Olen nyt kesästä asti katsellut vierestä hyvän ystäväni räpiköimistä "suhteessa" varattuun mieheen. Ystäväni älyssä ei ole mitään vikaa, joten mikä ihme saa hänet niin sokeaksi, ettei näe metsää puilta? Valitettavasti voin ulkopuolisin silmin sanoa ihan suoraan, että pariskuntaa heistä ei tule, vaikka ystäväni sanookin löytäneensä elämänsä rakkauden. Jostain syystä hänellä on tarve huijata itseänsä, sillä tämä "pari" ei ole koskaan puhunut suhteestaan vakavasti. Ystäväni kun ei nääs halua ahdistaa miestä ja olla liian takertuvainen. No, valitettavasti muut hänen tekonsa puhuvat takertuvuuden suuntaan: soittelee perään, tapaa miehen aina kun miehelle sopii, antaa miehen kävellä päältänsä. Kestää sitäkin, että mies pitää silloin tällöin kihlasormustaan heidän tavatessaan, käy lomilla kihlattunsa kanssa, lyö luuria korvaan kun on "tilanne päällä",jättää soittamatta. Lisäksi mies on niin vittumainen, että hetí kun ystävälläni on toinen mies kiikarissa, niin homma on pakko tulla sotkemaan. Ystäväni vaan jaksaa odottaa, ja on varma, että mies vielä lähtee kihlattunsa luota ja valitsee ystäväni.Juu, onhan näitä tapauksia, että varatut rakastuvat ja sitten eroavat tahoillaan. Mutta luulisi, että jos tässä olisi miehenkin puolelta kyse elämän rakkaudesta, tekisi hän ratkaisun hieman nopeammin. Tässä on pian "hengattu" kokonainen vuosi. Ja miestä ei pidä ykkösensä luona avioliitto, yhteinen omaisuus tai lapset. Mies on kihloissa ja suhde on muutaman vuoden ikäinen. Ei siis luulisi olosuhteiden estävän lähtöä, jos niinkseen tulisi?
Olen sitä mieltä, että todellisuudessa äijä on kolmenkympinkriisistä kärsivä pelkuri, joka mieluusti syö ja säästää kakkunsa.. Puhuu ensin, että tilanteeseen on tultava ratkaisu, ja ystäväni jää tätä miehen ratkaisua miestä hätäilemättä odottelemaan. Kunnes usean kuukauden jälkeen käy keskustelussa ilmi, että mies onkin vaan "antanut mennä omalla painollaan" ja "asiaa sen kummemmin pohtimatta" koko talven.
Tällaista sikaa kun pääsisi ilman edesvastuuta vetäisemään kuonoon, niin aijai!! Ystäväni on kappaleina, enkä usko virallisen ykkösenkään hyvin voivan. Toivottavasti paha saa palkkansa jossain vaiheessa.
Tämä asia ei todellakaan minulle kuulu, mutta miten hemmetissä saisin avattua ystäväni silmät?
Olen sitä mieltä, että todellisuudessa äijä on kolmenkympinkriisistä kärsivä pelkuri, joka mieluusti syö ja säästää kakkunsa.. Puhuu ensin, että tilanteeseen on tultava ratkaisu, ja ystäväni jää tätä miehen ratkaisua miestä hätäilemättä odottelemaan. Kunnes usean kuukauden jälkeen käy keskustelussa ilmi, että mies onkin vaan "antanut mennä omalla painollaan" ja "asiaa sen kummemmin pohtimatta" koko talven.
Tällaista sikaa kun pääsisi ilman edesvastuuta vetäisemään kuonoon, niin aijai!! Ystäväni on kappaleina, enkä usko virallisen ykkösenkään hyvin voivan. Toivottavasti paha saa palkkansa jossain vaiheessa.
Tämä asia ei todellakaan minulle kuulu, mutta miten hemmetissä saisin avattua ystäväni silmät?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vituttaa itseäkin jo siitä näkökulmasta, että nykyään ystäväni ja minun suhteestamme on tullut "hoitosuhde". Keskustelemma vain ja ainoastaan tästä tilanteesta ja tästä miehestä. Ystävästäni on tullut itsekäs valittaja, joka kokee, ettei hänellä ole päätäntävaltaa omassa elämässään. Tämä ongelma on paisunut suunnattomaksi, eikä sen rinnalla kenelläkään muulla saa olla ongelmia. Arvatkaa ketuttaako, kun on omiakin suhdehuolia, sairas äiti vielä päälle, ja koskaan ei saa kuuntelijaa omille huolilleen. En ymmärrä, miksei tee sitten asialle jotain, kun pystyy kuitenkin elämänsä suuntaan itse vaikuttamaan.
ystäväsi pitää itse elää tämä tilanteensa loppuun, kuten haluaa. Älä puutu siihen. Kuuntelijana voit toki olla, mutta mikäli et jaksa sitäkään, ota häneen pientä etäisyyttä.
Olen ollut samanlaisessa tilanteessa monta kertaa, koska itse olen huonon tuurin takia välttynyt seurustelusuhteilta lähes kokonaan: aikaa on siis ollut kuunnella, ja kuunnellut olen varmasti satoja tunteja.
Ystäväsi ei lopeta terapiaistuntojanne ennen suhteen loppumista. Ehkäpä hän saa tuon miehen itselleen, todennäköisesti ei. Kun suhde loppuu, aletaan märehtiä ollutta ja mennyttä. Jos kaverisi löytää uuden miehen, voi pahimmillaan käydä niin, että entistä märehditään ja nykyistä vertaillaan entiseen. Ei ulospääsyä, jollei harvinaisia ihmeitä tapahdu.
Pahoista pahoin kokemukseni on se, että kun makasin viikon sairaalassa, yksi ukkomiestä havitteleva tuttu istui joka ikisen päivän pisimmän vierailutunnin sänkyni vieressä jankkaamassa samaa asiaa. Kun pystyin istumaan, hän talutti minut käytävään istumaan ja kuuntelemaan, koska ei halunnut muiden kuulevan jaarittelujaan.
Olen ratkaissut asian vuosien opettelun jälkeen sillä tavalla, että ensimmäisten terapiaistuntojen jälkeen joko viilennän suhdetta monta astetta tai häivyn kokonaan. En enää ota sitä riskiä, että jos vastaan puhelimeen, saan istua kuuntelemassa 2-3 tuntia, ja jos en vastaa, puhelin soi kolmisenkymmentä kertaa samana päivänä.
Suoraan sanoen ei rasittavimimpia ystävättäriä voi itselleen löytää kuin ukkomiehen vonkaajat.
Pahimmassa tapauksessa olin kuuntelijan asemasta joutua alibiksi yhdelle mokomalle.Se riitti sitä lajia.
Nykyään jos huomaan että joku hakeutuu seuraani kaverina ja alkaa lässyttää suuresta rakkaudestaan ukkomieheen niin heti kättelyssä olen sanonut kylmän viileesti: ole hyvä ja poistu, tuota paskaa olen kuullut riittämiin ja aivan liikaa yhdelle elämälle.
Ja järkeviä ystävättäriä on piisannut , sekä todellista luottamusta ja hauskaa, molemminpuolin tukevaa ystävyyttä, näistä ihmisistä joilla on elämä, pääkoppa ja omat parisuhdeasiat ok.
Elämä on niin lyhyt että kannattaa katsoa missä seurassa sen viettää.
Toimi niin, että ukkomiehen vaimo saa tietää asiat. Eiköhän ne hommat hoidu sitten... Ainakin kuulet ystävättäreltäsi uusia asioita, ehkä jopa sellaista, että millainen paska se ukko olikaan. Ukkomieshän joutuu valinnan eteen. Se on kuule taivaan tosi, että nämä naiset, jotka ukkomiehen mukaan lyöttäytyvät ovat tosi syvältä kaikkine luuloineen, kunnes heille toisin todistetaan ja jää se kuuluisa luu käteen jonkun muun mukavan sijasta.
Olin kanssa yhdessä elämänvaiheessa työpaikassa jossa oli oikein rinki tällasia ukkomiehen vonkaajia.
Kun niitä juttuja kuunteli ja sitä riutumista niitten perään
(sitä se pääasiassa oli vaikka hampaat irvessä vakuutettiin että "tää on kyl oma valinta", "mä en haluu painostaa", "mut se sano mä en sit lupaa sulle mitään vielä, blablaablaa)
ja älytöntä hurmoksellista hehkutusta
(kyllä oli taas niin ihanaa kun se pääs käymään, me ollaan sielunkumppanit) tai autuaan tietämättömän vaimon haukkumista
(miks sen akka ei tajuu päästää ressukasta irti?)
niin se vaikutti itseenkin sillätavoin että alkoi ajatteleen miehistä tosi pahasti ja ajatteli ettei kunnollisia aviomiehiä olekaan ja että kaikki pettää jos vain voi.
Onneksi myöhemmin työpaikka vaihtui ja seura parani. Ja ymmärsin että tuollaiset ihmiset ovat ainoastaan rasittavia (kurjuus rakastaa seuraa, siksi ne tarvii kaltaisiaan ja yleisön) ja pikkasen lapsellisen nenästävedettäviä.