Omasta erostani on jo yli vuosi aikaa. Meillä on lasten kanssa viikko-viikko systeemi. Näen siis eronneeksi isäksi lapsiani aika paljon.
Silti niinä viikkoina, kun lapset eivät ole luonani tunnen edelleenkin ihan mieletöntä ikävää. Tuntuu kuin käpristyisin kasaan, eikä olemisellani tunnu olevan mitään tarkoitusta. Olen kuitenkin onnistunut olemaan täyttämättä tuota tyhjyyttä viinalla tai laastarisuhteilla. Näin keväällä masennus vaan pyrkii pintaan.
Kertokaa muut eroisät kokemuksistanne. Miten te olette päässeet tällaisesta yli?
Silti niinä viikkoina, kun lapset eivät ole luonani tunnen edelleenkin ihan mieletöntä ikävää. Tuntuu kuin käpristyisin kasaan, eikä olemisellani tunnu olevan mitään tarkoitusta. Olen kuitenkin onnistunut olemaan täyttämättä tuota tyhjyyttä viinalla tai laastarisuhteilla. Näin keväällä masennus vaan pyrkii pintaan.
Kertokaa muut eroisät kokemuksistanne. Miten te olette päässeet tällaisesta yli?
Vastaukset 32
Vanhimmat
Haluan silti kommentoida. Miehelläni on edellisestä liitosta lapsia, jotka käyvät meidän luonamme säännöllisen epäsäännöllisesti. En usko, että hän mielestään näkee lapsiaan tarpeeksi, mutta lasten ja omien harrastusten sekä epäsäännöllisten työvuorojen vuoksi asialle ei voi tehdä paljonkaan. Asiaa vaikeuttaa osaltaan se, että lapset asuvat toisella paikkakunnalla 200 km:n päässä.
Miten lapsesi ovat sopeutuneet tähän systeemiin? Kertovatko he, että heillä on ikävä sinun luoksesi niinä viikkoina, kun ovat äitinsä hoivissa tai päinvastoin?
Yritä etsiä itsellesi joku kiva harrastus, saatat sen kautta tutustua uusiin ihmisiin, vaikket varsinaista uutta suhdetta etsisikään. Kesä tulee, joten opettele tanssimaan, jos et vielä osaa. Sitten vaan parketille, kesälavoilla tapaa paljon mukavia ihmisiä ja mieli piristyy!
Tsemppiä ja hyvää kevättä!
Me ollaan juuri myös erottu. Mä lunastan Vapun jälkeen vaimon pois talostamme ja hän sitten ostaa jo katsotun asunnon itselleen. Kyllä mä tiedän, että ikävä lapsia tulee, kun alamme "jakaa" vuoroja. Nyt ne on asunut mun kanssa, vaimo vuokraasunnossa. Tarttee vaan purra hammasta ja keksiä muuta tekemistä, vaikkakin jo nukkumaan meno tuntuu ikävältä. Älä ainakaan viinaan sorru, tosin on tässä itsekin kuppia tullu otettua, kun yksin aina silloin tällöin on viikonloppuja vietelty. Ehkä se auttaa hetken, mutta alkkikseksi siitä vaan tulee, jos tavaksi jää. Kutsu kavereita kylään ja kyläile itsekin, harrasta ja soita lapsille jos heikko hetki tulee.
Alkkis löytää kyllä syyn juomiseen. Vaikka saisi lapset kokonaa, tulisi muu syy.
Ryhtiä aloittajalle. Ole Mies ja Ihminen. Et kai ole niin riippuvainen lapsistasi ettet viikkoa erossa kestä??
En nyt oikein ymmärrä tämän edellisen ajatuksen juoksua "ettet edes viikkoa kestä erossa lapsistasi". Nimimerkki varmaan kestää. Ja varmaan vähän pitempäänkin. Hienoa.
Vanhemmuus on vaan vastuullista hommaa, eikä sen hyvyyttä mitata riippuvuudella tai riippumattomuudella, vaan sillä että on läsnä lasten elämässä.
Sulla ei oo näköjään minkäänlaista kokemusta tästä asiasta.
