Kertokaahan, mitä ajattelette kyseisestä toimintamallista, mitä se mielestänne kertoo:
Mies on avio/avosuhteessa puolisonsa kanssa ja niinkuin jokaisessa suhteessa, myös tässä on joitakin ongelmakohtia. Kumpikaan ei ehkä osaa puhua niistä. Otetaan tässä tilanteessa esimerkiksi mies joka haluaisi enemmän läheisyyttä, hyväksytyksi tulemisen tunnetta, seksiä jne... Mutta ei osaa sanoa tuntemuksiaan ääneen.
Miksi mies ajautuu suhteeseen toisen naisen kanssa? (ne jotka ajautuu, en yleistä tässä ketään ihmisryhmää.) Toiselle naiselle kertoo kuinka kotona ei saa sitä ja sitä ja toivoo että oman kumppanin kanssa samanlaiset huuman tunteet olisivat mahdollisia.
Elikä se mitä oli vailla omassa suhteessa, haetaan itselle muualta, muttei kuitenkaan olla tyytyväisiä. Ehkä koska tiedetään ettei olla rehellisesti yritetty edes oman puolison kanssa parantaa asioita?
Näin ulkopuolisen silmin tuollainen ratkaisu näyttää epätoivoisen toimimattomalta. Mikä siinä on ettei uskalla puolisolleen sanoa ääneen mitä suhteelta toivoisi? ASiat voisivat parantua sillä. Sitten haetaan ne puuttuvat asiat toisesta suhteesta (mutta siltikään niitä ei saa siirrettyä omaan suhteeseen, mikä alkuperäinen toive on). Mennään toiseen syliin, koska sieltä saa ensihuumassa rajatonta ihailua ilman omien toiveiden (vaikeaa varmasti kaikille) paljastamista. Sitten odotellaan josko oma puoliso yhtäkkiä telepatian voimalla rupeaisi käyttäytymään itse toivomalla tavalla...
Jos haluaa puolisoltaan varauksetonta luottamusta, hellyyttä, rakkautta ja hyväksyntää, se kai onnistuu parhaiten hakemalla niitä jostain toisesta ihmisestä?
Eihän puoliso voi tehdä asialle mitään jos ei tiedä koko asiasta. Eli jos kaipaat suhteeseen muutosta, helpointa loppupeleissä on kuitenkin käydä se "itsensäpaljastamisen tuska" läpi ja sanoa mieltä painavat asiat ääneen.
Kaikkein turhinta on olla hiljaa haluistansa ja ilman yrittämistä omassa suhteessa hakeutua saamaan niitä muualta. Samalla odottaen, että milloin se omakin puoliso muuttuisi tuollaiseksi?...Sitä odotellessa...
No, voin kertoa ettei puoliso muutu itsekseen sellaiseksi koskaan jos et hänelle kerro mitä kaipaat ja haluat. VAikka läheisiä ollaankin, ei kukaan osaa lukea toisen (tiukasti suojeltuja) ajatuksia telepaattisesti.
Voi olla että monista omien tunteiden ja toiveiden esille tuominen tuntuu niin vaikealta, että sitä haluaa ennemmin paeta. Paetaan toiseen suhteeseen jossa samankaltaisia toiveita pystyy osittain toteuttamaan. Totuus on kuitenkin se, että odottelemalla ei mikään asia korjaannu siinä omassa suhteessa. Ainoa toimiva keino on tehdä töitä sen eteen ja joskus se tarkoittaa itsensä avaamista toisen nähtäväksi.
Ne jotka ymmärtävät tämän ja uskaltavat kertoa toiveensa, usein huomaavat ettei heitä sittenkään lytätty vaan he tulivat kuulluiksi, asiasta keskusteltiin ja asiaa parannettiin. Ne jotka pakenevat, eivät koskaan pääse tätä näkemään. Syy tähän ei ole siinä, ettei se oma puoliso sitten muuttunutkaan toisenlaiseksi vaikka sitä kuinka kauan ääneti toivoi.
Esimerkkinä itse voisin (naisena) haluta suhteeseeni enemmän vaikka ihailun kohteena olemista. Sitä että mies näyttää yhä välittävänsä.
Kaksi vaihtoehtoa: En uskalla sanoa toivettani ääneen. Mieheni voisi loukkaantua ja sitä paitsi, jos asiat kerran ovat näin, mihinkä ne siitä parantuisivat? Ihailun kaipaamana etsisin itselleni toisen miehen joka alkuhuumassa ihailee minua varauksetta. Kaikki minussa on ihanaa. Kotona on ehkä hieman syyllinen olo ja olen poissaoleva, mietin toista miestä. Toivon salaa, että oma mieheni olisi samanlainen. Hetken päästä oma mies rupeaa tuntumaan toissijaiselta. Odotan, että mies telepaattisesti ymmärtäisi minkälaiseksi hänen pitää muuttua.
Miehen näkökulmasta: Puoliso ei ole sanonut minkään olevan vialla, vaan antanut ymmärtää että suhteessa on kaikki hyvin. Nyt kuitenkin on kotona etäinen ja poissaoleva, ei kiinnitä enää minuun huomiota. Onkohan sillä joku toinen?
EI varmasti kiinnosta miestä ruveta lisäämään "ihailua" välinpitämätöntä puolisoaan kohtaan. Torjutuksi vaan tulisi.
Samalla ihmettelisin mikä miehessäni on vikana kun ei se tajua muuttua sellaiseksi kun haluan, sellaiseksi minkä haen muualta...
TAI
Sanon ääneen mitä minun osaltani meidän suhteesta puuttuu ja mistä se johtuu? Olemmeko liian itsestäänselvyyksiä, välittääkö toinen minusta enää ja jos välittää, voitaisiinko opetella näyttämään sitä enemmän?
Asiasta käytäisiin varmasti keskustelua, ehkä ahdistavaakin, sitten puhdistavaa. Kuulisin mitä mieheni asiasta ajattelee, mitä hän kaipaa ja mistä meidän "puutos" hänen mielestään johtuu. Lopputuloksena ymmärtäisimme toisiamme taas hieman paremmin, ihailu voisi lisääntyä ja minä taas ymmärtäisin paremmin miksi sitä ei ehkä ole ollut, en ehkä ottaisi sen puutetta niin henkilökohtaisesti. Luottamus välillämme paranisi kun olemme osanneet jakaa asioita, esittää toiveita ja huomanneet että lopputulos oli suhdetta puhdistava ja vahvistava. Seuraava toive (kumman tahansa) olisi sitten jo helpompi esittää.
Aina esitettävät toiveet tai suhteen puutteet eivät ole helppoja esille otettavia. Toinen voi loukkaantua. Sitä ei kuitenkaan kannata pelätä liikaa. Loukkaantuminenkin menee ohi kun asiaa käsitellään. Huomioitte vaan ettette aloita keskustelua syyttämällä toista puutteesta. Enemmänkin tyyliin "tuntuuko sinusta että meillä voisi olla enemmän..." EI niin, että "kun sä et tarpeeksi usein..."
Mies on avio/avosuhteessa puolisonsa kanssa ja niinkuin jokaisessa suhteessa, myös tässä on joitakin ongelmakohtia. Kumpikaan ei ehkä osaa puhua niistä. Otetaan tässä tilanteessa esimerkiksi mies joka haluaisi enemmän läheisyyttä, hyväksytyksi tulemisen tunnetta, seksiä jne... Mutta ei osaa sanoa tuntemuksiaan ääneen.
Miksi mies ajautuu suhteeseen toisen naisen kanssa? (ne jotka ajautuu, en yleistä tässä ketään ihmisryhmää.) Toiselle naiselle kertoo kuinka kotona ei saa sitä ja sitä ja toivoo että oman kumppanin kanssa samanlaiset huuman tunteet olisivat mahdollisia.
