Ilkeät feministit jälleen vauhdissa

"Naisasialiitto Unioni vaatii Anneli Jäätteenmäen (kesk.) hallituksen ohjelmaan tasa-arvoa yhdeksi pääteemaksi. Unioni haluaa, että sukupuolinäkökulma ja sukupuolivaikutusten arviointi otetaan osaksi kaikkea päätöksentekoa."

Aivan kauheaa, tätä feministit ovat vuosikausia himoinneet. Naisia korkeimmille johtopaikoille, jonka jälkeen naisvoimin aletaan ajamaan brutaalia feminismi- ideologiaa yhteiskunnassa.

Hyvä sisko- järjestö on syntynyt. Hyvä sisko-järjestelmällä on Jäättenmäelle jo listaus. Miesten kanssa näistä asioista ei tarvitsekaan keskustella:

"Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa pitäisi ehkäistä perustamalla Suomeen naisiin kohdistuvan väkivallan tutkimus- ja ehkäisykeskus. Poliisilla tulisi lisäksi olla naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyyn liittyvä toimintaohjelma.

Seksin ostamisen Naisasialiitto Unioni haluaa laittomaksi, mutta myyntiä ei saisi kieltää, sillä se vain huonontaisi naiskaupan uhrien asemaa. Poliisille on taattava riittävät edellytykset puuttua naiskauppaan ja prostituutioon."

http://www.jippii.fi/uutiset/kotimaa/?aid=89239

Tässä taas ajetaan julkisilla verovaroilla naisille erilaisia ohjelmia, mutta miehille ei haluta valtiovallan avulla luoda vastaavia verkostoja ja tukijärjestelmiä.

Tässä näkyy jälleen kerran voimakas sukupuolidarwinismi. Tämän lisäksi nämä järjestöt vaativat kiintiöitä yliopistojen virkoihin, jotta kuvitteellinen lasikatto- käsite saadaan purettua.
471487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

..eli suhteellisuudentaju älä jätä!

Jos olet tosissasi, menee se minulta yli hilseen, mutta jos jostain syystä nautit provosoinnista ja kinastelusta yli kaiken, niin se vielä jotenkin selittäisi asiaa.

"Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa pitäisi ehkäistä perustamalla Suomeen naisiin kohdistuvan väkivallan tutkimus- ja ehkäisykeskus. Poliisilla tulisi lisäksi olla naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyyn liittyvä toimintaohjelma."
//
Ilmeisesti tässäkin kohdassa jokin mielestäsi mättää kun sitä kerran lainasit?

Äänestä
  • "..eli suhteellisuudentaju älä jätä!"

    Älä pelkää, suhteellisuudentajuni on vähintääkin sellaisessa kunnossa kuin oletat oman suhteellisuudentajusi olevan kun lukee tätä minuun kohdistuvaa arvosteluasi.

    "Ilmeisesti tässäkin kohdassa jokin mielestäsi mättää kun sitä kerran lainasit?"

    Taisin selvittää lainauksen alapuolella, että miksi mättää: miehille ei luoda samanlaisia tukiverkostoja, mikä selittää myös miesten yleistä pahoinvointia. Jostain syystä jopa hallinnollisella tasolla naisten asema menee edelle ja näin kylvetään feministisen sukupuolidarwinismin saattelemana epätasa- arvoa yhteiskuntaan.

    Äänestä

  • xYx kirjoitti:

    "..eli suhteellisuudentaju älä jätä!"

    "Älä pelkää, suhteellisuudentajuni on vähintääkin sellaisessa kunnossa kuin oletat oman suhteellisuudentajusi olevan kun lukee tätä minuun kohdistuvaa arvosteluasi."
    //
    Luonnollisesti.

    "Taisin selvittää lainauksen alapuolella, että miksi mättää: miehille ei luoda samanlaisia tukiverkostoja, mikä selittää myös miesten yleistä pahoinvointia. Jostain syystä jopa hallinnollisella tasolla naisten asema menee edelle ja näin kylvetään feministisen sukupuolidarwinismin saattelemana epätasa- arvoa yhteiskuntaan."
    //
    Tarkoitukseni oli kysyä, että onko juuri tässä mainitsemassani kohdassa sinun mielestäsi jotain kritisoitavaa?

    Kannattaisikohan sitten sinun tehdä asialle jotain, ihan konkreettista?

    Feministeiltä on mennyt vuosikymmeniä saada asoita uuteen uskoon, joten sinunkin kannattanee vaikka liittyä johonkin miesjärjestöön tai perustaa sellainen.

    En usko, että feministit pystyvät teitä miehiä niin paljon auttaman tasa-arvoasioissa, koska te itse tunnutte olevan juuri niitä pahimpia vastustajia suhteessa feministiseen ajattelutapaan. Vanhakantainen patriarkaalinen ajattelutapa ei katoa hetkessä, ja monesti se sortaa myös teitä miehiä, ei feministien ajamat asiat. Feministille tietysti naisen näkökulma on läheisin, koska sattuvat nyt olemaan naisia, mutta eivät feministit tarkoituksellisesti aja uudistuksia, joilla pyrittäisiin heikentämään miesten asemaa.

    Ehkä tulevaisuudessa mies- ja naisjärjestöt yhdessä kyseenalaistavat ajattelutapoja, tarkastelevat asioita monipuolisesti, ajavat tasa-arvoa yhdessä, mutta siihen ei ikinä päästä, jos te urputtajauroot vain urputatte ja syytätte naisia/feministejä asemastanne yhteiskunnassa.

    Äänestä

  • Mies-68 kirjoitti:

    Kyllä on kritisoitavaa, koska miehille järjestettävien tukiverkostojen luominen jätetään huomioimatta ja keskitetään entisestään parantamaan yksinomaan naisten asemaa.

    Tämä on tietoisena tien valintana törkeä ja vahinkonakin anteeksiantamaton lipsahdus hallinnolta, jonka tulisi taata kaikkien kansalaisten tasa- arvoinen asema.

    Äänestä

  • Sufra kirjoitti:

    Tämä on niin surkuhupaisaa feminismin puolustelua ja käsien pesu- yritystä teoista, joista juuri feministit ovat vastuussa, että minä ihan tukehdun nauruun.

    Kuulehan, jos olisimme normaalilla forumilla, niin kehottaisin sinua pitämään näitä sukupuolidarwinistisia palopuheitasi vaikkapa eugeniikkaosastolla, mutta olemme feminismi- forumilla, jonne tällaiset kyseenalaiset argumentit sopivat kuin nenä nokkaan. Täällä keskustellaan eugeniikasta siltä osin kuin eugeniikkaa voi soveltaa sukupuolten jalostukseen.

