Olemme samassa työpaikassa ja olemme molemmat naimisissa, hänellä on lapsia. Ikäeroa meillä on liki kymmenen vuotta.
Meillä molemmilla on vahvat tunteet toisiamme kohtaan ja olemme käyneet keskustelua asiasta. Töissä meillä on muutenkin aikaa käydä syvällisiä keskusteluja ja nautin niistä.
Välimme on täysin platoninen, emme ole koskaan edes halanneet. Molemmat ymmärrämme tilanteen hankaluuden. Kuitenkin minulla on huono omatunto näistä tunteista, joita tunnen häntä kohtaan. Minusta nämä ovat jopa pahmpaa kuin se, että kävisin kerran vieraissa jonkun tuntemattoman tyypin kanssa.
En ole aikaisemmin ollut vastaavassa tilanteessa. Odotin alkuun, että ihastus menee ohi. Tätä on nyt jatkunut kuitenkin 4 kuukautta. Minua ahdistaa omat tunteeni ja tunnen niistä syyllisyyttä. Onko tämä ihastuminen 'normaalia'? Meneekö se ohi itsestään? Minulla ei todellakaan ole aikomustakaan pettää miestäni fyysisesti. Tämä tuntuu jo tarpeeksi pahalta.

Vastaukset 7
Vanhimmat
mieltä siinä, että jo platonin suhde on pettämistä! Olen omalle puolisolleni sanonut, että minun on helpompi antaa anteeksi yhden illan juttu humalapäissä tehtynä kuin se , että toinen jakaa ajatuksia, viesteja,spostia toiselle eikä minulle,jotka kuuluisivat minulle!! olen sanonut myös että jos näin käy,sanoo sen ajoissa ja antaa minun pitää ylpeuteni,itsearvostukseni ja kasvoni! vielähän parempi se olisi, jos osaisi sanoa jo ajoissa että jokin mättää niin ei tarvitse hakea ymmärrystä muista ihmisistä, koska haluan olla hänen ystävänsä ja uskottunsa...
mieti miksi keskustelut työkaverin kanssa ovat paremmat kuin oman puolissosi kanssa? Tietääkö oma puolisosi näistä "kommunikointi ongelmista", jos ei tiedä,sano ja anna hänelle myös mahdollisuus, toinen ei ole ajatusten lukija!
jos se on ihastus menee ohi, jos ette anna sen mennä pitemmälle! turrutte toisiin niin puolisot liitossa, jota ei hoideta!!
anna puolisollesi etulyönti asema ja aloita sen hoito ja keskustelkaa mitä liitto teille merkitsee, kuuntele mitä puolisosi sanoo,oikeasti sanoo, huomaat et sieltä voi tulla yllätyksiä!!
vain sinä voit itsesi tehdä onnelliseksi ei kukaan muu!! Pidä itsestäsi hyvää huolta, koska olet ainut jonka sen osaa parhaiten!! hyvää kevättä sinulle!
Jotainhan sun liitosta puuttuu. Ota selvää mitä.
Yleensä muuten miehet, jotka tykkäävät pitkistä ja syvällisistä kahdenkeskisistä keskusteluista, eivät seksuaalisesti ole kovinkaan puoleensavetäviä.
"Minulla ei todellakaan ole aikomustakaan pettää miestäni fyysisesti.".Älä vielä kirjoita tällaista.On varmaan tulossa firman kesäjuhlat.Sen jälkeen voit selitä enemmän miehellesi ja meille täällä palstalla.
noin vain. Kyseessä saattaa olla elämäsi oikea rakkaus, juuri noin ne alkavatkin. Ensin ollaan platoonisia, rakastutaan ja sellainen rakkaus ei pääty koskaan. Nim.merkillä: Kokenut.
Mita sa taalta haluat? Haluat etta ihmiset sanooo sulle, etta toimintasi on ihan ok. Olet allo. Kylmat vareet menee selkapiita pitkin.. hallitse tunteesi. On niita muitakin miehia. Yak.
Tunnustatko sen itelles et haluut tyrkyttää PILLUUS vieraalle.?
Paha olo meni liian pitkälle ja otin asian esille mieheni kanssa. Sitäkin mietin pitkään, että onko oikein 'sotke' häntä tähän minun ahdistukseen mukaan. Olen kuitenkin onnellinen, että tein niin. Hän oli myös puolestaan 'iloinen' että sain kerrottua hänelle missä mennään.
Eilen oli sitten fimran kesälomakauden aloituskemut ja helpotukseskeni huomasin että tämä työpaikankin mies ymmärtää meidän tilanteen. Kävimme toki keskusteluja. Jotenkin tilanne tuntuu ainakin tässä vaiheessa helpolta, koska minulla on ikäänkuin yliote tunteistani, kun olen niistä avoimesti voinut puhua oman mieheni kanssa.
Miksi kirjoitan tänne? Koska näistä asioista on niin kamalan vaikeaa puhua. Nämähän ovat kuitenkin kiellettyjä asioita, niinkuin tässäkin ketjussa jo on tullut selväksi. Joillekin ihmisille nämä vain ovat osa elämän kulkua. Minä satun olemaan yksi niistä.
Minulle on usein sanottu, että täällähän eletään vain kerran. Itse elän sen kerra niin hyvin kuin vain voin. Ja sitä toivon kaikille muillekkin. Kukaanhan ei voi kenellekään sanoa, kuinka pitää tehdä. Tai toki voi, mutta jokainen meistä tekee itse ne päätöksensä.