Olen onnellinen parisuhteessani. Suhde on ensimmäiseni näin vakavaa laatua. Rakastan miestäni, muutimme muutamia kuukausia sitten yhteen. Olen huomannut, että yhdessä asuminen vaatii paljon ja minulla on hurjasti opittavaa jotta yhteinen elämä on mukavaa.
Yleensä meillä tulee riitaputkia, eli olemme pitkään ilman suurempia riitoja kunnes tulee viikko tai kaksi, jolloin kinaamme pikkuasioista päivittäin. Yleensä minun aloitteestani.
Valitan ja vittuilen turhasta. Vittuunnun pikkujutuista.
Enkä haluaisi. Tiedän sen itsekin, miten ärsyttävä olen. On tilanteita, jolloin mies aloittaa kinaamisen ja minä en ikinä osaa lopettaa ajoissa. Olen niin ylpeä riitatilanteessa, enkä osaa nöyrtyä, vaikka haluaisinkin. Jatkan ja jatkan kunnes jokin pikkuasia on paisunut valtavaksi.
Hermostumisen/suuttumisen jälkeen käyn kovasti yli ja rauhoitun vasta, kun ollaan oltu jonkun aikaa erillään, ja sitten kykenen kyllä pyytämään anteeksi ja nöyrryn. Rauhoittumisen jälkeen kaikki on siis ok ja osaan käyttäytyä.
Miten opin nöyremmäksi? Luulen, että ikä tekee aikanaan tehtävänsä ja viisastun kokemuksen myötä, mutta nyt se ei auta.
En halua menettää ja pilata ihanaa suhdettani turhanpäiväisillä kiukutteluilla ja vittuuntumisilla.
Miten opin pitämään turpani kiinni ja rauhoittumaan ennen kuin sanon kamalia asioita?
:(
Yleensä meillä tulee riitaputkia, eli olemme pitkään ilman suurempia riitoja kunnes tulee viikko tai kaksi, jolloin kinaamme pikkuasioista päivittäin. Yleensä minun aloitteestani.
Valitan ja vittuilen turhasta. Vittuunnun pikkujutuista.
Enkä haluaisi. Tiedän sen itsekin, miten ärsyttävä olen. On tilanteita, jolloin mies aloittaa kinaamisen ja minä en ikinä osaa lopettaa ajoissa. Olen niin ylpeä riitatilanteessa, enkä osaa nöyrtyä, vaikka haluaisinkin. Jatkan ja jatkan kunnes jokin pikkuasia on paisunut valtavaksi.
Hermostumisen/suuttumisen jälkeen käyn kovasti yli ja rauhoitun vasta, kun ollaan oltu jonkun aikaa erillään, ja sitten kykenen kyllä pyytämään anteeksi ja nöyrryn. Rauhoittumisen jälkeen kaikki on siis ok ja osaan käyttäytyä.
Miten opin nöyremmäksi? Luulen, että ikä tekee aikanaan tehtävänsä ja viisastun kokemuksen myötä, mutta nyt se ei auta.
En halua menettää ja pilata ihanaa suhdettani turhanpäiväisillä kiukutteluilla ja vittuuntumisilla.
Miten opin pitämään turpani kiinni ja rauhoittumaan ennen kuin sanon kamalia asioita?
:(
Vastaukset 12
Vanhimmat
sinun pitäisi ymmärtää, että toinen ihminen vieressäsi ei ole kiukun purkamista varten! Jos luulet niin, niin et taida kunnioittaa miestäsi ihmisenä lainkaan. Ilmeisesti näillä vittuiluillasi ja kiukutteluillasi ei ole edes mitään tekemistä miehesi kanssa, purat vain huonosti menneen päiväsi häneen, eikö? Mieti aina ennenkun aukaiset suusi, että miltä tuntuisi jos hän kiukuttelisi sinulle noin. Pitäisit häntä keskenkasvuisena? Itselläni oli mies, joka purki kaiken kiukkunsa minuun, voin todella huonosti suhteessa, sillä oli todella ikävää kun oli itsellä ihana päivä, tulin kotiin ja toinen vittuilee. Siinä se kiva päivä menikin. Ja se oli syy miksi hänet jätin. Joten mieti. Ja kasva hieman. Ja pidä häneen hiemna etäisyyttä jos kiukuttaa, jo ennenkun alat kiukuttelemaan.
Viittaa kovasti todella siihen, ettet KUNNIOITA häntä tarpeeksi. (Been there,,,)
Mutta: voit oppia!
Meillä oli vastaavaa. Se oli aika lailla molemmin puolista. Etenkin kun se miehen puolelta yltyi, käsitin kuinka raivostuttavaa se oli. Eikä se loppunut millään. Ikuista vääntöä.
Säikähdin, kun ymmärsin etten enää halua olla moisen kanssa. Tunsin suurta huonoa omaatuntoa tunteistani. Kun totesin itselleni, ettei minun ole pakko hänestä pitää, sain suuren rauhan.
Ja samalla säikähdin: Hänen on täytynyt tuntea samoin!
Mietin että haluanko jatkaa. (Sisimmässäni tiedän kuinka ihana hän on - kaikkia muita kohtaan!)
Halusin, mutta sen ihanamman puolen kanssa!
Nostin kissan pöydälle. Puhuttuamme asiasta, molemmat olimme sitä mieltä että "mitä me oikein tehdään????" Olemme tavanneet juuri sen mitä halusimme, ja kinaamme ja loukkaamme jatkuvasti. NYT SAA LOPPUA!!
Lääkkenä oli uusi asennoituminen. Ns. klassinen "aloitetaan alusta". Todellakin sanan varsinaisessa merkityksessä. Kun joku pikkuasia alkaa kiristämään, suhtaudun häneen,kuin olisin juuri tavannut. Kehtaisinko kiukutella?
Siitä se lähtee, toisen parempi kohtelu.
Usko minua, vaikka miehesi sinua rakastaisi, hän on varmasti jo miettinyt jaksaako ja haluaako hän tälläistä! Ja haluatko sinä!
Jos et, anna mennä vaan kiukkuilulinjalla, mutta jos haluat, LOPETA HETI!!! (ja se on ihan helppoa!)
Tsemppiä! :)
Mulla on vähän samantapanen ongelma. Oman uskon johtuvan siitä että olen ollut reilu 10 ensimmäistä elin vuottani perheen ainut lapsi, jota on lellitty ihan liikaa. Mulla on tapana raivostua jollen saa kaikkea-heti-nyt, jos asiat menee pieleen syy löytyy aina jostain muusta paitsi minusta itsestäni.
Me riidellään todella harvoin kunnolla, mutta omalta osaltani on jatkuvaa kiukuttelua ja valitusta jollei asiat suju. Jos toinen tekee virheen jaksan kyllä huomauttaa siitä. Ja harvoin niissä tilanteissa myönnän että vika voi olla ihan minussa itsessänikin.
Ärsyttävintä on kun itse tiedostan erittäin hyvin tän mun ärsyttävän piirteen, niin niissä tilanteissa kun se tulee esiin en pysty kuitenkaan hillitsemään itseäni. Hyvä puoli on että ollaan avokin kanssa keskusteltu tilanteesta ja olen maininnut ettei ottaisi mua niin vakavasti kun jaksan marista ja kinata, ja hän sanoo että koittaa ymmärtää mutta on se varmasti pidemmän päälle rankkaa.
Toivottavasti mieheni vielä jaksaa mua ja mä koitan parhaani mukaan muuttaa luonnettani positiivisempaan muotoon :) Sua en osaa auttaa mutta mielelläni kuulisin myös miten oppisin pitämään turpani kiinni ja rauhottumaan.
Vielä lisäyksenä!
Tidäthän, yhtä negatiivista asiaa vastaan tarvitaan viisi positiivista, että tilanne normaloituisi!
Voit aloittaa paikkaamisen heti! Olet varmaan jo kiukutellut tarpeeksi, ala osoittaa että haluat hänet säilyttää, ja haluat että hänellä on hyvä olla.
"Hyvissä teoissa" on se taika, että ne tuppaa itsestään lisääntymään ja hyvä olo vain kasvaa!
Sinulla ei ole mitään menetettävää jos annat hänelle jotain hyvää! Päinvastoin, tulet sen saamaan takaisin.
Sitä paitsi, kun pohja on positiivisella puolella, ei muutama pikku kiukkuilu kaada kekoa ollenkaan niin helpolla!!!
muistaa että miehesi on tunteva olento, kun hän lähtee kotoa sinun saatua raivarit, hän todellakin ajattelee sitä, voi huonosti,suree, lopulta ehkä inhoaa. Puhuu ystävilleen että olet kiukkunen akka...Sitäkö haluat. Eikö rakkautta ole se että haluaa herättää toisen suudelmilla ja tehdä hänen päivästään ihanan..?
meillä sama juttu saattaa mennä pitkänkin aikaa ettei ole mitään rutinoita ja sit ku mulla alkaa keittään niin tekstiä tulee täydeltä laidalta.mun on pakko saada sanoo ja huomautella joka jumalan asiasta oikeeta pilkun viilantaa.mutta onneksi mulla on hiton hyvä luontonen mies ja se tietää millanen olen kun suutun joetn ei tässä mitään hätää.
ylpeilet tolla asialla vielä?
Mitäs kun se joku päivä pakkaa kamansa ja kertoo kyllästyneensä noita-akkaan?
mies, joka jossain vaiheessa kyllä kyllästyy ja tajuaa ansaitsevansa parempaa.
Tuo kuulostaa tyypilliseltä alkukahnaamiselta, kun kaksi itsenäistä lyö hynttyyt yhteen ja yrittää sitten oppia sietämään toisen erilaisia elämäntapoja, tottumuksia ja valintoja. Aikansa sekin kähinä vaan kestää ja pääsette pian sopuun ja yhteisymmärrykseen, kun totutte elämään saman katon alla ja löydätte sen oman tilanne parisuhteessanne.
Eli sitkeyttä ja kärsivällisyyttä nyt vaan.
Yritä opetella purkamaan ketutusta muuhunkin kuin vain huutamiseen, silä se ei todellakaan ole ainut tapa päästellä höyryjä kun keittää yli. Kannattaa myös pitää huoli siitä, että riitojen päätteeksi pyydetään ja annetaan aina anteeksi eli hoidetaan vastuu loppuun saakka, eikä jätetä asioita hampaankoloon.
Noin pitäisi ajatella, mutta valitettavasti jotkut lähtevät heti kun tulee ongelmia vastaan. On paljon ihmisiä jotka ovat heittäneet elämänsä mahdollisuuden aivan typeristä syistä pois. Kannattaa tosiaan miettiä asioita, antaa toiselle aikaa muuttua, puhua avoimesti asioista ja ongelmista. Kannattaa pyytää toiselta anteeksi jos niin on käynyt. Ehkä on mahdotonta aloittaa uudestaan mutta sillä tavalla saa ainakin hyvän olon itselleen että on tehnyt kaiken. Ei ainakaan kannattaa miettiä kuka teki mitä, tai kuka pyytää mitä anteeksi. Pääasia on että on tunteita ja että haluaa olla toisen kanssa.
Sinun on ensin kasvettava aikuiseksi. Ja opittava ottamaan vastuu omista tunteistasi. Oletko kenties lapsuudenkodissasi saanut kiukutella ja räyhätä? Siirrät sitä nyt parisuhteeseesi.
Se, että näyttää avoimesti tunteensa ei tarkoita että huutaa ja kiukuttelee toiselle piinaa toista. Miltä sinustra tuntuisi jos toinen käyttäytyisi noin? Kestäisitkö? Tuskin.
Järkeviä viestejä tänne on tullut, pistää kovasti ajattelemaan. Kiitos niistä.
Ensinnäkin aion ottaa asian puheeksi, ja puhua suuni puhtaaksi. Toiseksi alan työstää tätä ongelmaani parempaan suuntaan. Kun vitutus alkaa nostamaan päätään, niin lasken kymmeneen ja menen vaikka toiseen huoneeseen rauhoittumaan. Uskon, että tilanne tulee parantumaan edes vähän, koska tiedostan ongelman niin selvästi. Olisi aika vaikea juttu, jos pitäisin edelleen itseäni virheettömänä ja syyttömänä kaikkeen :D
Joku kirjoittikin itsestään, että vika löytyy aina muista kuin itsestä. Juuri sellainen asenne riitatilanteessa on mullakin. Vaikka sisimmäsäni hyvin tiedän että se olen juuri minä joka on syypää.
Kiitos vielä hyvistä neuvoista. Kuten kirjoitinkin aiemmin, tiedän, että ikä tekee tehtävänsä tässä asiassa ja uskon, että kasvan vielä henkisesti paljon. Toivon vaan, että mies jaksaa ymmärtää.