    "Kyllä on kritisoitavaa, koska miehille järjestettävien tukiverkostojen luominen jätetään huomioimatta ja keskitetään entisestään parantamaan yksinomaan naisten asemaa."
    //
    Kyllä minä sen ymmärrän, että miesten pitäisi tehdä suurin osa työstä silloin kun on kysymys osa-alueesta jossa nainen on huonommassa asemassa ja mies sen aiheuttajana, kuten perheväkivalta, mutta sitä en ymmärrä, etteivät naiset saisi itse vaikuttaa tilanteen parantamiseen.

    "Tämä on tietoisena tien valintana törkeä ja vahinkonakin anteeksiantamaton lipsahdus hallinnolta, jonka tulisi taata kaikkien kansalaisten tasa- arvoinen asema."
    //
    Siellä missä pyritään parantamaan omaan ryhmään kohdistuvia epäkohtia, sinä ilmeisesti näet tietoista pahuutta ja ilkeyttä. Merkillistä.

    Olen saanut kirjoituksistasi sellaisen vaikutelman, että sinä olisit varsin innokas ajamaan miesten asioita, ja kuitenkin samalla vastustat sitä, että naiset yrittävät omalla tahollaan parantaa niitä asioita jotka he kokevat olevan itsellään huonommin. Tämä on sitä suhtellisuudentajua josta mainitsin.

    Onko sinulle ylitsepääsemättömän vaikeaa ymmärtää, että huonommin kohdellun ryhmän (tässä tapauksessa naiset perheväkivallan suhteen) asiaa ajetaan ensin, ja vielä innokkaammin se tehdään jos kuulutaan itse kyseiseen ryhmään.

    Sorry, minä vastasin rationaalisesti SINUN palopuheeseesi.

    Minä en ole keskustellut eugeniikasta, onkohan sinulla mennyt viestikejutus sekaisin?

    Teot saavat jotain aikaan, ei nauru;, mutta tuollahan juuri todistin/t toteamukseni.

    " Tämä on sitä suhtellisuudentajua josta mainitsin."

    Hallinnon tulee taata kaikille ihmisille tasa- arvoiset mahdollisuudet, eikä hallinto saa sitoutua tietynlaisiin ideologioihin, joilla parannetaan vain tietyn ihmisryhmän asioita. Tällöin ei toimita tasa- arvon tietä kulkien.

    Ääriesimerkkinä voidaan pitää entistä Saddamin hallitsemaa Irakia, jossa sunnit ajoivat omaa asiaansa ja enemmistön eli shiiojen elämä kurjistui entisestään.

    "Onko sinulle ylitsepääsemättömän vaikeaa ymmärtää, että huonommin kohdellun ryhmän"

    On paljon huonommin kohdeltuja ryhmiä kuin naiset, mutta valitettavasti nämä ryhmät sattuvat olemaan toista sukupuolta, jolloin heidän asemaansa ei kiinnitetä huomiota.

    Vaikka oletit, että suhteellisuudentajusi on kunnossa, niin vaikuttaa siltä, että suhteellisuudentajusi on kaikkea muuta kuin kunnossa. Ja että oikein replyn kirjoitit, vaikka suhteellisuudentajustasi ei ole tietoakaan!

    Kyllä noista sukupuolidarwinistisista näkemyksistä on rationaalisuus kaukana.

    "Hallinnon tulee..."
    //
    Minä kirjoitin perheväkivaltaa vähentävistä pyrkimyksistä.

    "On paljon huonommin kohdeltuja ryhmiä kuin naiset, mutta valitettavasti nämä ryhmät sattuvat olemaan toista sukupuolta, jolloin heidän asemaansa ei kiinnitetä huomiota."
    //
    Esimerkiksi?

    "Vaikka oletit, että suhteellisuudentajusi on kunnossa, niin vaikuttaa siltä, että suhteellisuudentajusi on kaikkea muuta kuin kunnossa. Ja että oikein replyn kirjoitit, vaikka suhteellisuudentajustasi ei ole tietoakaan!"
    //
    Onttoja lauseita. Pelkkää sanahelinää ilman perusteluja. En ole muuten puhunut omasta suhtellisuudentajustani missään vaiheessa.

    Äänestä

  • xYx kirjoitti:

    Kyllä noista sukupuolidarwinistisista näkemyksistä on rationaalisuus kaukana.

    En tiedä miten sukupuolidarwinismi liittyy edelliseen asiaan, enkä paljoa välitäkään.

    Äänestä

>Aivan kauheaa, tätä feministit ovat vuosikausia himoinneet. Naisia korkeimmille johtopaikoille, jonka jälkeen naisvoimin aletaan ajamaan brutaalia feminismi- ideologiaa yhteiskunnassa.

>Tässä taas ajetaan julkisilla verovaroilla naisille erilaisia ohjelmia, mutta miehille ei haluta valtiovallan avulla luoda vastaavia verkostoja ja tukijärjestelmiä.

Mikä miehellä hätänä.

Äänestä

Arvaan, että sinä nimim. xYx oletkin "provo" nainen. Käyttämäsi tyyli paljastaa sinut. Yrität ehkä lohduttaa tällä palstalla vierailevia naisia sillä, että ainakin yksi mies joutuu matelemaan. No, hyvä tietenkin on saattaa noitakin asioita tiedoksi. Miehelle on kuitenkin ominaista pyrkiä omin avuin eteenpäin kun taas nainen pyrkii eteenpäin etsimällä epäkohtia ympäristöstä ja toisista ihmisistä. Käytät jälkimmäistä tapaa ja siksi epäilen sinun olevankin nainen.

Äänestä
  • ..yleistäisin ja "tasa-arvoistaisin" tuosta, että olen tavannut sekä marisevia miehiä että marisevia naisia (miehiä enemmän, kun miehet ilmeisesti tohtii marista toisille miehille...)

    Yleensä oppilaistani mulle miehet marisee enempi ja näkee syyn muualla kuin itsessään esim omaan menestymättömyyteensä (tosin mun oppilaista valtaosa on miehiä) - naiset tekee ja oppii itsenäisesti enemmän (myös useat miehet), myös silloin kun esim. oma opettamiseni on (joskus tarkoituksella joskus saamattomuuttani) "vajavaista"

    Aina on kummassakin sukupuolessa niitä, jotka marisee ja niitä jotka tekee.

    En kokemukseeni pohjautuen jaksa uskoa, että naisissa olisi enempi marisijoita - tosin ne tekijät eivät ole olleet mitään äärifeministeja vaan enempi urasuuntautuneita naisia jotka rakentavat omaa tulevaisuuttaan...

    Ehkäpä jotkut (ei kaikki?) "feministiympyrät" ovat sitten keskinäisiä selänrapsutuskerhoja naisille marista niistä muista. Miehilläkin on vastaavia, joskin eivät kokoonnu "sovinisti"-nimikkeen alla?

    Vai olenkohan ihan hakoteillä?

    Äänestä

  • proffa kirjoitti:

    ..yleistäisin ja "tasa-arvoistaisin" tuosta, että olen tavannut sekä marisevia miehiä että marisevia naisia (miehiä enemmän, kun miehet ilmeisesti tohtii marista toisille miehille...)

    Yleensä oppilaistani mulle miehet marisee enempi ja näkee syyn muualla kuin itsessään esim omaan menestymättömyyteensä (tosin mun oppilaista valtaosa on miehiä) - naiset tekee ja oppii itsenäisesti enemmän (myös useat miehet), myös silloin kun esim. oma opettamiseni on (joskus tarkoituksella joskus saamattomuuttani) "vajavaista"

    Aina on kummassakin sukupuolessa niitä, jotka marisee ja niitä jotka tekee.

    En kokemukseeni pohjautuen jaksa uskoa, että naisissa olisi enempi marisijoita - tosin ne tekijät eivät ole olleet mitään äärifeministeja vaan enempi urasuuntautuneita naisia jotka rakentavat omaa tulevaisuuttaan...

    Ehkäpä jotkut (ei kaikki?) "feministiympyrät" ovat sitten keskinäisiä selänrapsutuskerhoja naisille marista niistä muista. Miehilläkin on vastaavia, joskin eivät kokoonnu "sovinisti"-nimikkeen alla?

    Vai olenkohan ihan hakoteillä?

    Tietenkin minäkin sorruin yleistämiseen. Ei todellakaan miehiä ja naisia voi niputtaa vain siksi, että joku on nainen ja joku mies.
    Käsittääkseni marinaa on kahdenlaista. On tyytymättömyyttä käytössä oleviin menetelmiin tai välineisiin. Tuo tyytymättömyys johtaa parhaimmillaan keksintöihin ja kehitykseen.
    On myös repivää tyytymättömyyttä. Siinä tapauksessa ihminen olosuhteita ja esim. työtovereitaan väheksymällä pyrkii parantamaan omaa asemaansa.
    Nyt yleistän taas: Mies pyrkii etsimään uusia ratkaisuja ja nainen hyväksyy "opettelee ulkoa" entiset ratkaisut. Useimmiten arvosanat eivät kerro muusta kuin magnetofooninauhan toisto-ominaisuuksista (olipa tuokin ilmaisu, mutta jääköön nyt tuohon).

    Äänestä

  • Lasu kirjoitti:

    Olisikohan niin että mies "etsii uusia ratkaisuja" sen vuoksi että hän ei ymmärrä tuon täytistäkään niistä ohjeista joita hänelle annetaan?

    Ihan vaan tuli mieleen kun fundeeraan sitä kuinka vuosia sitten kokosin ohjeiden mukaisesti useita huonekaluja ex-mieheni vain ihmetellessä vieressä. Toki hän yhden oman kaappinsa sitten kokosikin, katsomatta ohjeita, ja päin helvettiä. Hajosi lopulta koko pömpeli.

    Ei sem pualeen, olen kyllä itsekin tehnyt samoin, eli ratkaissut jotakin omasta päästäni jos joku juttu EI vaan kertakaikkiaan toimi siten kuin joku taho tai paperi väittää että sen pitäisi toimia. Niitä ohjeita esim. tietokoneen käyttöön harvemmin kai NAISET muuten kirjoittavat. Ja sitten niistä ohjeista eivät tajua KETKÄÄN mitään...

    Äänestä

  • Tellervo kirjoitti:

    Olet oikeassa ja minä jälleen kerran väärässä. Muutan välittömästi kantaani!
    Vieläkö mööbeli on kasassa?

    Äänestä

  • Lasu kirjoitti:

    Olet oikeassa ja minä jälleen kerran väärässä. Muutan välittömästi kantaani!
    Vieläkö mööbeli on kasassa?

    Talo johon kapistuksia koottiin on nyt toisen oma. Tiedä sitten häntä miten on kaapit kelvanneet... Toivottavasti ovat, sillä niin paljon vaivaa niihin pantiin. Jos eivät kelpaa, tulen sen uuden omistajan uniin ja puren!

    Äänestä

  • Lasu kirjoitti:

    Tietenkin minäkin sorruin yleistämiseen. Ei todellakaan miehiä ja naisia voi niputtaa vain siksi, että joku on nainen ja joku mies.
    Käsittääkseni marinaa on kahdenlaista. On tyytymättömyyttä käytössä oleviin menetelmiin tai välineisiin. Tuo tyytymättömyys johtaa parhaimmillaan keksintöihin ja kehitykseen.
    On myös repivää tyytymättömyyttä. Siinä tapauksessa ihminen olosuhteita ja esim. työtovereitaan väheksymällä pyrkii parantamaan omaa asemaansa.
    Nyt yleistän taas: Mies pyrkii etsimään uusia ratkaisuja ja nainen hyväksyy "opettelee ulkoa" entiset ratkaisut. Useimmiten arvosanat eivät kerro muusta kuin magnetofooninauhan toisto-ominaisuuksista (olipa tuokin ilmaisu, mutta jääköön nyt tuohon).

    Esimerkkejä repivästä ja perusteettomasta marinasta:

    Miehille tyypillistä: esim. pankkikriisin yhteydessä C. Wegelius, joka siteerasi U. Kekkosta aloittaen puheensa (kun oli mennyt päin pyllyä): "Saatanan tunarit"...

    Naisille tyypillistä: "hallituspaikoille yrityksiin pitää saada enemmän naisia..." -> implisiittinen olettamus, miehet syypäitä kaikkeen......tai Tarja Halosen päätös valita oma suosikkinsa SP:n (sinänsä turhalle) herrapallille ohi asiantuntijoiden suositusten, kuuntelematta muita. (joka oli itse asiassa jota kuinkin Kekkosmaista vallankäyttöä)