Ilmeisesti sulle ei oo ees omia lapsia vaan oot 15v ja asut kotona.
oot aivan väärässä aiheessa
Melko normaalia on että ihmiset kestää olla toisistaan erossa viikon. Pienet lapset ehkä eivät kestä. Heille voi tulla koti-ikävä ja se on normaalia. Aikuisilla ihmisillä on hieman toisin. Mutta ehkäpä sinun kannattaisi kirjottaa tuosta ongelmastasi johonkin mielenterveyspalstalle, samoin kuin alkoholin käytöstäsi. Toinen vaihtoehto että hakeudut ammattilaisten juttusille molemmista asioista.
pikkupissis suuri musta aukko siellä päässäsi?????
Oletan.....
Kerro lisää mustista aukoista. Näyttää olevan omakohtaista kokemusta sulla. Alkohlisoituminen on kohdallasi alkannut.
soittele lapsillesi päivittäin ja pidä yhteyttä. asian kanssa on opittava elämään ja vastaan taistelu uuvuttaa vain itsen. jaksamista ja totuttelua.
Laki vaan kun ei velvoita takaamaan yhteydenpitoa lapseen. Eli olisi kiva soitella kun olisi numero mihin soittaa. Salainen nääs luultavasti.
Siis et voi kysyä lapsilta niiden numeroa silloin kun näet heitä?? Nyt alkaa tulla jo sellasta puppua että huhhei =)
Tuo edellinen viesti. T: alkuperäinen
koskaan tiedä kuka kirjoittaa-. Ehkä olitkin.
tuo ihminen.
Eli 10 vuotta erosta, viikonloppusydeemillä mennään ja ei tuosta ikävästä mitenkään pääse eroon. Älä edes yritä, sattuu enemmän. Ole iloinen että voit tavata lapsiasi. Itse en saanut kolmeen vuoteen eron jälkeen kun ex pani hanttiin ja manipuloi lapsen minua vastaan. Onneksi hovioikeus lätkäisi kunnon uhkasakot maksuun ja kas, seuraava tapaaminen sujui oikein hyvin. Ja on sujunut jo seitsemän vuotta. Mutta turhaan odotan isänpäiväkortteja, puhelinsoittoa tai jopa käyntiä luonani ilman tätä lakivelvoitetta. Kerroin lapselle mitä oli tapahtunut koska ikää alkaa jo olemaan ja ymmärtää hyvin asiat. Saas nähdä mitä tapahtuu kun neljän vuoden kuluttua on täysi-ikäinen.
Mulla oli saman tapaisia ongelmia.Ex valehteli lapsille minun naisystävästä.Ensin lapset ei välittänyt siitä.Varmasti kun äiti painosti tarpeeksi niin lapset pisti välit poikki minuun.En halunnut mennä oikeuteen.Pelkäsin mitä lapset sitten minusta ajattelee.Sinä olit rohkeampi.
Nuorempi lapsi alkoi 17 vuotiaana kysellä niistä äidin jutuista minulta.Kerroin miten asiat on.Sitten vanhempikin lapsi kyseli.Me käytin pitkiä keskusteluita siitä mitä niille oli kerrotu ja miten asiat on.Ne lapset halusi itse puhua vaimoni kanssa.Oltiin menty jo naimisiin.
Sitten lapset alkoi käydä meillä useammin mutta äidille ei saanut kertoa.
Vanhempi muutti pois kotoa.Hän uskalsi sitten puhua äitinsäkin kanssa niistä tarinoista.Äiti pysyi kannassaan.Ne oli suoraa valehtelua.Tytär tiesi ettei vaimoni ollut tehnyt mitän sellaista mitä äiti väitti,kun nen jutut koski myös tätä poikaa.Tyttö suuttui äidilleen.Pisti välit poikki.Kehotin kyllä korjaamaan välit,vaikka olisi eri mieltä äidin kanssa.
Kun poika täytti 18 hän muutti meidän luokse.Äiti uhkasi oikeudella kun olen hänen mielestä valheilla vienyt häneltä lapset.Sanoin että senkun vaan,mutta me kaikki tiedetään millasta paskaa se on itse puhunut,lapsia kohdellut väärin kun esti isän tapaamisen valheilla ja se olisi oikeuden paikka jos mikä.Ei menty oikeuteen.Ex vissiin tajusi asian tilan.
