..että työttömät jaetaan "parempiin". Olen eräällä vaativalla kurssilla, johon oli aika paljon hakijoita ja tietyt vaatimukset. Yhdeltä opelta lipsahti, että me ollaan niitä aktiivisia työttömiä, joita on mukavampi opettaa kuin "niitä muita" (nyt sitten toivotaan, ettei käy täällä). Me ollaan kuulemma sitä porukkaa, joka töitä saa.
Se on siis
totta..
5570
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei mukava työtön = Piikki kurssittajan persiissä
Minutkin erottivat eräältä datanomikurssilta kun arvostelin opetuksen ja opettajien tasoa ja matkaansaatoin kapinaliikkeen jonka seurauksena porukkaa lopetti kurssinsa. Kolme kuukautta tuli karenssia mutta meni hallinto-oikeudessa nurin ;-) Laittoivat syyksi luvattomat poissaolot ja väärensivät päiväkirjaa mutta kärysivät siitä, muahahahaaa!! Sain varoituksen poissaoloista ja pyysin saada kopion päiväkirjasta. Erottamisen jälkeen oikeuteen toimitettu päiväkirjakopio oli kuitenkin erilainen ja käry kävi eli ei löytynyt perusteita erottamiselle. Näin työttömiä yritetään kyykyttää jos ei pidä puoliaan.
Onko työvoimakoulutus täysin villiä toimintaa. Onko kellään kokemusta kuinka hyvät suhteet kurssin vetäjiin auttavat eikä koulutustarve.
Veromarkkoja koulutukseen on ainakin uponnut, mutta kenen taskuihin päätynyt.
ne ovat helpommin käsiteltävissä. Sen lisäksi tuo on aika läpinäkyvä selitys sille ettei edellisiltä kursseilta työllistytty... ja todella idioottimainen yritys vakuutella, että tämä kurssin oppilaat aktiivisempina varmaan työllistyvät. Tietenkin tämmöisten kehujen jälkeen jokainen kurssilainen yrittää todella aktiivisesti työllistyä - kuten yrittivät edellisenkin kurssin oppilaat.
Kurssi ei siis työllistänyt ja kurssittajat siirtävät syyn kurssilaisten passiivisuudeksi - parantaako se vastaisuudessa noiden kurssilaisten työllistymistä - ei taatusti.
Aktiivisuus voi olla kurssin vetäjän mielestä sama kuin kritiikittömyys.
Ne joilla on jokin oma päämäärä uran suhteen ovat niitä passiivisia, koska eivät jaksa innostua turhista kursseista.