    Aikaa on mullakin vähän, koska liian monella taholla ja liian monella palstallakin tulee pyörittyä. Pitäis varmaan keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Siitäpä sopiva aasinsilta väitteeseesi "naiset hallitsevat monia asioita yhtäaikaa". Olen sitä mieltä, että kun miehille annetaan tehtävä, hän karsii siitä epäolennaisuudet ja keskittyy asian ytimeen. Nainen taas hapuilee kampauksen, astrologian, perheen, terveyden, kukkaistutuksen yms. välillä ja itse tehtävän suorittaminen jää pinnalliseksi. Kysymys on siis sellaisesta tehtävästä jossa tarvitaan uusia ajatuksia, ei arkistoista tai dokumenteistä kopioimista. Siksi miehet onnistuvat keksijöinä ja tutkijoina.
    Sitten vielä yrityksistä, jossa muistaakseni halusit naisia johtajiksi. 99% yrityksistä on miesten perustamia, lukuunottamatta vaate ja kauneusalaa. Miksi yritykseen tulisi nainen pelastajaksi? Miksi hän ei perusta omaa yritystä?
    Ja vielä aivokurkiaisesta. Joidenkin piirien intresseihin sopii korostaa tuota keskentutkittua asiaa. Jotkut taas väittävät sen olevan jäänne yksilohkoisista aivoista. Mikään tässä maailmassa ei ole kovin varmaa. Kun muuttaa näkökulmaa itse kohdekin muuttuu.

    murisijalle. Ihmeellisiä ajatuksia naisista, en tunnista itseäni ja ystäviäni niistä ollenkaan. Palataanpas palstalle 20v päästä ja silmäillään naisyrittäjien määrää. Veikkaan, että kasvaa. Nämä ovat kulttuuri- ei kurkiaiskysymyksiä.

    Äänestä

  • Sohvi kirjoitti:

    Olen uusi tulokas näillä palstoilla ja siksi en vielä hallitse "rivien välissä hymyily" tehokeinoa kirjoitelmissani. Tuon edellisenkin kirjoitin hyväntahtoisessa naljailumielessä ja vetäisin tosiasioita aivan noin vain kiireessä. Ymmärrän kyllä feministienkin ajatuksia. Varmaan poikkesin aiheesta. Mutta nyt pyöräilemään!

    Oikeita koukkuja sinulla oli jutussasi, sellaisia, joihin femmari tarttuu. Meinasin minäkin mennä eilen tuohon aikaan fillaroimaan, mutta aloinkin pistää monoa toisen eteen.

    Äänestä

kviik kviik kviik.

Äänestä
  • kuulostaa! Lol! No offense. Annetaan anteeksi =>

    Äänestä

Oletko koskaan miettinyt, miksi hameita ei markkinoida miehille? Joku kesä sitten tässä tehtiin poikkeus, mutta miesten hamemuoti unohtui nopeasti. Kas, kun suurin osa hameiden käyttäjistä on perinteisesti naisia, eivätkä miehet innostuneet hameista.

90% perheväkivallan uhreista on naisia. (Googlen avulla tieto löytyi nopeasti). Hakusanoilla prostituutio tai prostituoitu löytyy mainintoja miehistä ostajina, naisista myyjinä. "miesprostituoitu" hakuna löytää Andrew Cunananin, joka oli hänkin homoseksuaali, eli myi palveluksiaan luultavammin miehille kuin naisille.

Lienee siis loogisempaa, että kun puhutaan uhreista prostituutiossa ja perheväkivallassa, puhutaan naisista. Ja uhri on se, jota autetaan. En usko prostituoituja auttavien tahojen käännyttävän miesprostituoitua ovelta, jos hän sinne ilmaantuu. Varmasti myös perheväkivallan uhriksi joutunut mies saa apua, jos sitä hakee.

Nämä auttavatkin tahot kuitenkin tarvitsevat rahaa toimintaansa ja joku sen rahan antaa. Ostaisitko itse ennemmin miesten vai naisten mekkoja myyvän yhtiön osakkeita? Miten sinun mielestäsi prostituoiduille ja perheväkivallan uhreille tarjottavia palveluja kannattaa markkinoida? Perheväkivallan uhreja käsittelevillä sivuilla naiset puhuvat kokemuksistaan. Mikä estää miehiä kertomasta? Sivuilla ei vahingossakaan sanota että vain nainen voi olla uhri ja vain mies voi olla väkivaltainen. Puhutaan väkivaltaisesta puolisosta.

Tällä hetkellä miehille suunnattuja "valtiovallan kustantamia verkostoja" ovat esim. lyömätön linja-ryhmät, joissa mies pääsee puhumaan perheväkivallasta. Ennakko-oletus tässä on, että mies on väkivaltainen, ja hakee apua siihen ongelmaan. Naisille vastaavaa ei taida löytyä.

Kulttuurimme on sellainen, että miehen on vaikea sanoa olevansa uhri, ja naisen on vaikea sanoa olevansa väkivaltainen. Sellaiset ihmiset eivät edusta mieheyttä ja naiseutta sellaisena kuin ne yhteiskunnassamme nähdään. Feminismi taistelee tällaisia luokituksia vastaan. Brutaali feminismi-ideologia haluaa hävittää nämä miestä ja naista rajaavat valheelliset käsitykset.

Kun naiset uskaltavat myöntää lyövänsä ja miehet uskaltavat myöntää, että se sattuu, saamme varmasti tasa-arvoisemmin markkinoituja tukipalveluita molemmille.

Äänestä
  • Lapsiin kohdistuvasta väkivallasta valtaosaan on syyllinen lapsen äiti. Muistini mukaan prosentti oli aika suuri (75 % tms).

    Tämän keskustelun aloittaja viittasi siihen, että seksipalvelujen ostokieltoa on perusteltu sillä, että se on moraalisesti väärin. (riippumatta siitä aiheutuuko siitä kenties tulv. jopa maan alla toimiville prostituoiduille enemmän harmia)

    - mistä muuten luulet johtuvat että heidän oma järjestönsä vastustaa ostokieltoa?

    Samainen ministeri joka kannatti em. asiaa on kuitenkin täysin eri lähtökohdilla hyväksynyt pienten poikalasten ympärileikkaamisen - vieläpä verovaroin. (eikö ole ilmiselvää, että myös se on moraalisesti väärin)

    Nythän pitäisi olla niin ikään osoittamassa, että me emme hyväksy tällaista.

    Lääketieteen asiantuntijat (muut kuin juutalaiset tai muslimit) ovat seikkaperäisesti osoittaneet, että teosta ei ole tuossa iässä ole mitään lääketieteellistä hyötyä.

    Lääketieteellistä epävarmuutta sen sijaan tarpeettomista leikkauksista on aina.

    Alunperin juutalaiset ovat omaksuneet ympärileikkaamiset Egyptistä.

    Joskun keskiajalla Britanniassa ympärileikkaamista suositeltiin, koska näin saattoi estää/ehkäistä poikien itsetyydytystä.

    Äänestä

  • Anno-nym kirjoitti:

    Lapsiin kohdistuvasta väkivallasta valtaosaan on syyllinen lapsen äiti. Muistini mukaan prosentti oli aika suuri (75 % tms).

