Tästä oli täälläkin jo puhetta, mutta mahtaako se joskus papparana kaduttaa, jos on viettänyt saman ihmisen kanssa elämänsä. Tuleeko tunne, että tässäkö tämä oli.
En tarkoita näitä nuoruusajan seurusteluja ym. seikkailuja.
Tiedän, että on monia sinkkuja jotka vaihtaisi tilanteensa hetimiten elämän mittaiseen kumppanuuteen oikean kanssa. Mutta jos sitä vientiä nyt sattuu riittämään, niin miten mahtaa olla katumuksen laita.
Tai kumpi katumus lienee voimakkaampi. Se että menettäisi sen elämän mittaisen kumppanin, vaiko se, ettei tullut koskaan vaihtaneeksi.
Onko ihminen tarkoitettu yksiavioiseksi?
Tämä on tietysti yksilöllinen ikuisuuskysymys, mutta laittoi vaan pohtimaan asiaa, kun tunsin tänään pienoista kateuden tunnetta kaverilleni, joka erosi pitkästä, mutta kuitenkin hyvästä liitostaan ja porskuttelee nyt niin umpirakastuneena uuden typykän kanssa. Luonnollisesti arki koittaa siihenkin leiriin ja vaihdos voi osoittautua vikatikiksi, mutta siitä nyt ei ole kysymys.
Maailmahan on kuitenkin muuttunut ja nykyään ei perhekeskeisyys ole yhtä tärkeää, kun se oli joskus.
Tietysti sitä kestävyyttä ja sitoutumista arvostetaan, mutta yksi vaan on elämä. Ettei vaan tule sellainen olo, että on uhrautunut.
Eipä sitä elämän sisältöä tietenkään pidä hakea mistään ihmis-suhde vaihdoksista, tai ainakin pahasti menee metsään jos sitä sieltä kautta hakee.
En nyt ole vaimoa vaihtamassa, etten tässä mitään parisuhde neuvoja hae. Kunhan vaan alkoi riepomaan hermosta kaverin kuherrukset ja pisti samalla miettimään syntyjä syviä. .
En tarkoita näitä nuoruusajan seurusteluja ym. seikkailuja.
Tiedän, että on monia sinkkuja jotka vaihtaisi tilanteensa hetimiten elämän mittaiseen kumppanuuteen oikean kanssa. Mutta jos sitä vientiä nyt sattuu riittämään, niin miten mahtaa olla katumuksen laita.
Tai kumpi katumus lienee voimakkaampi. Se että menettäisi sen elämän mittaisen kumppanin, vaiko se, ettei tullut koskaan vaihtaneeksi.
Onko ihminen tarkoitettu yksiavioiseksi?
Tämä on tietysti yksilöllinen ikuisuuskysymys, mutta laittoi vaan pohtimaan asiaa, kun tunsin tänään pienoista kateuden tunnetta kaverilleni, joka erosi pitkästä, mutta kuitenkin hyvästä liitostaan ja porskuttelee nyt niin umpirakastuneena uuden typykän kanssa. Luonnollisesti arki koittaa siihenkin leiriin ja vaihdos voi osoittautua vikatikiksi, mutta siitä nyt ei ole kysymys.
Maailmahan on kuitenkin muuttunut ja nykyään ei perhekeskeisyys ole yhtä tärkeää, kun se oli joskus.
Tietysti sitä kestävyyttä ja sitoutumista arvostetaan, mutta yksi vaan on elämä. Ettei vaan tule sellainen olo, että on uhrautunut.
Eipä sitä elämän sisältöä tietenkään pidä hakea mistään ihmis-suhde vaihdoksista, tai ainakin pahasti menee metsään jos sitä sieltä kautta hakee.
En nyt ole vaimoa vaihtamassa, etten tässä mitään parisuhde neuvoja hae. Kunhan vaan alkoi riepomaan hermosta kaverin kuherrukset ja pisti samalla miettimään syntyjä syviä. .
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ymmärrän yskän.Tilanne itselläkin on mikä on....minäkin haluaisin tähän kysymykseen terveitä kommentteja.
Ihminen on sillä tapaa yksiavioinen, että seurustelee yhden kanssa kerrallaan, mutta ei yhden kanssa koko loppuikänsä.
Miksei niinkin.
tärkeämpi sulle:
a) rakkaus
b) vaihtoehdon tsekkaaminen todeksi/vääräksi
Luulen, et sen uuden kumppanin kans sulla on taas sama päämäärä eli rakastaa ja tulla rakastetuksi. Jos rakastat ja saat rakkautta nyt...niin mitä sulle tarkoittaa tuo mutkankautta kiertäminen?
En tykkää mistään ihmissuhde sotkuista, ettei se mutkankautta kiertäminen sinänsä kuulosta houkuttavalle.
Ennemminkin kysymys oli pohdiskeleva.
Toisaalta vois ajatella niinkin, että tuleekohan sitä kuoleman kynnyksellä mieleen mitkään parisuhdeasiat ja katumus siitä, ettei nussinut tai elänyt usemman naisen/miehen kanssa?
Kaksi asiaa vaikuttaa siihen, että ihmisellä herää papparaisiässä tai muussa iässä mieleen tuon kaltaisia katumusasioita: ihmisen tapa ottaa asiat itsestäänselvyytenä ja halu saada jotakin parempaa kuin mitä tällä hetkellä on. Molemmista piirteistä on paljon hyötyä, mutta etenkin toisen ihmisen itsestäänselvyytenä pitämisestä on haittaa parisuhteessa.
Entäpä ne pariskunnat, joilla rakkaus ja intohimo säilyy vuosikymmenistä toisiin; heitäkin joskus tapaa? He selkeesti tekevät jotakin toisin verrattuna niihin, joilla rutiini ja arki syö innostuksen parisuhteesta vuosien myötä.
Kumppaneilla on molemmilla vastuu siitä, ettei noin pääse käymään. Läheisyys ei ole mun mielestä välttämättä sitä, että tuntee toisen kuin omat taskunsa ja sen takia suhteessa on helppoa olla. Siinä alkaa olla kyse juuri siitä toisen ottamisesta itsestäänselvyytenä. Läheisyys on mielestäni ennemminkin sitä, että on kiinnostunut näkemään toisen perspektiivin maailmasta ja elämästä ja on halukas koko yhteiselämän ajan tutustumaan toiseen kaikkinensa. Siinä vaiheessa, kun ajattelee tuntevansa toisen kokonaan alkaa alamäki. Ihminenhän haluaa aina jotakin enemmän ja enemmän...
Mielestäni kumppanilla on vastuu myös siitä, ettei päästä toista ottamaan itseään itsestäänselvyytenä. Itse tykkään todella paljon laiskottelusta, mutta sitä täytyy edeltää paljon työtunteja, muuten se ei tunnu hyvältä. Monesti parisuhteessa varsinkin mies tykkää alkuaikojen jahtaamisen jälkeen asettua lepäämään suhteeseen. Sekin on kivaa, mutta naisen ei kannattais antaa miehen levätä liian kauan aikaa --> mies ottaa naisen itsestäänselvyytenä. Ei saisi koskaan päästää ketään tyytyväiseksi liian pitkäksi aikaa, se ei ole ihmiselle loppujen lopuksi hyväksi. :)
Huomaavaisuus on myös tärkeää, etenkin pienissä asioissa. Pienet asiat ovat äärettömän tärkeitä ihmissuhteissa. Kun huomaa, että toinen ihminen on ottanut huomioon minut jossakin periaatteessa ihan vähäpätöisessä asiassa joka on kuitenkin mulle miellyttävä juttu, niin sen muistaa kauan. Tietysti tällaisten "rakkaudentekojen" pitää olla molemminpuolista. Jos vain toinen tekee niitä, niin toinen alkaa ottaa ne pian itsestäänselvyyksinä...
Melkeinpä jokaisella on jokin rakas harrastus, joka säilyy koko elämän ajan mielenkiintoisena ja nautittavana. Sen eteen näkee mielellään paljonkin vaivaa ja uhraa paljon rahaa. Miksi harrastus antaa niin paljon: sitä ei ota itsestäänselvyytenä, siihen ei kyllästy, siinä oppii koko ajan jotakin uutta, siinä kehittyy vähitellen eikä jää junnaamaan paikoilleen. Samaa voi soveltaa parisuhteeseenkin.
no ei varmaan tule. Luultavasti mielessä pyörii ihan muut asiat. En nyt sitä nussimista oikeastaan tarkoittanut.
Tuo vaan oli sellaista pohdintaa.
Tietty pysyvyys on aina hyväksi.
Niin, onhan noita parsiskuntia, joilla intohimo säilyy. Kai se on luonteesta kiinni. Tai suhtautumisesta asioihin. Tietty onnellisuus näkyy kaikessa tekemisessä. Ei pelkästään siinä parisuhteessa.
Vähän sama, kun toiset jaksaa laitella pihaa ja kitkeä kukkapuskia vuodesta toiseen ja monta tuntia päivässä.(naapuri).
Mutta hienosti kirjoittelit. Noinhan se meneepi.