Hei,
ja ihan aluksi tiedoksi, että en nyt tarkoita niitä suhteita, joissa välimatkaa on 100km ja sitä sitten uikutetaan. Tarkoitan oikeaa kaukosuhdetta. Onko simulla kokemuksia? Onko kultasi toisesta maasta kotoisin, toista kansalaisuutta?
Olisi kiva kuulla kokemuksia! Missä tapasitte, miten usein tapaatte, miten olette suunnitelleet tulevaisuutta. Vai loppuiko kaikki sittenkin lyhyeen?
Itse olen onnellisesti kaukosuhteessa elävä, poikakaverini asuu Slovakiassa. Raastavaahan tämä on mutta kyllä tämä sitten niin paljon antaakin. Ja ensi kesästä lähtien saadaan mitä todennäköisemmin asua saman katon alla, vaikka sitten ikuisesti :)
Kertokaa kokemuksianne!
ja ihan aluksi tiedoksi, että en nyt tarkoita niitä suhteita, joissa välimatkaa on 100km ja sitä sitten uikutetaan. Tarkoitan oikeaa kaukosuhdetta. Onko simulla kokemuksia? Onko kultasi toisesta maasta kotoisin, toista kansalaisuutta?
Olisi kiva kuulla kokemuksia! Missä tapasitte, miten usein tapaatte, miten olette suunnitelleet tulevaisuutta. Vai loppuiko kaikki sittenkin lyhyeen?
Itse olen onnellisesti kaukosuhteessa elävä, poikakaverini asuu Slovakiassa. Raastavaahan tämä on mutta kyllä tämä sitten niin paljon antaakin. Ja ensi kesästä lähtien saadaan mitä todennäköisemmin asua saman katon alla, vaikka sitten ikuisesti :)
Kertokaa kokemuksianne!
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jos sä voit väittää että 100km päässä toisistaan asuvilla rakastavaislla on helppoo koska ne asuu sentään samassa maassa niin ei sullakaan hyvin mene..ootko koskaan ollut puhelimes kaheksaa tuntia päiväs vaan sen takia että saat kuulla toisen äänen...nukahtanut puhelimen ääreen sen takia ettei haluaisi lopettaa...ootko ensinnäkään lähettänyt 1900 teksti viestiä sen takia että sulla on ollut jotain ihmistä niin ikävä että sun on ollut ihan pakko kuulla siitä jotain silloin kun se ei voi puhua...Tiedätkö sä edes miltä tuntuu nukahtaa yksin kun samaan aikaan puhelimessa on ihminen joka tahtoisi nukahtaa sun syliisi.... Että joo pidätkö pääsi kiinni kun et näemmä ees tiedä mistään mitään....
Tiedätkö, mitä tarkoittaa pakkomielle?
Entäs tiedätkö, mitä tarkoittaa läheisriippuvuus?
Mitä tarkoittaa sanonta "kohtuus kaikessa"?
Mitä ymmärrät sanonnalla "suhteen ulkopuolinen elämä"?
Tiedätkö, mitä tarkoittaa pakkomielle?
Entäs tiedätkö, mitä tarkoittaa läheisriippuvuus?
Mitä tarkoittaa sanonta "kohtuus kaikessa"?
Mitä ymmärrät sanonnalla "suhteen ulkopuolinen elämä"?
No herra kaikki tietävä voikin sitten selittää sanan RAKKAUS
En ole puhunut koskaan puhelimessa 8 tuntia päivässä koska ulkomaille soittaessa se tulisi liian kalliiksi.
Viestejä olen lähettänyt paljon, tosin en 1900:tta. Sanoisin, että menee hieman pakkomielteeksi. Kuten jo toinenkin tällä palstalla samaa sanoi. Eikös sillä samalla rahalla ja pääsis jo ite matkustamaan paikan päälle toista kasvotusten tapaamaan?!
Ikävöinyt olen, ja paljon olenkin. Ja ääntä kaivannut aivan yhtä paljon.
