Ristillä. Olen katsellut Koptik Kristittyjen Ikoneja, Joissa Pontius Pilatus ja hänen vaimonsa ovat pyhimyksinä. Tarina juontaa siihen, että Pilatus oli ruoskituttanut Juudaksen, niin pahasti, ettei edes jeesuksen
äiti pystynyt tunnistamaan poikaansa Jeesusta
Juudaksesta. Näin ollen onkin Juudas Iskariot
kuollut koko kansan syntien tähden? Pilatus oli
pelastanut Jeesuksen Julmalta kuolemalta. Hän Pilatus oli Teloituttanut Juudaksen halpamaisen
kavaltamisen tähden. Jeesus oli avioitunut Maria
Magdaleenan kanssa ja hän oli jättänyt jälkeensä kaksi lasta? Kuinkahan paljon tätä pyhää taikuutta onkaan tähän tarinaan oikein lisätty? Miksi Evankeliumit kirjoitettiin vasta 40- 45 vuotta oletetun kuoleman jälkeen? Mielestäni näin pitkän ajan jälkeen monet tosiasiat saavat liian paljon tarunomaisia mielikuvitus muunnoksia. Nämä Evankeliumit ovat paremminkin Legendoja kuin täysiä tosia? Varmasti näihin tarinoihin on päässyt mielikuvitus tarinoita
päässyt tulemaan mukaan. Kenen muisti on enää varma 45 vuoden jälkeen. Vieläpä kuulopuheiden mukaan kirjoitettuja? Kysyisin vain missä on raja totuuden ja yliammutun mielikuvituksen välillä. Juuri ristiriitaiset kirjoitukset tekevät koko pelastus tarinan hieman epäuskottavaan valoon? Minä epäilevä Tuomas. otan koko tarinan kaunokirjallisena teoksena.
Koko tarinassa on liian paljon ristiriitaisuuksia. Eihän Lapsen usko ole jokaisen hallussa? Näet tähän tarvitaan todellista lapsen uskoa? Juuri ristiriitojen
takia te voitte väitellä elämänne viimeiseen hengen vetoon asti: Sanoo Epäilevä Tuomas!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihan hyvän tarinan kerroit. Miksi ihmisen ylipäätään pitäisi uskoa, että Raamattu on tosikertomus. Meidän ikioma Kalevala on ihan yhtä totta kuin Raamattu. Löytyyhän Kalevalasta myös neitseellinen syntymä, vaikka joku täällä väitti, että Jeesus on ainoastaan neitseellisesti syntynyt. Tämä vaan todistaa, että on syntynyt lapsia, joiden isästä ei ole varmuutta. Minusta on ihan sama, kuka on joskus ristiinnaulittu. Täälläkin olen lukenut, että jonkun veri pelastaisi jotain. Se jo kuulostaa niin älyttömältä, että siinä ei voi olla mitään järkeä. Raamattu on alusta alkaen aivan satua, koska tiedämme tieteellisesti tutkittuja tosiasioita. Minä kuulun siihen joukkoon, joka ei usko sellaiseen, minkä olemassa oloa ei voida mitenkään todistaa. Säälittää uskon varjolla hyväksikäytettävät ihmiset.
Jopa Wikipediassa on todenperäinen kuvaus Juudas Iskariotista, eikä moista hölynpölyä, joka on luokkaa Da Vinci -koodi.
Wikipedia:
"Juudas Iskariot oli yksi Jeesuksen kahdestatoista opetuslapsesta. Lopulta hän kavalsi Jeesuksen. Evankeliumeissa häntä ei esitetä juuri muuna kuin kavaltajana — Jeesus tiesi hänen tekonsa ennalta, ja evankeliumien kirjoittajat viittaavat häneen aina lisämääreellä "se joka hänet kavalsi". Johanneksen evankeliumin mukaan Juudas oli opetuslasten rahakukkaron haltija, ja Saatana meni häneen ennen kavaltamista.
Juudas sai kavalluksesta palkkioksi kolmekymmentä hopearahaa. Hän kuitenkin katui tekoaan kuultuaan, että Jeesus oli tuomittu kuolemaan. Apostolien teoissa Juudas "suistui alas ja pakahtui keskeltä, niin että kaikki hänen sisälmyksensä valuivat ulos" (Ap.t. 1:18) ja Matteuksen evankeliumissa "hän viskasi hopearahat temppeliin, lähti sieltä, meni pois ja hirttäytyi" (Matt. 27:5).
Juudaksen evankeliumista tehtyjen tulkintojen mukaan Juudas ei olisikaan kavaltanut Jeesusta, vaan luovutti hänet Jeesuksen pyynnöstä. Hepreankielen sana joka tarkoittaa kavaltamista on käännettävissä myös luovuttaa. Kolmekymmentä hopearahaa, jotka Juudas sai, olivat yleinen palkkio rikollisen luovuttamisesta.lähde?
Juudasta on pidetty yleensä erittäin negatiivisena hahmona kristillisessä kulttuurissa, esimerkiksi Danten Jumalaisessa näytelmässä Juudas on sijoitettu helvetin alimpaan sektoriin heti saatanan viereen."
Eivätkö nämä tiedot perustu jossain määrin arveluihin ja pinttyneisiin mielipiteisiin.
Esimerkiksi tämä 30 tä Hopearahaa on hieman ristiriitainen käsite. Historioitsia Josefus keroo alkuperäisissä käsikirjoituksissa olleen vain kaksikymmentä Hopearahaa. Josefus mainitsee, että ehkä kyseessä on ollut inflaatio, koska alkuperäis summa on noin suurentunut.
Olen lukenut Wicpediasta lausunnon, että paremman tiedon ilmaantuessa voidaan oletettu tieto poistaa. Pystyykö kukaan virallisesti todistamaan Da Vinci coudin pätevyyttä. Jos tarina lie totta, niin lavastus on ollut hyvä!