Onneksi piikominen ei kiinnosta enää kaikkia suomalaisia 2000-luvulla. Moni suomalainen perus- ja sairaanhoitaja onkin emigroitunut muille maille halmehille tästä työttömän ja pienipalkkaisen helvetistä. Suosittelen samaa myös muille suomalaisille. Äänestäkää nyt ihmeessä jaloillanne.
Kukaan ei muuten teitä kaipaa; ökytalon isäntien rikkaat jälkeläiset ylläpitävät pienipalkkaisuutta massiivisilla väestönsiirroilla, joita tullaan tekemään luultavasti muutaman vuoden sisään. Sen jälkeen työttömien (ihmis)arvo tulee olemaan tasan nolla ja neuvotteluvaraa ei ole nimeksikään, kun vastassa ovat ökyisäntien lisäksi nopeasti lisääntyvät maahanmuuttajat kolmannesta maailmasta. Muuttakaa siis vielä kuin voitte.
0Äänestä
Iloinen työtön ;-)
Hyvä idea! Jos joskus joudun tuollaiseen tilanteeseen nostan kanteen aivan varmasti. Olen jo yhden työsuhderiidan käyttänyt Korkeimmassa oikeudessa voittajana joten vaviskaa paskahousuriistäjät!
0Äänestä
jskajshsggs
Metron jutusta heräsi pari ajatusta.
Ovatko ammattiliitot koskaan julkisuudessa työttömien etujen ajajina? Vai keräävätkö työntekijältä koko työuran ajan jäsenmaksuja ja kun työntekijä joutuu työttömäksi eivät puutu laittomaan kohteluun millään tavalla. Julkisuudessa puolustetaan vain ja ainoastaan palkansaajan ja jälleen palkansaajan etuja.
Työvoimatoiministeriön suunnalta on lähetetty jatkuvasti viestiä: harjoittelu- ja tukityöt saattavat johtaa pysyvään työsuhteeseen. Lupaus on katteeton. Totuus on, että työtön muuttuu B-luokan työntekijäksi, koska ei ole saanut hankittua normaalia työtö. Eikö työministeriönkin pitäisi antaa nämä lupauksensa mahdollisuudesta saada pysyvä työpaikka tukityön avulla kirjallisesti.
Siellä sanotaan mm. näin (Gestapo, oletko kuulolla?):
"Ja HELSINGIN SANOMAT 16.11.2001 otsikolla "Tukityöllistämisen vaikutukset ehkä jopa nolla":
"- - yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Simo Aho sanoi torstaina, että työvoimapoliittisten toimenpiteiden vaikutukset ovat hänen tutkimuksensa valossa 'vaatimattomia, ellei peräti nollissa.' - - Kuntien ja valtion tukitöihin sijoitetut työllistyivät myöhemmin normaaleille työmarkkinoille jopa viiteryhmää heikommin. Viiteryhmään kuului työttömiä, jotka eivät olleet sijoitettuina tukitöihin.""

Voi itku ja valitus. Taas näitä nollatutkimuksia, joiden tulos on tiivistettävissä tyyliin: "Kesällä on kuuma ja talvella kylmä." Kuka hitossa näitä tillintallinhömppiä tarvitsee ja kuka v*ttu niistä viitsii MAKSAA?
Sanoohan sen normaali järkikin, että työttömäksi jäävät ne, joilla on hakijoista huonommat preferenssit; kuten vähemmän koulutusta taikka työhistoriassa ammottavia aukkoja. Jos työpaikkkoja on jatkossakin työmarkkinoilla vähemmän kuin hakijoita, tottakai nämä jäävät automaattisesti sinne pahnanpohjimmaisiksi - ja ilman työtä tulevaisuudessakin. Työnantajilla ovat olleet jo 15 vuoden ajan kissanpäivät; hakijoista on kuorittu paras kerma päältä.
Sossujen idioottiratkaisu ongelmaan on tietysti kurssitella ja järjestää kallista koulutusta, mikä on pelkkää resurssien tuhlausta. Osa työttömistä voi varmasti työllistyä, mutta hehän vievät sitten taas joltain muulta potentiaaliselta hakijalta työpaikan. Työvoimaa löytyy aina. Lopputulos on näin ollen se, että työttömiä on jatkossakin sama määrä X ja rahaa on tuhlattu sen lisäksi määrä Y.
Mennyt maailma ei totta tosiaan näytä vakuuttavasti toimivan sen faktan kanssa, että työpaikkoja on vähemmän kuin työntekijöitä. Näin on ja tulee olemaan jatkossakin. Porvaripuoli on tästä työmarkkinoiden epäsuhdasta vetänyt hyödyn jo 15 vuoden ajan; palkat ja työehdot laskevat, pätevää työvoimaa koulutetaan niille ilmaiseksi, yhteiskunta jakaa suoria ja epäsuoria tukia avokätisesti...
Ainoa järkevä ratkaisu olisi ollut Vihreiden ehdottama kansalaispalkka, mutta sehän ei tälle luterilaisen työmoraalin läpikotaisin infektoimalle kansalle sopinut. Noh, kärsitään sitten kaikki yhdessä. Tämä muuten koskee sitten tätä palstaa lukevia työllisiäkin.
0Äänestä
Paikkaansa...
Työtön YH kirjoitti:

...työttömäksi jäävät ne, joilla on hakijoista huonommat preferenssit; kuten vähemmän koulutusta taikka työhistoriassa ammottavia aukkoja...
Tuo ei pidä paikkaansa. Osa työttömistä on varmasti tällaisia, mutta yllättävän suuri osa on pitkälle koulutettuja - monella heistä ennen lamaa hyvä työhistoria hankittuna - jotka jatkuvasti jaksavat kurssittaa itseään ja hakea sinnikäästi töitä. Heidän on erittäin vaikea työllistyä, koska työttömäksi jääneiden työhakemukset menevät yleensä automaattisesti pinon alimmaisiksi, myöskään työnantajat eivät ota tavanomaisiin töihin huippukoulutettuja ja taas huippupaikkoihin ei ole työttömyyden vuoksi asiaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
http://www.kirkkojakaupunki.fi/?newsid=5081&deptid=130&showmodul=20&languageid=3&news=1
Onneksi piikominen ei kiinnosta enää kaikkia suomalaisia 2000-luvulla. Moni suomalainen perus- ja sairaanhoitaja onkin emigroitunut muille maille halmehille tästä työttömän ja pienipalkkaisen helvetistä. Suosittelen samaa myös muille suomalaisille. Äänestäkää nyt ihmeessä jaloillanne.
Kukaan ei muuten teitä kaipaa; ökytalon isäntien rikkaat jälkeläiset ylläpitävät pienipalkkaisuutta massiivisilla väestönsiirroilla, joita tullaan tekemään luultavasti muutaman vuoden sisään. Sen jälkeen työttömien (ihmis)arvo tulee olemaan tasan nolla ja neuvotteluvaraa ei ole nimeksikään, kun vastassa ovat ökyisäntien lisäksi nopeasti lisääntyvät maahanmuuttajat kolmannesta maailmasta. Muuttakaa siis vielä kuin voitte.
Hyvä idea! Jos joskus joudun tuollaiseen tilanteeseen nostan kanteen aivan varmasti. Olen jo yhden työsuhderiidan käyttänyt Korkeimmassa oikeudessa voittajana joten vaviskaa paskahousuriistäjät!
Metron jutusta heräsi pari ajatusta.
Ovatko ammattiliitot koskaan julkisuudessa työttömien etujen ajajina? Vai keräävätkö työntekijältä koko työuran ajan jäsenmaksuja ja kun työntekijä joutuu työttömäksi eivät puutu laittomaan kohteluun millään tavalla. Julkisuudessa puolustetaan vain ja ainoastaan palkansaajan ja jälleen palkansaajan etuja.
Työvoimatoiministeriön suunnalta on lähetetty jatkuvasti viestiä: harjoittelu- ja tukityöt saattavat johtaa pysyvään työsuhteeseen. Lupaus on katteeton. Totuus on, että työtön muuttuu B-luokan työntekijäksi, koska ei ole saanut hankittua normaalia työtö. Eikö työministeriönkin pitäisi antaa nämä lupauksensa mahdollisuudesta saada pysyvä työpaikka tukityön avulla kirjallisesti.