Myöhemin lapset yritti sopua äidin kanssa.Äiti on edelleen pahana niille kun käyvät meidän luona.
Kova kovaa vasten vaan,koska muuten ne on vaan lapset mitkä kärsii.Lapsilla on oikeus rehellisiin aikuisiin.
Jos ei saa kolmeen vuoteen tavata lapsia ollenkaan. Miten siinä mielenterveyskään säilyy? Ei kai ihmiselle voi pahempaa tapahtua, jos yhtään lapsistaan välittää.
Onneksi meillä ei käytetty lapsia erossa välikappaleina, vaan molemmat tajuttiin että lapset tarvitsee molemmat vanhemmat. Ongelmana on vaan tämä ikävä.
PS: Tällä palstalla on kyllä monennäköistä kirjoittajaa. Ihmettelen noita agressiivisia kannanottoja ja alkoholismisyytösiä, kun nimenomaan alkuperäisessä viestissäni sanoin etten ole sortunut alkoholiin.
Kaikki näillä palstoilla surffailevat eivät ole lukutaitoisia. Ne lukevat rivien välistä mitä haluavat ja alkavat haukkua alkoholistiksi, vaikka todellakin korostit, ettet ole juomiseen sortunut. Jätetään heidän kommentit omaan arvoonsa...
Toivottavasti olet näistä vähistäkin asiallisista kommenteista saanut voimia. Onneksi kuitenkin sulla on myös fiksu ex-vaimo, joka antaa sun tavata lapsia. Toivottavasti saat heidät esim. kesälomalla vähän pidemmäksi aikaa luoksesi!
Kylläpä särähti korvaan tuo edellisen toteamus "että sulla on fiksu ex-vaimo kun ANTAA sinun tavata lapsiasi". Tässä on kyllä hyvin paljon kiteytetty naisten asenteesta. Lapset "ovat" naisen ja he "antavat" miehen tavata lapsiaan. Herranduudelis...kuka ihme naisille tällaisen yleismaailmallisen oikeuden on antanut. Espoon käräjäoikeusko?
Kyllä yleismaailmalliset ihmisoikeudet pitäisi koskea miehiäkin!
Ehe, olipa paha moka, kiitos kun ojensit.
Tarkoitus oli viitata siihen, että on hienoa, kun kaksi aikuista ihmistä on pystynyt sopimaan lasten tapaamisehdoista ilman lihavia riitoja (Espoon) käräjäoikeudessa. Ts. Stayn ei ole tarvinnut mennä vaimon oven taakse käräjäoikeuden päätöksen kanssa hakemaan lapsia. En todellakaan ole sitä mieltä, että erotapauksissa toisella osapuolella olisi jotenkin enemmän oikeuksia kuin toisella (ellei kyse olisi esim. pahoinpitelyistä, mutta tässä tapauksessa ei onneksi ollut).
Minun exä puhui lapsille sontaa siitä miten "vaarallinen" uusi naisystäväni on, ja kieltäytyi päästämästä lapsia luokseni.
Jonkin aikaa lapset kävi, mutta joka kerta exä soitteli heille ja viestitteli ja manasi miten huono isä olen milloin mistäkin syystä. Lapset pyysi joka kerta että meidän pitää tehdä viikonloppuna sitä-ja-sitä kun äiti on sanonut. Yritin kertoa lapsille, että minun luona me kolme päätetään mitä tehdään,ja äidin luona äiti ja lapset päättää mitä tekevät.
Exä sai senkin käännettyä lasten päässä aivan eri muotoon, eli koska hän oli lähivanhempi, niin hänellä oli "määräämisoikeus" jota minun piti noudattaa. Lapset oli niin pieniä, ettei heille kovin monimutkaisia asioita voinut selittää heidän oikeuksistaan.
Ei sitten mennyt kuin puoli vuotta niin ei lapset enää tulleet, ei uskaltaneet. Puhelimessa olivat innoissaan kun olin lähdössä hakemaan, mutta kotipihalla toinen alkoi itkeä ettei uskalla tulla. Ei osannut selittää mitä pelkäsi.
Eräs tuttu yritti kannustaa viemään lapset lääkärille tms puolueettomalle ihmiselle joka selvittäisi mistä lasten pelot johtuu. Jos syy on äidissä, sitten oikeudellisia toimenpiteitä sen mukaan. Mutta en minä raaskinut.
