tilanne siis tämä,olemme olleet naimisissa vuodesta 1990.elämään on mahtunut niin iloja kuin surujakin.mutta viimeiset 3 vuotta elämä on ollut yhtä pask... miehen taloudelliset vaikeudet ja minun viime syksyinen masennus ja huoli toimeen tulosta.miehen puhumattomuus vaikka kuinka olen yrittänyt puhua tunteistani hänelle saan kuulla olevani hullu ym.tuntuu että olen aivan tyhjä tunteista miestäni kohtaan.en ole vain viellä tohtinut sanoa sitä hänelle peläten että minkälaiset huudot saan niskaani.hän ei ole kyllä ikään lyönyt mua mutta jotenkin henksesti tuntuu että olemme vain kavereita,nukmme jopa eri huoneissa.meillä on myös 11 vuotias tytär ja laittaa todella miettimään miten mahdollinen ero vaikuttaa häneen.tuntuu etten voi jatkaa vain lapsen takia.omat tunteet miestä kohtaan on aivan hällä väliä tunne,elikkäs mulle olis ihan sama vaikka mies kävis vieraissa ym.ei vois vähempää kiinnostaa.ajattelin et jos hän kävis vieraissa se olis jollailailla mulle helpompi ottaa ero. ajatukset pyörii ympyrää.. sit viellä miehen asenne kun ollaan riidelty on vain sellainen et eihän täs mitään,kaikki on hyvin ja jatketaan entiseen malliin. mä en jaksa. puhumattomuus on mun miehen pahin vika,hän torjuu kaikki mun yritykset puhua asioista.tuntuu et nyt mennään meidän suhteen viimeisiä päiviä. turhauttavaa,mitä tehdä ???
miten kertoa miehelle
että haluaa erota
202170
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
ja rehellinen.Puhu asiallisesti ja kerro suoraan miten asiat on. Me miehet ollaan sellaisia että voidaan ihan oikeasti kuvitella kaiken olevan ok vaikka kaikki olis oikeasti päin persettä. Omakohtainen löytyy sellaisesta että mua kohtaan yritettiin olla kuin asiat olis korjattavissa vaikka kaikki oli jo ohi. Ei toimi... se aiheuttaa vaan katkeruutta ja täydellisen luottamuspulan näin jälkeenpäin kun ehkä asiat olis muuten voinu korjaantua... nyt mä en vaan enää pysty... harmi.
asia on.mulla on vaan hirvee pelko siitä hakuumis ryöpystä mitä niskaani saan,se ei tee kyllä yhtään hyvää mun huonolle itsetunnolle lisää .masennus ja kaikki takana joihin on vieläkin lääkitys meneillään,onneksi niistä on ollut jonkun verran apua mun elämään.mutta se tunne mulla on et en halua elämään hänen kanssaan enää jatkaa ... kun vain ois rohkeutta se jotenkin hänelle kertoa .
- Jos miehelläsi on taloudellisia vaikeuksia, edes tilapäisiä, niin kannattaa suoraan sanoa että sinä elätät hänet. Se varmasti kannustaa miestäsi puhumaan. Myös oma haluttavuutesi hänen silmissään kohoaa vähintäänkin toiseen potenssiin.
- Jos teillä yhdessä on taloudellisia vaikeuksia on erittäin tärkeää muistaa että ne Kirkossa höpötetyt jutut EIVÄT päde sen "vastoinkäymisissä"-osalta.
- Jos miehesi on esimerkiksi ottanut riskin, ryhtynyt yrittäjäksi niin sinun vastuullasi ei ole tukea ja paapoa häntä, ainoastaan nauttia hedelmistä Yrittäjäksi ryhtyessään hän on vain itsekkäästi päättänyt ryhtyä toteuttamaan itseään, ei rakentaakseen parempaa tulevaisuutta sinulle ja lapsillesi). Auttamiseen on olemassa ammattihenkilöitä tai ainakin pitäisi olla. Hän voi aina myös yrittää pitää, edes puhelimitse, yhteyttä niihin kavereihinsa ja sukulaisiin joita sinä et kodissasi suvaitse. Älä anna hänen soitella kotoa koska silloin hänen kykynsä huomioida sinua saattaa herpaantua.
- Jos miehesi ei rakentamisen, yrittämisen ja sinun huomioimisesi jälkeen ehdi suoriutua kotitöistä voit ystävällisesti kehottaa häntä vaikkapa ajanhallinnan kursseille
- Miehen itsepäisesti tiedustellessa syytä kiukunpurkauksiisi voit myös aina uhata erolla. Se varmasti avaa miehesi keskusteluun. Ja jos tuo, todennäköisesti kovaääninen, keskustelu ei ole mieleesi niin voit myös uhkauksesi toteuttaa. Se on varmasti helpotus itsellesi ja ennenkaikkea se helpottaa miestäsi koska silloin hänelle varmasti jää enemmän aikaa hoitaa yritykselleen ja rakentamiselle. Lisäksi hänelle jää myös lisää velkaa viitoittamaan tulevaa.
elätän koko perhettä,mihen firma meni tässä viimeviikolla konkkaan.nyt mies odottelee päivärahoja.omia rahojani olen käyttänyt todellakin paljon yrityksen pystyssä pysymiseen ja elämiseen.tiedän että tuollainen voi myös viedä mien itsetunnon tosi alas kun nainen elättää.mutta miksi asioista ei voi puhua aina saa kuula vain että pidä turpas kiini.ei sitä kukaan loputtomiin jaksa.eikä minusta ole uhkailijaksi .
virheet !
Pisteen jälkeen välilyönti, jonka jälkeen lause aloitetaan isoilla aakkosilla.
Katso vaikka mallia vastauksista.
Tuliko mieleen?
pilkun nuss... ?
Miehes ei varmaan saa työttömyyspäivärahaa, anomus menee lautakuntaan jne->karenssi
Saat elättää edelleen. Jos miehen itsetunto ei kestä, niin ei kestä. Jos sun on pakko brassailla elättämisellä, ei sekään ole kovin kantavaa.
jos eroa ajattelet, tee se. Varaudu siihen, että saat hoitaa lapset ja asiat itse. Tukea ei ainakaan exältä heru.
työttömyyspäivärahaa,en brassaile elättämiselläni,ja olen myös tähän asti kyllä hoitanut paljon asioita myös yksin ,en ole mikään saamaton nainen.tukea saan hyviltä ystäviltäni jos niin on tarvis.ja lapseni pystyn kyllä hoitamaan yksinkin kuten tähänkin asti .
Ihme mollaus täällä. Mikä ihme pakottaa kommentoimaan toisen pahaa oloa tuolla tyylillä? Oma paha olo?
Olen vähän samanlaisessa tilanteessa, sillä erotuksella, että mieheni käy töissä ja maksaa oman osansa peruslaskuista, mutta kaikki muu jää minulle. Maksan lainan (talon on tosin nimissäni ja avioehto on, sillä tämän havaitsin jo hyvissä ajoin), ruuat ja lasten vaatteet. Mieheni tekee töitä päivät illat "huvikseen", kun on niin tärkeä töissä... ehkä hän ei viihdy kanssani, kuten en minäkään enää hänen kanssaan. Emme puhu mistään, menemme nukkumaan eri aikaan, sovimme korkeintaan lasten asioista ohimennen.
Olemme yrittäneet herättää henkiin yhteyttä terapiassa, mutta ei siitä enää taida mitään hyötyä olla. Kun tunne on kuollut, ei sitä enää elvytettyä saa. Pitäisi olla edes jotain jäljellä.
Joku tuossa kirjoitti, että turha jatkaa, jos on päätöksensä tehnyt. Näinhän se varmaan on, mutta eropäätös ilman selkeätä "syytä" on vaikea. Sellaista eroa ei hevin hyväksytä ja itsellekin on vaikea hahmottaa missä on se raja, jonka jälkeen perhettä ei enää voi korjata. On paljon helpompi erota uskottomuuden, viinan tai väkivallan takia, syiden joihin ollaan ehkä päädytty tällaisesta tilanteesta jossa nykyisin elän.
Voimia kuitenkin sinulle ap!
Mikä ihme naisissa on kun ne aliarvioi ja väheksyy miestensä työtä? Onko ihme että avioliitot karahtelee kun puolisoa ei edes arvosteta.
Allekirjoittannut otti aikoinaan melko vaativan työn vastaan, koska meillä oli asuntolaina ja työstä maksettava palkka oli melkoisen houkutteleva siinä tilanteessa. Työ edellytti myös matkustelua ja pitkiä päiviä. Vaimo teki osapäivätöitä kun halusi olla lasten kanssa kotona. Vaimolla ei ollut mitään tätä työtä vastaan.
Mutta pian ääni kellossa muuttui. Kuuntelin reilu 10 vuotta jatkuvaa marinaa ja väheksymistä siitä työstä jota teen. Minun olisi pitänyt olla enemmän kotona lasten kanssa. Sanoin kylä vaimolle että lapset päirjäisi (oli jo yli 10v) vaikka vaimokin menisi kokopäivätyöhön, mutta hän ei halunnut. Sitten häntä rasitti kun hän teki kaikki kotityöt. "Kaikki ja kaikki".
Kun en ollut töissä tai työmatkalla, se olin minä joka hoiti lasten harrastukset ja talon siivouksen, ruuanlaiton ja pyykin pesun. Vaimo oli ansaitsemallaan vapaalla ystäviensä kanssa, tai kävi viikonloppuisin risteilyillä jos olin ajoissa perjantaina kotona. Pitihän hänenkin rentoutua. Minulla ei ollut enää harrastuksia enkä ystäviäkään tavannut, muita kuin perhetuttuja jotka kävi meillä.
Kerroin hänelle tilanteesta, mutta hän vähätteli ja väitti että saanhan minä rentoutua niillä työmatkoillani. Työmatkat eivät ole lomamatkoja, ja sen tietää jokainen joka niska limassa tekee 12 tuntisia päivä ja hyvä kun ehtii päivällisnenauttia kun on mentävä nukkumaan jaksaakseen seuraavan päivän. Ei siellä nähtävyyksiä katsella. Ei. Kokoushuoneita vain.
Löin sitten madonluvut pöytään jos jätän kyseisen työn, josta muuten pidin ja pidän edelleen todella paljon. Se sopi vaimolle, kunhan en jää työttömäksi tai saa yhtään vähempää palkkaa, ja kunhan hänen ei sen takia tarvitse mennä kokopäivätyöhön. En sitten jättänyt niitä hommia.
Vaimo uhkasi erolla usein, yleensä juotuaan alkoholia toisen olutpullon verran. Hän haukkui minut usein sukulaisten ja tuttavienkin kuullen, ja tietysti lastenkin. Ja uhkasi erolla. Se oli hänen lempitouhuaan.
Lopulta minulle tuli mitta täyteen. Halusin eron. Vaimole se ei sitten sopinutkaan. Pyysin ystävällisyyttä, asiallista käytöstä, normaalia keskustelua ja ymmärtämystä. Vaimo lupasi, mutta ei pitänyt lupaustaan. Meni pari vuotta ja rakastuin toiseen naiseen. Sain siitä voimia eroon. Sitten meidän huonot välit ja ero olikin sen naisen syy - vaimon mielestä.
Meillä oli hyvin samanlaista. Minä toin perheen tulot 90%. Vaimo käytti ne 90%. Sain syytöksiä työnarkomaniasta, vaikka tein 40t työviikkoa.
En oikein ymmärrä miten yhtälä olisi pitänyt hoitaa. Rahaa piti olla, mutta töissä ei olisi saanut käydä, kun se tarkoitti että vaimokin joutui tekemään kotitöitä (vaimo ei ollut kokopäivätöissä).
Kyllä tuossa edelläkin naisten arvostuksen puute miehen työtä kohtaan näkyy niin selvästi.
Kerroit, että masennuksesi on vielä lääkitys vaiheessa. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että masennuksen ollessa päällä, tunsin juuri samanlaisia tuntemuksia miestäni kohtaan.
Ehkä olisi hyvä, jos yrittäisit hoitaa itsesi ensin kuntoon ja miettisit sitten vasta suurempia ratkaisuja.
Teillä taitaa olla vähän hankala elämäntilanne siinä mielessä, että miehelläsi on taloudellisia vaikeuksia ja sinulla masennusta, jolloin kummastakaan ei varmasti ole tukea toisillenne ja sitä te nyt tarvitsette, lähinnä henkistä tukea.
Ymmärrän miehesi käytöstäkin tuossa tilanteessa. Tuollainen tilanne kiristää varmaan pinnaa, eikä jaksa keskustella asioista tunnetasolla.
Ehkä te molemmat tarvitsette aikaa kaikessa rauhassa ajatella asioita, äläkä painosta miestäsi puhumaan, se vain pahentaa tilannetta.
Uskon vakaasti siihen, että asiat aina järjestyvät, kunhan antaa niille aikaa.
Ja kunhan saat masennuksesi hoidettua, uskon, että osaat ajatella tilannettanne jo eri näkökulmasta.
aloittaja ja kerron että olen nyt voiton puolella tuossa masennuksessa,ensi kuussa on lääkityksen lopetus. ja kaikille tiedoksi olen aina arvostanut mieheni työtä yrittäjänä ! en ole ikinä sanonut et rahaa pitäis olla ja töissä ei sais olla,hölmöhän minä olisin jos niin ajattelen.ja olen kyllä tullut siihen päätöksen että en pakota miestäni puhumaan nyt jos hän ei halua. mutta on niin outoa kun omassa sydämmessä ja sisimmässäni en tunne mitään miestäni kohtaan. ehkä kaveruutta korkeintaan. lastani RAKASTAN yli kaiken .tekee vaan niin pahaa kun ei voi toiselle kertoa mitä minä tunnen häntä kohtaan.elikkäs ei paljon mitään .surullista mutta totta .
aloittaja ja kerron että olen nyt voiton puolella tuossa masennuksessa,ensi kuussa on lääkityksen lopetus. ja kaikille tiedoksi olen aina arvostanut mieheni työtä yrittäjänä ! en ole ikinä sanonut et rahaa pitäis olla ja töissä ei sais olla,hölmöhän minä olisin jos niin ajattelen.ja olen kyllä tullut siihen päätöksen että en pakota miestäni puhumaan nyt jos hän ei halua. mutta on niin outoa kun omassa sydämmessä ja sisimmässäni en tunne mitään miestäni kohtaan. ehkä kaveruutta korkeintaan. lastani RAKASTAN yli kaiken .tekee vaan niin pahaa kun ei voi toiselle kertoa mitä minä tunnen häntä kohtaan.elikkäs ei paljon mitään .surullista mutta totta .
.....
Sanot, että olet voiton puolella masennuksestasi. Itsekkin aikanani tunsin, että pärjään jo omillani ja ilman lääkitystä, mutta kun reilun vuoden kuluttua tuli jälleen murheita elämään, niin taas tarvittiin lääkkeitä ja terapiaa.
Masennuksen jälkeen on aika pitkään heikoilla, elämän pitäisi olla tasaista ja turvallista, että pääsisi taas jaloilleen.
Mietin vaan, miksi et voi kertoa miehellesi, että et tunne häntä kohtaan juuri mitään. Jos näin olisi, niin ei kai se niin vaikeaa olisi.
Ehkä olisi kuitenkin vielä syytä kuunnella omia tuntemuksiaan jonkin aikaa, ennenkuin tekee mitään ratkaisevia päätöksiä.
Tuo kaveruuden tunteminenkin miestäsi kohtaan on aika paljon. Se intohimoinen rakkaushan ei kestä ikuisesti, vaan tunteet tasaantuu ja eletään sitä tavallista arkea huolineen ja murheineen ja välillä iloineen, kun vaan huomataan nekin.
vain kaveruudelle,mitä tulevaisuutta sillä on ? itse en ainakaan moiseen tyytyisi.
kaveripohjalta olisi vielä mahdollista rakentaa parempaa tulevaisuutta. Siihen kuitenkin tarvitaan yhteistä halua yrittää ja jos toinen on jo luovuttanut, niin ei kai sekään onnistu.
Jos uskoo, että se onni löytyy jostain muualta, niin rohkeasti vaan etsimään. Elämää ei voi kukaan etukäteen ennustaa.
Vaikka itse haluaisit eron, luin tekstisi ja mietin. Minusta teidän kannattaisi yrittää vielä elää yhdessä. Jokaisessa parisuhteessa tulee oma vastoinkäymisensä aikanaan.
anna puolisollesi tilaa ja aikaa. Älä pommita kysymyksillä. Puolisosivaistoaa kyllä, mitä ajattelet.
Vaikka sinusta nyt tuntuu todella raskaalta, ajattele niitä hyviä hetkiä, joita teillä on ollut. Te pääsette noiden vastoinkäymisten yli.
Mieti, millaista elämäsi olisi ilman sitä turvallista puolisoa, jolle voit kertoa kaiken, mikä mieltäsi painaa. Entä lapsi, Te olette tehneet sen lapsen rakkaudesta. Lapsi jäisi ulkopuolelle tai huonolla tuurilla siitä tulisi kiista kappale, jolla kiusattaisiin toista.
Menkää vaikka seurakunnan parisuhde leirille tai minne tahansa ammattiauttajalle. Mutta ero on vasta viimeinen vaihtoehto.
Ota kynä ja paperia, Kirjoita niin hyvät kuin huonot puolet. Saat nähdä käytännössä että niitä hyviä on kuitenkin paljon enemmän kuin huonoja. Ja vaikka ei olisi, mieti silti useampaan kertaan. Kannattaako kaikki se aika, jonka olette yhdessä eläneet, heittää hukkaan ja hypätä tuntemattomaan.
Tämä maailma on hyvin julma tänä päivänä. Toivon vilpittömästi, että te pysyisitte yhdessä jo itsenne ja lapsenne vuoksi.
Hyvä keino purkaa turha viha energia on tehdä voimakas lenkki, jolloin hikoilet fyysisesti ja purat sen negativisen energiavarauksen elimistöstäsi pois. Lähtekää vaikka yhdessä lenkille. Kävelyllä on hyvä aloittaa.