Vaikeita elamankohtaloita

Minulla menneina vuosikymmenina oli Suomessa hyvia tyopaikkoja. Kun kauan sitten olin tullut eraalle paikkakunnalle, jossa ei ollut mitaan rauhanyhdistyksen omaa seurapaikkaa, en siella ainakaan kuukauteen mennyt seuroihin. Paikkakunnalle oli kuitenkin levinnyt juttua, etta olisin uskovainen. Uskovainen kanttori puolestaan aktiivisesti levitti ymparilleen juttua, etta mina varmuudella en ole minkaan sortin uskovainen.

Siella sittemminkin oli tapana, etta jos oli useampana viikkona jai seurat valiin niin heti tuli joku sanomaan, etta hirvean vahanpa sina Jumalan lasten yhteydessa viihdyt.

Tuommoista tapaa on monillakin seuduilla. Tosin kait ne vahitellen kyllastyvat, jos joku on niin kovapainen, ettei heti opi. Minakin olin ollut jo puoli vuotta 'Siperiassa' kun joku sieltapain missa ennen olin asunut hoksasi soittaa, etta miksei seurat maistu. Usein ne 'seuroistamuistuttajat' ovat melko allottavia ja omahyvaisia tyyppeja, semmoisia omavanhurskauteen taipuvaisia; taman verran minun nyt taytyy morkata muutamia veljia ja sisaria, koska enin osahan ei kuulu tuohon muistuttajien sukukuntaan.

Jos joku on harvoin seuroissa ja sitten ilmestyy seuroihin niin siita kait sopisi iloita, etta nyt se tuli! Tarjota sille kahvit ja muutenkin positiivisesti mielistella sita, etta tulisi toisenkin kerran.

Sointula kirjoitti:

Minulla menneina vuosikymmenina oli Suomessa hyvia tyopaikkoja. Kun kauan sitten olin tullut eraalle paikkakunnalle, jossa ei ollut mitaan rauhanyhdistyksen omaa seurapaikkaa, en siella ainakaan kuukauteen mennyt seuroihin. Paikkakunnalle oli kuitenkin levinnyt juttua, etta olisin uskovainen. Uskovainen kanttori puolestaan aktiivisesti levitti ymparilleen juttua, etta mina varmuudella en ole minkaan sortin uskovainen.

Siella sittemminkin oli tapana, etta jos oli useampana viikkona jai seurat valiin niin heti tuli joku sanomaan, etta hirvean vahanpa sina Jumalan lasten yhteydessa viihdyt.

Tuommoista tapaa on monillakin seuduilla. Tosin kait ne vahitellen kyllastyvat, jos joku on niin kovapainen, ettei heti opi. Minakin olin ollut jo puoli vuotta 'Siperiassa' kun joku sieltapain missa ennen olin asunut hoksasi soittaa, etta miksei seurat maistu. Usein ne 'seuroistamuistuttajat' ovat melko allottavia ja omahyvaisia tyyppeja, semmoisia omavanhurskauteen taipuvaisia; taman verran minun nyt taytyy morkata muutamia veljia ja sisaria, koska enin osahan ei kuulu tuohon muistuttajien sukukuntaan.

Jos joku on harvoin seuroissa ja sitten ilmestyy seuroihin niin siita kait sopisi iloita, etta nyt se tuli! Tarjota sille kahvit ja muutenkin positiivisesti mielistella sita, etta tulisi toisenkin kerran.

Lue lisää

olet Savonmaalta kotoisin?

Minä olen Varkaudesta, joten saatamme olla heimosisaruksia, etnisessä mielessä.

Leena Huovinen kirjoitti:

olet Savonmaalta kotoisin?

Minä olen Varkaudesta, joten saatamme olla heimosisaruksia, etnisessä mielessä.

Suoranaisesti en ole Savonmaalta kotoisin, mutta on mahdollista, etta esi-isat joskus olisivat harhailleet Savon puolessakin.

Minulla ei enaa ole oikein kaymapaikkaa synnyinseudullani, joten en ole pahemmin saastuttanut ymparistoa kaymalla siella ja olosuhteiden pakosta olen yrittanyt unohtaakin noiset ankeat seudut (vitsi). Toisinaan olen poikennut vanhempieni haudalla, mutta en mina sinne juuri kukkia vie, vaan myonteisyydella ja rakkaudella muistelen vanhempiani ja heidan elamaansa, joka uskossa paattyi. Samalla poikkean myos isovanhempieni haudalla. Kavisin myos viela edellisenkin polven haudoilla, mutta niita ei enaa ole. Nain vahainen se on ihminen; unohtuu alle sadassa vuodessa, vaikka viisaudellaan tutkiikin kaikkeuden syntya, joka tapahtui jo hieman aikaisemmin.

Sointula kirjoitti:

Suoranaisesti en ole Savonmaalta kotoisin, mutta on mahdollista, etta esi-isat joskus olisivat harhailleet Savon puolessakin.

Minulla ei enaa ole oikein kaymapaikkaa synnyinseudullani, joten en ole pahemmin saastuttanut ymparistoa kaymalla siella ja olosuhteiden pakosta olen yrittanyt unohtaakin noiset ankeat seudut (vitsi). Toisinaan olen poikennut vanhempieni haudalla, mutta en mina sinne juuri kukkia vie, vaan myonteisyydella ja rakkaudella muistelen vanhempiani ja heidan elamaansa, joka uskossa paattyi. Samalla poikkean myos isovanhempieni haudalla. Kavisin myos viela edellisenkin polven haudoilla, mutta niita ei enaa ole. Nain vahainen se on ihminen; unohtuu alle sadassa vuodessa, vaikka viisaudellaan tutkiikin kaikkeuden syntya, joka tapahtui jo hieman aikaisemmin.

Lue lisää

RY:n arkistosta ei löydy erottamispäätöstä, jonka minä kuitenkin olen postitse saanut.

Harhoja piisaa!

Sointula kirjoitti:

Suoranaisesti en ole Savonmaalta kotoisin, mutta on mahdollista, etta esi-isat joskus olisivat harhailleet Savon puolessakin.

Minulla ei enaa ole oikein kaymapaikkaa synnyinseudullani, joten en ole pahemmin saastuttanut ymparistoa kaymalla siella ja olosuhteiden pakosta olen yrittanyt unohtaakin noiset ankeat seudut (vitsi). Toisinaan olen poikennut vanhempieni haudalla, mutta en mina sinne juuri kukkia vie, vaan myonteisyydella ja rakkaudella muistelen vanhempiani ja heidan elamaansa, joka uskossa paattyi. Samalla poikkean myos isovanhempieni haudalla. Kavisin myos viela edellisenkin polven haudoilla, mutta niita ei enaa ole. Nain vahainen se on ihminen; unohtuu alle sadassa vuodessa, vaikka viisaudellaan tutkiikin kaikkeuden syntya, joka tapahtui jo hieman aikaisemmin.

Lue lisää

jotenka ehka ei ole paikallaan taysin kiistaakaan, ettenko olisi savolainen. Ainakin vanhempieni puheenparresta paikoin kuulsi savolaisuus. Laajan Savonmaan eri puolilla ilokseni olen havainnut, etta nuoretkin ihmiset puuvat puhdasta savoo. Sitten kun mennaan pitajan rajan yli niin yhtakkia ei enaa kuulekaan sellaista puhetta - tasta tiedan, etten enaa ole Savos.

Leena Huovinen kirjoitti:

RY:n arkistosta ei löydy erottamispäätöstä, jonka minä kuitenkin olen postitse saanut.

Harhoja piisaa!

vastaisesti onkaan tehty päätöksiä ja postitettu lappusia ja lippusia? ei kestä rekisteröity yhdistys tai yhdistysten yhdistys srk päivänvaloa, onneksi mukana päätöksissä on ollut katumapäälle tulleita luopioitakin. mutta lausunto toista vastaan on hankala oikeutta käydä, ja aina väärän valan tehneitä tai muistamattomia riittää. se on sitä solidaarisuutta vai rohkenenko sanoa srk-laisuutta perimmillään ja pahimmillaan? yksilöt eivät ole mitään vallan rattaissa

Leena Huovinen kirjoitti:

RY:n arkistosta ei löydy erottamispäätöstä, jonka minä kuitenkin olen postitse saanut.

Harhoja piisaa!

Joskus jossakin olen selaillut rauhanyhdistyksen arkistoja. Poytakirjasta saattaa loytya merkinta, etta A erotetaan rauhanyhdistyksen jasenyydesta, koska han on kieltanyt uskonsa.

En voi aivan kiistaa sitakaan, ettenko olisi joskus ollut hoitokokouksessa poytakirjanpitajana. Tama onkin varsin luonnollista, koska mm. olin kirjoitustaitoinen. Vakersin siis niita poytakirjoja. Olin jo siihen aikaan niin 'vitsikas' etten kirjoittanut poytakirjaan kenenkaan nimea. Itse tapahtuman kulun ja keskustelun yksityiskohtia kirjoitin kiivaastikin. Sitten lopuksi muistin aina latkaista, etta 'vikaan joutuneita siunattiin evankeliumilla'.

Mutta jos olisi jossakin sattunut niin, etta poytakirjanpitajana oli vahemman 'vitsikas' henkilo, ymmarran hyvin, etta poytakirjat on jo ajat sitten havitetty. Niinpa erottamispaatokset ovat itsestaan mitattomia.

Rauhanyhdistyksen jasenyydesta voidaan toki erottaa. Jumalan valtakunnassa sailytaan niin kauan kuin meilla on sydamen usko; taman asianhan tietaa viime kadessa ja varmuudella ainakin Jumala.

Toisessa paikassa eras uskovainen henkilo sanoi, etta eihan meidan pitaisi enaa lisata kuormaa niiden harteille, jotka 'yksittaisten ylilyontien aikakautena' erotettiin.

Tuo on uusi, juuri keksimani nimitys hoitokousvuosille.

Sointula kirjoitti:

Minulla menneina vuosikymmenina oli Suomessa hyvia tyopaikkoja. Kun kauan sitten olin tullut eraalle paikkakunnalle, jossa ei ollut mitaan rauhanyhdistyksen omaa seurapaikkaa, en siella ainakaan kuukauteen mennyt seuroihin. Paikkakunnalle oli kuitenkin levinnyt juttua, etta olisin uskovainen. Uskovainen kanttori puolestaan aktiivisesti levitti ymparilleen juttua, etta mina varmuudella en ole minkaan sortin uskovainen.

Siella sittemminkin oli tapana, etta jos oli useampana viikkona jai seurat valiin niin heti tuli joku sanomaan, etta hirvean vahanpa sina Jumalan lasten yhteydessa viihdyt.

Tuommoista tapaa on monillakin seuduilla. Tosin kait ne vahitellen kyllastyvat, jos joku on niin kovapainen, ettei heti opi. Minakin olin ollut jo puoli vuotta 'Siperiassa' kun joku sieltapain missa ennen olin asunut hoksasi soittaa, etta miksei seurat maistu. Usein ne 'seuroistamuistuttajat' ovat melko allottavia ja omahyvaisia tyyppeja, semmoisia omavanhurskauteen taipuvaisia; taman verran minun nyt taytyy morkata muutamia veljia ja sisaria, koska enin osahan ei kuulu tuohon muistuttajien sukukuntaan.

Jos joku on harvoin seuroissa ja sitten ilmestyy seuroihin niin siita kait sopisi iloita, etta nyt se tuli! Tarjota sille kahvit ja muutenkin positiivisesti mielistella sita, etta tulisi toisenkin kerran.

Lue lisää

hieno ilmaisu toisten seuroissa käymisen kyttääjälle.

