Mitä mieltä te olette tästä?
Mieheni on 45-vuotias. Kun tulee rahapula, ja tulee usein, hän pyytää rahaa äidiltään. Näin on ollut koko 20-vuotisen avioliittomme ajan.
Minusta on törkeää, että anoppi on miehelleni pelkkä lypsylehmä. Aikuisen pitäisi elää tulojensa mukaan, eikä soittaa äidilleen tilinumeroa aina kun meni vähän överiksi.
Olen huomauttanut miehelleni asiasta, olen myös yrittänyt saada häntä heräämään keskustelemalla ja sitten lopuksi huutamalla (siinä toivossa, että huudolla olisi tietysti toivottu tulos). Eikä mikään auta.
Mies ei ajattele ottavansa äitinsä rahoja, vaan äitinsä rahat ovat hänen rahojaan. Saahan hän ne kuitenkin äidin kuollessa. Toinen näkökulma asiaan on se, että miehen isä, appiukkoni, on jo kuollut. Anoppi oli koko ikänsä kotirouvana, ja kaiken rahan ja omaisuuden on hankkinut appi. Kun appi kuoli, mieheni piti epäoikeudenmukaisena, että anoppi perii mitään. Isän perintö kuuluu pojalle eikä vaimolle.
Anoppi ei ihan ilmaiseksi tietysti rahoja anna. Ehtona on, että poika käy katsomassa äitiään. Minun näkökulmastani katsottuna anoppi maksaa pojalleen keskimäärin 2000 euroa vierailusta. Sitä ei tietysti sanota ääneen.
Käytäntö siis sopii anopille. Oikeastaan anoppi on opettanut poikansa olemaan riippuvainen omasta rahahanastaan.
Samalla tavalla on riippuvainen äidistään myös mieheni sisko. Omat tulot eivät riitä sen elintason pitämiseen, mitä haluavat pitää, joten äitiltä tulleet rahat ovat enemmänkin tervetulleita.
Miehelläni on tulevaisuudensuunnitelmia. Ne on kaikki rakennettu sen varaan, miten saa äidiltä rahaa. Illat pitkät mies suunnittelee, miten pehmentelee äitiään ja manipuloi tätä.
Anopin mielestä kaikki on hyvin. Minun mielestäni ei. En ole tottunut elämään toisten rahoilla, vaan laittamaan menot tulojen mukaan ja olemaan tarvittaessa ilman. Nyt kuitenkin olen se paha miniä ja veemäinen vaimo, joka ei ymmärrä, miten p e r h e e s s ä autetaan toinen toistaan.
Kun anoppi sairastui, hoidin hänen lääkärireissut ja olin myös tukena sairaalassa leikkauksen ajan. Mies laskeskeli vain, miten paljon perintöä nyt tulee.
Mies väittää, että minä en ymmärrä heitä, koska minulla ei ole koskaan ollut oikeaa, tukevaa ja kannustavaa perhettä. Ts. en ole saanut kotoani rahaa mihinkään sen jälkeen kun muutin omilleni.
Mitä mieltä siis olette? Kiinnostaisi etenkin niiden mielipiteet, jotka elävät vanhempiensa kustannuksella?
Mieheni on 45-vuotias. Kun tulee rahapula, ja tulee usein, hän pyytää rahaa äidiltään. Näin on ollut koko 20-vuotisen avioliittomme ajan.
Minusta on törkeää, että anoppi on miehelleni pelkkä lypsylehmä. Aikuisen pitäisi elää tulojensa mukaan, eikä soittaa äidilleen tilinumeroa aina kun meni vähän överiksi.
Olen huomauttanut miehelleni asiasta, olen myös yrittänyt saada häntä heräämään keskustelemalla ja sitten lopuksi huutamalla (siinä toivossa, että huudolla olisi tietysti toivottu tulos). Eikä mikään auta.
Mies ei ajattele ottavansa äitinsä rahoja, vaan äitinsä rahat ovat hänen rahojaan. Saahan hän ne kuitenkin äidin kuollessa. Toinen näkökulma asiaan on se, että miehen isä, appiukkoni, on jo kuollut. Anoppi oli koko ikänsä kotirouvana, ja kaiken rahan ja omaisuuden on hankkinut appi. Kun appi kuoli, mieheni piti epäoikeudenmukaisena, että anoppi perii mitään. Isän perintö kuuluu pojalle eikä vaimolle.
Anoppi ei ihan ilmaiseksi tietysti rahoja anna. Ehtona on, että poika käy katsomassa äitiään. Minun näkökulmastani katsottuna anoppi maksaa pojalleen keskimäärin 2000 euroa vierailusta. Sitä ei tietysti sanota ääneen.
Käytäntö siis sopii anopille. Oikeastaan anoppi on opettanut poikansa olemaan riippuvainen omasta rahahanastaan.
Samalla tavalla on riippuvainen äidistään myös mieheni sisko. Omat tulot eivät riitä sen elintason pitämiseen, mitä haluavat pitää, joten äitiltä tulleet rahat ovat enemmänkin tervetulleita.
Miehelläni on tulevaisuudensuunnitelmia. Ne on kaikki rakennettu sen varaan, miten saa äidiltä rahaa. Illat pitkät mies suunnittelee, miten pehmentelee äitiään ja manipuloi tätä.
Anopin mielestä kaikki on hyvin. Minun mielestäni ei. En ole tottunut elämään toisten rahoilla, vaan laittamaan menot tulojen mukaan ja olemaan tarvittaessa ilman. Nyt kuitenkin olen se paha miniä ja veemäinen vaimo, joka ei ymmärrä, miten p e r h e e s s ä autetaan toinen toistaan.
Kun anoppi sairastui, hoidin hänen lääkärireissut ja olin myös tukena sairaalassa leikkauksen ajan. Mies laskeskeli vain, miten paljon perintöä nyt tulee.
Mies väittää, että minä en ymmärrä heitä, koska minulla ei ole koskaan ollut oikeaa, tukevaa ja kannustavaa perhettä. Ts. en ole saanut kotoani rahaa mihinkään sen jälkeen kun muutin omilleni.
Mitä mieltä siis olette? Kiinnostaisi etenkin niiden mielipiteet, jotka elävät vanhempiensa kustannuksella?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tuo on selvää hyväksikäyttöä omasta mielestäni, ja en sietäisi tuollaista asennetta omalta mieheltäni. Piste.
Sitten sain tarpeekseni.
Lopetin hyysäämisen.
Meni pari vuotta mököttäessä mutta nyt alkaa lauhtua.
omalla kohdallani. Eka kerran menin työhön jo 13 v iässä ja siitä saakka olen omat rahani tienannut.
Lapseni eivät ole suostuneet edes ottamaan rahalahjoituksiani vastaan aikuiseksi tultuaan. Hyvin nuorena aloittivat työelämän opiskelun ohessa ja aina ovat omillaan toimeen tulleet.
Monesti olen tarjoutunut ostamaan heille jotain isompaa hankintoa mutta kieltäytyvät jyrkästi ja sanovat, että mene vaikka lomamatkalle niillä rahoilla jos lompsassa painavat ;)
Nyt vanhempana kun sitä rahaa on, antaisin mielelläni lapsilleni mutta eivät halua.
Mitä näet miehesi kaltaisessa ihmisessä? Itse en osaisi hänen kaltaistaan arvostaa.
Mitä sitten, kun anopista aika jättää? Mitä mies noilla rahoilla sitten tekee, entä kun ne loppuvat? Tuollaisella miehellä raha polttaa kädessä. Mitä hän sitten tekee kun raha loppuu? Miten sinä sovit kuvaan sen jälkeen? Älä vain lainaa hänelle.
Huomauttaisin sellaisesta asiasta, että tilanne voi myös olla eri kuin päältä näyttää.
Oma esimerkki: isäni kuoli 24 vuotta sitten, koko omaisuus oli isän nimissä (suvun maatila). Äiti ei ole ikinä ollut kodin ulkopuolella töissä.
Omaisuus haluttiin nimenomaan pitää suvussa ja siksi tehtiin testamentti, jossa äidille elinikäinen omaisuuden tuoton käyttöoikeus. Olsin silloin voinut vaatia lakiosani, puolet omaisuudesta, mutta en käyttänyt oikeuttani solidaarisuudesta äitiäni kohtaan. Äiti oli silloin 50-v ja vailla mitään ammattia. Hän olisi joutunut taloudellisiin vaikeuksiin.
Nyt kun tarvitsen rahaa, olen myös periaatteessa sitä mieltä, että voisin haluta käyttää omaa osuuttani. Äidistä on kuitenkin tullut erittäin saita eikä hän anna omaisuuttani esim.asuntovelan vakuudeksi (paitsi oikeusteitse mutten ole viitsinyt). Taustalla on siis isän tahto, että suvun jo isoisältä peräisin oleva omaisuus säilyy verisukulaisilla.
Vanhempani ovat tukeneet minua koko elämäni ajan ja olen jo kolmekymppinen nainen.Ovat ostaneet lähes kaiken,mitä olen pyytänyt.Edelleen jos iskee rahapula,tiedän,että vanhemmilta kyllä saan rahaa eikä tarvitse maksella takaisin.
Kuulostaa ehkä jonkun mielestä hienolta:koskaan ei ole rahan kanssa ongelmia,kun vanhemmilta saa.Minua tämä on kuitenkin alkanut haitata toden teolla viime aikoina.Koen,että vanhempani(lähinnä äitini)ovat olleet aivan liian lepsuja minua kohtaan.Tämä on johtanut siihen,että minulta puuttuu aloitekykyä.Jos en saa töitä,entä sitten?Vanhemmat kyllä auttavat.He myös jaksavat aina muistuttaa perinnöstä,joka minua odottaa.Ei siis tule olemaan pulaa rahasta tulevaisuudessakaan.
Nyt olen saanut tästä touhusta tarpeekseni.Minusta vanhempani ovat kasvattaneet minut aivan väärin.Minun vikani se ei ole,koska kyllähän lapsi ottaa vastaan,mitä tarjotaan.Nykyään,vaikka olisi kuinka paha tilanne tahansa rahan suhteen,en kerro siitä vanhemmilleni.olen mieluummin vaikka syömättä,että saan maksettua laskut ja muut pakolliset asiat.vanhempani ovat tehneet jo aivan tarpeeksi minun hyväkseni,nyt on aika pitää itse huolta itsestäni.
Joten en siis ymmärrä ollenkaan,kuinka 45-vuotias mies kehtaa pyytää rahaa äidiltään.
Olin monesti miettinyt serkkujani, jotka olivat jotenkin itsenäistymisvaiheessaan jääneet äidin ja isän essunnauhoihin kiinni. Aikuisina siis asuivat kaikki "vuokralla" isin omistamissa asunnoissa. Isi ja äiti "avustivat" kaikenlaisessa, ruokalahjaakin tuli säännöllisesti, kun äiti leipoi tai teki hilloja yms.
Serkkuni eivät menestyneet elämässä mitenkään kehuttavasti. Meillä muilla, joilla ei ollut yhtä paljon "apua" vanhemmilta meni paljon paremmin!
Oli mielenkiintoista lukea kirjoituksesi, että nyt kolmekymppisenä ajattelet, että sinut kasvatettiin väärin. Onkohan minunkin serkuillani tullut tai tulossa sellainen oivallus? Ainakin minä olen pitkään ollut sitä mieltä että setä ja sedän vaimo ovat tehneet kaikessa hyväntahtoisuudessaan lapsilleen korvaamattoman karhunpalveluksen.
Nämä on niin saamarin monimutkaisia juttuja.
Minä elän monen ulkopuolisen mielestä vanhempieni kustannuksella (tässä kun mainitsen ulkopuolinen, niin en tietysti tarkoita että sinä olisit ulkopuolinen miehesi elämässä!), mutta se ei ole ihan koko totuus. Itse asiassa ei sinne päinkään.
Minun vanhempani nimittäin puhtaan auttamisen ohessa ostavat edelleenkin itselleen puhdasta omaatuntoa taannoisista epäkohdista. He eivät myöskään ymmärrä, miten erilaiset arvot minulla ja heillä on.
Kuulostaako kiittämättömälle? Ehkä olenkin sitä.
Minä en tarvitsisi omasta mielestäni vanhemmiltani rahaa. En ole sitä pyytänyt ja olen kieltänyt heitä siirtämästä rahaa tililleni.
Tämä kaikuu kuuroille korville.
He maksavat minulle mitä erilaisimmilla verukkeilla erilaisia summia muutamasta kympistä useampaan tonniin.
Ikuinen kiistakapula välillämme on elämäntapa. Minulla on hintaa ajatellen tavallinen auto, tavallinen koti, tavallinen vene ja tavalliset vaatteet. Teemme mieheni kanssa paljon itse: nikkaroimme, minä ompelen, viljelemme jne.
Vanhempani ilmeisesti luulevat, että teemme tämän olosuhteiden pakosta (lue: köyhyyden takia). Isäni painostaa vaihtamaan ylellisen autoon, äitini saattaa ykskaks ostaa minulle kalliita vaatteita tai lähettää lahjakortin kauneushoitolaan tms.
Jos palautan siirretyt rahat tililleen, ilmaantuu pihaan tai autoon tai heidän kyläillessään käteisnippu. Tai asuntolainaamme on yhtäkkiä lyhennetty muutamalla tonnilla.
Mainitsin aiemmin myös taannoiset epäkohdat. Olen jossakin vaiheessa ollut poissa opinnoistani/työelämästäni hoitaakseni tehtäviä, jotka olisivat kuuluneet vanhemmilleni. Olen tehnyt sen silloin vapaasta tahdosta ja sain myös rahallisen korvauksen aikanaan. Vanhempani eivät siis ole oikeasti velkaa, mutta he kokevat niin.
Ilmeisesti he myös pelkäävät, ettei heillä olisi roolia elämässäni ilman rahan syytämistä. Oikeasti tilanne on päinvastoin!! Olisi mukavampi tavata, kun saisi joskus maksaa oman osuutensa ja tarjota heillekin. Tai jos äidille kelpaisi meillä tehty ruoka eikä hän toisi aina tullessaan jotakin ah-niin-fiiniä.
Meilläkin on siis kyse rahasta vain pintatasolla, oikeasti on kyse vallasta, statuksesta (vanhempani mm. häpeävät autoani sukutapaamisissa) ja herra ties mistä.
Ja selvyyden vuoksi:
-ikäni lähes 40 v
-omat miehen tulot 5400 e/kk netto, kun huomioidaan pääomatulot
-asuntolainaa jäljellä alle 20 000 euroa
-velattomat autot, vene, ei kulutusluottoja paitsi aina matkojen jälkeen Visa-laskua
Vanhempani syytävät tililleni vähintään tonnin kuussa, hurjimmillaan 5 000 euroakin. Veroja minulta ei mene, koska rahat kirjataan korottomaksi osakaslainaksi.
Vanhemmillani on sinänsä rahaa reilusti, mutta ei minusta silti ole mukavaa tuo syytäminen. Ja hävettäähän se myös: kun menen lapsuusmaisemiin, ihmiset kulmiaan kohotellen kyselevät, milloin aion aloittaa itseni elättämisen.
