Vastustan jyrkästi näiden kahden valeneron, Beethovenin ja Michelangelon, ympärille rakennettua henkilökulttia, joka on loukkaus Leonardon, Rafaelin ja Mozartin kaltaisia oikeita neroja kohtaan. Nämä jumalalliset, kaikista plebeijimäisyydestä vapaat nerot eivät mitään kulttia tarvitsisikaan, meillähän on heidän teoksensa ja niihin heidän henkilöillään ei ole mitään lisäämistä.
Taiteen änkyrät Beethoven ja Michelangelo
Aloitin jo vapun
19560
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mitä se ottaa Rafaelilta, Mozartilta tai Leonardolta pois, jos myös Beethovenia ja Michelangeloa arvostetaan? Sitäpaitsi, mikä on valenero? Ei semmoista sanaa edes ole olemassa.
Valenero-sana on olemassa viimeistään koska se näkyy edellisessä viestssä HYVIN olemassaolevan näköisenä ja lienee fyysisesti siinä olemassa.
Kerronpa sinulla pari muutakin sanaa jotka ovat olemassa ja voivat hyvin: PRETELEPATIA. ROIKKOSUOLI. HARMONINEN SINGULARITEETTI. ISO GEE.
Sitäpaitsi teidän molempien nerot ovat valeneroja, paitsi LvB:n Op. 132 on
naurettavuudessaan nerokkuuden huippusuoritus. Oikeita neroja ovat Sandro Botticelli ja John Cage.
voisko koko sanan unohtaa, se kuuluu romanttiseen yksilökulttiiin eikä tarkoita hölkäsen pöläystä - ei ainakaan enää kun neroksi julistetaan jokainen poppari jolta löytyy jokin "listaklassikko viiden vuoden takaa" =)
"neroksi julistetaan jokainen poppari jolta löytyy jokin "listaklassikko viiden vuoden takaa"
Beethoven. Mozart. Keitä yllä lueteltiinkaan. Michelagenlon pop-listaklassikot, WOW!
Neroja ovat siis uuden koppalakkinormiston mukaan vain sosiaaliset koosteet, ei yksilöt. Yksilönerouns on siten romantisointia, kollektiivinerous on tieteellistä. NKP:lla oli eittämättömät neronleimauksensa, kun taas Suomen Keskustalla ei koskaan. Yksilöitä kummassakaan ei ikinä ollut ja jos oli, niihin ei sovi käyttää nimitystä "nero", vaikka esimerkiksi Stalin oli nero, tosin kovin romanttinen, vähän kuin Rahmaninov.
Noh, neroja oli sit varmaan Adolf Hitler, Tsingis-Kaani, Napoleon ja Aleksanteri Suuri.
viestini listaklassikoista luettiin väärin... kai edes tämä Hitler-viesti tajuttiin vitsiksi?
kun tekstiä ymmärretään väärin. Tekstin tekijää itkettää muiden tyhmyys, keltainen kymi valuu pitkin reittä, ja vika onkin tekeleessä. Näinhän musassa: Beethoven arveli säveltävänsä tosissaan suurta teutoonista maailmanmusaa, ja jätkät vaan naureskelee pauhu-ukon tekeleitä.
Lähettelet hitler-viestejä? Traagisuus lähenee pateettisuutta ...
et kai tosissasi kuvittele että vika on silloin teoksissa?
etpä ole ensimmäinen jolta meni pointti ohi
Mikä pointti? Kuka lukee kovin tarkoin jotain hitler-viestejä ja funaa niiden lähettäjää ja sen pointteja... monet samantekevät pointit nääs menee iloisesti ohi.
Sanos jotain musasta.
kovin tarkoin en sitä Hitler-viestiä lukenut, huvitti vain kun joku saa samaan lauseeseen mahtumaan sanat "nero" ja "Hitler". Oletin että sen oli tarkoituskin olla vitsi.
musasta?
sano sinä ensin ;) Musiikkia ja politiikkaaa ei kuitenkaan niin vain voi erottaa toisistaan.
Kts ylempänä
mitä sitten vänkäät?
mitä sitten vänkäät?
Beethoven oli musiikissaan tahtoihminen, Mozart tahto itse, joka ei tiedä mitä imperatiivia se tottelee. Ainoana kauneusvirheenä voidaan tosin asettaa kritiikin tarkan silmän alle edellinen lausuma toteamalla, että tahto ei ole se joka luo suurta taidetta ja nerouden hengentuotteita, vaan äly joka on vapaa tahdon palveluksesta ja kaikista olioiden välisistä suhteista, jolloin siitä tulee maailman kirkas kuvastin ja sen puhtaus on mitä suurin, Sitä vastoin missään tarkopituksellisessa ajattelussa äöy ei ole vapaa trulemaan puhtaasti objektiiviseksi, vaan tahto ohjaa sitä ja sanelee sen teeman; näin puhtaasti teoreettisestya näkökulmasta tarkasteltuna probleemia ex tempore. Sanottakoon kuitenkin, että Haydn joka piti itseään hyvin rumana ja oli ihmeissään kuinka niin monet huomattavat naiset olivat hänestä kiinnostuneita oli taiteessaan kuitenkin suurin, kaunein ja tuotteliain wienilisklassikko etenkin kamarimusiikissaan, tummassa soitivärissään suggeroivissa syvämietteisen meditatiivisissa baritonytrioissaprinssa Miklos Esterhazyn omalla soittimelle, joita kuunnellessani Geringas trion hienoina tulkintoina luulin jo vanhan johannn Sebastianin nousseen haudastaan. koska Brandenburgilaisret konsertot obn jo sävelletty saattaisi nimeksi sopia brandenburgilaiset baritonytriot ellei aika paikka ja syysuhde määräytyisi aivojemme toiminnoissa ssaden niiltä valtakirjansa, kirjoittaen vain 9 vyuodessaa 126 trioa 1764-1774, kvartetoista, puhallintrioista, jousitrioista, pianotrioista jne. puhumatta
Täytyypä korjata, että prinssi Nikolaus von Esterhazyn lempisoitin oli barytoni, kaikukielinen gamba, ja alttoviulun ja ellon kera muodostivat trion, jolle Haydn viran puolsta teokensa kirjoitti, numrossa 82 on 6 osaa, päättyen rokootyypiseen lyhyeen mutta vaikuttavaan fuugaan, upea poloneesi, 2 originellia menuettia ja syvämietteistä hidasta osaa. haydn oli vartaloltaan keskikokoinen, jalat olivat lyhyet, kasvot tnmmat ja rokonarpist. Hän käytti aina tekotukkaa, jossa oli sivukiharat ja palmikko, antelias ja lämminsydäminen ihminen joka oli äärimmäisen järjestelmällinen säveltäen joka päivä, eikä jäänyut odottamaan innoitusta, siis älyn vapautumista tahdon palveluksesta. hän vakiinutti sinfonian ja kvarteton sävellysmuotoina ja kävi vakavasti käsiksi aiheeensa löytäe uusia tapoja eri soitinryhmien yhdistämiseksi, sinfonioiden saadessa hänn käsissän ilmaisuvoimaaoikaisu