Anoppi muuttui

Kun tapasin mieheni, anoppini oli aluksi pitkän aikaa tosi mukava. Olin kuullut juttuja kauheista anopeista ja ajattelin, että minulla oli tuuria, kun sattui niin mukava anoppi kohdalle. Juttelimme lähes kaikista asioista ja meillä oli hauskaa yhdessä noin parin vuoden ajan.
Tilanne on muuttunut oikeastaan sen jälkeen, kun mieheni sisarelle tuli ikää lisää. Nyt anoppi kehuu tytärtään koko ajan, vertailee minua häneen, ei ole huomaavinaan minua kun käymme kylässä jne. Tytär on täydellinen ihminen, fiksu kuin mikä (itse asiassa sai koulusta huonommat paperit kuin minä), kiltti, aina auttamassa (kuuluu mielestäni kotona asuvan lapsen tehtäviin auttaa kotona...)jne. Minua anoppi pitää kai täysin turhana ihmisenä, koska olen työtön. Myöskään oma poika, eli siis mieheni, ei anopille tunnu olevan yhtä rakas kuin tämä täydellinen tytär.
Kauhistuttaa tapa, jolla puhun anopista ja miehen sisaresta nyt, koska ennen olimme todella hyviä ystäviä. Mieheni perheessä on ollut ongelmia ja lapsilla on ollut rankka lapsuus, joten anoppi kai yrittää kohottaa tyttärensä itsetuntoa kehumalla häntä. Ei sitä kuitenkaan mielestäni toisten kustannuksella pitäisi tehdä.
olenko minä tehnyt jotain väärin vai mikä ihme anoppia vaivaa? Minulle perhe, myös mieheni perhe, on tärkeä ja siksi haluaisin tulla toimeen myös anopin kanssa.......
21320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En oikein käsitä millä tavalla vertailee. Tehän olette eri perhettä ja vielä eri suhteessa anoppiisi. Luultavasti anopin tytärkin on paljon nuorempi kuin sinä.
Eikä aina kaikesta tiedä. Jospa tytär tarvitsee jostain syystä nyt erityisen paljon tukea ja rokaisua?

Ei kaikesta pienestä aina kannata nokkiintua. Maailma ei pyöri aina "minän" ympärillä.
Ja monet asiat selittyvät vasta myöhemmin.

Äänestä
  • moi

    mun anoppi on ollut ihan koko ajan neuvoo kaikissa asioissa puolustaa tytärtään koko ajan vaikka on väärässä no onneksi on ikää jo sen verran ettei kauaa neuvo.. olen suosikki vävy sen takia että olen ainoa
    ps perintöä odotellessa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä tein? kirjoitti:

Kun tapasin mieheni, anoppini oli aluksi pitkän aikaa tosi mukava. Olin kuullut juttuja kauheista anopeista ja ajattelin, että minulla oli tuuria, kun sattui niin mukava anoppi kohdalle. Juttelimme lähes kaikista asioista ja meillä oli hauskaa yhdessä noin parin vuoden ajan.
Tilanne on muuttunut oikeastaan sen jälkeen, kun mieheni sisarelle tuli ikää lisää. Nyt anoppi kehuu tytärtään koko ajan, vertailee minua häneen, ei ole huomaavinaan minua kun käymme kylässä jne. Tytär on täydellinen ihminen, fiksu kuin mikä (itse asiassa sai koulusta huonommat paperit kuin minä), kiltti, aina auttamassa (kuuluu mielestäni kotona asuvan lapsen tehtäviin auttaa kotona...)jne. Minua anoppi pitää kai täysin turhana ihmisenä, koska olen työtön. Myöskään oma poika, eli siis mieheni, ei anopille tunnu olevan yhtä rakas kuin tämä täydellinen tytär.
Kauhistuttaa tapa, jolla puhun anopista ja miehen sisaresta nyt, koska ennen olimme todella hyviä ystäviä. Mieheni perheessä on ollut ongelmia ja lapsilla on ollut rankka lapsuus, joten anoppi kai yrittää kohottaa tyttärensä itsetuntoa kehumalla häntä. Ei sitä kuitenkaan mielestäni toisten kustannuksella pitäisi tehdä.
olenko minä tehnyt jotain väärin vai mikä ihme anoppia vaivaa? Minulle perhe, myös mieheni perhe, on tärkeä ja siksi haluaisin tulla toimeen myös anopin kanssa.......

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu