Eli kertoisitko mihin asti parisuhteessanne raja kaverien kanssa olemisella ja puolustamisella?
Jos kertoisin oman kokemukseni tuosta puolustelemisesta..
Avomieheni äiti piikitelee erilaisilla sanoilla ja "sutkautuksillaan" minua aivan tahallaan. Kaveriporukassa yksi haukkui minut päin naamaa ja mieheni vain käveli pois, eikä asiasta sen enempää puhuttu.
Mieheni sanoi minulle, että hänestä tuntuu ettei kukaan hänen kavereistaan ole kyllin hyvä minulle. En oikein ymmärtänyt tätä kommenttia ja tämän jälkeen hän sanoi, että hän miettii mitä mieltä olisin hänen toisesta kaveristaankin kun tietäisin hänen menneisyyden. ettei uskalla viedä minua kaveripiiriinsä kun ei tiedä mitä mieltä olen heistä. Ajatelen vain, että mielenkiintoinen kommentti.. Minua ei todellakaan kiinnosta kenenkään menneisyys, en ymmärrä mitä teen sellaisella tiedolla edes.
Sitäkin ihmettelin että hän on valmis puolustamaan näinkin lujaa kavereitaan mutta kun kyse on minulle heitetystä ilkeydestä, siihen hän ei kommentoi millään tavalla. Sama tapahtuu hänen äitinsä kanssa. Olen aina kuvitellut hänen olevansa irrallaan vanhemmistaan,koska on niin aikuinen, mutta tämä keskustelu jotenkin muutti väkisinkin minun ajatusmaailmaani.
enpä tiedä mitä ajatella.
Jos kertoisin oman kokemukseni tuosta puolustelemisesta..
Avomieheni äiti piikitelee erilaisilla sanoilla ja "sutkautuksillaan" minua aivan tahallaan. Kaveriporukassa yksi haukkui minut päin naamaa ja mieheni vain käveli pois, eikä asiasta sen enempää puhuttu.
Mieheni sanoi minulle, että hänestä tuntuu ettei kukaan hänen kavereistaan ole kyllin hyvä minulle. En oikein ymmärtänyt tätä kommenttia ja tämän jälkeen hän sanoi, että hän miettii mitä mieltä olisin hänen toisesta kaveristaankin kun tietäisin hänen menneisyyden. ettei uskalla viedä minua kaveripiiriinsä kun ei tiedä mitä mieltä olen heistä. Ajatelen vain, että mielenkiintoinen kommentti.. Minua ei todellakaan kiinnosta kenenkään menneisyys, en ymmärrä mitä teen sellaisella tiedolla edes.
Sitäkin ihmettelin että hän on valmis puolustamaan näinkin lujaa kavereitaan mutta kun kyse on minulle heitetystä ilkeydestä, siihen hän ei kommentoi millään tavalla. Sama tapahtuu hänen äitinsä kanssa. Olen aina kuvitellut hänen olevansa irrallaan vanhemmistaan,koska on niin aikuinen, mutta tämä keskustelu jotenkin muutti väkisinkin minun ajatusmaailmaani.
enpä tiedä mitä ajatella.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Hei!
On luonnollista ja oikeutettua odottaa, että puoliso puolustaa sinua. Tämä ei kuitenkaan ole helppo tehtävä kenellekään, erityisesti jos kyseeessä on oma äiti tai pitkäaikainen ystävä. Puolisosi voi esimerkiksi olla niin tottunut "sutkautuksiin", että ei edes tajua niiden loukkaavaa sävyä. Huumorintajua kun on erilaista. Jollekin pirulliset huomautukset ovat arkipäivää ja toinen kavahtaa sellaisia.
Olet varmaankin kertonut miehellesi esimerkkejä, millaiset sutkautukset loukkaavat. Voi olla, että avomiehesi äiti ei muuta puhetyyliään, vaikka hänelle huomautettaisiinkin asiasta. Uskon, että pääset helpommalla, kun opit ajattelemaan, että kyseiseltä ihmiseltä voi arvata jatkossakin tulevan monenmoisia sutkautuksia. Jätä ne omaan arvoonsa, kohauta olkapäitäsi ja ajattele, että ilkeä puhetyyli on avomiehesi äidille opittu tapa, jota et kenties sinä etkä miehesi saa muuttumaan. Tämä on hänen menetyksensä eikä sinun.
Mielestäni voi olla hyväkin asia, että miehelläsi ja sinulla on eri kaveriporukat. Sinun ei tarvitse pitää samoista ihmisistä,joista miehesi pitää. Toisaalta miehelläsi on oikeus valita itse ystävänsä.
Tässäpä hieman sekava ajatustulva aiheestasi, toivottavasti siitä oli sinulle jotain apua.
sinulla olikin aika paljon samoja ajatuksia kuin minulla. Ja kyllä, olen kertonut mitkä loukkaavat, koska ne menvät henkilökohtaisuuksiin. Olen ajatellut myös tuota, että ne ikään kuin kuuluvat hänen puhetyyliinsä ja häneltä voi kyllä odottaa vähän kaikenlaista..
Minulla ei ole tarkoitus riidellä, enkä sitä halua koska hän on mieheni äiti, mutta en pidä siitä että hän puuttuu sellaisiin asioihin jotka eivät kuulu hänelle. Kuten minun syömisiini.. No,nämä ovat hyvin pieniä asioita, on maailmassa isompiakin murheita,mutta kiitos sinulle viisaista ajatuksistasi:)
Juu. Jokainen meistä varmaankin yrittää välttää anoppinsa/ appinsa kanssa riitaa niin kauan kuin se on mahdollista. Joskus se on kuitenkin väistämätöntä ja tarpeellista. Toisaalta on hyvä miettiä, hyötyykö riitelystä, muuttaako se siis tilannetta loppujen lopuksi mihinkään suuntaan. Vanhempaa ihmistä on hankala alkaa muuttamaan, hänellä voi olla tiukkaan pinttynyt elämänasenne ja puhetyyli (myös loukkaava). Isoihin elämänmuutoksiin tarvitaan usein suuria kriisejä ja kaikki ihmiset eivät siltikään muutu, vaikka elämä koettelisi kuinka. Anopin kanssa ei tarvitse ruveta ylimmäksi ystäväksi, riittää kun on kuuntelevinaan ;)
ja tuli mieleeni että jotkut sanoo noita "ilkeitä sutkautuksia" kun ei muuten osaa tunteitaan ilmaista..
sanotaan nyt näin omasta kokemuksesta että isäni heitti kerran minulle ja miehelleni tälläistä: kun tulin raskaaksi hän kysyi -oliko tuo ihan tarkoitettua sitten?? ja kun laitoin miehelleni siellä ollessamme "ruokaa lautaselle" niinkun pariskunta tekee ainankin osa:) niin heti kuului ompas se miehes siun hyvin kouluttanu..
tälläsiä mutta siinä on se että isäni ei oikein osaa ilmaista tunteitaan kun "sutkauttelemalla" mutta kummatkin kumminkin vastattiin "eli minä ja mieheni" että oli kyllä tarkoitettua ja tuohon ruokailu hommeliin en sitten muuta kun myhäilin että sellasta se on tms:D
mutta kumminkin puolustelin kyllä miestäni koska onhan hän tärkeä ihminen:) ja juteltiin mieheni kanssa "sutkautuksista" sitten ihan keskenämmekkin ja olimme ihan samaa mieltä että olihan se ilkeää mutta jos ei muuten osaa ilmaista ihminen itseään niin ei kait minkään voi..
Tuo koulutusjuttuhan on päivänselvästi pelkkä vitsi. Kevyt heitto, josta ei kenenkään pitäisi loukkaantua. Raskauskommenttikin oli varmasti vitsikis tarkoitettu, mutta se menee minunkin mielestä jo asiattoman puolelle.
Naiset näyttää juuttuvan tämmöisiin yksityiskohtiin ja ottavan itseensä helposti. Eihän täällä kohta uskalla avata suutaan ollenkaan. Löysätkää sitä vannetta päässänne hieman.
Mielestäni sinun ei tarvitse opetella sietämään tuollaista käytöstä. Se on epäkunnioittavaa sinua kohtaan eikä sinun tarvitse sitä niellä. Miehesi pitäisi tämä ymmärtää ja pitää puoliasi. Ajattelepa jos sama jatkuu 10 vuotta tai 20 vuotta. Aiotko kuunnella sitä samaa jatkuvasti?
Jos asia vaivaa sinua, se alkaa syödä myös parisuhdettasi. Ajan mittaan alat syyllistää siitä miestäsi, joka on niin nynny, ettei saa sanottua vastaan äidilleen. Kyllä on hänen asiansa sanoa äidilleen asiasta. Miten hän voi antaa kenenkään kohdella huonosti naista, jota hän rakastaa? Ei pitäisi.
Hei! Olen myös samaa mieltä ettei ikävästi sanottuja asioita tarvitsisi sietää. Valitettavasti itse olen vähän sellaisessa tilanteessa että joudun sietämään kun ei ole sisua huomauttaa asiasta. Mieheni olisi valmis puuttumaan, mutta pelkään riitoja ja että en olisi enää tervetullut anopilleni.. Viime joluna istuimme jolupöydässä ja mieheni oli päässyt siviilipalveluksen koulutusjaksolta kotiin. Olin saanut häneltä kaulakorun lahjaksi ja anoppini totesi että keltähän lie pojalta olen sen saanut kun mieheni on ollut poissa. Sattui ja kovaa, koska tämä aika oli ollut todella vaikeaa. Muitakin tuollaisia on ollut mutta minkäs teet kun ei uskalla sanoa. Helpompaa varmaan olisi jos näyttäisi että sellaista ei siedä..
Kyllä noita heitetään vitsinä miehestäkin, että kun mies tekee jotain, että "ootpas kouluttanut miehes hyvin". Olen kuullut jonkun naisen itsekin sanovan, että "oon hyvin kouluttanut". Joku mies voisi ottaa nokkiinsa, jos on kovin sovinisti ja nousee karvat pystyyn, että muahan ei naiset kouluta ja pidä tossun alla... Mutta vitsi se yleensä on. Riippuu varmasti kyllä kuka sen sanoo, voi olla että joskus se ei ole vitsi...
Tai sitten isä ihmetteli, että eikä iso mies osaa itse ruokaa laittaa lautaselle ja kuitti olikin tarkoitettu miehelle?
Tuo raskaus kommentti ei kyllä ollut sen sijaan asiallinen ja jos oli vitsi niin huono sellainen. Oma äitinikin kyllä sanoi noin siskoni miehelle. Johtui siitä, että ei tykännyt miehestä ja ei ollut ilahtunut uutisesta.
En mitenkään vähättele, mutta voisi asiat pahemminkin olla. Sutkautukset on vielä aika pientä?
itsekin, jos joku solvaa sinua? Toki on asiallista odottaa, että puolisokin hermostuisi asiasta vähän, mutta mikäli näin ei käy, ryhtyisin sinua itse hommiin.
Ehkä äiti vaan testaa miniäkokelasta ja kaipaa itse asiassa sitä, että hänelle pannaat jauhot suuhun?
Asiaan kyllä vaikuttaa paljon sekin, oletteko kovin nuoria kumpikin. Kypsyys ja varmuus näissäkin asioissa kasvaa, ja pitkäaikaista kumppania puolustetaan kuin perheenjäsentä (jopa muita perheenjäseniä vastaan).
Sinuna kyllä kiinnostuisin kumppanin ystävien taustoista...koskaan ei tiedä, mitä ikävyyksiä on odotettavissa (varsinkin jos kumppani on kovin kaveriensa vietävissä). Älä turhaan heittäydy sellaiseksi, että hyväksyt aivan kaiken. Emme me kukaan hyväksy.
sellaisia asioita jotka laittavat pohtimaan:) Mielenkiintoisia näkökulmia, joita en ollut ajatellutkaan,kuten tuo kaverin menneisyys. Minua ei kyllä tosiaan kiinnosta hänen kaveriensa menneisyys, kun en tee sillä tiedolla mitään. Mutta tuo on kyllä totta että täytyisi miettiä onko hän muiden vietävissä.
Ja kerran, kun mieheni äiti meni asioissa liian pitkälle sanoin aika suoraan mitä mieltä olin ja hän kyllä siitä varmasti huomasi, etten pidä sellaisesta vihjailusta. Minusta sellainen on naurettavaa ja lapsellista ja minulle voi kyllä esittää asiat suoraan ,koska osaan, niinkuin totesit, puolustaa itseäni. Mutta kuten myös totesit, että odotan myös mieheltäni asiaan puuttumista kun hän näkee sen tapahtuvan silmien alla. Hän vaan ei pitänyt näkemäänsä mitenkään loukkaavana, minä taas pidin. En tiedä, niinkuin edellinen kirjoittaja totesikin, että jospa on tyypillistä hänelle sutkautella hieman omiaan.. hmm. voi olla perää.
tiedä häntä :)
onkl poikakaverisi rikollinen?
100% varman vastauksen, että ei todellakaan ole.
Kuule, juuttujesi perusteella olet täysi kakara. Jos et kuulu joukkoon, nosta kytkintä ja lähde. Luuletko tosiaan, että olet miehellesi tärkeämpi kuin kaverit. Meillä jokaiselle on oma elämä, joka on kokonaisuus - työ, kaveri ja parisuhde/perhe . Jos joku ei sopeudu joukkoon se vain tiputetaan pois tavalla tai toisella. Tämä nyt vain valitettavasti kuuluu ELÄMÄÄN. Ja sinä olet nyt se tiputettava osapuoli.
vai että game over. no se on sinun näkemyksesi asiaan. kuten se kakara asiakin. ei hetkauta.
tässä ihan sivullisena mietin meinaan aika samaa kuin edellinenkin.
Minkä ikäisenä nuo kavereiden mielipiteet vielä ratkaisee....ei aikuisella iällä ainakaan.
Jos et ole kakara, viestimisessäsi on ehkä korjaamisen varaa?
Jopa minä putkiaivoillani tajuan että olet mitä ilmeisemmin hieman hankala tapaus. Otappa rennosti kumppanisi kaverienkin kanssa äläkä itse haasta riitaa. Näin suhteesi muuttuu paljon helpommaksi.
Mulla on kanssa tuolla menneisyydessä ollut suhde, jossa mies ei uskaltanut(minusta se oli sitä)puolustaa minua kun hänen joku ystävistään sattui minua haukkumaan.. vaan syytti siitä minua, et mitä mulla on hänen ystäviään kohtaan, siis täh, en vieläkään tajua koko kommenttia..hänen parilla ystävälläänhän oli jotain minua kohtaan.
Noh, sitä suhdetta ei kauan jatkunut.. haluan ehdottomasti miehen joka puolustaa minua joka asiassa.. ellen sitten itse ole provosoinut tai aiheuttanut jotain kinaa jonkun kanssa. Ja sen miehen olen tosiaan löytänyt, älä katsele sellasta kuka ei osaa sua puolustaa tai yritä edes keskustella hjänen kanssa aiheesta jos et tahdo suhteesta pois..