    Tämän keskustelun aloittaja viittasi siihen, että seksipalvelujen ostokieltoa on perusteltu sillä, että se on moraalisesti väärin. (riippumatta siitä aiheutuuko siitä kenties tulv. jopa maan alla toimiville prostituoiduille enemmän harmia)

    - mistä muuten luulet johtuvat että heidän oma järjestönsä vastustaa ostokieltoa?

    Samainen ministeri joka kannatti em. asiaa on kuitenkin täysin eri lähtökohdilla hyväksynyt pienten poikalasten ympärileikkaamisen - vieläpä verovaroin. (eikö ole ilmiselvää, että myös se on moraalisesti väärin)

    Nythän pitäisi olla niin ikään osoittamassa, että me emme hyväksy tällaista.

    Lääketieteen asiantuntijat (muut kuin juutalaiset tai muslimit) ovat seikkaperäisesti osoittaneet, että teosta ei ole tuossa iässä ole mitään lääketieteellistä hyötyä.

    Lääketieteellistä epävarmuutta sen sijaan tarpeettomista leikkauksista on aina.

    Alunperin juutalaiset ovat omaksuneet ympärileikkaamiset Egyptistä.

    Joskun keskiajalla Britanniassa ympärileikkaamista suositeltiin, koska näin saattoi estää/ehkäistä poikien itsetyydytystä.

    Todellakin, lausuntoni ei käsitellyt lapsia lainkaan. Kenelläkään on tuskin mitään sitä vastaan, että lapsia suojellaan aikuisia vahvemmin toimin kaikelta perheväkivallalta. Silloin kun se siis tulee kenenkään tietoon.

    Mutta haluaisi kyllä tietää, miksi sinä uskot prostituoitujen oman järjestön vastustavan ostokieltoa. Tunnut vihjaavan että siihen on joku selvä syy. Itse voisin kuvitella montakin. Mieleeni nousee kysymyksiä enemmän kuin vastauksia. Siis: mitä luulet:

    Ovatko orjan statuksella töitä painavat ulkomailta laittomasti töitä tekemään tuodut naiset liiton jäseniä?

    Voivatko liittoon kuuluvat prostituoidut puhua myös siihen kuulumattomien suulla?

    Onko ostamisen laillisuutta koskevaan kysymykseen kaikkia prostituoituja palvelevaa ratkaisua?

    Mitä taas tulee poikien ympärileikkaamiseen, tulehdusriskin lisäksi arpeutunut kudos saattaa myöhemmin elämässä ainakin estää kunnollisen erektion ja jokseenkin varmasti vähentää terskan tuntoherkkyyttä (mikä voi olla sekä hyvä että huono juttu). Fysiologisista syistä, siis esinahan kireyden takia tehtävä ympärileikkaus suositellaan tehtäväksi nahkaa poistamatta, siis pitkittäissuunnassa halkaisten.

    Lääketieteellä ei käsittääkseni ole paljon sanomista uskontoon liittyviin riitteihin, samoin kuin evoluutioteoriaakaan ei kaikissa uskonnollisissa piireissä hyväksytä.

    Ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta on tapana olla monia mielipiteitä näissä yhteyksissä.

    Äänestä

..on toisaalta hyvä tilaisuus esim kahden vuoden päästä kriittisesti arvioida, onko sillä erityistä merkitystä, onko pressana/pääministerinä nainen/mies.

Jos asiat ovat paremmin kahden vuoden päästä -> naiset ovat rautaa

-> jos kaikki on (edelleenkin) päin pyllyä, niin sitten voidaan todeta joko:

1. että taitavat olla yhtä kyvykkäitä/kyvyttömiä

TAI /näkökulmasta riippuen)

2. että jossain on vielä MIEHIÄ, jotka jarruttavat kehitystä.

Itse kun uskon, että asiat ovat ainakin yhtä päin pyllyä kahden vuoden kuluttuakin, niin uskoisin keskustelun tason olevan naisten leirissä siten, että valtaosa naisista (edelleenkin) uskoo, että naiset ja miehet (= ihmiset) ovat jotakuinkin yhtä kyvykkäitä/kyvyttömiä, ja sitten on pieni äänekäs ryhmä joka edelleen marisee, että "miehet kiusaa".

Näin se varmaan mennee... Mutta ennustaminen on aina vaikeaa, etenkin tulevaisuuden.

Äänestä
  • Tuo nyt oli helppo ennustaa. Feminismiä on yritetty edistää vuosikymmeniä ja olemme vasta tässä. Eivät parempaan yhteiseloon tähtäävät ihmiset, naiset ja miehet, ole taikureita.

    Äänestä

  • Sohvi kirjoitti:

    Tuo nyt oli helppo ennustaa. Feminismiä on yritetty edistää vuosikymmeniä ja olemme vasta tässä. Eivät parempaan yhteiseloon tähtäävät ihmiset, naiset ja miehet, ole taikureita.

    ...mutta huonompaan yhteiseloon pyrkivät ihmiset voivat olla aika kyvykkäitäkin,

    otetaan nyt esimerkiksi: George Bush, Donald Rumsfeld --- ja tasa-arvon nimissä vaikk Maggie Thatcher...

    ...jotka aika lyhyessä ajassa onnistuivat hämmentämään soppaa aika lailla...

    Kuten sanoin, ennustaminen on helppoa, oikeaan osuminen on sitten vaikeampaa. Feminismin edistämiseen sinänsä en näe mitään syytä - tasa-arvo alkaa olla aika tosiasia jo.

    Mikä asia suomessa olisi konkreettisesti paremmin mielestäsi, jos vaikkapa käyttäisimme miljardi euroa enemmän erityisesti "feminismin edistämiseen"?

    (Edelleenkään en näe että naiset olisivat kovin epätasa-arvoisia Suomessa - eivätkä miehetkään).

    Parempaan yhteiseloon tähtääminen alkaa yksilötasolta ja siitä, että tulee toimeen toisten lähimmäisten kanssa. Sellaiseen ei tarvita mun mielestä erityisesti feminismiä - eikä mitään muutakaan -ismia.

    Se on tärkeää, että lain edessä on voimassa poliittinen tasa-arvo ja samoin samat edellytykset pyrkiä omin voimin "onneen" työelämässä. Nämä ovat nähdäkseni olemassa ja hyvä niin.

    Kulttuurinen tasa-arvo lähtee kotikasvatuksesta, ja siinä asiassa en kannata paljonkaan yhteiskunnan puuttumista asiaan, kunhan siitä pidetään huoli ettei lapsia pahoinpidellä ja jätetä huoltamatta. Uusista sukupolvista nähdään miten me olemme heidät sitten lopulta kasvattaneet: tasa-arvoon, egoismiin, yhteisöllisyyteen vai mihin?

    ovat hitaita eli kyse on pitkälti vanhahtavista asenteista, jotka jarruttavat "rakenteellisia" muutoksia (ilmitasolla näkyviä, konkreettisia muutoksia). Ei siis ole kyse pelkästään juridiikasta, on aika pilatusmaista sinulta vedota lainsäädäntöön.

    Tästä syystä tarvitaan edelleenkin feminismiä: vaikuttamaan asenneilmastoon. Mitä nyt ei hyväksytä, hyväksytään 10-20 v. päästä. Mitä 20 v. päästä ei vielä hyväksytä, hyväksytään joskus myöhemmin. Näitä asioita on paljon. Ikävä kyllä, tämä alistetussa asemassa olevan osa on meillä naisilla.

    Väitätkö proffa, ettei näin ole? Viihtyisitkö itse naisen roolissa yliopistourallasi? Tiedät hyvin, että päteviä tohtorisnaisia on, mutta eivätpä pääse proffiksi samassa suhteessa kuin miespuoliset hakijat.

    Juridisiakin esteitä taitaa olla vai pääseekö nainen kenraaliksi? Piispaksi voisi päästä, mutta onko päässyt? Laki ja tuomioistuinkäytäntö kohtelevat kovin helläkätisesti raiskaajia, vaimoaan hakkaavia jne. Tälläkin rintamalla on tehtävää. Missä ihmeen onnelassa elät, proffa, etkö lue tällaisia juttuja?

    "Juridisiakin esteitä taitaa olla vai pääseekö nainen kenraaliksi?"

    Saavatko miehet samanlaisen valinnanvapauden kuin naiset asevelvollisuuskysymyksessä? Etenkin tämä kysymyksesi oli erittäin kiero kun ottaa taustat huomioon. Shame on you!

    lankaan en mene, asevelvollisuudesta on keskusteltu ja tullaan keskustelemaan palstalla perusteellisesti ilman minun jokapaikan asiantuntemustani. Itse kyllä toivoisin vapaehtoista asevelvollisuutta miehille ja naisille.

    SEN SIJAAN lyön lautaan vaatimuksen, että isien on pidettävä yhtä pitkä äitiysloma kuin äitienkin. Tämä vaikuttaa oleellisesti naisten asemaan ja palkkaukseen työmarkkinoilla.

    Naiset saavat päättää vapaaehtoisuuden pohjalta, hankkivatko lapsia ja miten pitkiä perhevapaita pitävät. Miehille vaadit kuitenkin jonkinlaista pakkoa tähänkin asiaan?

    Äänestä

  • Juntti kirjoitti:

    Naiset saavat päättää vapaaehtoisuuden pohjalta, hankkivatko lapsia ja miten pitkiä perhevapaita pitävät. Miehille vaadit kuitenkin jonkinlaista pakkoa tähänkin asiaan?

    sitä, että kun lapsi on yksissä tuumin päätetty synnyttää ja myös synnytetty, niin sekä äidin että isän on pidettävä lakisääteinen ja TESsin mukainen äitiysloma tasan puoliksi. Kumpikaan ei saa laistaa siitä. On oltava pois työpaikalta. Ja mielellään pitäisi isän osallistua lapsenhoitoon aktiivisesti. On toinen juttu, haluaako hän ja pystyykö hän siihen elämäntavoiltaan (esim. juopot).

    Tietenkin naisen on saatava päättää, synnyttääkö hän ikinä, ei siihen saa pakottaa. Jos nainen hankkiutuu raskaaksi ehdoin tahdoin vastoin miehen tahtoa, on mielestäni väärin asettaa mies elatusvelvolliseksi. Mutta jos mies tunnustaa silti lapsen ja ottaa isän vastuun, ei myöhempi vastuunväistäminen saa muuttaa elatusvelvollisuutta. Olen tätä mieltä, ugh.

    Ja jotta varmistettaisiin se, että minkäänlaista syrjintää ei työhönottotilanteessa pääse tapahtumaan, pitää pohtia myös yksineläjien ja lapsettomien asemaa. Parhaiten tämä tapahtuu määräämällä myös sinkuille pakolliset äitiys -ja isyyslomat, sanotaan vaikkapa kolmen lapsen edestä, pidettäväksi vähintään vuoden väliajoin 25-35 vuoden iässä. Tällä varmistuu se, että työnantajat eivät pääse syrjimään hakijoita, joilla on työhaastattelussa "vauvan kiilto silmissä".

    Tahtoo isyyslomalle.

    Vakavasti puhuen, Sohvin ehdotus on tietysti tasa-arvoa edistävä. Tosin on huomattava, että olisi aikamoinen ratkaisu tällainen pakkoloma. Jos tuore isukki tulisi salaa töihin, olisiko vastuu hänen vai työnantajan? Olisiko työnantajalla velvollisuus kyylätä, ettei isukki ota vapaalle lähtiessään paperihommia mukaan?

    Ihmettelen kuitenkin tuota velvoitetta osallistua lapsen hoitoon. Taitaa olla vanhempien yksityisasia.

    Äänestä

  • Puunhakkaaja kirjoitti:

    on yksityisasia, samaa mieltä. Olisi vain hyvä, jos miehetkin saataisiin paremmin mukaan lastenhoitoon, jo neuvoloista alkaen. Miehet voivat olla vallan mainioita kasvattajia, minunkin isäni.

    Sidon ehdottomasti vanhempainloman vanhemmuuteen (äiteys, isyys). Pakollisen vanhempainloman yksityiskohdista varmaan päästäisiin sopuun. Oleellista olisi, etteivät työnantajan tai yhteiskunnan kustannukset juuri kasvaisi lomien tasajaon johdosta. Paitsi että isyysraha olisi kai isompi isompien palkkojen takia. Ja jos isät parkeeraavat liian pysyvästi kantakuppiloissaan, niin isänhoidon kustannukset lisääntyvät.

    Äänestä

  • Sohvi kirjoitti:

    ovat hitaita eli kyse on pitkälti vanhahtavista asenteista, jotka jarruttavat "rakenteellisia" muutoksia (ilmitasolla näkyviä, konkreettisia muutoksia). Ei siis ole kyse pelkästään juridiikasta, on aika pilatusmaista sinulta vedota lainsäädäntöön.

    Tästä syystä tarvitaan edelleenkin feminismiä: vaikuttamaan asenneilmastoon. Mitä nyt ei hyväksytä, hyväksytään 10-20 v. päästä. Mitä 20 v. päästä ei vielä hyväksytä, hyväksytään joskus myöhemmin. Näitä asioita on paljon. Ikävä kyllä, tämä alistetussa asemassa olevan osa on meillä naisilla.