Tiedän myös miltä tuntuu nukahtaa yksin, kun tietää että toinen sielä kaukana miettii samoja asioita ja kaipaa yhtä paljon.
Voin vannoa että tiedän tasan tarkkaan mitä on ikävöidä toista, kaivata niin että sydämeen sattuu ja niin että henkeä salpaa. Odottaa niin että pää tuntuu räjähtävän ja miettiä toista niin ettei enää havaitse ympärillä olevaa elämää. Itkeä lentokentällä jäähyväisiä. Olla välillä 3kk kokonaan erossa.
En ole milloinkaan sanonut, etteikö 100km suhde olisi raastava. Ja etteikö siinä ikävöisi toista. Mutta jos luet viestini uudelleen, etsin siis ihmisiä, joilla on kaukosuhde ulkomaalaisen kanssa. Se on kuitenkin aika ero juttu kuin suhde kotimaassa asuvan kanssa. Siinä kun ei ainoa asia ole enää se välimatka. Siinä vaikuttaa myös kulttuurierot, maan omat tavat, kieli jota yhdessä puhutaan, maa johon lopulta päädytään itse asumaan. Miten perhe ja ystävät suhtautuvat ulkomaalaiseen, miten tulevaisuudensuunnitelmat muuttuivat hänet tavattuaan.
Niin monta kertaa olen jo aiemmin kaukosuhteista kysellyt, ja saan sitten vastauksia joissa 16-vuotiaat kertovat kuinka on hankalaa kun näkee rakastaan VAIN viikonloppuisin. Tajuatko, mitä ajan takaa?
Tiedän kyllä että hankaliahan ne viikonloppusuhteetkin on, mutta kaipaan nyt erilasta tietoa!
Hyvää jatkoa, pidä puhelin kuumana!
Rakkaus ei ole vain sitä, että ollaan aina vain lähekkäin ja rakastetaan. Tosi rakkaus on ennen kaikkea sitä, että pystytään olemaan pitkiä aikoja erossa ja rakkaus säilyy silti.
Neiti (oletanko oikein?) Idiootti, rakkaus on sitä, että oma kumppani on maailman kaunein ihminen sekä sisäisesti että ulkoisesti. Rakkaus tarkoittaa sitä, että arkiset huolet unohtuvat, kun pääsee viettämään viikonlopun rakastetun kanssa. Rakkaus on myös luottamusta. Se on varmuutta siitä, että oma kultani ajattelee minua tälläkin hetkellä, vaikka onkin jossain muualla.
Minä asun avoni kanssa viikot eri paikkakunnilla työn takia. Näemme vain viikonloppuisin. Emme puhu puhelimessa kahdeksaa tuntia putkeen - emme voisikaan, koska käymme töissä ja joudumme itse maksamaan laskumme. En myöskään ole koskaan nukahtanut silloin, kun puhun avoni kanssa. Hän ei ole niin pitkästyttävä.
Ymmärrän ketjun aloittaneen henkilön turhautumisen. Hän haluaisi ihan oikeita mielipiteitä. Sen sijaan vastauksia tulee teineiltä, jotka luulevat että rakkaus punnitaan puhelun kestolla. Kihloihin mennään kuukauden seurustelun jälkeen ja sitä rataa...
Kasva aikuiseksi joskus, niin tiedät, mitä se rakkaus on. Se ei ole ihastumista tai riippuvuutta jostain toisesta.
Huh huh olipa turhaa väittelyä... Toivon sulle asiallisia vastauksia.
Olis mielenkiintoista kuulla kokemuksia, sillä itsellänikin on vuoden vaihtovuosi lähestymässä. Nyt välimatkaa rakkaaseen on 1000km ja olen hyvin kateellinen 100-300km kaukorakkauksille. Ja kahdeksan tuntia puhelimessa... ei köyhillä opiskelijoilla ole semmoiseen varaa.
Itse uskon että tulevasta vuodesta selvitään. Ja jos jotain ikävää tapahtuu (toivon niin paljon ettei tapahdu!), pakko vain yrittää antaa toiselle anteeksi. Pakko sen rakkauden on kestää, ja kun näistä vuosista selvitään niin saadaan olla vielä koko elämä yhdessä! Ehkä parempi jopa näin, huuma säilyy ja vahvistaa rakkauttamme...
hyvää kevättä sulle!
