Miehille

silloin, jos ei tiedä miten toinen suhtautuu siihen.

Normaalisti tunteiden näyttäminen on helppoa. Parisuhteessakaan se ei ole vaikeaa.

Ainoa mitä en osaa, on tunteiden näyttäminen naiselle silloin kun se tulisi tehdä ns. lähestymistarkoituksessa.

Ja on minun akilleen kantapääni.

Tarkoitan että voin näyttää kyllä hyvän ja huonon tuulen, edellyttäen ettei minua sen takia moitita. Voin näyttää tykkäämisen ja inhon tunteita mistä tahansa asiasta tai ilmiöstä, jos sen takia minua ei ruveta arvostelemaan ja sanota että minun mielipiteeni ovat perseestä.

Tutussa, turvallisessa suhteessa (jos sellaiseen olotilaan edes kerran eläessään pääsee) ei ole. Muussa tapauksessa vastaan kyllä. Tuntemattomille avautumisessa on omat riskinsä.

On tunne on kuin kahva johon ensimmäinen kusipää voi hypätä kiikkumaan, tai mistä minä tiedän kun olen auttamaton erakko.

Toinen juttu, kysymys koski varmaan voiko naisille näyttää OIKEITA tunteita? Ei voi, olen kuullut villin huhun että sievä kukkamekko-tyttökin voi olla oikea playeri ja haluta vain seksiä. Sellaiselleko pitäisi myöntää välittävänsä?
Tai mistä minä tiedän kun en ole koskaan kahta viikkoa pitempään ketään edes deittaillut.

Joskus kuitenkin pitää vähän hempeillä, siihen taas täytyy oman mielenterveyden nimissä pitää tietty etäisyys, If you can't make it, then fake it, tiedättehän? Hymyillään kusipäälle ja vakuutetaan ikuista rakkautta yhden illan panolle. Tai mistä minä tiedän kun en ole koskaan hymyillyt saatika pannut.

Löytyisipä sellainen nainen joka ei pelästysi ja juoksisi karkuun kun mies näyttää tunteitaan.

Oli sit kyseessä millaiset tunteet tahansa.

No vihaa tulee harvemmin näytettyä kun koskaan en ole vielä suuttunut enkä kyllä suutukkaan mut kaikki muu onnistuu kyllä ihan luonnostaan.

jos on vaara joutua naurunalaiseksi.

kun niitä ei ole.

Jos on kiinnostunut jostakusta naisesta muttei tiedä toisen tunteista, niin on vaikea näyttää tunteita. Eipä kai muuten.

Helpompi on talkitun ja turvonneen kamelin mennä kullinsilmästä kuin minun näyttää tunteitani. En oo vuosikausiin itkeny muiden kuin itseni nähden. kyllä sitä lapsena uskalsi, jopa vielä yläasteiässä. Omassa huoneessa ku märisi niin jossain vaiheessa tuli äeti kyseleen mikä on hätänä. Saihan sllä märinällä huomiota. Mutta kun suru on jäässä, on muutkin tunteet, ja aika tasapaksua jähistystä on meno, paitsi että jo kauan aikaa on kiroilu ollut jokapäiväistä. Mikä tahansa asia jos menee mönkään niin heti oon tupisemassa jotain -Ristuksen perkeleen vittu....Multa meinaa iha okeesti monestikki loppua kirosanat kesken, joten uusia pitää keksiä melkeen päivittäin. Joskus saan muutaman minuutin raivokohtauksia, kun vitutusta on kertynyt tarpeeksi kauan aikaa. Kaiken raivoamisen ja kiroilun suoritan toki yksinäisyydessäni, mutta joskus saatan jäädä kiinni. Juudas että mikään ei vois hävettää enempää..Eli aika tukehtunutta on tunteiluni, kuin yrittäisi sekoittaa tervaa kirnussa 40 asteen pakkasella