    Väitätkö proffa, ettei näin ole? Viihtyisitkö itse naisen roolissa yliopistourallasi? Tiedät hyvin, että päteviä tohtorisnaisia on, mutta eivätpä pääse proffiksi samassa suhteessa kuin miespuoliset hakijat.

    Juridisiakin esteitä taitaa olla vai pääseekö nainen kenraaliksi? Piispaksi voisi päästä, mutta onko päässyt? Laki ja tuomioistuinkäytäntö kohtelevat kovin helläkätisesti raiskaajia, vaimoaan hakkaavia jne. Tälläkin rintamalla on tehtävää. Missä ihmeen onnelassa elät, proffa, etkö lue tällaisia juttuja?

    Naisten professuureihin valitseminen: käsittääkseni tapahtuu aika lailla kylmästi sen mukaan, missä määrin ja kuinka tasokkaita julkaisuja heillä on ja kuinka hyvä opetuskokemus... Uskon, että naisprofessorit ovat enemmistö etenkin suurten ikäluokkien siirryttyä akateemisesta maailmasta eläkkeelle. En ihan hevin usko,e ttä kukaan uskaltaa nykyisin naisia syrjiä... Omalla alallani ja omalla laitoksellani on ongelmana ennemminkin, että 6 vuoteen ei ole ollut yhtään naishakijaa... (jota kaikki valittelevat ääneen, ja myös tarkoittavat). Ja sitten lehti kirjoittaa että olemme "epätasa-arvoisia" (naistenpäivänä oli juttu... hmmm...)

    Jos katsot vaikkapa Jyväskylän yliopiston viimeaikaista hallintorakennetta, niin voit miettiä myös rehtorivalintoja (nyt on vararehtorina mies, mutta kaikki kolmoistroikka oli naisia vielä vähän aikaa sitten)

    Samaa mieltä proffan kanssa, että ansioilla, ei kiintiöillä professuuriin. Kuin myös siinä, että naisten osuus tulee kasvamaan. Myöntänet kuitenkin, että tähän asti oppineita naisia on selkeästi syrjitty yliopistoissakin?

    Miesalojen naisistumisen (ja "maallistumisen") myötä sukupuolten väliset kommunikaatiovaikeudet katoavat, jäljelle jäävätkin sitten yksilöiden väliset ongelmat selvitä keskenään. Niistä ei pääse, mutta yrittää pitäisi.

    Naiskenraalius ei ole epärelevanttia. Se liittyy tosiasiaan, että monet palstan miehet vaativat naisia armeijaan. Kun näin on, on uratienkin oltava avoin. Myös ja varsinkin vapaehtoisesti armeijaan menneille naisille, jos pätevyyttä riittää. Ei kaikkeen voimaa tarvita, aivoja tarvitaan (organisointitaidot, strategiat jne).

    Edelleen ihmettelen, mitä fanaattista feminismi nyt sitten esittää? Ymmärtääkseni aivan samoja hyviä tavoitteita, joita "en ole feministi mutta"-ihmiset esittävät. Pelko on tässä tapauksessa sivistyksen puutetta.

    Joo mutta ilman naiskiintiöitä esim. politiikassa ei meillä olisi varmaankaan naispresidenttiä eikä naispääministeriä.
    Kyllä kiintiöt ovat tuiki tarpeellisia tasa-arvon toteuttamisvaiheessa.
    Muuten saadaan odottaa maailman loppuun asti tasa-arvon vapaaehtoista totetuttamista.
    Eivät miehet niin fiksuja ole, että vapaaehtoisesti sukupuolen tuomista tiedostetuista tai tiedostamattomista eduistaan luopuisivat.

    Äänestä

  • Sisko kirjoitti:

    ?? en parhaalla tahdollanikaan keksi, miten kiintiöt ovat vaikuttaneet Tarjan presidenttiyteen tai Annelin pääministeriyteen?

    Ainakin jälkimmäisessä tapauksessa Anneli peittosi omalla pätevyydellään ja kentän tuella (sis. naisia ja miehiä) Eskon kepulipuolueen puheenjohtajakilpailussa, joka sitten aukaisi tien vaalivoiton valmisteluun äänestäjien tuella (sis. naisia ja miehiä)... ilman sen kummempia kiintiöitä.

    Sen verran huomasin kyllä asenteellista uutisointia, mtv3:n weppiuutisissa, että siellä viitattiin virallisen osuuden jälkeen tapahtuneeseen Annelin ja Tarjan "kikatteluun", jota ei olisi varmaankaan tehty jos Paavo ja Esko olisivat "hörötelleet", ja sanottiin että ko. naiset tulevat siitä päätellen hyvin toimeen keskenään...

    Mielestäni tuo kikattelu -sanan käyttö ja yleensä sosiaaliseen tilanteeseen viittaaminen oli ko. uutisessa tänään kyllä sukupuoliasenteellista... taidan herkistyä tälle, kun roikun tällä palstalla :-)

    Saavutetuista eduista: en usko, että kenenkään tarvitsee "luopua" eduista - nyky- ja tuleva sukupolvi tottuu uusiin käytänteisiin, ja kukaan ei istuvia johtajia korvaa usein, jos hoitavat hommansa, ennen eläkeikää.

    Uraputkessa olevalle nuorelle yksilölle on sama, kumpi on kilpailija, mies vai nainen, kun hän yrittää verkottua ja hoitaa hommansa...

    Mielestäni esim. kiintiöinti voi asettaa nuorissa sitten toisen sukupuolen epätasa-arvoiseen asemaan, jos esim. kaikki vanhat miesjohtajat jotka eläköityvät korvataan nuoremmilla naisilla (kiintiöiden perusteella), kun heidät pitäisi yleensä korvata nuoremmilla ihmisillä (pätevyyden perusteella).

    Mielestäni tuo sukupuolijakauman balansointi tapahtuu ajan myötä itsestään kun ukkosukupolvet eläköityvät.

    Ainut konkreettinen epätasa-arvoinen asia esim. työuralla etenemisessä on nykyisin:

    1. naisen raskausriskin ja äitiyden reaalikustannusten suuremmuus miestyöntekijään verrattuna - (johon voisi vaikuttaa yleensä perheiden asemaa ja tukea parantamalla, ja tiettyjen etuuksien sitomisella siihen, että isät käy töissä - kunhan sitten sinkkuja ei riskiperiaatteella suosita...)

    2. miehen pakollinen armeija, joka siinä vaiheessa viivästyttää hänen urakehitystään vuodella.