Vanhemmat kun isoon ääneen tekevät selkoa, miten ovat lapsiaan milloinkin avustaneet...
Pahalta tuntuu lukea tuollaisesta ylellisyydestä! Kai tiedät miten esim. moni opiskelija joutuu selviytymään jopa viidelläkympillä kuussa. Ehkä voisit puolestasi itse jo noilla tuloilla ryhtyä jonkun mesenaatiksi, kun rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Arkipäivän todellisuus köyhän elämässä on kaukana kokemusmaailmastasi, joten paljonkaan sääliä et saane osaksesi kirjoituksellasi!
No ei tuossa sääliä kai kaivattu, vaan tuotiin sitä toista puolta esiin.
Opiskelu on vapaaehtoista, jos ei ole varaa niin sitten ei ole.
Minusta tuollainen yli 5000 euron nettotuloilla kehuminen ja kaiken muun omaisuuden ja ylellisyyden esittely on vastenmielistä, kun siis todella tuntee ihmisiä, joiden tulot ovat alle 500 euroa kuussa, ja samassa Suomessa kaliin ruoan maassa on elettävä. Aika kova asenne on myös omasi opiskelusta, että ne joilla siihen ei ole varaa, ei ole pakko opiskella! Itse kunnioitan ihmisiä, jotka tavoittelevat opiskelulla jotain järkevää elämässä. Siis vaikkapa lääkäreiksi ei siis mielestäsi saisi opikella muut kuin hopealusikka suussa syntyneet? Jos ihmisen omgelma on liika raha, tuli se sitten anopilta tai omilta vanhemmilta, voihan sen aina antaa johonkin hyvään tarkoitukseen.
Jos jollakin on tulot X euroa niin sitten ne on X uroa ja pulinat pois.
Kateellisuus ei kaunistuta ketään.
Ja minustakaan opiskelu ei ole mikään syy valittaa - se kun ei ole ainakaan isommassa mittakaavassa pakollista.
Sen sijaan on monia muita elämäntilanteita, joissa vähävaraisuuteen ei voi vaikuttaa.
Eli kateelliset suksikaa ghettoon.
Kuka leuhkii milläkin - joku varoillaan, joku tyhmyydellään.
pitäisin itseäni rikkaana ilman vanhempien rahan syytämistäkin!
Mikseivät nämä rikkaat pösöt vanhemmiksesi tee mitään köyhien ja kärsivien hyväksi?
Mikseivät he kerskakuluttajat ja maailman luonnonrikkauksien epäoikeudenmukaisesti ahnehtijat anna edes pientä lahjoitusta vaikkapa Eritrean kaivojen hyväksi, ettei lasten tarvitsisi kivulla kuolla ripuliin?
Rautalangasta vääntelen:
- Minä EN PYYDÄ rahaa vanhemmiltani. En pidä itseäni rikkaana mutta en missään tapauksessa köyhänäkään.
- Vanhempani kyllä antavat rahaa hyväntekeväisyyteen, tai millä termillä sitä nyt sitten sanoisi. Heillä on 4 perhettä, joille suoraan järjestävät avustusta. Ei minkään puljun kautta vaan tuttujen. Mutta kysyn vaan että MISSÄ KOHTAA viestiäni kirjoitin etteivät he avusta muita???
pikku hiljaa antamalla vältetään perintöverot.
Big Money-nimimerkin luettelemat summat ja lahjoitukset eivät ehkä kestäisi veroviranomaisten tarkempaa syyniä. Siksi ei kyläläisillekään kannattaisi kovia kehua miten on milloinkin avustanut. Kateushan vie kalatkin vesistä, ja joku voi käräyttää maksamattomista lahjaveroista, vaikka onkin ovelasti osattu laittaa tilisiirrot 'verottomiksi osakaslainoiksi'. Niin se onnistuu rahapiireissä. Ja sitten on vielä kärsinyt vääryyttä mielestään!