei sinussa ole mitään vikaa. Toivon että koko asia kääntyisi sinun eduksesi jotenkin kokonaan lopulta. Minutkin on jätetty, minäkin ole hirveän järkyttynyt. Miehesi ei ole henkisesti niin kehittynyt kai että osaisi lopettaa ihastuksen ajoissa ja rakentaisi uutta sinun kanssa. Minua järkyttää myös sinun puolestasi paljon.
Tarkoitan henkisellä kehityksellä sielullista oppineisuutta.
Huh!
Ja kun minä luulin että mulla on vaikeaa...
Tulin just töistä, ja luin sun jatko jutun. Muakin pelottaa että jotakin tommoista paljastuu vielä. Ollaan oltu yhdessä 15 vuotta, ja yhtä äkkiä et tunnekkaan toista, se on valmis muuttamaan italiaan.
Eivät ole koskaan tavanneet... Pelkästään viestit ja puhelin keskustelut. Oikeesti avollani on tosi voimakkaat tunteet tätä miestä kohtaan, se tunnusti sen, millainen minä olen jos joku kaukorakastaja on parempi?? Yritä koota itsesi. Ei meidän elämä tähän lopu, tää saattaa olla sulle hyvä uusi alku, niin minä ainakin sanon itselleni. Ei toista näköjään saa pakolla rakastamaan, vaikka itse vielä rakastaakin. Lasketaan irti ja yritetään elää.
Voimia tosi kovasti.
Tiiän tunteen kun vuosien suhteen jälkeen ja kaiken yhdessä koetun jälkeen olet yllättäen samalla viivalla kun salamaihastus työpaikalla! Sitä epäreiluutta vastaan ei voi tehdä mitään, se siinä karmeinta onkin. Päivät menee kuin robottina kun kroppa sulkeutuu tuskaa vastaan.
Se on varmaa että siitä "suhteesta" ei nois olosuhteissa tule mitään ja ihan varmasti mies tulee katuen koputtelemaan ovellesi. Tästä eteenpäin pallo on sulla, mut todellakin - se mies ei ole enää sama ketä rakastit.
heräsin taas 3tunnin yöunien jälkeen. en pysty nukkuunkaan tämä on kolmas yö peräkkäin kun olen nukkunut vain muutaman tunnin. ruokaa en saa alas. puhuimme eilen, menin pyytämään takasin. ei tule. parempi kuulemma näin....tottakai hänelle!!! sanoi että meiltä puuttui se jokin. Mitä vittua???? en ymmärrä. ei multa ainakaan mitään puuttunut. itse riudun täällä meidän vanhassa yhteisessa kodissa ja hän onnensa kukkuloilla!!! kuinka näin voi toiselle tehdä????? kaikki mihin uskoin on poissa, koko helvetin elämältä on pohja pois. en tiedä kuinka pärjään.kuinka helvetti jaksan elää kun tuska niin helvetillinen....
kertoin vehdanneensa tämän naisen kans jo jonkin aikaa. olivat olleet jo meilläkin kun mä töissä. Ei vittu...ihmettelinkin jo viikkoja sitten että miks mies tuulettaa kotia niin ahkerasti.
missä on mun elämä se mikä mulla oli kuukausi sitten viellä?missä on ne yhteiset suunnitelmat? miksi en kestä???
On pakko kommentoida, kirjoituksesi on niin sydäntäraastava, ihan pahaa tekee itsellänikin. Olen kokenut samankaltaisen elämäntilanteen vuosia sitten. Mies vaihtoi minut lennossa toiseen naiseen ja hylkäsi samalla myös syntymättömän lapsensa. Odotusaika meni syvän surun vallassa, myös vuodet siitä eteenpäin. Niin hirvittävää tuskaa en ole ikinä aiemmin kokenut enkä sen jälkeenkään ja vaikka tunne on jo mennyt ohi niin unohtaa sitä ei kuitenkaan voi. Elämä romahti ja lapsen takia oli pakko jaksaa, hymyillä läpi kyynelten, niinkun sanotaan. Olisin muuten silloin luovuttanut, kuollut varmasti pois, siltä ainakin tuntui. Ei ollut enää mitään. Niin syvä tunne se silloin oli. Meni siis jokunen vuosi ja mies otti yhteyttä yllättäen, kertoi eronneensa ja sanoi suhteen olleen häneltä virhe. Juteltiin paljon, enemmän kuin koskaan ikinä, päivästä toiseen yhteyttä pitäen. Mies kosi minua vaimokseen ja sanoi tajunneensa lopulta, että olen se ainoa jota hän rakastaa. Oli tietenkin aivan ihanaa kuulla nuo sanat vaikka niitten merkitys ei enää ollutkaan sama kuin olisi ollut vuosia aiemmin. En suostunut vaimoksi ja toivottelin hyvät jatkot ystävälliseen sävyyn. Mies soitti vielä jonkun ajan päästä ja kysyi olenko päätöksestäni aivan varma. Sanoin,että olen. Myöhemmin sain tietää miehen kuolleen noin neljä kuukautta tuon puhelun jälkeen.
Jos katsot galleriassani näkyvät aiemmat kirjoitukseni, huomaat tilanteiden yhtäläisyydet.
Itse olen puoli vuotta elänyt tunteiden vuoristoradassa.
Nyt alkaa elämä voittaa, tosin vasta edessäpäin on muutto erilleen ja lopullinen ero.
Ota yhteyttä jos haluat, voidaan ehkä auttaa toisiamme.
[email protected]
Kyllä tän kestää, usko pois.