    Verkostoituminen ja luonnollinen "hyvä veli/sisko" -järjestelmä, jossa rakennetaan ihmissuhteisiin perustuvaa luottamusta tiettyjen osaavien ihmisten kesken on naistenkin ulottuvilla - ja se on luonnollinen tapa hankkiutua tiettyyn osaan vaativia työpaikkoja paljon useammin kuin "muodolliset pätevyydet"... ja tulee olemaan. Naiset alkavat tälläkin alueella aiheellisesti terävöitymään ja verkostoitumaan ja hyvä niin.

    Äänestä

  • Sohvi kirjoitti:

    Samaa mieltä proffan kanssa, että ansioilla, ei kiintiöillä professuuriin. Kuin myös siinä, että naisten osuus tulee kasvamaan. Myöntänet kuitenkin, että tähän asti oppineita naisia on selkeästi syrjitty yliopistoissakin?

    Miesalojen naisistumisen (ja "maallistumisen") myötä sukupuolten väliset kommunikaatiovaikeudet katoavat, jäljelle jäävätkin sitten yksilöiden väliset ongelmat selvitä keskenään. Niistä ei pääse, mutta yrittää pitäisi.

    Naiskenraalius ei ole epärelevanttia. Se liittyy tosiasiaan, että monet palstan miehet vaativat naisia armeijaan. Kun näin on, on uratienkin oltava avoin. Myös ja varsinkin vapaehtoisesti armeijaan menneille naisille, jos pätevyyttä riittää. Ei kaikkeen voimaa tarvita, aivoja tarvitaan (organisointitaidot, strategiat jne).

    Edelleen ihmettelen, mitä fanaattista feminismi nyt sitten esittää? Ymmärtääkseni aivan samoja hyviä tavoitteita, joita "en ole feministi mutta"-ihmiset esittävät. Pelko on tässä tapauksessa sivistyksen puutetta.

    ... tarkoitan sitä, joka on "taisteluasetelmissa" oletusarvoisesti.

    Olen kuullut useiden naistuttavienikin viittaavan tällaisella käsitteellä feminismiin, joka lähtee "taistelemaan oikeuksistaan" sen sijaan että etenisi rakentavalla yhteistyöllä...

    "Taisteluasetelma" on aina hajottava, kun taas omien kykyjensä todentaminen työssään ja niiden esiintuonti sopivissa kohdin (mikä on taiteenlaji sinänsä) on vähän eri asia...

    Olen kuullut useiden naisten nimenomaan kavahtavan "fanaattista feminismia", jonka koen juuri viittaavan aggressiiviseen ja "taistelevaan" asenteeseen, jossa syy on sitten jossain muualla kuin itsessä - milloin mihinkin asiaan nähden.

    Suomalaisista naisista yleensä minulla on kokemuksena, että ovat ihmisinä yhtä hyvän itseluottamuksen omaavia kuin miehetkin (suuria ikäluokkia nuorempi sukupolvi) ja vallan tasa-arvoisia, sekä omasta että toisten mielestä.

    Sovinistimiehet nykyikäpolvissa ovat usein niitä kouluttamattomia, jotka jäävät sinne murrosiän ja armeijaiän turinoiden tasolle... heistä harvemmin lienee vaaraa sille, etteikö nainen etenisi urallaan ja pystyisi tekemään ammatillisessa mielessä yhteistyötä kenen tahansa kanssa.

    Äänestä

  • Sisko kirjoitti:

    Joo mutta ilman naiskiintiöitä esim. politiikassa ei meillä olisi varmaankaan naispresidenttiä eikä naispääministeriä.
    Kyllä kiintiöt ovat tuiki tarpeellisia tasa-arvon toteuttamisvaiheessa.
    Muuten saadaan odottaa maailman loppuun asti tasa-arvon vapaaehtoista totetuttamista.
    Eivät miehet niin fiksuja ole, että vapaaehtoisesti sukupuolen tuomista tiedostetuista tai tiedostamattomista eduistaan luopuisivat.

    Julkishallinnon kiintiöt (komiteoissa, lautakunnissa jne) ovat saaneet hyvää aikaan, olen samaa mieltä Sisko. Kannatin niitä aikoinaan ja pidän yhä tarpeellisina.

    Yksityissektorin kiintiöt ovat minusta hieman eri asia, on hyviä ja huonoja puolia, joiden välillä on punnittava joko-tai-kantansa. Ainakin toistaiseksi olen voimakkaan julkisen painostuksen (media) kannalla. Vanhat asenteet kertovat jähmettyneestä johtamiskulttuurista ja vanhentuneista taidoista laajemminkin, nämä eivät ole varsinaisia menestystekijöitä yliopistoissa eikä liike-elämässä.

    Äänestä

kerro, mihin sinä näillä kirjoituksillasi pyrit ?

Onko sinulla elämää ?

Äänestä
  • Siinä on ainoa mahdollinen selitys hänen toimitavalleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

xYx kirjoitti:

"Naisasialiitto Unioni vaatii Anneli Jäätteenmäen (kesk.) hallituksen ohjelmaan tasa-arvoa yhdeksi pääteemaksi. Unioni haluaa, että sukupuolinäkökulma ja sukupuolivaikutusten arviointi otetaan osaksi kaikkea päätöksentekoa."

Aivan kauheaa, tätä feministit ovat vuosikausia himoinneet. Naisia korkeimmille johtopaikoille, jonka jälkeen naisvoimin aletaan ajamaan brutaalia feminismi- ideologiaa yhteiskunnassa.

Hyvä sisko- järjestö on syntynyt. Hyvä sisko-järjestelmällä on Jäättenmäelle jo listaus. Miesten kanssa näistä asioista ei tarvitsekaan keskustella:

"Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa pitäisi ehkäistä perustamalla Suomeen naisiin kohdistuvan väkivallan tutkimus- ja ehkäisykeskus. Poliisilla tulisi lisäksi olla naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyyn liittyvä toimintaohjelma.

Seksin ostamisen Naisasialiitto Unioni haluaa laittomaksi, mutta myyntiä ei saisi kieltää, sillä se vain huonontaisi naiskaupan uhrien asemaa. Poliisille on taattava riittävät edellytykset puuttua naiskauppaan ja prostituutioon."

http://www.jippii.fi/uutiset/kotimaa/?aid=89239

Tässä taas ajetaan julkisilla verovaroilla naisille erilaisia ohjelmia, mutta miehille ei haluta valtiovallan avulla luoda vastaavia verkostoja ja tukijärjestelmiä.

Tässä näkyy jälleen kerran voimakas sukupuolidarwinismi. Tämän lisäksi nämä järjestöt vaativat kiintiöitä yliopistojen virkoihin, jotta kuvitteellinen lasikatto- käsite saadaan purettua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu