Asun ulkomailla,ja olen naimisissa ja kahden lapsen äiti.Mies on yksityisyrittäjä ja aina poissa.Poden älytöntä yksinäisyyttä ja suurta suomi ikävää päivä päivältä enemmän ja enemmän.
Rakastan miestäni ja hän minua,mutta olosuhteet ovat ajaneet siihen,etten löydä mitään onnellisuuden aihetta enää.Haluaisin mielettömästi palata takaisin Suomeen,mies ei edes ajattele moista mahdollisuutta yrityksensä takia,ja toisaalta tiedän,ettei hän viihtyisikään välttämättä siellä.Nyt olen alkanut ajattelemaan paluuta yksikseni tai ehkä lasten kanssa takaisin,mutta toisaalta painaa itsesyytös kuinka voisin jättää perhettäni kun ei ole ns.kunnon syytä,ja toisaalta masennus painaa,joka ei paranna tilannetta ollenkaan.
Olen miehelleni puhunut näistä asioista välillä sulassa sovussa,viime aikoina hän ei enään jaksa kuunnella)ymmärrän0,ja tuki siltäkin taholta tähän asiaan alkaa olla ohi.
En hae hakemalla avioeroa,mutta tuntuu ettei näinkään voi jatkua.Olo tosi ristiriitanen,ja en tajua miks voi olla niin vaikee lähtee,kun en kuitenkaan ole onnellinen.
En oikein tiedä,mitä tälläkään kirjotuksella haen,ehkä jotkut teistä vois potkia pehvalle,ja kertoa et näin se elämä vaan menee tai kertoa jotain omia kokemuksia.
Kiitos,vaikken nyt vielä tiedä mistä.
Ps.ja saatan olla masentunu,mut älkää ehdottako terapiaa,sillä tästä kylästä ei sellasta löydy!
Rakastan miestäni ja hän minua,mutta olosuhteet ovat ajaneet siihen,etten löydä mitään onnellisuuden aihetta enää.Haluaisin mielettömästi palata takaisin Suomeen,mies ei edes ajattele moista mahdollisuutta yrityksensä takia,ja toisaalta tiedän,ettei hän viihtyisikään välttämättä siellä.Nyt olen alkanut ajattelemaan paluuta yksikseni tai ehkä lasten kanssa takaisin,mutta toisaalta painaa itsesyytös kuinka voisin jättää perhettäni kun ei ole ns.kunnon syytä,ja toisaalta masennus painaa,joka ei paranna tilannetta ollenkaan.
Olen miehelleni puhunut näistä asioista välillä sulassa sovussa,viime aikoina hän ei enään jaksa kuunnella)ymmärrän0,ja tuki siltäkin taholta tähän asiaan alkaa olla ohi.
En hae hakemalla avioeroa,mutta tuntuu ettei näinkään voi jatkua.Olo tosi ristiriitanen,ja en tajua miks voi olla niin vaikee lähtee,kun en kuitenkaan ole onnellinen.
En oikein tiedä,mitä tälläkään kirjotuksella haen,ehkä jotkut teistä vois potkia pehvalle,ja kertoa et näin se elämä vaan menee tai kertoa jotain omia kokemuksia.
Kiitos,vaikken nyt vielä tiedä mistä.
Ps.ja saatan olla masentunu,mut älkää ehdottako terapiaa,sillä tästä kylästä ei sellasta löydy!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Luulen että lähes kaikilla ulkosuomalaisilla tulee tuollaiset mietteen joskus pintaan. Asiaa ei lainkaan paranna se, että ratkaisuna kaikkeen tuntuu olevan paluu Suomeen, jossa kaikki on niin hyvin, jossas kaikki rakkaat ihmiset ovat jne. Totuus on kuitenkin se, että onnellinen ihminen voi rakentaa itselleen onnellisen elämän missä vain ja masentunut puolestaan saa aihetta masennukseen samoin missä hyvänsä. Ei ole sanottua, että sinun elämäsi Suomessa olisi helpompaa tai että edes tapaisit tuttujasi kovin usein. Toisaalta on tietysti mahdollista, että olisit siellä onnellisempi. Et voi sitä kuitenkaan tietää.
Tuntuu siltä, että elät lähinnä vain perheellesi. Se on raskasta, sillä jos unohdat itsesi, omat haaveesi ja toiveesi, masennut. Siksi sanoisinkin, että sinun kannattaisi nyt ensin koettaa alkaa rakentaa ympärillesi sellaista elämää, joka voisi tyydyttää sinua. Mistä pidät? Mikä on intohimosi?
Oletko itse työssä vai kotona? Töissä käyminen on mielestäni aika hyvä keino saada tekemistä, joka estää itsesäälissä ja surkeassa itsetunnossa rypemisen. Jo osa-aikainenkin työ voisi tehdä sinulle hyvää (jos siis et ole töissä).
Onko sinulla siellä ystäviä? On todella tärkeää voida jutella omista jutuistaan muille. Jos sinusta tuntuu vaikealta tutustua paikallisiin, asuuko lähettyvillä muita suomalaisia? Ota selvää. (Voinko kysyä missä asut?) Suomalaisyhteisöt pitävät usein aika paljon yhteyttä ja touhuavat kaikenlaista. Sieltä löytäisit ehkä juttuseuraa.
Valitettavasti en voi nyt kirkoittaa enempää, mutta tulen myöhemmin tsekkaamaan, oletko vastannut ja kirjoitan sitten ehkä lisää.
Aurinko ja voimia nyt joka tapauksessa!
jotain tällästä kaipasin.
Tiedän,ettei elämä ole välttämättä sen ruususempaa Suomessa,ja periaatteeni on aina ollut,että siellä on koti missä perhe,mutta aina välillä masennus painaa päälle,varsinkin kun olen tosi paljon yksikseni lasten kanssa.
Tunteesi piti aika lailla paikkaansa,eli tähän asti olen ollut kotiäitinä,mutta onneks tajusin tämän talven aikana,että on aika etsiä työtä ja elämää kodin ulkopuoleltakin,lapset jo sen verran isoja,että pärjäävät muutaman tunnin yksinkin,ja tosiaan menen kesäksi töihin,joten uskon sen auttavan paljon tilannetta.
Hyviä ystäviä on muutama,mutta eivät valitettavasti voi paikata miehen jatkuvaa poissaoloa,tosin heistäkin apua paljon.
Olen samaa mieltä kanssasi,että on aika alkaa katsoa vähän omiakin haluja pikkuhiljaa,ja uskon vakaasti,että aurinko alkaa paistaa tähänkin risukasaan jossain vaiheessa.
Ja kuten aikasemmin sanoin,en hakemalla hae eroa,mutta välillä tilanne tuntuu toivottamalta,kukaan ei ymmärrä eikä ketään ymmärrä,vaikka kielimuuri ei ole ongelmana,vaan se eri kulttuuri.Kyllä se antaa,mutta kyllä se ottaakin.
Mutta kiitos sinulle sisko,sanasi sai jo paremmalle mielelle,ja hyvää kevään jatkoa missä päin maailmaa oletkin.
Sanoisin todella, että mieti eroa vielä toisen kerran ja senkin jälkeen pari kertaa uudestaan. Sinun avioliittosi kuulostaa hyvältä, vaikka miehesi onkin paljon poissa. Se on tietysti raskasta, mutta jos ihan oikeasti mietit, luuletko että sinun olisi helpompi elää lastesi kanssa Suomessa yksin (varsinkin kun heidän isänsä olisi jossain muualla ja kaipaisi heitä ja he häntä)? Tietysti ero voi olla vaihtoehto, mutta en usko (lukemani perusteella) että se sinun tapauksessasi olisi niistä helpoin. Eri asia on sitten, jos tunteesi miestäsi kohtaan ovat sammuneet tai muuttuneet kovin negatiivisiksi, tai jos hän kohtelee sinua tai lapsianne huonosti.
Täytyy sanoa, että tiedän kyllä tapauksen, jossa ulkosuomalainen nainen lähti pienten lastensa kanssa takaisin Suomeen muutamaksi vuodeksi, mutta palasi sitten takaisin. Hänen tarinastaan en tiedä sitten muuta kuin että nyt hän on ollut naimisissa miehensä kanssa 30 vuotta. Jos siis haluat lähteä, ei sinun välttämättä tarvitse erota (no, minähän en tosin ole miehesi, eli eipä siitä sitten enempää...).
Sanoit periaatteeksesi että siellä koti missä perhe, mutta nythän olet rakentanut uuden perheen uuteen kotimaahasi. Sinulla on nyt kaksi perhettä. Ulkosuomalaisena on vain vaikeaa juuri se, että oma lapsuudenperhe ei vain kasva oman miehen ja lasten myötä, vaan yhtäkkiä perheitä onkin kaksi ja ne repivät eri suuntiin. Se on surullista, mutta se vain on niin. Sinulla on kaksi perhettä, kaksi kotia, ehkä kaksi elämääkin. Olet itse asiassa todella rikas!
Hyvä että sinulla on siellä ystäviä! Pidä heistä kiinni ja vaali ystävyyssuhteitasi. Kun omat sukulaiset ovat kaukana, on tärkeää, että myös paikan päällä on joku, joka tukee. Yksikään ihminen ei voi korvata sinulle miestäsi hänen poissaollessaan, ei edes äitisi. On varmasti todella rankkaa olla yksin lasten kanssa kaiket päivät, varsinkin vieraassa kulttuurissa vieraiden asioiden keskellä, mutta on todella rankkaa olla kotona lasten kanssa myös Suomessa. Lasten kanssa uupuu, kun oman persoonan rajat jotenkin häilyvät, ei enää tahdo edes muistaa kuka ja millainen itse onkaan. Siksi sinulle tekee varmasti oikein hyvää mennä töihin ja ottaa vähän etäisyyttä lapsistasi, miehestäsi, kodistasi.
Mitä jos puhuisit miehesi kanssa Hänen työnteostaan? Tunne muutamia yrittäjiä, ja tiedän millainen työtahti heillä parhaimmillaan voi olla. Miehesi varmasti ajattelee kuitenkin sinun ja lapsienne parasta. Hän haluaa varmasti turvata teille hyvän elämän. Ehkä sinun sanasi Suomeen muuttamisesta on satuttanut häntä syvältä, ehkä hän ei ole ymmärtänyt, mikä sinun ongelmasi on. Voisitko ainakin sanoa hänelle, että kaipaat hänen läsnäoloaan enemmän kuin rahaa, että hän itse on sinulle ja lapsillenne kaikkein tärkein - ei se, mitä hän saa aikaan.
Joka tapauksessa muista, että tuo on vain vaihe elämässäsi ja sinun perheesi elämässä. Asiat muuttuvat aina, mikään ei ole pysyvää. Vaali sitä mitä sinulla on, vain siten voit saada sen mitä kaipaat - niin minä ainakin uskon. Lapsesi kasvavat, sinä menet ehkä töihin, miehesi tulee ehkä vähentämään työntekoaan. Tee kaikkesi, että elämäsi siellä missä oletkin olisi onnellista, sillä onni tulee sinusta itsestäsi ja olet osaltasi vastuussa myös perheesi onnesta. Suomi ei ole se laulun satumaa, missä onnen laine vain liplattaa. Suomessakin on vaikeaa.
Jos sinusta tuntuu, että kaikki siellä on vaikeaa, hakeudu muiden suomalaisten (tai muuten vaan ulkomaalaisten) joukkoon ja valita sydämesi kyllyydestä. Sitten jaksaa taas nauraa sikäläisten älyttömille tempauksille sen sijaan, että hermostuisi niistä.
En tiedä kuinka kauan olet asunut uudessa kotimaassasi, mutta sen tiedän että sopeutumisprosessiin kuuluu monenmoisia vaikeuksia. Uuteen kulttuuriin kasvaminen on aluksi kuin ihmisten joukossa alasti olemista, kun ei vain ymmärrä, miten ja milloin ja missä jne., eikä osaa reagoida. Tuntuu tyhmältä. Vaikeinta onkin joutua kasvokkain itsensä kanssa. Se ottaa, kuten sanoit, mutta kyllä se sitten antaakin.
Oho, tulipa tästä pitkä ;)
Lahde vain tutustumaan kylasi/paikkakuntasi muihin aiteihin. Heita on helppo tavata vaikka leikkipuistossa tai kun teet ulkoilunkin pienokaistesi kanssa. Auttaa paljon yksinaisyyteen jo kun saat jutella toisen aidin kanssa:on hyvin todennakoista etta seudullasi on paljonkin omantyylisia aiteja jotka olisivat enemman kuin kiitollisia saamastaan seurasta.
Jos lapsesi kayvat leikkikoulua tai -tarhassa, tarjoudu sinne vapaaehtoiseksi avustajaksi vaikka vain muutamaksi tuniksi viikossa.
Tutustuessasi muihin lapsiin ja aikuisiin voisit aloittaa lastenkerhon jossa kukin aiti vuorollaan ottaa toisten lapset hoivattavakseen esim kolmeksi tunniksi kerrallaan. Tuo antaisi tervetullutta aikaa kullekin aidille tehda hetken omia asioitaan.
On ymmarretavaa etta mihesi aika menee suurimmaksi osasi leivan hankkimiseen joten lahde sina vain reippaasti lastesi kanssa osallistumaan muiden seuraan.
Voiskos olla mahdollista että muuttaisit asumaan suomeen vaikka osaksi vuotta. Eli vaikka kesäksi.
Miehes tulis taas kyllä tehdä itselleen arvojärjestys tärkeämmäksi. Eli ono se yritys vai perhe tärkeämpi?
Ei yrittäminen saa olla koko elämä!
Sun tarttis jollain tavalla päästä ulos talosta välillä. Tapaamaan uusia ihmisiä ja harrastamaan. Jotain joka olis vain sulle itselles.
Voimia sulle, toivottavasti jollain tavalla asia ratkeaa, mutta tommosenaanhan se ei voi jatkua.
Vai ei olekaan niin hienoa ? Voi vittu mieti kuinka moni kärsi kun lähdit täältä ? kuinka moni kärsii kun lähdet sieltä, kuinka moni kärsii(rahallisesti) kun tulet tänne ? Itsekäs ämmä !
teille kaikille asiallisesti vastanneille,ja viimeisellekin,et turha pelätä,en varmasti tule sinun kukkarollasi käymään,tai kenenkään muunkaan verorahoja käyttämään.
Vielä sen verran kun en aikaisemmin huomannut mainita,olen asunut täällä jo yli 10 vuotta,enkä suuremmin koskaan ole paikkaan hullaantunut,eli syy miksi täällä olen on nimenomaan oma ydinperheemme,enkä edellekkään halua sitä väkisin hajottaa.
Välillä vaan tulee tosi Suomi ikävä,ja joka kerran siellä käytyäni on paluu epämiellyttävää.
Mutta kuten sanoitte ja hyvin tiedän,on onni paljon itsestänikin kiinni,ja tosiaan yritän saada muutosta aikaan elämääni ja olen toiveikas sen suhteen.
Mutta kiitos vielä lohduttavista ja toivoa antavista kannanotoistanne,ja hyvää kevättä teille kaikille.
En tajua tällaisia agressiivia tyyppejä kuin tossa edellä. Mitä ne oikein saavuttaa vastatessaan noin asialliseen viestiin. Argghhh...