Lapsille äiti oli niin tärkeä ja mitä he olisi ajatelleet jos olisin romahduttanut heidän mielikuvan äidistä. Vaikka exä romahdutti lasten käsitykset minusta, en minä voinut olla yhtä julma.
Niin on vuodet vierineet ja olen vieraantunut lapsista. Rahaa ne kyllä pyytää, ja perustellusti sitä saakin, mutta taustalla on taas exä joka opettanut lapset siihen, ettei minua kiinnosta kuin olla heidän rahoittaja. En kuulema halua heitä elämääni. Sen exä on perustellut sillä, kun en suostunut eroamaan uudesta naisystävästä (exän mieliksi ainoastaan).
Naiseni, nyk vaimoni on ihan kunnollinen ja tavallinen nainen. Saimme yhteisen lapsen kolme vuotta sitten mutta lapsiani ei ole kiinnostanut edes nähdä puoliveljeään.
Tapaan lapsia pari kertaa vuodesssa kun pitäää ostaa jotain isompaa. Olen yrittänyt joskus puhua näistä ongelmista mutta heitä ei kiinnosta. Olen pyytänyt pyytämistäni että miettisivät mitä itse haluavat ja saanut vastaukseksi vain että tätä he haluavat. Ainoa ongelma vain kun tiedän mikä tai kuka heidät sai ajattelemaan niin.
Niin että on äitejä jotka häikäilemättömästi käyttävät lapsia kostonvälineenä exää kohtaan. Ne ei näe asiaa lasten kannalta vaan ainoastaan ovat iloisia kun exä saa pahan mielen. Mutta niin saavat lapsetkin ja vieläpä vääristyneen maailmankuvan.
Otan osaa tilanteeseesi. Kuullostaa kamalalta.
Hyvin pystyt kuitenkin analysoimaan tilannetta ja luulen, että sinun kannattaisi vielä yrittää lastesi kanssa. Pystyisitkö esimerkiksi kirjoittamaan lapsille kirjeet tai jotain, että keskusteluyhteys avautuisi? Tai antaa heille jotain muuta merkkiä, että välität heistä, kun se että annat vain rahaa.
Miehestä tehdään niin helposti pelkkä lypsylehmä. Sellaista minunkin avioliittoni loppuaika oli.
Olet katkera ex-vaimoa kohtaan ja varmaan syystä, mutta älä katkeroidu lapsillesi. Kyllä heitä kiinnostaa tulla katsomaan uutta velipuoltaan, kunhan vaan yhteys teidän välillä palautuu.
Tiedoksesi että olen sopeutunut tähän elämään tällä tavoin. Katkera en ole. Lapsille varsinkaan. Miksi olisin lapsille katkera? Useamman vuoden tässä on yritetty. Liika yritys ajaa lapset kauemmas.
Heillä on omatkin aivot ja tiedän että iän myötä kasvaa myös rohkeus ajatella asioita muutenkin kuin äidin aivoilla. Ja rohkeus tehdä tekoja joita äitinsä ei hyväksy.
En ole riidoissa lasten kanssa, mutta näistä asioista he vain eivät halua puhua. Jos se on heille helpompaa, nyt kun on varmasti muitakin kasvukipuja meneillään, niin miksi heitä painostaisin. En halua heitä ikävään tilanteeseen äitinsä puolelta.
Kerroin tilanteemme vain siksi kun joku epäili että kyllähän kaikki äidit antavat lasten tavata isäänsä, kun niin ei ole. Toivottavasti meitä ei ole montaa.
Meillä isä ei tunnu edes haluavan tavata lapsiaan, ei soittele eikä kysele kuulumisia. Hänellä on niin kiire uusien harrastusten ja suhteiden suhteen. Eikä lapsetkaan mielellään mene hänelle. Yhden yön pari kertaa kuukaudessa ovat olleet, joskus taukoa on ollut 3-4 viikkoakin. Kyllä minä haluaisin, että hän olisi lasten elämässä mukana niin paljon kuin mahdollista.
Hieno tuo viikko-viikko systeemi. Teen täällä "aaltoja" sinunlaiselle isälle. Meidän isää ei lapset kiinnosta. Ootko keskustellu ex-vaimosi kanssa, hänellä mahtaa olla samanlainen ikävä vuoroviikoin. En tiedä lastesi ikää, mutta hanki niille kännykkä, saavat punaisen linjan suoraan isälle! :=) Kevättä rintaan vaan!!!!
Mieti miksi olet eronnut? Voisitteko liimata suhteen, niin että voit olla lastesi kanssa?
Ei kannata jäädä tai olla vain lasten takia.
Itse näin kokeilin kun eron jälkeen yhteen palattiin.
Itselläni lapsi on joka toisen viikon ja se erossa olo viikko on vieläkin aika paha.
Paljon töitä ja harrastuksia sille viikolle niin ei tuu ajateltua asiaa niin paljon.
Ex-vaimolla on miesystävä. Eikä ne meidän ongelmat ole minnekään poistuneet. Liian paljon pahoja sanoja ym. takana.
En näe järkeväksi pelkästään oman ikäväni takia ruveta kasaamaan sitä Baabelin taloa uudestaan. Eteenpäin kai tässä pitäisi katsoa eikä taaksepäin.
Olemme eronneet noin 3kk sitten. Isällä on uusi naisystävä. Lapsiaan hän käy tapaamassa satunnaisesti luonamme. Kaksi on jo murrosikäistä, eikä kaipaa kovasti isänsä seuraa. Nuorin on 5v. ja selvästi kaipaa isänsä seuraa. Isä sanoo ettei kykene tapaamaan lastaan säännöllisesti koska rakentaa omaa elämäänsä. En voi ymmärtää tätä. Itsekin rakennan elämääni uudelleen mutta en voisi kuvitellakaan sen vuoksi jättäväni lapsiani syrjään. Lapset ovat minun elämäni, jonka ympärille rakennan muun elämän. Miten joku mies voi jättää lapsensa noin elämänsä ulkopuolelle? Aivan kuin ei olisi isä koskaan ollutkaan... miten voi uusi parisuhde ajaa omien lasten edelle???? Onko tämä kosto siitä että minä halusin erota?
Vaikka olen mies :). Mulla ihan sama juttu, että lapset on ykkönen ja niiden ympärille pitäisi kai yrittää uutta elämää rakentaa. Mutta kyllä lapset ovat siinä keskiössä.
Kostosta voi olla tietysti kysymys. Se suurin kiusa menee vaan niin hellarin väärään osoitteeseen.
Miksi miehen täytyy käydä tapaamassa lapsia sinun luonasi? Miksi hän ei saa tavata lapsiaan omassa kodissaan?
Meillä ei olisi tullut kuuloonkaan että mies olisi enää ravannut minun kotonani. Lapset on yhteishuollossa ja kumpikin hoitaa lapset omassa kotonaan. Niin se vaan on. On kaksi erillistä elämää.
Lapsillakin on helpompaa kun ei ole minun ja miehen välistä suhdetta siinä sotkemassa. Kai ne lapsetkin ovat jo oppineet olemaan varpaillaan jos ollaan samassa tilassa. Mielummin viettävät isänsä kanssa rentouttavaa yhteisaikaa isänsä luona.
Rohkaise lapsiasi käymään isänsä luona. Eivät kai he isäänsä sentään pelkää?
Nii-i, antaisin enemmän kuin mielelläni isän tavata lapsiaan hänen luonaan koska itsellä ei mitään tarvetta tavata lasten isää. Vaan isäpä ei halua ottaa lapsia luokseen... on kuulemma kaikkien parhaaksi että hän käy tapaamassa lapsia meillä. Hänen mukaansa 5-vuotias ei viihtyisi hänen luonaan... syitä: pieni asunto, ei mitään ajan vietettä... Onhan se kätevää kun käy täällä tunnin , pari, silloin tällöin tapaamassa lapsiaan. Ei tarvitse ottaa mitään vastuuta! Ja kamalaahan se olisi jos viikonloppuna pitäisi olla lastensa kanssa kun pitää ehtiä seurustella uuden naisystävän kanssa... Että silleen! Eli minusta asia ei ole kiinni.
Kostaa kai minulle yrittää kun erota halusin mutta, totta tosiaan kosto kohdistuu täysin syyttömiin lapsiin... valitettavasti.