Takana 30 vuotta yhdessä, kaksi aikuista lasta, ei vielä lapsenlapsia. Eka lapsen syntymän aikoihin miehelläni ehkä n. vuoden kestänyt suhde työkaveriinsa. Katkeria muistoja siltä ajalta. Yhdessä elimme sitten pian 25 vuotta: rakennutettiin omakotitalo, kesämökki, matkusteltiin, käytiin teatterissa, elokuvissa, viikonloppulomilla. Sairastuin. Olin luottanut mieheeni, uskoin, että yhdessä me vanhenemme. Syksyllä tuli kuitenkin vahva tunne, että jotain on vialla. Mieheni lähti usein iltaisin kotoa, sanoi menevänsä milloin minnekin ja monesti vain meni. Loppiaisen aikaan mieheni oli työkavereineen asiakkaan syntymäpäivillä ja sen jälkeen oli mennyt työkaverinsa luo. Vakoilin, tiesin, missä tämä työkaveri asuu, mieheni auto( oikeastaan minun auto) oli työkaverin pihassa. Vaihdoin autot. Pian mieheni palasi. Vannoi ja vakuutti, että hän oli mennyt vain juttelemaan.
Halusin tietää. Soitin tuolle työkaverille, hän sanoi, että oli tuntenut itsensä niin yksinäiseksi ja halusi jutella. Vakuutti, että mitään ei ollut heidän välillään. Kävimme Thaimaassa. Muutama päivä sieltä paluun jälkeen sain tietää, että yhteydenpito jatkui edelleen.
Mieheni kertoi, että oli käynyt syksyn mittaan muutaman kerran esim. sähkölaitteita korjailemassa työkaverinsa luona, kun tämä oli pyytänyt. Viikko sitten soitin tuon työkaverin ovikelloa, työkaverin nuori tytär avasi oven ja tapasin nuo istumasta vierekkäin olohuoneen sohvalta. Kynttilät paloivat pöydällä. Kysyin, mikä juttu tämä on? Mistä on kyse? Sain vastauksen, että työkaveruutta, jutellaan. Toisaalta tuo nainen sanoi niin paljon kärsineensä elämässä,että jos hän löytää ihmisen jonka kanssa hän haluaa olla ja joka haluaa olla hänen kanssaan, hän ei mieti, mikä on oikein ja mikä väärin. Siellä mieheni kiisti puheensa siitä, kuinka hän haluaa minun kanssani jatkaa. Sanoin, että mieheni voi ihan hyvin lähteä, jos niin haluaa. En halua elää ihmisen kanssa, joka haluaisi olla muualla. Pärjään omillani.
Kotona mies oli istumassa sohvalla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Minun mielessäni pyörivät kaikki nuo vanhat asiat ja tunnen, että sama on alkamassa uudestaan. Tilanne on yhtä kaaosta. Töissä olen ollut, silloin on pakko paneutua muiden asioihin ja jotenkin luohan se uskoa jaksamisesta. Viitsikö joku lukea tämän sekavan selityksen,jos tuli ajatuksia, mistä kyse, kertokaa.
Halusin tietää. Soitin tuolle työkaverille, hän sanoi, että oli tuntenut itsensä niin yksinäiseksi ja halusi jutella. Vakuutti, että mitään ei ollut heidän välillään. Kävimme Thaimaassa. Muutama päivä sieltä paluun jälkeen sain tietää, että yhteydenpito jatkui edelleen.
Mieheni kertoi, että oli käynyt syksyn mittaan muutaman kerran esim. sähkölaitteita korjailemassa työkaverinsa luona, kun tämä oli pyytänyt. Viikko sitten soitin tuon työkaverin ovikelloa, työkaverin nuori tytär avasi oven ja tapasin nuo istumasta vierekkäin olohuoneen sohvalta. Kynttilät paloivat pöydällä. Kysyin, mikä juttu tämä on? Mistä on kyse? Sain vastauksen, että työkaveruutta, jutellaan. Toisaalta tuo nainen sanoi niin paljon kärsineensä elämässä,että jos hän löytää ihmisen jonka kanssa hän haluaa olla ja joka haluaa olla hänen kanssaan, hän ei mieti, mikä on oikein ja mikä väärin. Siellä mieheni kiisti puheensa siitä, kuinka hän haluaa minun kanssani jatkaa. Sanoin, että mieheni voi ihan hyvin lähteä, jos niin haluaa. En halua elää ihmisen kanssa, joka haluaisi olla muualla. Pärjään omillani.
