Ohjeita ensi keskiviikoksi.

>1. Älä ilmesty työpaikalle keskiviikkoaamuna puku ryppyisenä,
>vappunenä päässä ja serpentiinit takintaskusta pursuten. Pomosi
>harjaantunut silmä kiinnittyy niihin välittömästi. Käy ennen
>työpaikalle tuloa vaihtamassa vaatteesi ja pane yllesi jotain hyvin,
>hyvin konservatiivista. Muista, että alusvaatteita ei katsota
>tummaksi puvuksi.
>
>2. Koeta löytää työpöytäsi tai -asemasi mahdollisimman nopeasti ja
>huomiota herättämättä. Älä kysele kovaäänisesti muilta, missä sinun
>paikkasi on. Viisainta on tulla töihin niin aikaisin, ettei ketään
>muita ole vielä paikalla. Silloin voit huoletta muutaman kerran
>kaatuakin työpistettä etsiessäsi.
>
>3. Istahda välittömästi työpöydän ääreen päästyäsi. Pidä myös huoli
>siitä, että todella osut tuoliin. Aseta toinen kyynärpää pöydälle ja
>laske otsasi käden varaan. Ota toiseen käteesi kynä. Yritä vaikuttaa
>ryhdikkäältä ja tehtäviisi syventyneeltä. Tässä asennossa sinä voit
>istua tuntikausia ilman, että kukaan kiinnittää sinuun mitään
>huomiota.
>
>4. Pysy valppaana, jotta et nukahda työpöytäsi ääreen. Otsasi
>kolahtaessa pöytälevyyn kaikki tajuavat sinun olevan
>iltatoimikunnossa. Pidä mielesi virkeänä esimerkiksi yrittämällä
>palauttaa mieleesi, kenen kanssa heräsit vappuaamuna tai ketä kaikkia
>tulit lyöneesi aattoiltana.
>
>5. Siltä varalta, että todella muistat, kenen kanssa vietit yösi:
>varaa työpöytäsi viereen roskakori ja jotain, jolla voi tarpeen
>vaatiessa peittää sen ilmatiiviisti.
>
>6. Vältä kaikkea keskustelua. Jos sinulta kysytään jotain, laske
>kymmeneen ennen kuin vastaat. Käytä lyhyitä lauseita ja puhu hitaasti.
>Laske jokaisen lauseen välillä kymmeneen. Erilaiset haistattelut ovat
>kyllä lyhyitä lauseita, mutta älä käytä niitä. Älä tee oma-
>aloitteisesti mitään ehdotuksia. Silloin joutuisit väistämättä
>selittämään, miten ne toteutetaan ja siihen sinulla ei juuri nyt ole
>edellytyksiä. Älä missään tapauksessa tee mitään törkeitä ehdotuksia.
>Ruokatuntisi saattaisi silloin venähtää seuraavan viikon
>puolelle.
>
>7. Keskustelukumppanisi saattaa kiinnittää huomiota myös käsiesi
>tutinaan. Paina ne keskustelun ajaksi lujasti pöydän pintaan tai
>työnnä ne taskuun. Omaan taskuun, ei keskustelukumppanin.
>
>8. Muista, että myös silmäluomien painuminen alas paljastaa tilasi.
>Yritä istua silmät selällään. Jos se on vaikeaa, uskottele itsellesi,
>että pomosi on antanut sinulle palkankorotuksen tai pomon sihteeri
>jotain muuta.
>
>9. Vältä kaikkea liikuntaa, mutta varaudu siihen tarkkailemalla
>ympäristösi maamerkkejä. Onko lattian kuvioinnissa suoria viivoja,
>jotka auttavat sinua kulkemaan suoraan? Ellei sellaisia ole, kävele
>seinänviertä pitkin. Seinästä voit tarpeen vaatiessa aina ottaa
>tukea. Jos seinän viertä kulkeminen on syystä tai toisesta mahdotonta
>ja joudut kulkemaan huoneen halki, varmistu ensin, että välillä on
>sopivia kohteita, joita vasten voit luontevasti levähtää. Sellaisia
>ovat esimerkiksi kopiokoneet ja kirjahyllyt, mutta eivät vastakkaista
>ja vielä vähemmän samaa sukupuolta olevat työtoverit pomosta
>puhumattakaan. Pidä kävellessäsi katseesi koko ajan itsesi ja
>määränpääsi puolivälissä. Älä missään tapauksessa tuijota jalkojasi,
>sillä silloin tuiskahdat heti turvallesi. Älä jää seisomaan
>paikoillesi, jos unohdat, minne olit menossa. Jos eteesi tulee joku
>odottamaton este kuten seinä, älä yritä jatkaa matkaasi väkisin
>sen läpi.
>
>10. Pidä liikunnasta annetut ohjeet mielessäsi lähtiessäsi
>ruokatunnille. Käy ennen kapakkaan menoa ostamassa hengitystä
>raikastavia pastilleja. Takaisin tullessasi joko unohtaisit ostaa ne
>tai kauppias ei ymmärtäisi puhettasi. Pastillien on oltava
>värittömiä, koska loppupäivällä suupielestäsi valuva Sisu-
>pastillivana saattaisi herättää kiusallista huomiota. Onneksi se
>herättää vain työtovereidesi huomion, sillä pomosi on tässä vaiheessa
>varmasti jo siirtynyt muualle hoitamaan omaa krapulaansa.
3204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ei täällä ole KETÄÄN, kuka tarvis noudattaa niitä!

Äänestä
  • mutta yrittänyttä ei laiteta, sanoo sananlaskukin :)

    Äänestä

  • Finnolio kirjoitti:

    mutta yrittänyttä ei laiteta, sanoo sananlaskukin :)

    ja voihan tolla yrittää huijata vaikka akkaakin !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Finnolio kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu