Lähes vuoden olen miettinyt ja yrittänyt enemmän tai vähemmän unohtaa toisen miehen johon olen rakastunut. Nyt huomaan ettei se onnistu eikä tulekaan onnistumaan. On siis päätettävä yli neljä vuotta kestänyt avioliitto. Päällisin puolin kaikki on hyvin (niinhän aina on), mutta itse olen tyytymätön ja onneton suhteessa. Mieheni mielestä ei ole mitään vialla. En ole vielä kertonut hänelle eroaikeistani enkä toisesta miehestä. Mutta pääsiäisen jälkeen aion sen tehdä...vaatii rohkeutta, mutta aion kuunnella sydämeni ääntä. Huomaan nyt että liian nuorena (olin 20) solmittu avioliitto oli virhe. Pelkään että mieheni tekee jotain epätoivoista itselleen kun kerron hänelle. En kuitenkaan voi enää jatkaa näin, silti pelottaa. Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa?
vaikea päätös
Ansku
111852
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olen juuri samanlaisessa tilanteessa. Olemme olleet vuosia yhdessä. Mieheni on kotihiiri joka ei lähde juuri minnekkää kotoota, ei harratuksia ei ystäviä, pelkään miten hänen käy jos hänet jätän. meillä on vielä lapsiakin. Olin myös nuori kun aloitimme seurustelun 18 vuotias. Hän on hyvä mies, komea, kiltti ja hyvä isä, rakastan häntä omalla tavallani, mutta tunnen sydämessä, että hän ei ole se oikea. Nyt olen rakastunut toiseen mieheen ja haluaisin erota, mutta miten? Kuinka uskallan, mitä jos teen virheen enkä enää voikorjata sitä. Pelottaa. Laita maili osoiteesi, niin mailaillaan jos haluat vaihataa ajatuksia syvemmin.
Hei!
Olisi todella mukava vaihtaa ajatuksia kun elämäntilanteet tuntuvat olevan aika samanlaiset. Laita mailia tulemaan...
Onnistuin säheltämään...osoite on siis [email protected]
Kuulostaapa tutulta.sama tilanne on minullakin.
4 vuotta ollaan oltu yhdessä ja odotettiin yhteistä lastakin mutta poikamme kuoli kohtuun kuudennella kuukaudella.ukko on hiljainen kuin kirkonrotta ei pahemmin puhu eikä pukahda,sitä ei kiinnosta mikään muu kuin autot.
itse olen kova kälättämään ja perusluonteeltani huumori-ihminen mutta olen pikku hiljaa tullut samanlaiseksi muumioksi,ja olen siitä todella huolestunut.minulla ei uutta ihastusta ole enkä sitä kaipaakkaan,haluan elää omaa elämääni lasteni kanssa.kyllä tämä rassaa hermoja,päätös pitäis tehdä vaikkakin se on mielessä jo tehty mutta se pitäis laittaa viellä käytännön tasolle.
huhhuijaa.....................
Kuulostaa niin tutulta.Melkein 4 ja puoli vuotta on yhessä kuljettu, olin just täyttämäs 17vee ku alettiin yhteen, nyt olen sit rakastunut mieheni kaveriin ja tää on tosi vakavaa.
Mä pelkään kans, että mun mieheni tekee jotain itsellensä/meille.
Oliskohan mahdollista, että oma elämäntilanne on sellainen, että "TYLSÄÄ, VAIHDAMPA MIESTÄ, NIIN KAIKKI TULEE KUNTOON" olen itse tavannut aviomiehini 17-v ja hän minua 10v vanhempi, onneksi. minä välillä haihattelen muitten perään ja kun tämä "vaihde" tulee käydään kriisipalavereita asiasta. on totta, että välillä on eri asuntoa yms. mutta yhdessä ollaan. ei se mies sitä elämää paranna. seksi on joskus tappavaa parisuhteessa jamuu arki, silloin kannattaa otaa hieman väliä mieheen, EI VAIHTAA. taloudellisesti voi olla tiukkaa ottaa kaks asuntoa, mutta joskus pieni maksuläjä voi olla pienenpi paha kuin ero!!!
se on vaikee paikka mutta aina kannattaa yrittää!
keskustelkaa yhdessä ukkojenne kanssa älkääkä miettikö yksin niitä asioita niinkuin naiset yleensä!
SE HETKEN HUUMA EI KAUAA LOHDUTA......
mulla menee ainakin erittäin hyvin sängyssä mieheni kanssa, mutta se on ainoa. entäs rakkaus ja romantiikka? takuulla paranee vaihtamalla! teen samoin, kuin sinä, haen oman asunnon, en heti hae eropapereita, mutta eiköhän tuo liene ajan kysymys vaan. kun ei koskaan oikeaa syytä mennä naimisiin ollutkaan. niin pitäisikö siitä nyt maksaa loppuikänsä? ei minusta. sydäntä tulee kuunnella. se on harvoin väärässä.
Toteutin päätökseni kohta vuosi sitten; oli aivan hirveän vaikeaa, kiltti kun olen. Ei mies ollut kuunnellut mitään keskustelunaloituksiani vuosien varrelta. "Ajattelin ettet ole tosissasi", "Nyt uskon että olet tosissasi ja mä voisin kyllä kans nyt keskustella ja miettiä asioita", "varmaan voitais vielä tehdä jotain", "Olisit uhkaillut että erotaan, niin olisin tiennyt että takoitat mitä sanot". Mutta ei ollut enää motivaatiota, olin LIIAN KAUN ollut onneton, liian uupunut, liian pettynyt...toisen välinpitämättömyys syö tunteet mitä välillä on.
Nyt on hyvä olo.
Ja kyllä jotkut asiat paranevat vaihtamalla. Uusi kumppanini kuuntelee puhetta/vastaa.
Ex-mieheni ei tehnyt eron yhteydessä mitään itselleen vaikka pelkäsin myös (hän on todella sukeutunut tapaus). Hän on saanut itsensä kasaan suht hyvin, on myös mukavalla tavalla aktivoitunut. Hänellä on jopa muutama uusi ystävä, mikä tekee minut iloiseksi. Hänen mielestään ero oli edelleen väärä liike, mutta minä en voisi kuvitella palaavani siihen hautajaistunnelmaan jossa saan puhua/tehdä asioita yksikseni.
Saahan sitä elämänsä pilata, jos himo aja niin kovin takaa.
Totuus on kuitenkin se, että viimesitään sen kuuluisan 2 vuoden kuluttua olet samassa tilanteessa. Nyt aurinko paistaa "rakkauden" ja uutuusviehätyksen taivaalta, mutta annas olla, kun se oikea karva paljastuu.
Rauhallinen "kotihiiri" on sata kertaa parempi kuin joku menevä mies. On sillä muitakinottajia ja altistuu kiusauksille huomattavan paljon enemmän kuin kotona oleva...
Älä tee repiviä ratkaisuja. Omille lapsilleni olen ohjeeksi antanut: JOS ON PAHA OLLA, silloin täytyy tilannetta jotenkin korjata. Se tyytymättömyys on usein vain oman pään sisällön tuote ja se tulee mukana uuteenkin suhteeseen. Mitei vielä ja pyydä Korkeamman voiman ohajusta elämääsi ja kuuntele sitä.
mäkin olen päättänyt ottaa avioeron. liitto oli virhe alunperinkin.mutta kun on yhteinen lapsi, ihana 3-v tytär, mutta vahinko kylläkin, niin pitihän sitä nyt naimisiinkin mennä.. ja pitihän sitä talokin rakentaa.. niinhän kuuluu tehdä ja ulospäin näyttää onnelliselta. kai mä tässä jotenkin kituuttelisinkin, vaikkei rakkautta ole, eikä kunnioitusta, eikä mitään yhteisiä arvoja ja unelmia. mutta kun rakastuin puoli vuotta sitten toiseen mieheen,jota epätoivoisesti olen koittanut unohtaa. tuloksetta. nyt mä vihdoin sen myönnän, olen epäonnistunut ja haluan rakkautta, miksi en saisi sitä saada?! avioero on siis ainoa vaihtoehto. olen jo hakenut asuntoa, on juteltu, huudettu ja itketty. hän ei ymmärrä, miksi haluan hänet jättää, hän sanoo rakastavansa, mutta rakastaa vain sitä kuvaa, minkä haluaa minun olevan, ei mua. aina on yrittänyt mua muuttaa toisenlaiseksi. elämäni uusi mies ja rakkaus rakastaa mua sen sijaan tällaisena. ja minä häntä erilailla, kuin ketään koskaan.
ei sitä voi kun kuunnella sydäntään ja antaa palaa. muuten takuulla katuu jälkeenpäin. voimia sulle. pääsiäinen on pian ohi ja kerrot miehellesi. hänen sydämensä särkyy, mutta jos hän rakastaa sua, hän haluaa sun onneasi, vaikka se olisi vapautesi.
jos kiinnostaa mailata näitä asioita tai muuta, os. on: [email protected]