Kotona mies oli istumassa sohvalla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Minun mielessäni pyörivät kaikki nuo vanhat asiat ja tunnen, että sama on alkamassa uudestaan. Tilanne on yhtä kaaosta. Töissä olen ollut, silloin on pakko paneutua muiden asioihin ja jotenkin luohan se uskoa jaksamisesta. Viitsikö joku lukea tämän sekavan selityksen,jos tuli ajatuksia, mistä kyse, kertokaa.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Miehesi on kiinnostunut tästä naisesta!
Jätä hänet ja rupea elämään omaa elämääsi! Jos miehesi ei kunnioita sinua sen vertaa, että voisi sinun toiveestasi olla tapaamatta tätä naista, niin jotainhan se sinulle kertoo? Kumpaa hän silloin kunnioittaa enemmän? sinua, vai työkaveriaan?
Kumman kanssa hän haluaa jutella henkeviä? Sinun, vai työkaverinsa? Kumman kanssa hän haluaa viettää aikaa?
Kai jo ymmärrät, että olet vain enää hätävara, jota pidetään varalla jos sattuisikin muuttamaan mielensä.
Mies on pettänyt. Mutta ei asia ole noin mustavalkoinen. Avioparilla on pitkä avioliitto takana. Ei vaimoa voi nimitellä hätävaraksi. Miehellä on nähtävästi kuudenkympin kriisi. Elää kuudenkympin ja kuoleman välillä ja pitää ahnehtia kokemuksia. Tuolle miehelle on onnettomuus, jos vaimo jättää. Pitkää yhteistä historiaa ei pyyhitä noin vain pois. Millaista naisenmallia tämä uusi ystävä tarjoaa nuorelle tyttärelleen sekaantumalla varattuun mieheen. Ap:lle toivon voimia, älä tee hätiköityjä ratkaisuja.
Kyllä istä työkaverin kanssa haluaa jutella muustakin kun vain työasioista. On virkistävää tavata muita ja jutella. Aina ei mielessä ole pettäminen ja seksi.
Minä uskon siihen, että ihminen voi olla ystävä vastakkaisen sukupuolen kanssa.
En ainakaan minä vahtaa miestäni noin.
Ja koska näytät olevan hysteerinen asiasta en yhtään ihmettele, että miehesi ei ole uskaltanut asioista kertoa sinulle, kun teet kärpäsestä härkäsen.
En kyllä usko olevani hysteerinen. Vuosikymmenten takainen työkaverisuhde alkoi myös jutteluista, tosin työpaikan illanvietto johti nopeasti sukupuolisuhteeseen, johti naisen avioeroon. Lauantaina tuo työkaverin asu:
paljaat olkapäät, syvään uurrettu kaula-aukko, paljaat varpaat, hämärä tunnelma kynntilävalossa ei kyllä oikein luonut kuvaa viattomasta tilanteesta. En totisesti ole näinä parina kymmenenä vuonna miestäni vakoillut, hän on käynyt työpaikkaillanvietoissa, koulutusmatkoilla ja seminaareissa ihan vapaasti, eikä minulla ole ollut mitään ajatuksia tai pelkoja. Missä on raja, millainen voi työkaverisuhde olla? Mikä on pettämistä, mikä on rikastumista muista ihmissuhteista?
Meillä kaikilla on erilainen käsitys rajoista. Kirjoituksestasi käy hyvin selville, että sinun rajasi on nyt tässä, etkä voi sitä hyväksyä. En tiedä tilannettasi tarkkaan, mutta en minäkään hyväksyisi. Eli, nyt miehesi täytyy lopettaa yhteydenpito tai sitten sinun täytyy lopettaa suhteenne. Tiedän, se on vaikeata koska sinulla on edelleen tunteita miestäsi kohtaan, etkä olisi tälläista halunnut tapahtuvan. Mutta, nyt sinun on vain saatava voimia jostain tehdä päätöksiä. ... mieti mitkä ovat omat haaveesi ja mitä itse haluat elämältä. Sitten lähdet niitä kohti.
Aikamoisen tempun teit mennessäsi sinne työkaverin luo ovikelloa soittelemaan! Minä en kuuna päivänä olisi alentunut moiseen (vaikka mieleni olisi tehnyt) - onhan se todella alentavaa vakoilla ja roikkua tuolla tavalla miehen perässä. Menit ihan kuin tarjottimelle näyttäytymään, että "minä tässä olen näemmä jäämässä kakkoseksi". Huh!
No, toisaalta: nythän sitten tiedät tilanteen tarkkaan. Ja voipi hyvinkin olla, että pettämisestä on kysymys. Mutta minkälaisesta pettämisestä?
Olen itse aina ollut sitä mieltä, että esim. henkinen yhteys, asioiden (intiimienkin) jakaminen on paljon syvempää ja todellisempaa pettämistä kuin pelkkä seksi! Ei se liitto yhteen pikapanoon kaadu, mutta tuollaiseen henkiseen pettämiseen voi hyvin kaatuakin...
Ja oletko ajatellut sitä, että jos kyseessä on pelkkä "jutteluystävyys", niin miksi miehesi ei olisi siitä avoimesti sinulle kertonut? Ja vaikka kutsunut naista teille kylään niin, että sinäkin olet paikalla?
Joka tapauksessa on loukkaavaa, että mies jättää oman vaimonsa yksin kotiin ja lähtee TOISEN NAISEN luo...
tuntui tärkeältä. Asia ei selvinnyt kysymällä kotona. En nimenomaan roiku miehen perässä, käsittääkseni tuo ovikellon soittaminen on rohkeutta, en tyytynyt ajattelemaan vaan ja esittämään toista "mitä tekisi". Halusin tavata molemmat yhdessä ja kuulla, mitä heillä on sanottavaa. Pyyntööni tavata esim. meillä, jossain kahvilassa tms kasvokkain tuo nainen ei suostunut.
Niin, vaikka tuon kaiken teit niin vaikuttaa siltä, että et ole kuitenkaan tullut hullua hurskaammaksi. Sen voi lukea tuosta alkuperäisestä kirjoituksestasi.
Olet nähnyt mitä olet nähnyt. Olet kuullut mieheltäsi mitä olet kuullut. Etkä nyt kuitenkaan kykene tekemään päätöstäsi!
Miksi menit selvittelemään asiaa, kun et totuuden kanssa sitten pystykään elämään? Tee valinta: Hyväksy juttu sellaisenaan ja jatka liittoasi tai sitten yksinkertaisesti lopetat liittosi.
Et sinä tuolla jahkaamisellasi tee muuta kuin itsesi (ja ehkä miehesikin) sekopäiseksi.
Miksi pitäisi tehdä päätös niin nopeasti? Voisiko olla, että mieheni ei halua ruveta päättämään ja vastaamaan itse elämästään, vaan jättää minulle ohjat. Juuri sitä vaihetta elän, että pohdin, onko mahdollista vielä tästä kehittää kunnioittava ja luottamuksellinen ihmissuhde vai onko aika "move on". Joku tuolla kirjoitti hysteriasta, 2 kk sitten todettu kilpirauhasen liikatoiminta varmasti vaikuttaa edelleen toimintaani, tapaani reakoida, kykyyni olla puoliso. Onneksi T4v on nyt laskenut lähtötason 100 lukemista 30 paikkeille eli normaalius lähestyy. Se, että mieheni lähti juuri nyt, kun somaattisesti olin heikoimmillani, tuntuu katkeralta. Jos tuo mies tuohon takaisin tulisikin, mitä silloin jos vaikka vakava sairaus tulisi, sukuni perimän välittämä sydänsairaus pahenesi, tulisi aivohalvaus, kuten äidilläni tms
mitä silloin tapahtuisi. Olisiko parempi tehdä nyt päätös ja järjestää elämä tasaisiin uomiin jo kaiken varalta.
Nyt sinä et huomaa lainkaan sitä, että sinä ITSE et osaa päättää omasta elämästäsi. Roikut siinä ja ihmettelet, että mitäköhän se mies mahtaa tehdä? Valitseeko minut vai sen toisen? Eli odotat, että mies ottaisi vastuun ja tekisi päätökset, jotta sinun ei tarvitsisi ottaa vastuuta omasta elämästäsi! Onpa noidankehä, heh.
Viittaat nyt sairauksiin ja muihin. Totta, ne ovat vaikeita asioita, mutta sellaista elämä on. Elämää EI VOI HALLITA! Ei, vaikka kuinka haluaisi varmistella ja turvata jne jne jne... Mistään et saa mitään takuuta mihinkään asiaan! Se on rankka totuus ja sen kanssa on elettävä.
Mutta toisaalta ei voi myöskään maalailla piruja seinille ja jossitella sitä ja tätä, sitä ja tätä... Lienet kuitenkin jahkaaja tyyppiä (mitä kilpirauhasen häiriökin tukee), joten.. ... Lycka till!
toi kilpirauhaskommenttisi oli kyllä aika jännä.
Kyllä se on luonteesta riippumaton asia, amiodaroni (sydänlääke rytmihäiriöihin) sattui sen vaan minulle tekemään. Jahkaaja, sitä ehkä omissa asioissani saatan olla. En tarkoita, että takuuvarmaa turvaa toisesta ihmisestä tai mistään muustakaan on olemassa, tarkoitan tunnetta ja luottamusta, että halu olla turvana ja tukena on.
Oikein kivaa ja mielenkiintoista saada suoria, kärkeviäkin, kommentteja!!
Minusta ei ole mitenkään alentavaa ottaa asioista selvää. Hän on sinun aviomiehesi ja sinulla on oikeus tietää missä luuhaa ja mitä tekee. Pettäjät aina elävät jossain omassa ihmemaassa, jossa ei muisteta puolisoja ja sitä kuinka kärsivät pettämisestä. Hyvä että teit olemassaolosi selväksi sille naikkosellekin. Kyllähän se vähän heidän kynttiläillallisensa tunnelmaa varmaan latisti kun vaimo saapui ovelle;) Jatkossa pidät saman tiukan linjan. Tee miehelle selväksi että avioero tulee heti jos naikkonen ei jää. Laita vaikka jo hakemus menemään. Huolehdi vaan siitä, että et häviä mitään taloudellisesti, vaan jos ukollasi on rahaa, saat kaiken mitä kuuluukin. Eli juristin pakeille varmistamaan selustaasi, mars! Ja äijälle selvät sävelet! Naikkosen voit tästä lähtien jättää omaan arvoonsa. Niinpä niin, noita kyllä löytyy jotka ovat elämässään niin "kärsineet" että eivät välitä mistään moraalista. MINÄ, MINÄ, MINÄ!!! Se on heidän asenteensa.
tätä puolta olen kyllä jo varmistanut, koska sattumoisin ansioni ovat olleet kaksinkertaiset mieheni tuloihin nähden nämä 30 vuotta ja tarkan markan/euron tyttönä on siitä jäänyt jotain säästöönkin.
Olet fiksu nainen ja pärjäät varmasti paremmin ilman pettävää miestä. Kun kerran työkaveri on noin kiinnostava, anna miehen mennä ja jatka omaa elämääsi. Kyllä heidän suhteestaan myös pian romantiikka ja uutuudenviehätys katoaa ja sitten miesparka alkaa haikailemaan teidän kahden suhdetta. Näin yleensä käy. Naikkonen jatkaa taas jonkun muun varatun viettelyä. Ei tuollaiset naikkoset muuta osaakaan.
No kilpirauhasen liikatoiminta selittää sun hysteriasi.
Myös se, että olet jo 30 vuotta olleet naimisissa tarkoittaa sitä että olet jo vanhemman puolen ihminen, vaihdevuodet jo ohittanut..
Jos juokset jokaisen naisen perässä, jonka kanssa miehesi käy henkeviä keskusteluja, et enää ehdi muuta tehdäkkään. Silloin on paras erota, jos mustasukkaisesti haluat pitää kiinni jokaisesta tunnista mitä miehesi ei ole sinun kanssasi.
Minä en kyllä voisi elää sellaisen miehen kanssa, joka vahtaisi minua tuolla tavalla kuin sinä teet miehellesi.
Teen vaativaa työtä miesvaltaisella alalla. Minulla on pitkiä palavereita, joissa pohditaan asioita.
Kyllä minä keskustelen näistä työelämään liittyvistä asioista myös vapaa ajalla, jos työkavereita näen.
Miehesi tunsi sinut ja tiesi, että sinä olet niin rajouttunut, että olet mustankipeä vähäisestäkin.
Ei nykypäivänä avoinaiset kaula-aukot ole epätavallisa edes busines-pukeutumisessa. Toppeja pidetään jakkujen kanssa ja kotona jakun voi siis riisua.
vai veit avioehdon rekisteröitäväksi.Ihanko tässä lähiaikoina? kaipa siinä sitten oli teidän molempien allekirjoitus? Muutenhan se ei ole pätevä.
Ja jos ukkos tuossa tilanteessa sen suostui allekirjoittamaan, niin aikas tällykkä taitaa olla, kiltti ainakin.
Siinäpä se juuri onkin, että tämä aloittaja vaan pitää kiinni suhteestaan, vaikka on nähnyt mikä peli on menossa! Miksi sitten täräytti sinne naisen kotiin tsekkaamaan tilanteen, kun ei kuitenkaan pysty/halua toimia tilanteen edellyttämällä tavalla?
tämä tilanne sitten vaatii. Ei minulla ole mihinkään kiire. Tallukkako vaiko sittenkin ainakin näissä asioissa oikeudenmukaisuuden ymmärtävä ihminen. Tyttäreni on pian oik.kand, joten muotoseikat avioehtoasian hoitamiseksi olen kyllä saanut sitäkin kautta selville. Lähipiirissäni on ns. ammattiauttajia lukuisasti, mutta siinäpä se juuri onkin ystävä ei voi terapoida.Uteliaisuudesta, mitä nämä keskustelupalstat on, kirjoittelin tarinani. Oikein näyttää mielenkiintoiselta ja mukava on lukea, kuinka erilaisia näkökulmia voi samat sanat synnyttää.
Ulkopuolisen on näköjään helpompi ymmärtää jopa vain sanoista, mistä oikeasti on kyse. Sitä varmaan itse tarttuu vaikka kuinka vähäiseen selittävään oljenkorteen. Tänään lopultakin sain suoraan kysymykseen vastauksen: kiintymyssuhde on.
Sitä ennen olin jo sanonut, että tulen joka tapauksessa hakemaan avioeroa. Kiitos erityisesti tunturiHiirelle lämpimistä sanoistasi.
Älä usko lainkaan,että suhde on vain keskustelua.Kokemus osoittaa,että suhde etenee myös seksiin,miehelleni kävi juuri noin.Kaikki alkoi,kun naispuolinen työkaveri aviossa oleva,halusi kertoa miehelleni asioita,Tapailivat ruokatunnilla,ym muualla muka juttelemassa,ja niin vain olivatkin ottaneet keskusteluun mukaan seksin,vaikka heillä ei ollutkaan tarkoitusta mennä liian pitkälle.Onhan se selvää,kun halataan ja taputellaan toista,alkaa ne hormoonit jylläämään.
Perjantai-iltaa vietettiin kotona hyvin lämpimissä merkeissä. Silmiin katsoen puolisoni vakuutti, kuinka hyvä on ollut yhdessä ja kuinka pljon minä merkitsen. Muttaa... seuraavana päivänä olikin sitten yllätyslähtö työporukan vapaa-ajanreissulle la-su. Sanoi, jos lähdet, se on varma osoitus siitä ketä sinä kunnioitat ja ketä et. Sanoin hakevani eroa.Lähtihän se. vimmaisesti siivosin omakotitalomme, tyhjensin mieheni vaatekaapit ym henkilökohtaiset tavarat tyhjään huoneeseen kasoiksi. Kun hän palasi, sanoin, että nyt olen nähnyt tarpeeksi, lähde. Kyseli saanko minä leikata orapihlajaaidan loppuun,siirtää sen puun, josta oli puhetta. Lopulta sitten illan aherrettuaan vain poistui. Yön valvoin tuskaisena.En tiedä mistä löytyi voimia maanantaiaamuna mennä töihin, istua aamupalaverissa kuten ennenkin, ottaa vastaan asiakkaat, soitella soittamiset. Varasin ajan toukokuun lopulle lähikaupungin perheneuvontaan.
Iltapäivällä mies palsi, kertoi kuinka "palikat on sekaisin". Yöllä sanoi miettineensä, mikä kaikki muuttuu, jos hän lähtee. Miksi hän ei osannut lopettaa, sanoa ei. Nyt puhuu, kuinka väärin on tehnyt myös tälle toiselle, valehdellut meidän tilanteesta, lupaillut tulevaa jne. Monta tuntia puhuttiin keittiön pöydän ääressä, sitten hän lähti ja kävi moikkaamassa vielä kymmenen maissa. Kertoi puhuneensa ajatuksistaa uudelle kumppanilleen ja sanoi, kuinka tämä oli mennyt vakavaksi. Lähti sitten yöksi sinne.
Avioehto on rekisteröity. Mieheni on hyväksynyt yhteisessä nimissä olevista talosta ja osakkeista todellisen omaistusosuutensa mukaisen osuuden omaksi osuudeksi, joten rahaa en tässä menetä.
Mikä on päätös: yritämmekö jatkaa yhdessä vai aloitammeko molemmat oman elämän. Kun 22 vuotiaasta on asunut toisen kanssa, muutos on iso. Toista ihmistä ei omista. Mitä merkitsee muutama kuukausi 30 vuoden ajassa, yli kolmasosassa ihmiselämästä.
Miten teille kävi? Palasiko miehesi/ otitko takaisin? vai erositteko.
Vappuaamuna mieheni tuli kotiin, kuten oli luvannutkin. Siinä sitten kertoi: "minä tykkään N:stä ja N tykkää minusta" ja päätöksestään asua nyt tuon työtoverinsa luona. Kävi vielä iltakahdeksalta minua moikkaamassa. Klo 9 jälkeen olin koiravaariamme lenkittämässä, kun puhelin soi. Mieheni soitti, kysyi, saako tulla yöksi kotiin. Oli tullut sellainen tunne, että vaatteet on laitettava äkkiä päälle ja on pakko tulla tänne, huoli minusta. Siinä hän sitten tuli viereeni nukkumaan. Sanoi tykkäävänsä minusta hirveän paljon. Sanoi, kuinka vaikea on päättää.
Sanoin hänelle, että hänen onnensa uudessa suhteessa ei ole minulta pois. Ehdotin, että voitaisiin sittenkin asustaa tässä kotosalla yhdessä jonkin aikaa ja hän voisi tutkia itseään, selvittää sen, mitä hän oikeasti haluaa.
En todellakaan tiedä, miten meille käy.
Mieheni on asunut työkaverinsa luona nyt nelisen viikkoa. Olen käynyt psykologin vastaanotolla, kerran srk-perheneuvonnassa, miehenikin piti tulla, ei tullut. Lainopillista neuvontaa olen sanut. Olen saanut todella paljon netti-keskustelukavereista treffi-palstan kautta 8 osa vastuksista joutaa kyllä omaan arvoonsa heti).
Olen saanut rauhan mieleeni. Ei elämä tähän lopu.
Mieheni on nyt ottanut uudelleen yhteyttä minuun, sanonut olleensa koko talven kuin unessa, vakuuttaa, ettei itse olisi tuota suhdetta aloittanut. Tuo toinen on vienyt asioita eteenpäin. Olen sanonut,jos haluaa meidän vielä selvittelvän mahdollisuutta elää taas yhdessä on rohjettava ottaa etäisyyttä, asuttava omillaan eikä pelätä hänen sanoillaan: tyhjän päälle jääntiä. Avioeron I vaiheen paperit vein oikeuteen viime viikolla. Mietityttää millaista elämä voisi taas yhdessä olla, myrkyttäisinkö oman kärsimykseni muistoilla kaiken. Kannattaako yrittää? Enää en yksinäisyyttä pelkää.