Elikä se mitä oli vailla omassa suhteessa, haetaan itselle muualta, muttei kuitenkaan olla tyytyväisiä. Ehkä koska tiedetään ettei olla rehellisesti yritetty edes oman puolison kanssa parantaa asioita?
Näin ulkopuolisen silmin tuollainen ratkaisu näyttää epätoivoisen toimimattomalta. Mikä siinä on ettei uskalla puolisolleen sanoa ääneen mitä suhteelta toivoisi? ASiat voisivat parantua sillä. Sitten haetaan ne puuttuvat asiat toisesta suhteesta (mutta siltikään niitä ei saa siirrettyä omaan suhteeseen, mikä alkuperäinen toive on). Mennään toiseen syliin, koska sieltä saa ensihuumassa rajatonta ihailua ilman omien toiveiden (vaikeaa varmasti kaikille) paljastamista. Sitten odotellaan josko oma puoliso yhtäkkiä telepatian voimalla rupeaisi käyttäytymään itse toivomalla tavalla...
Jos haluaa puolisoltaan varauksetonta luottamusta, hellyyttä, rakkautta ja hyväksyntää, se kai onnistuu parhaiten hakemalla niitä jostain toisesta ihmisestä?
Eihän puoliso voi tehdä asialle mitään jos ei tiedä koko asiasta. Eli jos kaipaat suhteeseen muutosta, helpointa loppupeleissä on kuitenkin käydä se "itsensäpaljastamisen tuska" läpi ja sanoa mieltä painavat asiat ääneen.
Kaikkein turhinta on olla hiljaa haluistansa ja ilman yrittämistä omassa suhteessa hakeutua saamaan niitä muualta. Samalla odottaen, että milloin se omakin puoliso muuttuisi tuollaiseksi?...Sitä odotellessa...
No, voin kertoa ettei puoliso muutu itsekseen sellaiseksi koskaan jos et hänelle kerro mitä kaipaat ja haluat. VAikka läheisiä ollaankin, ei kukaan osaa lukea toisen (tiukasti suojeltuja) ajatuksia telepaattisesti.
Voi olla että monista omien tunteiden ja toiveiden esille tuominen tuntuu niin vaikealta, että sitä haluaa ennemmin paeta. Paetaan toiseen suhteeseen jossa samankaltaisia toiveita pystyy osittain toteuttamaan. Totuus on kuitenkin se, että odottelemalla ei mikään asia korjaannu siinä omassa suhteessa. Ainoa toimiva keino on tehdä töitä sen eteen ja joskus se tarkoittaa itsensä avaamista toisen nähtäväksi.
Ne jotka ymmärtävät tämän ja uskaltavat kertoa toiveensa, usein huomaavat ettei heitä sittenkään lytätty vaan he tulivat kuulluiksi, asiasta keskusteltiin ja asiaa parannettiin. Ne jotka pakenevat, eivät koskaan pääse tätä näkemään. Syy tähän ei ole siinä, ettei se oma puoliso sitten muuttunutkaan toisenlaiseksi vaikka sitä kuinka kauan ääneti toivoi.
Esimerkkinä itse voisin (naisena) haluta suhteeseeni enemmän vaikka ihailun kohteena olemista. Sitä että mies näyttää yhä välittävänsä.
Kaksi vaihtoehtoa: En uskalla sanoa toivettani ääneen. Mieheni voisi loukkaantua ja sitä paitsi, jos asiat kerran ovat näin, mihinkä ne siitä parantuisivat? Ihailun kaipaamana etsisin itselleni toisen miehen joka alkuhuumassa ihailee minua varauksetta. Kaikki minussa on ihanaa. Kotona on ehkä hieman syyllinen olo ja olen poissaoleva, mietin toista miestä. Toivon salaa, että oma mieheni olisi samanlainen. Hetken päästä oma mies rupeaa tuntumaan toissijaiselta. Odotan, että mies telepaattisesti ymmärtäisi minkälaiseksi hänen pitää muuttua.
Miehen näkökulmasta: Puoliso ei ole sanonut minkään olevan vialla, vaan antanut ymmärtää että suhteessa on kaikki hyvin. Nyt kuitenkin on kotona etäinen ja poissaoleva, ei kiinnitä enää minuun huomiota. Onkohan sillä joku toinen?
EI varmasti kiinnosta miestä ruveta lisäämään "ihailua" välinpitämätöntä puolisoaan kohtaan. Torjutuksi vaan tulisi.
Samalla ihmettelisin mikä miehessäni on vikana kun ei se tajua muuttua sellaiseksi kun haluan, sellaiseksi minkä haen muualta...
TAI
Sanon ääneen mitä minun osaltani meidän suhteesta puuttuu ja mistä se johtuu? Olemmeko liian itsestäänselvyyksiä, välittääkö toinen minusta enää ja jos välittää, voitaisiinko opetella näyttämään sitä enemmän?
Asiasta käytäisiin varmasti keskustelua, ehkä ahdistavaakin, sitten puhdistavaa. Kuulisin mitä mieheni asiasta ajattelee, mitä hän kaipaa ja mistä meidän "puutos" hänen mielestään johtuu. Lopputuloksena ymmärtäisimme toisiamme taas hieman paremmin, ihailu voisi lisääntyä ja minä taas ymmärtäisin paremmin miksi sitä ei ehkä ole ollut, en ehkä ottaisi sen puutetta niin henkilökohtaisesti. Luottamus välillämme paranisi kun olemme osanneet jakaa asioita, esittää toiveita ja huomanneet että lopputulos oli suhdetta puhdistava ja vahvistava. Seuraava toive (kumman tahansa) olisi sitten jo helpompi esittää.
Aina esitettävät toiveet tai suhteen puutteet eivät ole helppoja esille otettavia. Toinen voi loukkaantua. Sitä ei kuitenkaan kannata pelätä liikaa. Loukkaantuminenkin menee ohi kun asiaa käsitellään. Huomioitte vaan ettette aloita keskustelua syyttämällä toista puutteesta. Enemmänkin tyyliin "tuntuuko sinusta että meillä voisi olla enemmän..." EI niin, että "kun sä et tarpeeksi usein..."
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei tommosista voi sanoa.
Allekirjoitan tekstisi täysin! Puhumattomuus on todella huono tekijä suhteessa. Arvailut, vihjailut, oletukset eivät ole toimivaan parisuhteeseen kuuluvia asioita.
Nyt mietin itse vasta muutaman kk:n suhteessa elävänä, mitä mies ajattelee meistä, ajatteleeko ettei meistä pitkää juttua tule vai sitten aivan päinvastaista. Me emme ole pystyneet tarpeeksi avoimesti puhumaan. Mua vaivaa se nyt niin paljon, että lähiaikoina mun on otettava itse avoimempi linja. Tiedän, ettei alkuvaiheessa voi mitään "varmaa luvata" toiselle, mutta jos edes tietäisi toisen ajatusten suunnan. Itse kun en haluaisi rakastua tulisesti mieheen, joka ajattelee suhteestamme aivan erilailla kuin minä.
Välillä vaikeata tämä suhdetoiminta, vai mitä. Omassa tapauksessanikin voin vain säikäyttää miehen - hän voi jopa paeta takavasemmalle. Mutta sen riskin taidan silti ottaa...
tuon lirutuksen kirjoittamiseen?
Ei vaikeneminen. Sen keskustelun aloittaminen vaan on sitten taitolaji. Ehkä hedelmällisemmin pääsee alkuun jos onnistuu kyselemään toiselta mitä toiveita hänellä olisi ja saada tätä kautta keskustelu käyntiin.
Siinä vaiheessa on tietenkin eri asia jos ollaan siinä pisteessä, että tavarat on menossa kohta jakoon. Silloin on kissa nostettava pöydälle (hölmö sanonta).
jaksavat jauhaa jostain vakisuhdeongelmista? Unohtakaa jo vakisuhteet ja maksakaa seksistä reilusti rahalla!