miten selviän tulevasta erostani, miksi mulla ei ole turvaverkkoa ympärilläni, miksi mulla ei ole ystävää joka itkee/nauraa kanssani, miksi mulla ei ole ketään joka tulee luokseni yöpymään pahimman ajaksi ja lohduttaisimme toisiamme elämän kolhiessa pahoin..onko kukaan muu näin yksin, mä en halua olla, mutta kenelläkään ei ole aikaa/haluja tukea :(
kukaan eronnut
liian yksin???
162794
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mutta jotenkin sitä vaan selvisin silti.
Pakkohan sinunkin on lopulta ajatella itseäs, ei elämäsi voi jonkun äijänkäppänän ympärillä pyöriä, ne on kaikki ihan samanlaisia kuitenkin, usko se.
Minä jäin aikoinani erossa samanlaiseen tilanteeseen mitä sinä kuvaat. Se oli surkean kamalaa. Sairastuin lisäksi depressioon ja siinä oli vitsit vähissä. Hakeuduin terapiaan kolmeksi vuodeksi (2kert/viikko) ja sen avulla sitten joten kuten räpiköin pinnalle.
Voin jättää sähköpostiosoitteeni jos kaipaat tukea.
kiitos :) kirjoitan mielelläni kanssasi.
Sinun sisältä täytyy löytyä voimavara tähän, ei toisilta voi sitä lainata. Yksi ero on vain yksi episodi, ei koskaan pitäisi sitoutua niin syvästi että ei ole varuillaan koko ajan. Nyt olet polttanut siivet ja tiedät, että toista kertaa et kestä, toista kertaa ei kannata edes ajatella.
siis ei koskaan minkään rakkauden takia tule polttaa siltoja takanaan. ihmisten pitäis tajuta et loppupeleissä täällä ollaan yksin. ja vaikka ois kuinka tukijoukkoja erotilanteessa apuna, niin itsehän se eron ja ahdistuksen tunne pitää kuitenkin läpikäydä. (siis tokihan se helpottaa jos joku kuuntelee), mutta kannattaa vaikka höpistä itsekseen, niin tajuaa kuinka hölmöltä asiat ääneen sanottuna kuulostaa... tää ihan sama ku tupakanpolton lopettaminen;jos ei itse sitä halua, ei luultavimminkaan siinä onnistu. nim.itse tässä juuri eroamassa
Hei, kirjoituksesi pysäytti minut. Olen itse kokenut todella vaikean eron ja olin myös melko yksin tunteideni sekä käytännön asioiden kanssa. Ihmeen kaupalla kuitenkin selvisin vaikeasta tilanteesta. Jos haluat tutustua ja selvittää voisinko minä ryhtyä ystäväksesi niin iloissa kuin suruissakin ja mahdollisesti auttaa sinua tässä vaikeassa tilanteessa, niin laitan tähän sähköpostiosoitteeni:[email protected]
Olen itse kohta eroamassa, avomieheni sanoi että hän ei rakasta minua enää samalla tavalla kuin ennen ja että hän haluaisi välillä olla sinkku. Itse olen edelleen todella rakastunut ja pelkkä ajatus siitä että hän saattaa jättää minut koska tahansa pelottaa minua. olemme asuneet kolme vuotta yhdessä ja meillä on ollut ihanaa yhdessä. Jos meille tulee ero on pakko etsiä uusi kämppä, jakaa kaikki yhteiset tavarat ja kaikki muu vielä. Miten mä pärjään ilman häntä? Minullakaan ei ole pahemmin kavereita, ja ne mitkä minulla on elää itse parisuhteessa. Olisi ihanaa jos olisi kämppäkaveri tai joku joka todella tulisi pariksi yöksi pitämään seuraa ja kuuntelemaan. Pahinta on se yksinäisyys ja se ettei enää saa nukkua rakastamansa ihmisen vieressä. Itse haluaisin mennä kihloihin ja perustaa perheen kohta puolin.. Sellaisia ajatuksia täytyy kai lykätä taas monella vuodella.. Onhan minulla vielä aikaa sillä en ole kovin vanha mutta kaikki ne unelmat ja haveet mitkä minulla oli/on romuttuvat täysin...
ajatuksiasi, jos haluat kirjoitella enemmän ja vaihtaa ajatuksia vaikeasta tilanteesta niin laita sähköpostiosoitteesi niin kirjoitellaan
Ihan kuin olisi lukenut oman kirjoituksen,niin samanlainen tilanne on menossa.Rakastan edelleen ex-miestäni ja hän sanoi että haluaa oppia elämään yksin.Todella tuskallista kuulla tuollaista mieheltä jota rakastaa ja jonka kanssa haluaisi jakaa loppu elämänsä.
Olen nyt etsinyt uutta kämppää jo kaksi kuukautta tuloksetta.Onneksi exäni on löytänyt väliaikaisen asunnon itselleen ,ettei tarvitse katsella kun hän menee menojaan.
tuttu tunne itse erosin kolme kuukautta sitten ja oloen tosi hajalla mutta pakko se on yrittää vaikka ei helppoa ole ja mieli on kyllä tosi katkeroitunut joten ymmärrän tunteesi paremmin kun hyvin.voimia ystävä
kaikille, ja haluan mielelläni tutustua saman läpikäyneisiin :) sain kirjoituksistanne jo paljon uutta voimaa jaksaa tuleva ero aluksi ajatuksena, ja ymmärrän että itseni olisi kasattava itseni, se tuntuu kovin hankalalta..ihan kuin olisin itse kirjoittanut tuon aiemman tekstin "kun olisi joku kämppäkaveri/ystävä kuuntelemassa ne ahdistavat yöt", olisi tukea ja ymmärrystä vastavuoroisesti elämän karikoissa..mukavaa vappua teille
Ei minullakaan ole turvaverkkoa ympärillä jos ero tulisi. Ja tuntuu koko ajan, että menetän viel miehen jonka kans tälhetkel elän ja ajatus siitä on ihan kamala. Tosin suhteessakin olen koko ajan yksin ja päivästä toiseen hiljaisesti kärsin odottaen pahinta tapahtuvaksi. Toivoen joka päivä, että tää oma henkinen painajainen loppuisi jo ja saisi elää ilman puristavaa tunnetta rinnassa, tasapainoisena ja onnellisena. Viimeksi lauantaina, kun oli jo kello lähes puolen yön, katselin surullisena/ahdistuneena/yksinäisyyttä tuntien nauravia ihmisiä kaupungin valojen loisteessa. Tuo hetki/miljöö sai ne synkimmät yksinäisyyden tunteet pinnalle ja halusin vain sieltä pois, takaisin syliin jota minulle ei enää ole. Pitäisi perustaa meille hirvittävää yksinäisyyttä tunteville oma kerho tjn..josta jokainen voisi saada tukea tarvittaessa..ja uusia hyviä ystäviäkin kenties..
Tosin itse olin eron alkuunpanijana, koska riisuin vihdoin ruusunpunaiset lasit silmiltäni ja suostuin näkemään todellisuuden että mies oikeasti pettää minua. Laittakaa ihmiset mullekin sähköpostia tulemaan jos haluutte jakaa ajatuksia, minäkin olen aika yksin vieraalla paikkakunnalla...Osoite on [email protected]
Jatkoa edelliseen. Tänään selvisi, että mies on pitänyt erittäin tiivisti yhteyttä eksäänsä, lähes päivittäin ja aamusta iltaan. Maailma romahti. Olen vieraalla paikkakunnalla, olen muuttanut tänne lapseni kanssa ja nyt vedettiin matto jalkojen alta suorilla pois. En tiedä mitä tehdä. Tekis suunnattomasti mieli potkaista mies kylmästi pellolle mutta en tiedä. En tiedä mistään mitään juuri nyt. Soitin töihin, etten pääse tulemaan ja sain lääkäriltä sairaslomaa ja diapam-reseptin sekä ajan mielenterveyshoitajalle ensi viikon maanantaille. Painajainen ei päättynytkään vaan paheni. En tiedä miten umpikujasta pois pääsisin. Onneksi diapam jo vaikuttaa, tuo hetken helpotuksen.
..sama tilanne, lapsen kanssa täällä..olen vielä äitiyslomalla.