Fysiikan professori Crockett Grabbe Iowan yliopistosta antaa julki omat tutkimustuloksensa.
http://innworldreport.net/video_launcher.php?2007-04-23i
Yksi mielenkiintoisista tuloksista oli, että Grabben mukaan ei ole mitenkään selitettävissä miten WTC7 tuli alas alle seitsemässä sekunnissa. Hän esittää myös WTC1 ja 2 tapauksille useita fyysisiä mahdottomuuksia virallisiin 911 myytteihin.
Ihan kuin virkkareiden olo ei jo olisi tarpeeksi tukala jo muutoinkin, näitä 911 virallisen myytin murtoja tulee nyt kiihtyvällä vauhdilla esiin. Ainoastaan eliitin omistama valtamedia pitää enää 911-myyttiä yllä. Sekin sortuu aikanaa, kun ihmiset päivä päivältä etsivät uutisensa itse ja tekevät omat johtopäätökset isovelin valmiin totuuden sijaan.
Jälleen on virkkareilla yhden fysiikan professorin tutkimustulokset esteenä propagandan levitykselle.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Jenkeissä saa professuureja rahalla, taidoista viis.
Onkos jotain tarkempaa tietoa tämän proffan taustasta? Onko edes videossa oikean ihmisen nimi?
Herättää luottamusta jokaisessa: http://www.physics.uiowa.edu/~cgrabbe/photo/clg.jpg
http://www.physics.uiowa.edu/~cgrabbe/
räjähdyspurusta on se MITEN wtc7 tuli alas TÄYDELLISEN SYMMETRISESTI ja huikealla vauhdilla. kun katsoo wtc7 saamia "vammoja" yhdellä julkisivulla ja rakennuksen kulmassa, ja vaikka ottaisi huomioon sisällä roihuavat RAJOITTUNEET pikku toimistopalotkin, ei ole mitenkään mahdollista noin massiivisen rakennuksen sortua näin ja etenkään TÄYDELLISESTI. JOS jotain sortumaa olisi tullut, se olisi ollut pientä ja rajoittunutta, repeämiä ja sen sellaista, mutta näin maallikon karkeankin hatusta heiton perusteella 95% rakennuksesta olisi jäänyt pystyyn. tämän osoittavat lukuisat esimerkit pilvenpiirtäjien palotuhoista aiemmin.
Toivottavasti jenkit jossain vaiheessa avaavat tajuntansa tiedostamaan, että heillä on iso ongelma maassaan: sen ylin johto, jonka "juoksupoikina" toimivat lukuisat tunnetut ja tuntemattomatkin agentuurit!
tukemaan omaa käsitystäni 911 tapahtumain kulusta.
WTC1-2 törmäsi lentokoneet ja räjäytettiin alas, kuin myös WTC7 räjäytettiin alas ja Pentagonissa räjähti ja Pensylvanian pellolle ilmestyi epämääräinen kuoppa.
Ei muuta kuin että olen kanssasi täysin samaa mieltä.
Onks kivaa jutella itsensä kanssa?
Tommosia noi just on noi salkkarit, bongasin saman...
Miksi kukaan virkkareista ei yritä kumota tätä professoria? Onko virkkarit luopuneet Bushin teorian tukemisesta? Missäs nyt oikein mennään?