Ihanaa :)

Tajusin sen taas eilen illalla. Niinkuin joka ikinen muu iltakin. Kuinka onnellinen olen. Käperryn hänen kainaloonsa, siihen tiettyyn paikkaan jota hän jo kutsuu "minun paikakseni". Peiton alla on lämmin, tunnen hänen vartalonsa lähelläni ja kuulen hänen sydämen sykkeensä. Hän silittelee hiuksiani ja kun kuiskaan hänelle rakastavani häntä, hän kääntää maailman suloisimmat kasvonsa minuun päin, hänen ruskeat täydelliset silmänsä ovat täynnä rakkautta, hän hymyilee ja kuiskaa "niin minäkin sinua." ja kertoo taas kerran kuinka hänen elämässään ei yksinkertaisesti ole enää järkeä ilman minua. Hän alkaa hyväillä vartaloani ja suutelee hiljaa kaulaani. Koskettaa juuri niin kuin tahdon, tietää joka ikisen paikan minussa, tietää mistä pidän.

Ihanan rakastelun jälkeen hän kääntää taas hymyilevät kasvonsa minuun ja kuiskaa, kuinka paljon minua rakastaa.

Tätä on jatkunut jo 2 täydellistä vuotta. Mä olen enmmän rakastunut kuin on mahdollista. Mä olen löytänyt elämäni rakkauden. Ja mikä parasta, myös hän ajattelee samalla lailla. Ja myös sanoo sen ääneen.
5566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mulla on just niin päinvastaista. En löydä mistään ketään ihanaa... Olen ollut jo pitempään sinkkuna ja kaipaan vierelleni jotain.

Äänestä

Kannattaa todella olla onnellinen, jos on noin hyvin käynyt. Itselläni onni päättyi, mutta uskon, että parempaa on vielä edessäpäin, vaikka nyt ei siltä näytäkään. Pakko uskoa, muuten en jaksaisi. Mutta kannattaa varoa, ettei ala pitää toista itsestäänselvyytenä!!!

Äänestä

on hauska leijailla pilvissä.tehkää pari skidiä ja menkää naimisiin/ja muuttakaa samaan boxiin.Kyllä se arki sieltä pukkaa ja enää ei niin usein sanota et rakastan sua.Hyväilyt jää väliin jne.......

Äänestä
  • ...sitä saa sitten olla onnellinen edes nyt kun siihen vielä on mahdollisuus. En sanonutkaan että tämä tämmöistä ikuisesti olisi. Mikä siinä onkaan että toisen onnellisuus on niin kova piruilun paikka jollekin.
    Eikä tässä mitään pilvissä leijailla. Normaalia avoelämää tämä jo on. Riitoja välillä jopa enemmän kuin mitään muuta.
    Hyvää jatkoa kaikki pessimistit.

    Äänestä

  • se Daddy vinoilee?

    Meillä on enemmän kuin kaksi skidiä (ollaan naimisissa), ihan samassa talossakin asutaan, onnellisina! Onnellisuus on enemmän kuin hyväilyt ja rakkauden tunnustusten kuiskuttaminen toisen korvaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onnellinen kirjoitti:

Tajusin sen taas eilen illalla. Niinkuin joka ikinen muu iltakin. Kuinka onnellinen olen. Käperryn hänen kainaloonsa, siihen tiettyyn paikkaan jota hän jo kutsuu "minun paikakseni". Peiton alla on lämmin, tunnen hänen vartalonsa lähelläni ja kuulen hänen sydämen sykkeensä. Hän silittelee hiuksiani ja kun kuiskaan hänelle rakastavani häntä, hän kääntää maailman suloisimmat kasvonsa minuun päin, hänen ruskeat täydelliset silmänsä ovat täynnä rakkautta, hän hymyilee ja kuiskaa "niin minäkin sinua." ja kertoo taas kerran kuinka hänen elämässään ei yksinkertaisesti ole enää järkeä ilman minua. Hän alkaa hyväillä vartaloani ja suutelee hiljaa kaulaani. Koskettaa juuri niin kuin tahdon, tietää joka ikisen paikan minussa, tietää mistä pidän.

Ihanan rakastelun jälkeen hän kääntää taas hymyilevät kasvonsa minuun ja kuiskaa, kuinka paljon minua rakastaa.

Tätä on jatkunut jo 2 täydellistä vuotta. Mä olen enmmän rakastunut kuin on mahdollista. Mä olen löytänyt elämäni rakkauden. Ja mikä parasta, myös hän ajattelee samalla lailla. Ja myös sanoo sen ääneen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu