suhdeongelmia löytyy, joihin tarvitsen objektiivisia mieleipiteitä...
olen seurustellut pian 2vuotta saksalaisen miehen kanssa. aloitimme seurustelun saksassa, mutta 8kk:n jälkeen muutin takaisin suomeen opiskelemaan. kaukosuhde tuntui aluksi toimivan, mutta ikävä alkoi kasvaa sietämättömäksi. ajattelin, että ehkä on helpompi pistää suhde kokonaan poikki, kuin rietua puolinaisessa seurustelussa.
kaukosuhteemme ehti toimia noin 6kk (näimme sinä aikana kaksi kertaa), kun yhteisestä päätöksestä sovimme eroavamme.
tuntui hyvältä olla vapaa, mutta silti sydän jäi saksaan. jatkoimme yhteydenpitoa edelleen tiiviisti ja tunnustimme toisille rakkauttamme. käytännössä elimme avoimessa suhteessa... itselläni oli näennäisen eromme jälkeen kaksi (täysin turhaa)
yhdenillanjuttua, joista iski huono omatunto. aloin myös tapailla epäsäännöllisesti erästä suomalaismiestä, joka ihastui minuun aika täysillä... tunne saattaa olla molemminpuolinen. olen kuitenkin kertonut hänelle poikaystävästäni. tällä hetkellä hän ilmeisesti odottelee, että jätän saksalaiseni ja otan hänet.
sitoutuminen kaukosuhteessa on vaikeaa ja koen jatkuvasti houkutusta vastaanottaa läheisyyttä lähempää. ikävä ja yksinäisyys on valtava.
viime pääsiäisenä tapasin saksalaisen poikaystäväni jälleen. meillä oli romanttinen loma, jonka aikana hän kertoi haluavansa jatkaa kanssani. hän myös lupasi olla uskollinen, koska rakastaa minua niin paljon. sovimme jatkavamme seurusteluamme.
on täysin varmaa, että rakastan poikaystävääni yhä, mutta rakkauden hinta tuntuu sietämättömältä. yksinäisyys ja eroahdistus iskee päälle heti kun lentokone laskeutuu helsinki-vantaalle. tunnen myös eläväni kahta elämää ja oikein missään en voi olla läsnä 100%:sti. myös tulevaisuus ahdistaa. jos haluan suhteemme onnistuvan on jossain vaiheessa edessä muutto saksaan, ja luopuminen kaikista läheisistä suomessa. palkään tekeväni virheen.
tapailemani suomalainen mies pitää edelleen tiiviisti yhteyttä ja tapailemme silloin tällöin. kaikesta päätellen hän välittää minusta valtavasti ja pelkään loukata hänen tunteitaan. hänestä on tullut erittäin tärkeä ystävä minulle. ...olen ajatellut kuinka helppoa elämä olisi, jos olisi suomalainen mies.
kaikesta huolimatta rakastan saksalaistani valtavasti. ystäväni sanovat, että minun pitäisi kuitenkin lopettaa "kaukosuhdesähläilyni" ja asettua pysyvästi suomeen... kieltämättä se vaikuttaakin monessa mielessä järkevimmältä ratkaisulta.
olen myös pohtinut, kuinka realistinen kaukosuhteeni on. toisen arvo nousee automaattisesti, kun häntä ei näe. mistä voin olla varma toimisiko suhteemme arjen keskellä? tähän mennessä suhteemme on pitänyt sisällään vain lähinnä romanttisia lomia, jolloin kaikki on ollut kivaa. koko suhteemme saattaakin olla vain iso kupla?
mitä mieltä te olette? mistä kannattaa miehen vuoksi luopua? mistä tietää mitä sydän sanoo?
olen seurustellut pian 2vuotta saksalaisen miehen kanssa. aloitimme seurustelun saksassa, mutta 8kk:n jälkeen muutin takaisin suomeen opiskelemaan. kaukosuhde tuntui aluksi toimivan, mutta ikävä alkoi kasvaa sietämättömäksi. ajattelin, että ehkä on helpompi pistää suhde kokonaan poikki, kuin rietua puolinaisessa seurustelussa.
kaukosuhteemme ehti toimia noin 6kk (näimme sinä aikana kaksi kertaa), kun yhteisestä päätöksestä sovimme eroavamme.
tuntui hyvältä olla vapaa, mutta silti sydän jäi saksaan. jatkoimme yhteydenpitoa edelleen tiiviisti ja tunnustimme toisille rakkauttamme. käytännössä elimme avoimessa suhteessa... itselläni oli näennäisen eromme jälkeen kaksi (täysin turhaa)
yhdenillanjuttua, joista iski huono omatunto. aloin myös tapailla epäsäännöllisesti erästä suomalaismiestä, joka ihastui minuun aika täysillä... tunne saattaa olla molemminpuolinen. olen kuitenkin kertonut hänelle poikaystävästäni. tällä hetkellä hän ilmeisesti odottelee, että jätän saksalaiseni ja otan hänet.
sitoutuminen kaukosuhteessa on vaikeaa ja koen jatkuvasti houkutusta vastaanottaa läheisyyttä lähempää. ikävä ja yksinäisyys on valtava.
viime pääsiäisenä tapasin saksalaisen poikaystäväni jälleen. meillä oli romanttinen loma, jonka aikana hän kertoi haluavansa jatkaa kanssani. hän myös lupasi olla uskollinen, koska rakastaa minua niin paljon. sovimme jatkavamme seurusteluamme.
on täysin varmaa, että rakastan poikaystävääni yhä, mutta rakkauden hinta tuntuu sietämättömältä. yksinäisyys ja eroahdistus iskee päälle heti kun lentokone laskeutuu helsinki-vantaalle. tunnen myös eläväni kahta elämää ja oikein missään en voi olla läsnä 100%:sti. myös tulevaisuus ahdistaa. jos haluan suhteemme onnistuvan on jossain vaiheessa edessä muutto saksaan, ja luopuminen kaikista läheisistä suomessa. palkään tekeväni virheen.
tapailemani suomalainen mies pitää edelleen tiiviisti yhteyttä ja tapailemme silloin tällöin. kaikesta päätellen hän välittää minusta valtavasti ja pelkään loukata hänen tunteitaan. hänestä on tullut erittäin tärkeä ystävä minulle. ...olen ajatellut kuinka helppoa elämä olisi, jos olisi suomalainen mies.
kaikesta huolimatta rakastan saksalaistani valtavasti. ystäväni sanovat, että minun pitäisi kuitenkin lopettaa "kaukosuhdesähläilyni" ja asettua pysyvästi suomeen... kieltämättä se vaikuttaakin monessa mielessä järkevimmältä ratkaisulta.
olen myös pohtinut, kuinka realistinen kaukosuhteeni on. toisen arvo nousee automaattisesti, kun häntä ei näe. mistä voin olla varma toimisiko suhteemme arjen keskellä? tähän mennessä suhteemme on pitänyt sisällään vain lähinnä romanttisia lomia, jolloin kaikki on ollut kivaa. koko suhteemme saattaakin olla vain iso kupla?
mitä mieltä te olette? mistä kannattaa miehen vuoksi luopua? mistä tietää mitä sydän sanoo?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Taidat olla blondi.
"kaukosuhteemme ehti toimia noin 6kk (näimme sinä aikana kaksi kertaa), kun yhteisestä päätöksestä sovimme eroavamme."
Anteeksi nyt vaan, mutta mikä helvetin suhde on sellainen jossa nähdään kerran kolmessa kuukaudessa? Mun mielestä "suhde" on jotain sellaista, missä molemmat osapuolet on osa toisensa elämää. Mulle ainakin suhde merkitsee, tuota en tiedä miten muilla.
Mulle suhde ja toistensa elämän jakaminen on montaa asiaa. Tyttökaveri laittaa meille illalla ruokaa. Mennään appivanhempien autotalliin vaihtamaan autoon renkaat. Kun suunnitellaan menoja, suunnittellaan niin että minne mennään YHDESSÄ, esim. mille festareille mennään ja missä on ne yhteiset lempibändit. Kun toisella on paska päivä, toinen on vieressä tukena ja lohduttamassa. Nukahdetaan ja herätään mahdollisimman usein yhdessä.
Nämä "nähdään kerran pari vuodessa" -jutut eivät ole oikeita suhteita, vaan ne ovat teinien virtuaalisuhteita. Istutaan jonkun messengerin tai IRC:in edessä, kuvitellaan että ollaan yhdessä vaikka oikeasti näin ei ole. Molemmat haaveilee muista, koska tietävät ettei tämä "suhde" ole oikea. Suhde on paljon enemmän mielikuvituksessa kuin oikesti olemassa. Rakastetaan ehkä jotain mielikuvaa, mutta vieraitten kanssa sänkyyn meneminen/suhteentapaisen aloittaminen kertoo juuri siitä ettei nämä virtuaalisuhteet ole oikeita ihmissuhteita. Kaukosuhde on ihan ok, jos se on väliaikaisratkaisu pakon edessä, ja molemmat tietävät ettei tämä ole pysyvää. Se että alkuperäinen kirjoittajakin on mennyt vieraitten kanssa sänkyyn kertoo ihan omaa kieltään mikä on usko "suhteen" tulevaisuuteen. Jos suhteenne on ikuisesti - tai ainakin vielä ties miten määrättömän kauas tulevaisuuteen - mallia virtuaali, on molemmille parasta alkaa vain unohtaa koko juttu. Kivaa oli ainakin hetken, mutta jos vaihtoehtona on tuo virtuaalinen tai ihan oikea rakkaus, niin eiköhän peli ole aikalailla sitämyöten selvää. Ihmiset jotka näkevät pari hassua kertaa vuodessa eivät elä suhteessa vaan haavekuvassa. Ne jotka elävät oikeassa suhteessa jakavat elämänsä parisuhteen toisen osapuolen kanssa elävät todellisuutta. Todellisuutta joka ei aina ole kovin kaunis (esimerkiksi juhlaillan jälkeinen krapula), mutta todellisuus hakkaa silti messenger-haavekuvat mennen tullen.
no tässä sulle ihan aikuinen joka elää kaukosuhteessa.Usein kaukosuhde ei ole mikään lopullinen tapa olla, vaan siinä eletään niin kauan , että voidaan jotain järkevämpää järjestää. Näin ainakin minulla. Me eletään kaukosuhteessa niin kauan , että saan tutkintoni suoritettua ja sitten ei enää. Mä olin sun kanssa ennen vähän samaa mieltä, mutta ei sitä ikinä tiedä keneen rakastuu ja nyt kävi näin. Turha tulla tänne haukkumaan jos ei ole omakohtaista kokemusta.
"Anteeksi nyt vaan, mutta mikä helvetin suhde on sellainen jossa nähdään kerran kolmessa kuukaudessa? Mun mielestä "suhde" on jotain sellaista, missä molemmat osapuolet on osa toisensa elämää. Mulle ainakin suhde merkitsee, tuota en tiedä miten muilla..."
Minä näen miestäni kerran kolmessa kuukaudessa ja meillä on ihan oikea suhde. Naimisiin olemme menossa ja lapsien hankkiminen lähiaikoina kyseessä. Eikö tämä jo kerro suhteen tilasta? Mieheni on osa elämääni, vaikka välimatkaa vielä muutaman kuukauden ajan on pari tuhatta kilometriä. Ollakseni oikeassa suhteessa minun ei tarvitse olla kumppanini kanssa 24 tuntia vuorokuadessa. Meillä suunnitellaan menoja niin yhdessä kuin erikseenkin. Jokaista hetkeä ei ole järkevää sitoa toiseen kiinni. Itseltäni häviäisi identiteetti, jos täytyisi täyssymbioosissa elää ja olla.
Ja kuten joku kirjoittikin, joskus on vaan olosuhteiden pakosta oltava erillään, mutta millään tapaa se ei suhteen oikeellisuutta kyseenalaista.
Sinuna etsisin mielipiteidesi perustaksi järkevimpiä argumentteja.
Onks sulla rankkaa? eiks sun kaukosuhde toiminu niin halusit tulla vittuilemaan muille? Toi on nimenomaan sitä teinien hommaa, tulla julkistamaan mielipidettään "yleisenä faktana" ja tuomitsemaan muita. Kiva jos sun tyttöystäväs laittaa sulle illal ruokaa ja käytte appivanhempien luona vaihtamas renkaat, mut se ei kaikille tarkota sitä auvoisaa elämää. Joten calm down.
Olispa elämä noin yksinkertaista kun siellä selitetään. No ehkä se on jos ei suomen rajoja paljon ylittele....
Meidänkin suhde alkoi vähän epärealistisissa merkeissä, kaikki oli kuten sanoit "ihanaa lomaa". Mutta otimme sen riskin ja nyt olemme olleet kolme vuotta yhdessä, joista yksi vuosi kaukosuhdetta. Me ollaan toisillemme ne oikeat, ei epäilystäkään.
Sun täytyy tehdä päätös. Joko kokeilet, tai sitten jätät väliin. Sä et voi jäädä siihen väliin. Älä kuuntele kavereita tai ketään muita, teet niin kuin hyvältä tuntuu. Jos mies rakastaa sua niin se ottaa sut sen kotiin, tutustuttaa perheeseensä ja auttaa sut alkuun saksassa. Ja sä teet aivan saman jos se tulee tänne.
Sun perhe ja ystävät ei sua hylkää jos muutat toiseen maahan vähäksi aikaa. Tai jos hylkää niin sitten sä et niitä tarvitse.
Alä vaan tee tyhmästi ja valitse helppoa tietä rakkauden kustannuksella. Kadut loppuelämäsi...et tiedä, tuletko koskaan rakastamaan ketään samalla tavalla. Tulet katumaan, ettet yrittänyt, voin sanoa sen kokemuksesta. Nyt minulla on ikää, avioliitto takanani ja haluaisin löytää uudelleen sellaisen rakkauden, joka minulla oli nuorena, mutta josta luovuin...