Hei, mukavaa että viimein saapui vastauksia joita toivoin!
En ole kasvotusten tavannut oikeastaan ketään, joka vastaavanlaisessa kaukosuhteessa eläisi kuin minä. Mutta tiedän, että teitä kuitenkin löytyy!
Meillä tämä suhde ei nyt vielä kamalan pitkällä ole. Me tavattiin kaksi vuotta sitten, ja siitä asti ollaan sitten tehty kaikkemme että tämä ei tähän päättyis. Mä asun siis Suomessa, hän Slovakiassa. Tavattiin Skotlannissa jossa oltiin molemmat kesällä töissä. Näin hänet ensi kertaa ja se oli sitten se kuuluisa PAM, ja sen jälkeen kaikki oli yhtä unta. Onneksi siis PAM tuli molemminpuolisesti :)
Oltiin kesä yhdessä, ja sen jälkeen nämä 2 vuotta on ollu aikamoista sählinkiä. Ollaan oltu yhdessä Slovakiassa, Tsekissä, Suomessa, USA:ssa... Välillä pitkiä taukoja, välillä pidempiä aikoja yhdessä. Kuten 4kk kesällä USA:ssa ja nyt ollaan taas oltu viimeiset 4kk täysin yhdessä, kun hän on Suomessa vaihto-oppilaana.
Hankalaahan tämä on. Kyllä tässä on monet kerrat miettiny että onko tää ihan viisaan puuhaa, mutta sitten kun miettii että millasta olis jos hän ei enää olis mun elämässä, niin ei siitäkään mitään tulisi.
Kyllä tämmösessä suhteessa ainakin tietää itestään (ja toisesta) että ollaanko tässä tosissaan vaiko ei. Ei tätä jaksa jollei kumpikin ole 101%sesti mukana.
Ne eroamiset on aina ihan hirveitä. Tuntuu että tästä ei vaan selviä. Toisesta ei haluais irrotaa ei sitten millään. Kaikki lentokentät on alkanu jo tuntumaan niin pahoilta paikoilta, koska siellä aina joutuu sen kamalan tuskan kestämään. Mutta toisaalta, siellä myös ne ikimuistettavat jälleennäkemiset on koettu.
Mutta kyllä se kaukosuhde kestää siinä missä tavallinenkin suhde. Kaukosuhteessa ainakin oppii arvostamaan toista ihan eri lailla kuin sellasessa suhteessa, jossa toista voi nähdä koska vaan ja toiselle voi soittaa milloin vain. Ymmärtää sen, millaista on elämä jollei toinen ole siinä vieressä joka aamu kun avaa silmät, ja jollei pääse kertomaan toiselle päivän asioista kun siltä tuntuu.
En mä tämmöstä toisaalta enää kamalan kauaa jaksais. On tämä sen verran raastavaa. Erossaolo siis. Mutta ensi kesänä ollaan lähdössä Irlantiin yhdessä, mä olen jo lähettänyt hakupaperit sinne yliopistoon ja poikakaveri lopettaa nyt yliopiston joten hän alkaa etsiä töitä sieltä. En usko että tullaan ikinä asumaan Suomessa yhdessä, koska hän ei halua maahan jonka kieltä ei osaa. Ja toisaalta taas mä en halua asumaan Slovakiaan.
Onhan tämä kaikki muuttanu elämää aikalailla. Ollaan vielä kaiken lisäks niin nuoriakin (minä 20, hän 23) mutta eiköhän tämä tästä. Mutta tiedän vaan että aion tehdä kaikkeni ettei tämä pääty tähän, ja uskon että meillä on tulevaisuus tiedossa. On tämä jotain niin suurta. Molemminpuolisesti.
