Kiinnostaisi tietää, miten ihmiset ovat pitkällä juoksulla väkivallan "traumoista" selvinneet?
Itse olen eronnut tuosta tyypistä jo 7 vuotta sitten, ja näennäisesti tunnen itseni melko ehjäksi.
Muistoihin kuitenkin kuuluu myös näkyvät arvet ympäri kehoa, jotka muistuttavat tapahtumista.
Välillä menee pitkänkin aikaa, etten asiaa juurikaan mieti, toisinaan muistot pulpahtelevat mieleeni useinkin. Muistan asioita, jotka olin pyyhkinyt mielestäni kokonaan.
Olin tuossa suhteessa pari vuotta, ja väkivaltaa (henkistä ja fyysistä) oli kausittain, välillä päivien piinaa, saattoi mennä viikkojakin ilman mitään.
Lapsemme synnyttyä, ja miehen uhattua häntäkin sain vihdoin tarpeeksi voimia paeta.
Eron jälkeen olen ollut hetken avoliitossa ja seurustellut pariin otteeseen.
Suhteet loppuivat, koska en enää uskalla sitoutua mieheen 100%.
Eli onko elämää täydellisen ihmisarvon riistämisen jälkeen? "Normaalia elämää"
Olisi kiva kuulla selviytymistarinoita.
Itse olen eronnut tuosta tyypistä jo 7 vuotta sitten, ja näennäisesti tunnen itseni melko ehjäksi.
Muistoihin kuitenkin kuuluu myös näkyvät arvet ympäri kehoa, jotka muistuttavat tapahtumista.
Välillä menee pitkänkin aikaa, etten asiaa juurikaan mieti, toisinaan muistot pulpahtelevat mieleeni useinkin. Muistan asioita, jotka olin pyyhkinyt mielestäni kokonaan.
Olin tuossa suhteessa pari vuotta, ja väkivaltaa (henkistä ja fyysistä) oli kausittain, välillä päivien piinaa, saattoi mennä viikkojakin ilman mitään.
Lapsemme synnyttyä, ja miehen uhattua häntäkin sain vihdoin tarpeeksi voimia paeta.
Eron jälkeen olen ollut hetken avoliitossa ja seurustellut pariin otteeseen.
Suhteet loppuivat, koska en enää uskalla sitoutua mieheen 100%.
Eli onko elämää täydellisen ihmisarvon riistämisen jälkeen? "Normaalia elämää"
Olisi kiva kuulla selviytymistarinoita.
Vastaukset 2
Vanhimmat
vielä vuosia eteenpäin. Ja jos alkaa tökkiä, käy ottamasssa mojovat, niin taas selviät uhrina vuosia eteenpäin.....
että jollain on mukavaa.
Uhrina en itseäni pääsääntöisesti pidä. Vaikka sitä olenkin!