Mieheni viljelee virkatyönsä ohessa kotitilaansa, ja on virallisesti kirjoilla siellä. Tilalla asuvat myös hänen vanhempansa. Mieheni omistaa tilan puoleksi isänsä kanssa. Yhdessä asumme kaupungissa, missä siis myös miehen virkatyö.
Koen ongelmaksi, että tilalla käydessämme olen appivanhemmilla vieraana. Talo on iso, tilaa riittäisi myös meille, mutta appivanhemmat ovat jotenkin onnistuneet levittämään tekemisiään jokaiseen huoneeseen tyyliin, täällä anoppi katsoo tv:tä, tuolla hän tekee käsitöitä, tuolla appi nukkuu päiväunensa... Meillä ei esim. ole omaa huonetta, vaan meille osoitetaan jokin huone tapauskohtaisesti.
Haluaisin, että meillä olisi talosta ainakin pari huonetta omassa käytössä, mutta kuinka ottaa asia kauniisti esille? Mies ei koe oman tilan puutetta ongelmaksi, hän on tilalla kotonaan, mutta minua asia häiritsee.
Välini anoppiin ja appeen ovat hyvät. En haluaisi mitenkään loukata töksäyttämällä, että me otetaankin nyt käyttöön tämä sinun päiväunihuone...
Koen ongelmaksi, että tilalla käydessämme olen appivanhemmilla vieraana. Talo on iso, tilaa riittäisi myös meille, mutta appivanhemmat ovat jotenkin onnistuneet levittämään tekemisiään jokaiseen huoneeseen tyyliin, täällä anoppi katsoo tv:tä, tuolla hän tekee käsitöitä, tuolla appi nukkuu päiväunensa... Meillä ei esim. ole omaa huonetta, vaan meille osoitetaan jokin huone tapauskohtaisesti.
Haluaisin, että meillä olisi talosta ainakin pari huonetta omassa käytössä, mutta kuinka ottaa asia kauniisti esille? Mies ei koe oman tilan puutetta ongelmaksi, hän on tilalla kotonaan, mutta minua asia häiritsee.
Välini anoppiin ja appeen ovat hyvät. En haluaisi mitenkään loukata töksäyttämällä, että me otetaankin nyt käyttöön tämä sinun päiväunihuone...
Vastaukset 39
Vanhimmat
kuitenkin antaa heidän pitää kotinsa omanaan, koska asuvat siellä. Teillä on koti kaupungissa ja siellä saat määrätä mitä missäkin huoneessa tapahtuu.
Kun miehesi siirtyy isännäksi kotitilalleen, saat varmasti päättää huoneitten käytöstä ihan täysin. Tässä vaiheessa itse kyllä antaisin vanhusten tehdä kuten tahtovat. Jos eivät ole huomanneet tuota epäkohtaa, tai ehkä eivät ollenkaan osaa ajatella sitä sellaisena, niin enna olla. Jos sinullakin siellä kuitenkin on paikka mihin kylkesi laskea niin ttydy siihen.
Eriasia on jos olette siellä viikkokausia yhteen palaan, silloin olisi tietysti perusteltua jokin oma nurkkaus ;)
Mieheni ON isäntä tilalla ja joudumme siksi viettämään siellä paljon aikaa. En viihdy tilalla kovin hyvin, mikä on vähän hankalaa, koska töiden vuoksi ainakin mieheni on oltava siellä.
miehen vanhemmat eivät siis asukkaan ko. tilalla. Silloin asia on toinen. Käsitin viestistäsi että vanhemmat asuvat siellä ja miehesi vain omistaa tilasta puolet ja käy töissä ja asuu vakituisesti muualla. Käsitin että vanhemmat vielä isännöivät ja emännöivät tilaa.
Jos näin ei olekkaan niin tottakai jos miehesi on siellä isäntä niin sinä olet emäntä ja sinä määräät huoneiden käytöstä.
Appivanhemmat asuvat kyllä tilalla. Mieheni hoitaa tilan työt, isä on jo sen verran iäkäs, että on lähinnä enää hengessä mukana työnteossa. Voimat ei riitä varsinaiseen työntekoon.
Jos tyydyn tilanteeseen, niin olen tavallaan paitsi vieraana, myös piikana anopin huushollissa?! Pesen ikkunoita, puistelen mattoja, keitän ruokaa, mutta minulla ei ole omaa sänkyä...
tekemään noita palveluksia miehellesi, itsellesi ja appivanhemmillesi ?
Tila, talo ja tavarat lienevät vanhusten jälkeen teidän, miksi siis et ole valmis.
Vierailulla sinä kuitenkin tässä vaiheessa olet siellä appivanhempien kotona. Petipaikak sinullekkin siellä varmaan on, vähän ehkä liioittelet.
Vanhemmilla kuitenkin tilan omistajina, asukkaina ja mahdollisesti sen rakentajina on oikeus asua omalla tavallaan vaikka ila onkin tulossa myöhemmin teille. Pikkuisen kunnioitusta, pyydän. He eivät ole riesanasi ikuisesti.
Kinkkistä. Ymmärsin kuitenkin niin, että sinulla on miehesi kanssa vakiasunto kaupungissa?
Ei mikään yksinkertainen asia.
Sinuna pysyttelisin vieraana, se on helpointa. Kun vanhemmat ovat jääneet asumaan, niin se on heidän kotinsa ja tulee vain turhaa kinaa, jos alkaa siinä kyselemään omaa tilaa. Oikeuksien myötä tulee myös velvollisuuksia. Jos oikein vietätte siellä lomaa työn ohessa, niin paljon helpompaa olisi jo lohkoa mökki tai vastaava läähirannoilta, jonne appivanhemmilla ei olisi asiaa...siis jos rahatilanne vain sallii.
Toisaalta eihän toisen/vieraan luo mennä lomailemaan vaan käydään vaan kääntymässä, eihän silloin tarvitse piikomaankaan ryhtyä.
Appivanhemmat ovat mukavia, en koe heitä "riesana".
Haluaisin vaan mieluummin tuntea peseväni omia ikkunoitani, kuin tekeväni "palveluksia".
Ymmärrän sinua. Tämähän ei ole mikään suuri ongelma, koska varsinainen kotinne on kaupungissa, mutta ongelma silti.
Mieleeni tulee kaksi ehdotusta. Jos rahasta ei tee tiukkaa, niin rakennatte oman vaikka pienenkin kesäpömpelin tilan maille. Mieluiten niin, että päätalo ei näy. Näin molemmat saavat oman rauhan ja toisia tavataan silloin kuin todella halutaan eikä pakosta.
Jos ette halua mökkiä tai siihen ei ole mahdollisuutta, niin sitten suora neuvottelu. Ensin sun pitää saada miehesi ymmärtämään, mikä sua ahdistaa. Jos hän ei ymmärrä niin voin antaa linkkejä, mistä lukemalla hän voisi alkaa oivaltaa, mikä tilanteessa mättää.
Sitten kun miehesi kanssa molemmat olette niillä linjoilla, että oma kolo talosta olisi kaikkien kannalta hyvä juttu, niin sitten neuvottelu pystyyn. Miehen vanhemmille sanotaan rauhallisesti, nätisti ja vakuuttavasti, että olette miettineet, että voidaanko järjestää niin että... Siitä se lähtee järjestymään. Ellei järjesty, niin sitten pysyt kodissasi kaupungissa.
Olen maatalon emäntä ja luultavasti paljon paljon nuorempi kuin anoppisi. Mutta osaan kuvitella itseni hänen asemaansa. Minua rasittaisi tavattomasti kuvailemasi asetelma (siis sekä anoppina että miniänä). En jaksaisi tuota kuviota kummankaan housuissa.
Vie asiaa eteenpäin. Saatat yllättyä - uudet järjestelyt ovat luultavasti anopillekin mieleen.
Siis olette naimisissa? Joten talon isäntä ja emäntä tietävät Sinun olevan seuraava emäntä?
Aiotko olla seuraava emäntä? Miten sen olette yhdessä puhuneet?
Kaiken kaikkiaan: Ensiksi puhut miehesi kanssa.
Appivanhempiesi sijalla ehkä olisin käsittänyt, siis ehkä, että et ota tosissasi koko emännyyttä.
Jospa siinä on yksi syy, miksi teille kahdelle ei ole järjestynyt omaa huonetilaa.
Kummallista on sekin, että tietääkseni kaikissa isoissa taloissa ON vierashuone, kiinteä vierashuone. Miksei miehesi isossa kotitalossa?
Eikö tilanne muutu kohta todella mielenkiintoiseksi, JOS appivanhemmat tulevat huonoon kuntoon? Tosin en tiedä appivanhempien ikää. Maalaiset ainakin täällä länsisuomessa elävät helposti yli 90-vuotiaiksi ja osallistuvat jopa tuolloin vielä talon pienempiin töihinkin.
Pakko kai Sinun on puhua miehesi kanssa.
Luulisi olevan molempia osapuolia helpottava tilanne se, että teillä olisi oma huone. Asia pitää vain nätisti ottaa puheeksi. Koska tilalla olonne on säännöllistä ja olette siellä useamman päivän kerraallaan, on epäinhimillistä ruveta joka kerta arpomaan, että missä te nukutte tai pidätte tavaroita. Jos teillä olisi selkeästi oma huone, johon voisi tarpeen tullen vetäytyä omiin oloihin, viihtyisit sinäkin ihan varmana paremmin. Miehesi pitää asia ottaa puheeksi omien vanhempiesi kanssa, sinun on siihen turha sotkeutua, saat ilkeän miniän maineen. Asia olisi pitänyt hoitaa heti. Ihmettelen noita muita ketjun kommentteja, näkee selvästi, etteivät ole vastaavassa tilanteessa olleet, eivätkä osaa asettua tilallesi. Minä itse olen melkein vastaavan kokenut ja tiedän mistä puhun. Toisen nurkissa päivätolkulla notkuminen ilman yksityisyyttää on todella raskasta henkisesti.
Tunnut tietävän mistä puhun.
Minun käsittääkseni ongelmalla (tosin ongelmana aika pieni, meillähän onneksi on myös kaupunkiasunto) on kaksi ydintä.
1. Mies ei näe oman tilan tarvettani,koska on niin tottunut äitinsä pitämään järjestykseen.
2. Appivanhempien levittäytyminen talon joka soppeen.
Erikoiset nukkumisjärjestelyt johtuvat mm. vuodenaikojen vaihteluista. Appivanhemmat haluavat joskus nukkua talon aurinkoisemmalla puolella ja joskus varjoisammalla, joskus yhdessä joskus erikseen. Eri harrastetoiminnot ovat myös jaettuna eri huoneisiin. Tilaa on, mutta pelkästään meille varattua ei.
Olisi muuten järjetöntä lähteä rakentamaan meille omaa mökkiä/taloa, kun tilaa oikeasti on. Appivanhemmatkaan eivät elä ikuisesti. Lähtö voi tulla mikä päivä tahansa, kuten meille kaikille.
on asenneongelma. Talossa on emäntä tällä hetkellä, joten sinun vuorosi tulee myöhemmin. Miehesi kunnioittaa vanhempiensa yksityisyyttä, joten vieraan miniän on turha kärsiä ongelmasta, jonka on tehnyt itse.
Ota puheeksi anopin kanssa, että haluaisit vakio makuuhuoneen talon tiloista. En usko, että hän siitä loukkaantuu. Ei vaan tule ajatelleeksi tai on vaistonnut nyreät ajatuksesi.
Luulisi sinulle olevan ilo auttaa tätä hyvää anoppiasi esim. ikkunoiden pesussa. Miksi pitää ajatella, että se on piikomista? Asennetta pitää tässäkin korjata.
Toivottavasti saat juteltua anoppisi ja appesi kanssa rakentavasti. On hyvä olla rehellinen ja kunnioittaa toisen elämäntyötä ja asemaa.
järkevää tekstiä ja oikeanlaista ajattelua. Kaikesta ei ihan heti tarvitse saada kaikkea hyvötyä itselleen, voi jopa mennä niin pitkälle, että auttaa lähimmäisiään ihan hyvästä sydämestään jos sellainen löytyy ja odottaa vuoroaan päästä omaisuuteen käsiksi.
"Kunnioittaa anopin yksityisyyttä". Minä taas en ymmärrä mitä yksityisyyttä anopilla on tuossa kuviossa. Jos minä olisin tuon asetelman anoppi, niin minusta olisi kovin rasittavaa, että poika vaimoineen tulisi ilmeisesti aika useinkin siihen ikäänkuin jalkoihin pyörimään.
Tätä miniää ymmärrän myös hyvin. Itse en kyllä jaksaisi siellä usein käydä. Tuntisin oloni kiusaantuneeksi.
Monet ovat vastauksissaan nostaneet nämä tilan ja talon omistusasiat kovin merkittäviksi seikoiksi. Ja sen, että tätä miniää emännyys ja omaisuus odottaa. Huh hei sanon minä. Itse olen tilan emäntä eikä tämä "omistaminen" tunnu paljon miltään. Työpaikka tämä on ja hommaa yritetään pitää pyörimässä.
Olennaista alkuperäisen tilanteessa on mielestäni se, että talo on appiväen koti. Ja anoppi on kotinsa emäntä ja se ei riipu tippaakaan siitä kuka tilan omistaa.
Mutta koska mies on sidoksissa tilaan ja tekee töitä ja hoitaa asioita, niin selvää on, että tämä nuorempi pari myös viettää siellä aikaa. Ja minusta olisi erittäin kohtuullista ja kätevää ja suorastaan välttämätöntä, että kysyjällä ja hänen miehellään on siellä "oma paikka" vaikka pienikin.
Jotkut täällä tuntuvat kuvittelevan, että tämä nykyinen tilanne on jotenkin autuasta anopille. Tai tälle miniälle jotenkin hohdokasta odotella emännyyttä, ja siinä odotellessaan ilolla käy puuhastelemassa anopin pikku apulaisena.
Ymmärrän kyllä, että mies voi olla ongelmalliselle tilanteelle sokea. Ensiksi pitäisi saada hänen silmänsä avattua. Lapsuuden asetelmaa ei kannata eikä voi jatkaa.
Alkuperäinen mitäpä jos esität miehellesi ajatusleikin. En tietenkään tiedä sinun taustaasi, mutta voitko pyytää häntä miettimään miltä tuntuisi käydä niin usein sinun lapsuudenkodissasi ja toimia siellä ikäänkuin käänteisessä kuviossa.
Mahtaisiko viihtyä?
Ja näiden asioiden pohtiminenhan ei lainkaan tarkoita sitä, että aloittajan appiväessä olisi jotakin vikaa tai he olisivat hankalia tyyppejä.
Mielestäni kyse on siitä, että kahden sukupolven ei ole viisasta asua ihan lähekkäin. Liika on liikaa. Tässä tapauksessa varsinaiset kodit ovat tarpeeksi etäällä, mutta koska maatila on myös nuoremman väen paikka osittain, niin eikö olisi kaikkien kannalta hyvä, että talosta löytyisi nuoremmille oma alue. Eikä tällä asialla ole mitään tekemistä sen kanssa, että kuka tässä nyt saa määrätä ja olla emäntää.
Eli jos itse olisin aloittajan tilanteessa, niin ensin pitäisi saada mies ymmärtämään, että tämä ei toimi. Sitten, kun mies ymmärtää niin hän sanoo vanhemmilleen, että nyt on aika järjestää niin, että te otatte käyttöönne ja huolehtiaksenne nämä yläkerran huoneet (tai mikä nyt olisi luonnikas alue).
Joko tämä hoituu ihan helposti ja kivuttomasti tai sitten edessä on muutosvastarinta, mutta kriisissä on aina uusi alku ja mahdollisuus.
Ugh olen puhunut.
Miehelleni. Saa nähdä aikooko olla aloitteellinen vanhemmilleen asiasta, vai unohtuuko juttu kevättöiden alle.
Tuntuisi, että anopillekin olisi mukava, että emme "pyörisi jaloissa", kun olisi aina selvät sävelet nukkumisista ja meillä olisi tilaa mm. vaatteille, ettei tarvitsi suoraan kassista elää. Voisihan hän käyttää huoneitamme vapaasti silloin kun emme ole paikalla.
Ongelma on sinun ja miehesi välinen!
Välillisesti tietysti tuntuu varmasti siltä, että appivanhemmat ovat se ongelma, mutta jos miehelläsi olisi edes vähän järkeä, hän olisi hoitanut asian jo ennen kuin siitä tulee ongelmaa.
Onneksi teillä on koti kaupungissa, joten voit olla siellä. Avioliitto ei varmasti kukoista, mutta eipä sillä ole edellytyksiäkään kukoistaa, koska miehesi toinen jalka on muualla.
Kokemusta on, jo 16 vuoden ajalta. Asiat eivät muutu, ellei aika hoida. Minä lopetin piikomiset ja siivoukset joku aika sitten. Kohta lopetan avioliiton, sillä ei tuollaisesta miehestä ainakaan tasavertaista kumppania saa koskaan. Vaikka jotkut kyllä uskovat ihmeisiin.
Meillä tulee varmasti aina olemaan kaksi huushollia, se on vähän hankalaa, mutta onhan monella muullakin (vapaa-ajan asunto kaupunkiasunto).
Eikä minusta onneksi kukaan tule saamaan kunnon piikaa :o) Ikää on riittävästi, että tietää mitä haluaa tehdä ja mitä ei.
Olisi vaan kiva olla vähän kotonaan ja viihtyä myös miehen tilalla, kun se kuitenkin on hänelle tärkeä paikka.
Yksi vaihto-ehto olisi seuraava:
Vieraillessasi maatilalla, pida se juuri sellaisena: vierailuna. Teidan ei tietenkaan tarvitse olla siella yota ellet halua.
Eiko olisi kaikista yksinkertaisinta viettaa paiva vanhempien kanssa, auttaa missa voit ja sitten ilta-aterian jalkeen vetaytya omaan koloon, lahi hotelliin, yomajaan tai motelliin. Sielta sitten amulla taas vanhempien luo aamukahville.
Toinen vaihto-ehto:
Jos valttamatta kuitenkin haluatte olla tilalla myos yot, viekaa omat makuupussit mukananne ja kauniisti pytakaa etta voisitte levittaa pussinne ja lakananne joka vierailulla aina samaan huoneeseen.
Tuskinpa vanhukset sita estavat, eihan taten aidilla olisi aina uudelleen sopivan tilan etsimista ja vuodepaikkojen jarjestelyja.
Kolmas vaihto-ehto:
Vieraile sina tilalla vain paivisin. Jos saavut tilalle jo klo 8 aamulla ja lahdet kotiisi myohaan illalla, sinulla on koko pitka paiva aikaa auttaa ja tuohuta tilalla seka viettaa aikaa vanhusten kanssa.
( tuo kolmas vaihto-ehto on se jonka itse tekisin.)
Alkuperäisen kirjoittajan mies omistaa puolet tilasta, tämän isä toisen puoliskon. Selkeämpi ratkaisu olisi ollut tilan osto ap:n miehen nimiin, koska silti ap:n appiukolla ja anopilla olisi ollut asumisoikeus tilalla. Eivätkö he voi käyttää nk. luopumiseläkettä hyväkseen?
Voisi olettaa, että alkuperäinen kirjoittaja miehineen saisi myös oman tilansa talosta, jonne voisivat jättää osan yöpymiskamoistaan säilöön. Ap:n mies kun varmaan maksaa osan tilan laskuista, kukaan ei ole viemässä vanhan emännän paikkaa talossa, mutta nuoren miniän oikeudet täytyisi myös ottaa huomioon, edes jollakin tavalla, ettei häntä kohdeltaisi kuin vierasta, jota heitellään paikasta toiseen.
Minua ei ole koskaan nk. nukutettu makuupussissa maatalossa, olen ihan saanut oman sängyn käyttööni, ja isäntäperhe on pedannut sängynkin valmiiksi. Aina nukkunut samassa huonessa, paitsi pienenä lapsena, silloin asia oli eri juttu tietenkin.
Jos hän vierailee vain päivisin, piipahtelee, hän käyttäytyy kuin vieras, eikä vanha emäntä ota häntä oikein todesta vt. emäntänä.
ymmärrän, että tilanne on vaikea, mutta ap:n pitäisi jutella asia selväksi miehensä kanssa, joka selvittää asian sitten vanhempiensa kanssa. Asiat saadaan varmaan hoidettua ilman suurempia kiistoja ja riidanalkuja aikuisten ihmisten kesken.
anopilta teille omaa huonetta? Sanoisit, että haluaisit käyttöönne yhden huoneen, jossa nukkuisitte ja jossa voisitte säilyttää tavaroita ja vaatteita, ettei aina tarvitsisi niitä kuskailla. Ostat sitten sinne mieleisesi sisustuksen. Jos kerran vietät tilalla paljon aikaa, luulisi anopin ymmärtävän.
Niin, jos kerran mies omistaa tilan puoliksi, niin heille kuuluisi puolet siitä tilan asuintiloistakin? Kun tähän vertaa, niin siinä ei sitten yhden huoneen pyytäminen tunnu liialliselta.
Mutta ap:n mies ei tietenkään uskalla pyytää vanhemmilta tätä, ja jos pyytää ja esittää syyksi vaimon pyynnön, niin viha tulee sen miniän niskoille. Kai.
Ja jos miniä ei pyydä mitään, mies ei pyydä mitään, tämä tilan vanha pariskunta saa jatkaa kuten aina ennenkin, aivan kuin omistaisivat paikan kokonaan. aivan kuin tilan olisi vain heidän, onko tämä reilua, tuolla rahalla minkä mies siitä tilasta maksoi? Ei hän puoliskoa ilmaiseksi saanut.
Elämänkokemukseni sanoo, että tässä ap:n ongelmassa ei nyt kaikki ole niin kuin ap. avauksessaan sanoo. Jokin pala puuttuu.
Paljasta jo, ap, mikä asiassa oikein on se perusongelma.
Ei puutu tarinasta mitään oleellista.
Mieheni kodissa koen vaimona olevani vieras ja askareita tehdessäni jokin pikku apulainen, kun tunnetta omasta ei ole päässyt syntymään.
Mies on tilanteeseen tyytyväinen, mutta minä en. Pelkään viettävänä tilanteen vuoksi enemmän ja enemmän aikaa kaupunkikodissa, mikäli muutosta ei synny.
jos siltä tuntuu. Sinulla ei ole oikeuksia tässä asiassa.
Kylläpä on. Hän miehineen kantaa vastuun tilasta, nuoremmat joutuvat tekemään työtä tilalle, ilman vastinetta, hänen miehensä omistaa puolet tilasta, olette varmaan lukeneet. Kukaan ei ole ajamassa vanhaa emäntää ulos, kuten te ilmeisesti pelkäätte. Tässä pyydetään yhtä huonetta edes, ei koko freaking taloa. Mutta sekin on teille liikaa, ei saisi tilan puoliomistus näkyä millään lailla.
Toivon, että ap ottaa asian puheeksi miehensä kanssa, ja asiaan tulee oikeamielinen ratkaisu, ja toivon, että hän tulee kertomaan asiasta tänne.
Teille ilmeisesti sopisi, että poikanne ostaisi puolet teidän tilastanne, ja mikään ei kuitenkaan muuttuisi. Te saisitte sen puolikkaan rahana, mutta ette olisi valmis mihinkään muutoksiin. Edelleen tekisitte kuten haluaisitte, koska teillä on ikää enemmän. Ei käytöstapoja, ei kunnioitusta tehtyä sopimusta kohtaan, vain enemmän ikää.
Miksi myydä puoli tilaa, jos ei ole valmis tekemään kuten se sopimus edellyttää moraalisestu ja laillisesti? Puolet tilasta merkitsee puolet käyttöoikeudesta, eli puolet tilan tilasta.
Mutta te puolustatte sitä, että rahan saanut vanha pari saa tehdä rahoillaan miten haluaa, mutta nuoret tekevät vain työtä toisen nurkissa. Tämä on liiketoimi, tämä ei ole vain toisen pariskunnan koti enää. Maatilan hoito on liikeyritys, ettekö te tajua? Mutta teille kelpaa raha, ei toisen kunnioitus.
aikaa tilalla. Auttelee vaan silloin tällöin...EIKÖ?
Kyllä ne hänen auttelemisensa lienevät ohan muuta. Jos miniä siellä oikeasti jotain töitä tekisi ja auttelisi, olisi hänellä varmasti omat huoneet ja sosiaaliset tilat siinä missä muuallakin työpaikoilla.
Epäilenpä, että miniä olisi mielellänsä vain päällepäsmärinä, vaikka ei viitsi osallistua yhtään mihinkään.
Toisin kuin kaupungissa, koti maatilalla ei ole pelkkä koti. Maatilan päärakennus on osa tilan toimintaa, se on toimistotila, sosiaalitila, työvaatehuolto, ruokala, neuvotteluhuone... ja sitten siellä lisäksi asutaan.
Ei siellä tunnu olevan omaan tilaa/huonetta sillä pojallakaan, joka sen tilan puoleksi omistaa, joka siellä sitä työtä oikeasti tekee, joka on siitä omasta osuudesta ihan riihikuivaa rahaa maksanut. Mitä tämää kertoo isukista ja äiskästä, vanhasta pariskunnasta? Työ ja raha kelpaa, mutta ei se näy tilan tiloissa?
Teidän mielestä miniä on päällepäsmäri, joka vaatii turhaa, pyh, omaa huonetta, tilaa, ilman mitään oikeuksia, vaikka hän on naimisissa miehen kanssa, joka omistaa puolet tilasta. Minusta siinä on aika iso oikeutus. Eikä pyydä paljoa, vain omaa tilaa heille kahdelle, huom, hänelle ja miehelle, luulisi tuosta talosta sellaisen löytyvän. Jos tahtoa löytyy, mutta luulen, ettei tuon miniän mies uskalla pyytää, ei näe siinä suurta ongelmaa.
Niin, poika ostaa tilan puoliksi isältä, edelleen kirjoilla lapsuudentilalla, ei näe syytä hankkia yhteistä huonetta miniälle, missähän tämä poika muuten nukkuu, jos joka huone on varattu hänen vanhemmille? Hm. Väliaikaismajoituksessa, ties missä? Mahtavaa puolensa pitämistä kaupoissa, hyvää bisnesvaistoa. Ei pelittäisi meillä.
Rahalla pitää saada vastinetta. Vai onko tämä harhaa, kun toisena osapuolena, rahan saajana, on vanha appi ja anoppi?
Jos tilan puoliomistus ei näy käytännössä mitenkään, se $opimuksen teko, puoliomistus, oli vain lumetta. Siinä vaan siirrettiin isoja summia rahaa pojan tililtä isille. Ilman mitään käytännön merkitystä. Huonosti neuvoteltu sopimus, jossa toinen osapuoli sai kaiken haluamansa, ja toinen jäi ilman.
Vanha pari elää edelleen omaan tahtiinsa, tällä kertaa vaan pojan rahoilla, reilua, eikö? Kyllä niillä rahoilla takuulla on käyttöä tilalla, en sitä epäilekään, kivaa ostella kaikenlaisia lannoitesäkejä jne.
Odottaisi, että tuollainen rahallinen panostus näkyisi edes jotenkin myös pojan ja miniän arjessa. Mutta ei. Te puolustelette tällaista käytäntöä sillä, ettei se kuulu miniälle. Ai, että vaimolle ei kuulu mitä miehensä tekee? Uutta minulle kyllä.
Te olisitte vastaavassa tilanteessa aivan hiljaa, mitäpä siinä, siinähän se anoppi ja appi vasta voittaisivatkin.
Aika pitkälle meneviä johtopäätöksiä eräät tekevät ap.n kertoman perusteella.
Kaupunkiminiä kirjoittaa sinänsä loogisesti ja korrektisti, mutta kirjoittaako hän ketjuun kaikki tarpeelliset faktat?
Koko ajan täytyy muistaa, että täällä kirjoittavat kirjaavat oman versionsa, heille toden. Mutta ihmisluonto on sellainen, että usein jää yksi "pieni" fakta kertomatta. Jos se tulisi tietoon, koko kuvio muuttuisi.
Kaiken kaikkiaan "kaupunkiminiän" ongelmassa on muutamia kummallisuuksia.
Niistä puutun vain yhteen: Mistä kummasta te tiedätte totuuden tuosta puoliomistuksesta? Tai miniä ja hänen miehensä avioliiton tilasta? Tai miniän sitoutumisesta mieensä ja tämän elämäntyöhön - tonen on kuulemma kaupunkivirassa.
Kääntäkää kuvio kerran väärinpäin ja miettikää miltä näyttää.
Kuinka vanhoista ihmisistä on kysymys? Onko nuorellaparilla (yhteisiä) lapsia? Mitä "kaupunkiminiä" tekee työkseen? Opettaja, lääkäri, insinööri, kaupunginjohtaja, tutkija ...
Käytännön maalaistyöt lienevät siis vieraita? Ja keskustelutaito hukassa, koska noin yksinkertaisen asian kuin makuuhuoneen sopiminen aviomiehen vanhempien kodissa omalle (pien)perheelle on näin mahdoton homma.
Kirjoitat, ettemme tiedä kaikkia faktoja ap:n takana. Syytät kaupunkiminiää vaikka mistä, että tämä ei pysty järjestämään yhtä huonetta appivanhempien kodista itselleen. Niin, se on appivanhempien koti, edelleen, kaupasta huolimatta, aika mahdotonta on ottaa huone toisen talosta noin vain, jos toinen, se talon omistajapari, ei hyväksy muita, pienempiäkään muutoksia.
Sinä "viestinnänope", kirjoitat anoppi ja appi -palstalle, etkä kerro, oletko anoppi, appi, tai miniä, tai aviomies, vai sinkku. Siinä faktatieto, joka puuttuu meiltä. Kirjoitat vain kaupunkiminiän puutteista, et pohdi anopin, apen tai pojan suhtautumista asiaan. Penäät niitä tarkkoja faktoja, ja niiden puuttuessa, tyydyt kritisoimaan vain miniää.
Tiedämme ihmisestä täällä vain sen jonka hän kirjoittaa. Et sinäkään kaikkea itsestäsi täällä kerro, emmekä tee sillä tiedolla kaupunkiminiän ammatista yhtään mitään.
Tunnetko sinä käytännön maalaistyöt? Minä en tunne, mutta minun mieheni ei olekaan maanviljelijä. Maailman huonoin sijoitus minun mielestäni on ostaa puolet appivanhempien tilasta, antaa näiden asua tilalla, tehdä minun rahoillani mitä haluavat, itse asua samaan aikaan ties missä tilan nurkassa, ja olla vaatimatta omaa osuttaan talosta, eli puolta. No, kukin tekee rahallaan mitä haluaa. Anoppi ja appi ainakin tekevät. Jos on kymmeniä tuhansia euroja hukattavaksi, ei voi olla terve bisnesratkaisu/avioliitto.