-------
Olisi kiva kuulla enemmän kokemuksia kaukosuhteesta, miten toimii ja niin edelleen. Mulla ei ole nyt aikaa kirjotella enempää, on kiirus, mutta hyvää jatkoa kaikille, jaksetaan!:)
Tulikin näköjään kahteen kertaan sama vastaus. No, eipä tuo kai haittaa. Luulin vaan että eka meni pieleen. Suomi24 korjas jotain...
Jos sä voit väittää että 100km päässä toisistaan asuvilla rakastavaislla on helppoo koska ne asuu sentään samassa maassa niin ei sullakaan hyvin mene..ootko koskaan ollut puhelimes kaheksaa tuntia päiväs vaan sen takia että saat kuulla toisen äänen...nukahtanut puhelimen ääreen sen takia ettei haluaisi lopettaa...ootko ensinnäkään lähettänyt 1900 teksti viestiä sen takia että sulla on ollut jotain ihmistä niin ikävä että sun on ollut ihan pakko kuulla siitä jotain silloin kun se ei voi puhua...Tiedätkö sä edes miltä tuntuu nukahtaa yksin kun samaan aikaan puhelimessa on ihminen joka tahtoisi nukahtaa sun syliisi.... Että joo pidätkö pääsi kiinni kun et näemmä ees tiedä mistään mitään....
meillä vähän sama tilanne. Mies on ulkomaalainen, tosin tähän asti ollaan asuttu ja eletty tosi tiiviisti yhdessä, mutta tulossa vähän pidempi jakso ,joka oltava erossa miehen muuttaessa kotimaahansa. En tiedä miten kaukosuhde tulee menemään. vähän pelottaa..
Millainen tilanne teillä on? Oletteko asuneet jommassa kummassa maassa yhdessä, vai tapailetteko säännöllisesti vai miten? Ja kauan olette kestäneet kaukosuhdetta?
Hei, mukavaa että viimein saapui vastauksia joita toivoin!
En ole kasvotusten tavannut oikeastaan ketään, joka vastaavanlaisessa kaukosuhteessa eläisi kuin minä. Mutta tiedän, että teitä kuitenkin löytyy!
Meillä tämä suhde ei nyt vielä kamalan pitkällä ole. Me tavattiin kaksi vuotta sitten, ja siitä asti ollaan sitten tehty kaikkemme että tämä ei tähän päättyis. Mä asun siis Suomessa, hän Slovakiassa. Tavattiin Skotlannissa jossa oltiin molemmat kesällä töissä. Näin hänet ensi kertaa ja se oli sitten se kuuluisa PAM, ja sen jälkeen kaikki oli yhtä unta. Onneksi siis PAM tuli molemminpuolisesti :)
Oltiin kesä yhdessä, ja sen jälkeen nämä 2 vuotta on ollu aikamoista sählinkiä. Ollaan oltu yhdessä Slovakiassa, Tsekissä, Suomessa, USA:ssa... Välillä pitkiä taukoja, välillä pidempiä aikoja yhdessä. Kuten 4kk kesällä USA:ssa ja nyt ollaan taas oltu viimeiset 4kk täysin yhdessä, kun hän on Suomessa vaihto-oppilaana.
Hankalaahan tämä on. Kyllä tässä on monet kerrat miettiny että onko tää ihan viisaan puuhaa, mutta sitten kun miettii että millasta olis jos hän ei enää olis mun elämässä, niin ei siitäkään mitään tulisi.
Kyllä tämmösessä suhteessa ainakin tietää itestään (ja toisesta) että ollaanko tässä tosissaan vaiko ei. Ei tätä jaksa jollei kumpikin ole 101%sesti mukana.
Ne eroamiset on aina ihan hirveitä. Tuntuu että tästä ei vaan selviä. Toisesta ei haluais irrotaa ei sitten millään. Kaikki lentokentät on alkanu jo tuntumaan niin pahoilta paikoilta, koska siellä aina joutuu sen kamalan tuskan kestämään. Mutta toisaalta, siellä myös ne ikimuistettavat jälleennäkemiset on koettu.
Mutta kyllä se kaukosuhde kestää siinä missä tavallinenkin suhde. Kaukosuhteessa ainakin oppii arvostamaan toista ihan eri lailla kuin sellasessa suhteessa, jossa toista voi nähdä koska vaan ja toiselle voi soittaa milloin vain. Ymmärtää sen, millaista on elämä jollei toinen ole siinä vieressä joka aamu kun avaa silmät, ja jollei pääse kertomaan toiselle päivän asioista kun siltä tuntuu.
En mä tämmöstä toisaalta enää kamalan kauaa jaksais. On tämä sen verran raastavaa. Erossaolo siis. Mutta ensi kesänä ollaan lähdössä Irlantiin yhdessä, mä olen jo lähettänyt hakupaperit sinne yliopistoon ja poikakaveri lopettaa nyt yliopiston joten hän alkaa etsiä töitä sieltä. En usko että tullaan ikinä asumaan Suomessa yhdessä, koska hän ei halua maahan jonka kieltä ei osaa. Ja toisaalta taas mä en halua asumaan Slovakiaan.
Onhan tämä kaikki muuttanu elämää aikalailla. Ollaan vielä kaiken lisäks niin nuoriakin (minä 20, hän 23) mutta eiköhän tämä tästä. Mutta tiedän vaan että aion tehdä kaikkeni ettei tämä pääty tähän, ja uskon että meillä on tulevaisuus tiedossa. On tämä jotain niin suurta. Molemminpuolisesti.
-------
Olisi kiva kuulla enemmän kokemuksia kaukosuhteesta, miten toimii ja niin edelleen. Mulla ei ole nyt aikaa kirjotella enempää, on kiirus, mutta hyvää jatkoa kaikille, jaksetaan!:)
kyllä näitä kaukosuhteita on, enemmän ja vähemmän... en vain oikein tiedä mitä kysymykseesi vastaisin. Meillä kaukosuhde oli pitkään, välissä useampi tuhat kilometriä, aina erotessa olo helvettiä ja lentomatkat yhtä itkua.
Nyt naimisissa ja saman katon alla. Se täytyy sanoa, että kun vihdoin muutettiin yhteen, eikä tosiaan ollut sitä tietoa, että jonkin ajan päästä pitää jälleen erota, suhde muuttui siltä osin, että se pääsi normalisoitumaan vihdoinkin. Ei enään sitä "apua, enään niin ja niin monta päivää yhdessä", jolloin ei tietenkään ollut kumpikaan oikein "normaali" oma itsensä, kun oli koko ajan ajatus tulevasta erosta takaraivossa sitten kuitenkin. Vihdoin kun olimme pysyvästi yhdessä, alkoi koko suhde tavallaan uudelleen, uusi tutustuminen toiseen jne. Ja vihdoin rauhallinen tunne olla yhdessä ja välillä riidelläkin ;)
Toivottavasti päästään mekin jokin päivä samaan tilanteeseen. Tämä päivien laskenta tosiaan on raastavaa. Tällä hetkellä 4 yötä jäljellä. Sitten 2kk erossa. Takana 4 ihanaa kuukautta täysin yhdessä...
Hyvää jatkoa! Mistä maasta miehesi muuten on kotoisin?
Onpa mukava että joku muukin miettii näitä samoja asioita kun minä.
Tapasin 4 kk sitten ihanan miehen USAsta. Kuukauden tauottoman yhdessä olon jälkeen hän palasi kotiin ja minä jäin suomeen.
Hän on ammaattilais-urheilija ja laji vie häntä ympäri maailmaa. Minulla on koulutus puolessa välissä. Yhdessä olo mahdotonta. Olen 24 ja hän 25. Olen niin romantikko että olisin varmasti alkanut seurustelemaan hänen kanssaan jos näin olisi sovittu. Mutta nyt kun tulevaisuus on näin epävarma, päätimme pitää yhteyttä ja katsoa miten meille käy ilman seurustelua. Nyt 4 kk jälkeen olemme edelleen yhteydessä ja kaipaamme toisiamme. Hänen unelmanaan on pelata lajinsa huippulla tulevaisuudessa ja siksi pelaaminen ja harjoittelu vievät kaiken ajan. Ymmärrän sen että hän tekee toitä unelmansa eteen ja on yksi syy miksi hänestä niin paljon pidänkin.
