Kenen taskuun menee fortumin nokian ta valtion ylijäämä budjetit.Kenen taskuun menee kaupungin ylijäämä tai yrityksen voitot tai levymyynti rahat.Kenen taskuun menee verkostomarkkinointi firman rahaston rahat.Kenen taskuun menee halpatyöntekijän tuottama voitto tai vedonlyönti rahaston rahat
Kenen taskuun
Menee voitot
8674
0Äänestä
Vastaukset 8
Vanhimmat
Entä kenen taskuun menee hukkaanheitetty elämä rahaa tavoitellessa?
Laulu 20 perheestä kertoi aikoinaan sen, ketkä keräsivät potin. Eiköhän sellainen laulu olisi edelleen ajankohtainen, mutta tietysti hiukan muunneltuna, koska voittoja keräävät nykyään muutkin kuin vanhat, ruotsinsukuiset patruunaperheet.
Rikkaista ei paljoa puhuta suomalaisissa tiedotusvälineissä - ja syystäkin. Jos ja kun isot pyörät alkavat pyöriä, on parempi pysyä kulissien takaisena vaikuttajana kuin pyrkiä ehdoin tahdoin maalitauluksi. Monet pitävät rikkaiden näkymättömyyttä Suomessa luterilaisen kasvatuksen tuloksena tyyliin: "se kellä onni on, onnen kätkeköön", mutta arvelen sen olevan pikemminkin osa suomalaista yhteiskuntapolitiikkaa.
Meillähän on talouspolitiikassa pyritty juuri siihen, että annetaan kuva taloudesta tieteellisten princiippien elikä vääjäämättömien luonnontieteellisten periaatteiden kautta toimivana järjestelmänä. Siten monet periaatteelliset ja hyvinvointiyhteiskunnan kannalta epäilyttävät ajatukset on helpompi ajaa lävitse. Ajatus luokista ja yleensäottaen isoja rahoja keräävistä tahoista, jotka ajavat kulissien takana omia agendojaan, eivät tällaiseen julkisuuskuvaan kuulu. Ja jos kuuluisivat, tiettyjen poliittisten päätösten tekeminen vaikeutuisi huomattavasti. Nyt tilanne on sellainen, että ihmiset tuntevat voimattomuutta ja kyvyttömyyttä vaikuttaa omaan tilanteeseensa, koska he eivät ymmärrä, miten homma toimii. Tämä lienee ihan tarkoituksellinen siirto niiltä tahoilta, jotka tahtitikkua heiluttavat.
Tästä löytyy hyvä esimerkkikin; aikoinaan kun terrorismin rahavirtoja alettiin selvittämään, kävi ilmi, että 80% Euroopan rahavirroista kulkee kahden lontoolaisen pankkiiriliikkeen kautta. Tätä aikaisemmin ekonomistit olivat viimeiseen mieheen torjuneet ajatuksen ylikansallisten verojen käyttöönotosta, koska talouden rahavirrat ovat kuulemma liian kontrolloimattomia. Ilmeisesti talouden "vapaus" on samanlainen illuusio kuten suomalaisen yksilönkin valinnanvapaus.
Tämä hiljainen vaikeneminen tiedotusvälineissä yhteiskunnan uudesta varallisuudenjaosta lienee yksi selvimmistä esimerkeistä siitä, kuinka suomalaisten kollektiivista tajuntaa pyritään muokkaamaan poliittisesti otolliseen suuntaan.
Aika monella rikastuneella yrittäjällä ei lue nimeä postilaatikossa, puhelinnumero on salainen ja nimen selvittäminen autojen rekisteritunnuksen avulla on estetty. Kaikki muka sen takia, että Suomessa on niin paljon kateutta.
Todellinen syy on se, että monen yrittäjän menestystarina ei päivänvaloa kestä. Ehkä varsinaisia lakirikkomuksia ei ole, mutta muuta kuitenkin.
On esim saatettu kusetettaa nuoria työntekijöitä tekemään pitkää päivää nälkäpalkalla lupaamalla suuria osuuksia firmasta. Sitten kun kovalla työllä firma saadaan kulkemaan, saneerataan osa tekijöistä pihalle ja myydään firma sijoitusyhtiölle. Näinhän niitä vihamiehiä kertyy.
Ei Suomessa estetä ostamasta osakkeita, sijoittelemasta esim. asuntoihin, metsään, kultaan ym. aloita heti. Sijoita ensin itsesi hyväpalkkaiseen työhön ja mieluimmin hyvälle lähtötasolle lähelle vallan ytimiä..
Kun olet sossun asiakas osakkeet ovat huomioitavaa varallisuutta ja osingot menevät pahimmassa tapauksessa lyhentämättömänä sossulle.
Tämä on selkeä merkki siitä, että turvaverkko estää ihmisiä vaurastumasta. Ei turvaverkko ihmisten alla ole, vaan ihmisten päällä.
Toimeentulotuki on viimesijaista sosiaaliturvaa, jos ei mitenkään elantoaan muuten saa!
Pitkäaikaistyöttömiäkin työllistetään esim. palkka- ja työmarkkinatuella, jolloin mahdollisuus näyttää osaaminen ja päästä takaisin työmarkkinoille. Vihjeeksi kannattaa katsoa aloja joissa on jo tai tulevaisudessa työvoimapulaa!
Ei se helppoa ole töihin pääsy pitkäaikaistyöttömällä, edes palkkatuella.
Ennakkoasenteet ovat niin kovat ja lisäksi niistäkin paikoista kilpaillaan.
Rikas vähemmistö vie rahat.
Esim. Maan omistaminen tuottaa enmmän kuin työnteko...
Miten maata voi omistaa... kun kuolee kaikki....
---lainsäädäntö tukee riistoa ja vääristynyttä tulonjakoa..