Olen oikeasti kiinnostunut "kaupunkiminiän" ongelmasta. Hän, en minä, toi tälle palstalle oman tarinansa. En arvostele "kaupunkiminiää", josta tiedän vain sen, mitä hän itse kertoo tällä palstalla.
Jokin vain ei tarinassa sovi kuvioon.
Jos omistaa talosta/ kiinteistöstä/ firmasta jne. puolet, niin omistaa puolet eli on puhevaltainen.
Tähän puoleen puutuin. Jos puhevaltainen ei puutu puhein asioihin, miksi hän toimii niin?
Kun joskus tulen oman ongelmani kanssa suomi24 -palstalle, yritän kertoa faktat ja osallistun ongelmani pohdintaan - oikeasti.
Huomaa, ettet sinäkään tunne maaseutuyrityksiä. Niitä ei voi verrata muihin yrityksiin, siinä on pelissä niin paljon tunnetta, sukupolvien takaisia perinteitä, perhetraditioita ym. sälää, mistä kaupunkilainen putkiaivo ei voi ymmärtää.
En minäkään vielä paljoa ymmärrä, mutta sen ymmärrän, ettei muualta tulleen pidä suoraviivaisesti vaatia oikeuksiaan.
En ole asettumassa tilalle täysiaikaiseksi emännäksi. Tila on sen verran pieni, ettei siinä ole elantoa kuin yhdelle puolipäiväiselle. Miehelle tilanpito on kuitenkin erittäin rakas harrastus, josta ei aio luopua.
Minä olen suunnitellut pitäväni pientä hajurakoa tilan töihin, jonkin verran voin miestä autella ja tietenkin ruokahuollosta huolehtia tilalla ollessani.
Kuten sanottu, pääasiallinen toimeentulo tulee kummallekin nyt ja tulevaisuudessa kaupungista.
Olet perimmäisten kysymysten juurella, eli mikä mättää anoppi/appisuhteissa? Kysyt, miksei tuo mies, joka omistaa puolet tilasta, käytä puhevaltaansa? No, koska kyseessä on hänen oma äiti ja isi ja hän on asunut suuren osan elämästään heidän kanssaan. Miksi miniä kirjoittaa täällä asiasta? No, koska hänen kuuluisi puuttua asiaan myös, onhan kyseessä hänen mies, ja heidän elämänsä, ja miniä etsii kohtalotovereita ja vertaistukea.
Yksin tilalla ollessaan mies nukkuu poika-aikaisessa huoneessaan, jossa vain yhden hengen vuode. Pariskuntana meidät osoitetaan välillä sinne, välillä tänne.
Mietinkin, että jos ostaisimme uuden parivuoteen miehen poika-huoneeseen, emmekä yrittäisikään "valloittaa" valmiiksi parivuoteellista huonetta.., ehkä silloin miehen entinen huone muuttuisi kuin huomaamatta meidän omaksi tilaksi. Ajatus vaatii lisäkypsyttelyä...
Pariskunta tekee työtä itselleen, koska omistaa talosta puolet. Toki pitäisi se nukkumapaikka olla, mutta mitä rahasta hupajat. Maata viljellään ja tuotteet myydään. Varmaan myös voitto menee vähintään puoliksi. Ja kun on tuottava tila, saa poika miniöineen koko roskan kun vanhukset heittää lusikat nurkkaan.
Minä asuin yhdessä miehen kanssa jonka vanhemmilla oli vihannestila. Asuimme kahdenkymmenen kilometrin päässä.
Kun minä kävin "auttelemassa" vihannestilalla sain rahallisen korvauksen tuntipalkan mukaan. Joskus palkka oli vastaavasti kilohinta. Ja itsellemme ruuaksi saadut vihannekset olivat palkan päälle ekstraa.
Koko talon yläkerta oli minun ja avomieheni valtakuntaa ja ruuanlaitot huolehti anoppi. Ja minkäänlaista ongelmaa ei syntynyt viiden vuoden aikana.
Kirjoittelen täällä, koska on mukava tuulettaa omia ajatuksiaan.
Mies ei koe ongelmaa, eikä ehkä anoppi ja appikaan, siksi on kiva täällä testata, että onko sitä ihan yksin oman yksityisyyden toiveensa kanssa.
Puolesta ja vastaanhan on kommentit menneet.