Puhuvat paljon, että shampoissa, hoitoaineissa jne. on usein silikonia joksikin muuksi naamioituna (eli nimi on jokin muu). Minuakin on usein siitä varoiteltu, aluksi oli yleinen "fakta" että 2in1-tuotteet sisälsivät sitä ja nyt kuulemma moni moni muukin ihan normaali hiustuote.
Pitkät hiukseni katkeilevat helposti ja kampaaja sanoi sen johtuvan tai ainakin pahenevan siitä, jos käyttää silikonipitoista shampoota. Kuulemma useimmiten kiiltoa ja vahvuutta lupaavat sellaisia ovat.
Olen kuullut mainittavan pannaan julistettaviksi Sunsilkin ja Fructiksen, mutta voisiko joku kertoa joko näistä lisää tai sitten missä muussa tietää silikonia olevan. Ihan vaan että suunnilleen tietäisi mitä uskaltaa käyttää - Wellaa, Herbinaa?
Olisin kiitollinen.
Pitkät hiukseni katkeilevat helposti ja kampaaja sanoi sen johtuvan tai ainakin pahenevan siitä, jos käyttää silikonipitoista shampoota. Kuulemma useimmiten kiiltoa ja vahvuutta lupaavat sellaisia ovat.
Olen kuullut mainittavan pannaan julistettaviksi Sunsilkin ja Fructiksen, mutta voisiko joku kertoa joko näistä lisää tai sitten missä muussa tietää silikonia olevan. Ihan vaan että suunnilleen tietäisi mitä uskaltaa käyttää - Wellaa, Herbinaa?
Olisin kiitollinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Joku sanoi mulle joskus, että silikonia käytetään tuotteissa suojaamaan hiusta kuumuudelta.. että se suojaa niiltä kuumuuden rasituksilta hyvin, esim suoristusrautaa käytettäessä.
Kysy kampaamosta. Ja tietenkin kampaamotuotteita kannattaa käyttää jos haluaa varma olla.
Silikoni muodostaa sellaisen kalvon hiuksen pinnalle joka saa hiuksen tuntumaan silältä ja terveeltä vaikka se ei sitä ole. Se tukkii hiusta ja mahdollistaaa hiustenlähdon helpommin ja hilseen. Mutat tosiaan lämmöltä se suojaa, mutta hyötysuhde on todella pieni. Kampaamotuotteita kannattaa käyttää ja Fructiksen, Sunsilkin,Pantenen ja monen muun ryhmään lisäisin vielä Lorealin tuotteita sillä ne sisältävät ei-vesiliukoista amodimetchiconea.
XZ on ainoa laadukkaampi silikoniton markettituote ja mutta pidän Herbinasta myös. Muotoilutuotteena Wella on ollut ihan hyvä ja Wellassa (ainekaan markettituotteissa) ei ole silikonia mutta joissain tehohoidoissa on dimethiconea.
Kannattaa todellakin tsekata se purkin takaa se luettelo niistä aineista. kaikki -one pätteiset ja ja (x)ane päätteiset ovat silikoneja. Tässä on tunnetuimpia mitä saattaa purkeista löytyä:
- Silicone
- Methicone
- Dimethicone
- Trimethicone
- Amodimethicone
- Cyclotetrasiloxane
- Cyclopentasiloxane
- Cyclohexasiloxane
- Hexamethyldisiloxane
- Trimethylsiloxysilicate
- Trimethylsilylamodimethicone
Eli vältä niitä purkkejä joissa tuollaisia mömmöjä on. Parhaimmat on todellakin ne kampaamotuotteet. Hyöty on niissä suurempi.
Siis tarkoitin että ei ainekaan Wellan kampaamotuotteissa ei ole silikonia, mutta joissain markettituotteissa on.
vaikealta välttää noita kaikkia, koska esim tuota dimethiconea on vähän joka tuotteessa, marketti ja kampaamotuotteissa. Aina melkein niissä on jotain noista. Tuota dimethiconea on vartalosaippuoissa, rasvoissa, mm. dovet ym. Niinku ihan kaikkialla.
kaappiini josta löytyi markeetituotteista lorealia, pantenea, kahta V05:ttä ja schwrzkopfia, joista kaikissa oli joku one-päätteinen ainesosa.
Sitten kampaamotuotteita oli wellan sp, Goldwell, cutrin, www ja schwarzkopfin bonacure, joista KAIKISSA oli joku one-päätteinen ainesosa.
Useimmissa vielä se oli dimethicone.
Eli kaikki tuotteet roskiin? Kysynpä vaan, kuinka paljon sellaisia tuotteita on missä ei noita ole, jos tällaisella otannalla tuli tällainen tulos.
Ja mitä tarkoitatte "Hairstoren shampoilla"? Hairstore myy mm. kaikkia edellä mainitsemiani tuotteita.
Ainakin Erittäin hieno suomalainen ja Herbina ovat silikonittomia.
Kiitos paljon teille kaikille ja erityiskiitos Traumalle! Kipaisenkin tässä heti kylppäriin vilkaisemaan mitä pulloissa lukee... Niin ja etenkin epäilyttää kuumuudelta suojaava hoitoaine. Ehkäpä tämäkin asia selviää lisää kun nyt osaa vähän katsoa.
Silikoni!?
Kuulin tästä samasta asiasta, kun juttelin HairStoressa. Heidän tuotteissaan ei ole silikonia. Olen nyt kuukauden ajan käyttänyt aínoastaan heidän tuotteitaan. Hiuspohjani ei kutia ja hiukset tuntuvat puhtailta pesujälkeen. Ja myös tuuheilta. Kysy HairStoresta esim. mikä shampoo ja hoito-aine käyvät sinun hiuksillesi. Käymme perheemme kanssa uimassa. Ja ostan shampoon ja hoitoaineen. Isoissa 3 l pöniköissä. Näin säästän myös rahallisesti. Tyytyiväinen olen shampoon ja hoitoaineeni ´hinta-laatusuhteeseen. Jatkossa en enää osta vähittäiskaupan tuotteita jotka sisältävät sitä silikonia josta kampaajat myös varottavat!!
ne shampoon ja hoitoaineen merkit joissa ei ole silikoonia joita ostat hairstoresta...Ite olen ostanut hajustamattomia tuotteita ja niissä ei minun mielestä ole silikoonia ja ovat edullisia.
Jos pitkät hiuksesi katkeilevat niin syynä on kosteuden puute, ei suoranaisesti silikoni. Mutta se on monille kampaajille (jotka eivät todellakaan ole hiustuotteiden asiantuntijoita) hyvä ja nopea selitys.
Pitkät (eli vanhat) hiukset vaativat sopivassa suhteessa rakennekorjaavia ja kosteuttavia tehotuotteita.
Silikoniasiassa on yksi tosijuttu: halvat shampoot ovat monesti lähes pelkästään silikoni-sulfaatti-säilöntäaine-hajusteseoksia. Ei mitään järkeä hiuksen kannalta. Mutta jos peset hiukset päänahan mukaisella silikonittomalla/vähäsilikonisella shampoolla ja hoidat hiuksesi oikeasti tehokkaita aineita sisältävällä tehohoidolla/pikahoidolla niin viimeiseksi huuhdeltavaksi tai jätettäväksi hoitoaineeksi voi ihan hyvin valita hieman silikonia sisältävän tuotteen. Sehän lähtee seuraavassa shampoopesussa pois, suojaa siis siihen asti hiusta ulkoisilta rasitteilta japitää hyvät tehohoidon aineet hiuksessa.
On kampaajien ammattitaidon puutetta väittää että silikonit estävät hiusvärin tarttumisen tai permanentin. Muotoilutuotejäämät sen saattavat kerrostuessaan tehdä, mutta silikonit eivät ole miedollekaan hapetteelle edes hidaste. Kunhan kampaajalla on ammattitaitoa värin suhteen.
Kampaajien ammattitaidon puutetta on myös se että he väittävät että kampaamotuotteissa ei ole silikonia tai että se on pienempää tai vesiliukoissa (toisin kuin marketin liukenematon myrkky). Samat silikoniyhdisteet löytyy sekä kampaamon että marketin pulloista. Ei se amodimethicone muutu vesiliukoiseksi vaikka se majailisikin bonacuren hiusnaamiossa ;D Ja vaikka silikoniyhdiste pelkästään olisikin vesiliuoton niin tuotteen muihin aineisiin sekoitettuna asia muuttuu. Ratkaisevasti.
Tämä silikonivouhotus on oikeasti vastenmielistä.
Harva on oikeasti muoville allerginen, hoitiksessa pieni silikonimäärä vain parantaa koostumusta ja levittyvyyttä. Kunhan katsoo että tuotteessa on jotain oikeasti hoitavaakin ainetta ettei pelkkää silaria.
Kampaajani myi mulle Oyster-sarjasta shampoon ja hoitoaineen. Niiden ainesluettelossa ei näy noita pahoiksi mainittuja aineksia. Että mitenkä lie.
Sama ihminen sanoi silikonin olevan ongelma juuri siksi että kun se päällystää hiuksen vahvaksi ja kiiltäväksi, hius sitten on siellä muovikotelossa juuresta latvaan eikä siihen niin hyvin pääse hoitavat aineet kiinni.
Oli miten oli, tulokset uusista tuotteista näkyvät heti.
XZ shamppoissa ja hoitoaine pulloissa lukee ettei sisällä silikooneja. Ja sen olen huomannut kun niihin siirryin. hiuspohja voi hyvin, hiukset eivät katkeile, näyttävät terveiltä ja tuntuvat ihanalta. Tuloksia tuli vasta pitkän käytön saatossa mikä johtuu varmaankin hiuksiin aiemmin kerääntyneen silikoonin hitaasta poistumisesta. Lisäksi kun vaihdoin tähän merkkiin aloin harventaa hiustenpesua, aluksi oli kamalaa olla joka päivä pesemättä mutta kun malttoi pitää 2 pv pesujen välissä, suosittelen kaikille (erityisesti kuivahiuksisille)