Tässä hieman sellaista koulutusta työttömälle, että kiinnostaa: http://kotisivu.dnainternet.net/ulrikaj/mms/index.htm
Siellä sanotaan mm. näin (Gestapo, oletko kuulolla?):
"Ja HELSINGIN SANOMAT 16.11.2001 otsikolla "Tukityöllistämisen vaikutukset ehkä jopa nolla":
"- - yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Simo Aho sanoi torstaina, että työvoimapoliittisten toimenpiteiden vaikutukset ovat hänen tutkimuksensa valossa 'vaatimattomia, ellei peräti nollissa.' - - Kuntien ja valtion tukitöihin sijoitetut työllistyivät myöhemmin normaaleille työmarkkinoille jopa viiteryhmää heikommin. Viiteryhmään kuului työttömiä, jotka eivät olleet sijoitettuina tukitöihin.""
Voi itku ja valitus. Taas näitä nollatutkimuksia, joiden tulos on tiivistettävissä tyyliin: "Kesällä on kuuma ja talvella kylmä." Kuka hitossa näitä tillintallinhömppiä tarvitsee ja kuka v*ttu niistä viitsii MAKSAA?
Sanoohan sen normaali järkikin, että työttömäksi jäävät ne, joilla on hakijoista huonommat preferenssit; kuten vähemmän koulutusta taikka työhistoriassa ammottavia aukkoja. Jos työpaikkkoja on jatkossakin työmarkkinoilla vähemmän kuin hakijoita, tottakai nämä jäävät automaattisesti sinne pahnanpohjimmaisiksi - ja ilman työtä tulevaisuudessakin. Työnantajilla ovat olleet jo 15 vuoden ajan kissanpäivät; hakijoista on kuorittu paras kerma päältä.
Sossujen idioottiratkaisu ongelmaan on tietysti kurssitella ja järjestää kallista koulutusta, mikä on pelkkää resurssien tuhlausta. Osa työttömistä voi varmasti työllistyä, mutta hehän vievät sitten taas joltain muulta potentiaaliselta hakijalta työpaikan. Työvoimaa löytyy aina. Lopputulos on näin ollen se, että työttömiä on jatkossakin sama määrä X ja rahaa on tuhlattu sen lisäksi määrä Y.
Mennyt maailma ei totta tosiaan näytä vakuuttavasti toimivan sen faktan kanssa, että työpaikkoja on vähemmän kuin työntekijöitä. Näin on ja tulee olemaan jatkossakin. Porvaripuoli on tästä työmarkkinoiden epäsuhdasta vetänyt hyödyn jo 15 vuoden ajan; palkat ja työehdot laskevat, pätevää työvoimaa koulutetaan niille ilmaiseksi, yhteiskunta jakaa suoria ja epäsuoria tukia avokätisesti...
Ainoa järkevä ratkaisu olisi ollut Vihreiden ehdottama kansalaispalkka, mutta sehän ei tälle luterilaisen työmoraalin läpikotaisin infektoimalle kansalle sopinut. Noh, kärsitään sitten kaikki yhdessä. Tämä muuten koskee sitten tätä palstaa lukevia työllisiäkin.
...työttömäksi jäävät ne, joilla on hakijoista huonommat preferenssit; kuten vähemmän koulutusta taikka työhistoriassa ammottavia aukkoja...
Tuo ei pidä paikkaansa. Osa työttömistä on varmasti tällaisia, mutta yllättävän suuri osa on pitkälle koulutettuja - monella heistä ennen lamaa hyvä työhistoria hankittuna - jotka jatkuvasti jaksavat kurssittaa itseään ja hakea sinnikäästi töitä. Heidän on erittäin vaikea työllistyä, koska työttömäksi jääneiden työhakemukset menevät yleensä automaattisesti pinon alimmaisiksi, myöskään työnantajat eivät ota tavanomaisiin töihin huippukoulutettuja ja taas huippupaikkoihin ei ole työttömyyden vuoksi asiaa.
Tässä Metro-lehden kirjoitus, johon aloitusviestin kirjoitus viittaa. Löytyy sivulta 14: http://www.metrolehti.fi/content/acrobat/helsinki/FIHEL_20070424_A_metro.pdf