7000 km on paljon. Matkustaminen maksaa hunajaa ja minulla ei semmoisia rahoja ole. Olemme puhuneet joskus että muuttaisin hänen luokseen mutta joutuisin jättämään opintoni kesken ja elämään hänen siivellään kunnes saisin jotain töitä. Ja haluan kuitenkin valmistua ammattiini.
Suhteemme on nyt ihan jonkun suuremman käsissä. Ehkä tekstistä saa nyt sen kuvan ettei tämä ole mitään suurta rakkautta, tai että annamme liian helpolla periksi, mutta minulle tämä on. Yritän vain sopeutua jotenkin tähän tilanteeseen. hän on uskomattomin mies mitä olen koskaan tavannut. Uskon että olemme ne kuuluisat sukulais-sielut. Eräänkin kerran sain kummallisen aavistuksen että hänellä on jokin huonosti, sitä kesti muutaman päivän ja kun sitten olimme yhteyksissä kävi ilmi että olin ollut oikeassa. 7000km päähän tunsin hänen pahan olonsa.
Useaan kertaan olen miettinyt että mitä pahaa olen tehnyt että näin rankaistaan. Elämäni kamalin päivä oli kun hän lähti ja joutuin sanomaan tosissaan hyvästit..
kiitos kirjoittelusta! Älä sano että tuntuu että joku rankasee, ajattele niin päin että miten onnekas saat olla että tapasitte! Paljonko sulla on vielä opiskeluja jäljellä? Entä sen jälkeen? Voitko harkita muuttoa ulkomaille?
Mä olen sitä mieltä, että kun kerran tapaa sen Herra Kolahduksen, ei siitä kannata päästää irti niin helpolla. Eikös sitä aina sanota että Hyvää kannattaa odottaa?
Mulla oli alussa sama tilanne rahan kanssa kuin sulla. Olin varma ettei mulla ole rahaa lentolippuihin tms. Mutta kummasti sitä on aina löytynyt. On sitten pihistetty kaikesta muusta, ja tili näyttänyt lähes nollaa useaan otteeseen. Mutta jotenkin se ei tunnu yhtään niin kauhelta, kun tietää että nähdään pian...
Entä kesä? Ehkä voit lähteä usa:han töihin kesäksi? Olin itse usa:ssa töissä kultani kanssa koko viime kesän, ja suosittelen! Tosin, olin ilman työlupia, mutta kyllä sekin onnistuu kun sen pään ottaa. Etsi itsellesi vaikka aluksi aupairperhe, niitä löytyy netistä vaikka kuinka (ja siis etsi sellainen joka haluaa ottaa sut ilman mitään toimistoa!) ja sitten jollei perhe miellytä niin etsit itsellesi toisen työpaikan. Näin minä tein. Siellä on paljon paikkoja jossa otetaan töihin myös laittomasti.Itse menin samaan hotelliin töihin jossa kultani jo oli,laillisesti tosin hän.
Älä missään nimessä anna periksi! Sä saatat katua sitä lopun ikääsi. Jos yhtään tuntuu siltä että jaksat kaukosuhdetta hetkenkään, niin yritä edes! Itse en mitä luultavammin pystyisi siihen kuten te sovitte,että ette seurustele vaan katsotte tilannetta. Jos päätän elää kaukosuhteessa niin tahdon olla varma että se toinen ei siellä toisessa päässät touhua muiden kanssa. Mutta en siis sano ettäkö oma "kultasi" (voinko sanoa kulta jos ette seurustele virallisesti?) sua pettäis. Toiv.tajuat mitä tarkotan.
Aika nopeasti nämä 2 viime vuotta on menny. Ja onhan tässä ollu paljon tuskaa,itkua ja ikävää,mutta enemmän kuitenkin niitä onnen hetkiä. Tämmöisessä suhteessa kun jokainen pienikin asia saa niin onnelliseksi. Tänään esimerkiksi mentiin tavaratalossa rullaportaita alaspäin ja mä tajusin että hei, me ollaan yhdessä. Ja mun oli pakko halata rutistaa häntä siinä kesken kaiken. Parin pvn jälkeen se tuosta taas lähtee takaisin kotiin, mahtaa olla outoa olla taas yksin. 4kk kun on oltu taas kuin paita ja peppu.
Mutta siis,jälleen kerran, kannattaa yrittää. Kato nyt meitäkin; ollaan edelleen yhdessä, vaikka suunnilleen kaikki ystävät antoi itsestään ymmärtää että pitävät mua hulluna. Nyt ne ovat jo tilanteeseen tottuneet. Suku jauhaa asiasta vieläkin, mutta pääsen helpolla kun olen kuuntelematta.
Koittakaa tavata uuden kerran. Sitten huomaatte heti kättelyssä, mikä on olo. Tuntuuko se vielä niin Suurelta, kun toinen onkin yhtäkkiä taas siinä kasvojen edessä? Kyllä te jollain keinolla pystytte näkemään! Hyvää jatkoa sinulle ja onnea teille molemmille, kerro tällä palstalla jos jotain uutta tapahtuu, me kaikki odotamme innolla... Ja MUISTA, vaikka kaikki ihmiset ympärillä sanois sulla että luovuta, hyvä ihminen, kuuntele itteäs! Meitä on tässä maailmassa monen monta, jotka elää sunlaisessa tilanteessa! Ja mekään ei olla ympäristöä kuunneltu. Jääräpäisyys (ja tosi rakkaus) kunniaan!
Hei
Koulua on vielä reilut 2 vuotta ja hänen olinpaikka voi muuttua kuukaudenkin välein eli ei mitään pitempiä työsuhteita voisi sopia. Ja hän elää nyt unelmalleen ja enkä haluasi että hän joutuisi tekemään siinä kompromisseja. Koska tiedän että häntä harmittaisi kun on kuitenkin niin lähellä. (siis nyt puhutaan ihan huippu urheilusta josta ei voi oikein ottaa kuhertelu lomaa, kun rautaa on taottava silloin kun se on kuumaa ) Ja mistä sitä koskaan tietää miten käy. Jos se on sitä oikeaa niin kyllä tunteet säilyy tai sitten ei :) Ja jos meillä olisi virallinen seurustelu suhde jännittäisin enemmän kykeneekö hän pitämään lupauksensa. Hän on aika valikoiva naisten suhteen etten usko hänen paljon mitään tekevänkään. (asiaa auttaa se että hän ei juo ollenkaan eikä muutenkaan rellestä :) Ja olisiko sillä väliä koska kuitenkin tiedän mitä minä merkitsen hänelle. Ja hän on aina ollut minulle rehellinen ja ilmaissut tunteensa ja ajatuksensa.Arvostan hänen jämäkkyyttään päättää asioita järkevästi (tiedän että hän haluaisi olla kanssani jos se olisi mahdollista) eikä tunteella niin kuin minä tekisin. Toivon vain että sama kohtalo joka meidät toi yhteen ensimmäisen karran, yhdistää meidät toistamiseen, sitten kun aika on sopiva.
Totta kai kaipaan hänen lähelleen ja useat itkut on itketty mutta näin vain on.. En usko että itse edes kestäisin oikeaa kaukosuhdetta, luultavasti kuolisin ikävään, kun nytkään ei ole niin kovin kaukana... :)
"Cuz when a man loves a woman it is all
In his touch" -Celine Dion-
Ei ole kovin hyvä idea suositella laittoman työn tekemistä...missään. Mutta sen verran, että jos usa:ssa jää kiinni laittomasti töiden tekemisestä, saattaa karanteeni olla 10 vuotta, ja sinä aikana ei k.o maan kamaralle lasketa varvastakaan, vaan käännytys on varma edes yrittäessä. Rakastaessakin tulee miettiä millaista vahinkoa voi ajattelemattomuudellaan tulevaisuudelleen aiheuttaa.