Tiedän eräästä tännekin kirjoitetusta tosi tapauksesta, jossa todella irstas juoruämmä järjestäessään uhrilleen hoitoja ja aina vaan hoitoja väitti, että oltiin huolissaan, kun seurapenkki oli tyhjä. Juoruämmä oli kuitenkin sopivasti unohtanut, että hänen ensimmäinen järjestämänsä "hoitotilanne" järjestettiin kerhohuoneessa, johon uhri haettiin seurapenkistä. Dementia on ihan nuoremmillakin todettu sairaus, johon voi vedota aina sopivan tilanteen tullen. Valehteleva "hoituri" = valehteleva harakka. Mikä on sitten syytä ja mikä seurausta sitä sopii miettiä, vaikka todellinen syy olikin peltilehmän kuolema.

Sointula kirjoitti:

jotenka ehka ei ole paikallaan taysin kiistaakaan, ettenko olisi savolainen. Ainakin vanhempieni puheenparresta paikoin kuulsi savolaisuus. Laajan Savonmaan eri puolilla ilokseni olen havainnut, etta nuoretkin ihmiset puuvat puhdasta savoo. Sitten kun mennaan pitajan rajan yli niin yhtakkia ei enaa kuulekaan sellaista puhetta - tasta tiedan, etten enaa ole Savos.

Lue lisää

sitä ollaan?

sieltä Taivalkoskeltako kirjoitti:

sitä ollaan?

on palstoilla niin paljon puhuttu, olen paattanyt, etta joskus viela kayn siella. Ongelmana vain on, etta sita on vaikea loytaa. Taitaa olla pieni paikka, koska sita ei ole karttoihinkaan merkitty? Parempi niin - jos koko paikka onkin kenties vain palstalegendaa, sitahan voidaan rakennella taalla mieleiseksemme.

Sointula kirjoitti:

Suoranaisesti en ole Savonmaalta kotoisin, mutta on mahdollista, etta esi-isat joskus olisivat harhailleet Savon puolessakin.

Minulla ei enaa ole oikein kaymapaikkaa synnyinseudullani, joten en ole pahemmin saastuttanut ymparistoa kaymalla siella ja olosuhteiden pakosta olen yrittanyt unohtaakin noiset ankeat seudut (vitsi). Toisinaan olen poikennut vanhempieni haudalla, mutta en mina sinne juuri kukkia vie, vaan myonteisyydella ja rakkaudella muistelen vanhempiani ja heidan elamaansa, joka uskossa paattyi. Samalla poikkean myos isovanhempieni haudalla. Kavisin myos viela edellisenkin polven haudoilla, mutta niita ei enaa ole. Nain vahainen se on ihminen; unohtuu alle sadassa vuodessa, vaikka viisaudellaan tutkiikin kaikkeuden syntya, joka tapahtui jo hieman aikaisemmin.

Lue lisää

vitsi?

Siperiakin kirjoitti:

vitsi?

Sointula asuu Australiassa.

Tosiasiassa kirjoitti:

Sointula asuu Australiassa.

vitsiä vain?

harhaa, kirjoitti:

vitsiä vain?

Kuviakin otettiin ja on vain ajan kysymys, milloin seuroistamme kerrotaan Paivamiehessa tai Siionin Lahetyslehdessa. Varoin kylla, etta Sointulan loortimainen naama ei paasisi yhteenkaan lehtikuvaan.

Mita sitten tulee Siperiaan, niin palstalaisethan sen ovat yksissa tuumin keksineet, etta olen presidentti Putinin vavy ja minut on huumorini takia karkotettu Siperiaan.

Rupisammakko kirjoitti:

hieno ilmaisu toisten seuroissa käymisen kyttääjälle.

Tiedän eräästä tännekin kirjoitetusta tosi tapauksesta, jossa todella irstas juoruämmä järjestäessään uhrilleen hoitoja ja aina vaan hoitoja väitti, että oltiin huolissaan, kun seurapenkki oli tyhjä. Juoruämmä oli kuitenkin sopivasti unohtanut, että hänen ensimmäinen järjestämänsä "hoitotilanne" järjestettiin kerhohuoneessa, johon uhri haettiin seurapenkistä. Dementia on ihan nuoremmillakin todettu sairaus, johon voi vedota aina sopivan tilanteen tullen. Valehteleva "hoituri" = valehteleva harakka. Mikä on sitten syytä ja mikä seurausta sitä sopii miettiä, vaikka todellinen syy olikin peltilehmän kuolema.

Lue lisää

loppuun saakka.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000023174279

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000023581767

Sointula kirjoitti:

on palstoilla niin paljon puhuttu, olen paattanyt, etta joskus viela kayn siella. Ongelmana vain on, etta sita on vaikea loytaa. Taitaa olla pieni paikka, koska sita ei ole karttoihinkaan merkitty? Parempi niin - jos koko paikka onkin kenties vain palstalegendaa, sitahan voidaan rakennella taalla mieleiseksemme.

Lue lisää

SEURAMATKA

On sunnuntai. Maanantaiksi ja tiistaiksi on koulusta annettu lomaa perunankaivua varten. Perunankaivuloma menisi tietenkin hukkaan, jos sataisi vettä. Mutta eihän sitä koulussa lauantaina mitenkään voitu tietää, millainen seuraavan viikonalun sää olisi. Toki vesisade olisi monienkin koululaisten mieleen, kun ei tarvitsisikaan kyykkiä perunamaalla.

Joka tapauksessa – oli ilma mikä tahansa – Aukun ei tarvitse lähteä aamulla kouluun. Saa ainakin nukkua tarpeeksi. Muina maanantaiaamuina saa nousta silmät sirrillään kesken unien, ja hyvin aikaisin, että ehtisi kävellä pitkän koulumatkan. Mutta tänä sunnuntaina voisi lähteä vaikka kyläilemään. Joku keksii:
Tänäänhän on Halkolassa seurat, meinasi ihan unohtua. Mehän voidaan lähteä seuroihin, kun kerran aamulla ei tarvitse nousta aikaisin ylös, eikä lähteä kouluun.
Mitä jos äiti kävisi kysymässä naapurin Lyytiltä, kävisikö hän lypsämässä illalla meidän lehmät, niin saataisiin olla seuroissa koko päivän?
Äiti lähtee naapuriin. Auku odottaa innoissaan. Näillä kyläkulmilla seuroja on sentään aika harvoin, eikä hän ole seuroihin vielä monestikaan päässyt. Kun äiti tulee takaisin, hän on heti kyselemässä:
-Mitä se Lyyti sanoi?
-Sanoi, että kyllä se passaa. Sanoi, että joskus sitä voi tarvita itsekin naapurin apua. Naapurinapu on hyvä asia, vuorotellen tarvitaan ja tarjotaan apua toisille, aivan sen mukaan miten tarve on. Tehdäänhän täällä väliin töitä monta päivääkin perätysten väkivelekasilla, kuten muistatte siitä talvellisesta rankojen sirkkelöinnistä. Siinä tulee molemmille hyvä mieli, kun saa tehtyä sellaiset työt ajallaan, missä tarvitaan vaikkapa useampia työntekijöitä yhtä aikaa. Lehmien lypsämisessä ei kylläkään tarvita yhtä aikaa kahta lypsäjää, mutta joskus se sattuu lypsyaika, kun olisi tärkeää asiaa muualle. Kirkollakin jos joutuu käymään, niin sitten se on kiire navattaan lypsämään lehmiä, kun tulee kirkolta. Ei se lypsäminen sentään aivan yöhön saisi jäädä. Eipä nuo pojatkaan ole opetelleet lypsämistä, eikä isältäkään se lypsäminen käytä, joten naapurin apuun on turvattava.
Äiti touhuilee seuramatkaa, ja puhuu samalla lapsille.
-Olipa se mukavaa, että Lyyti lupasi käydä lypsämässä meidänkin lehmät illalla. Saadaan lähteä seuroihin, eikä tarvitse illallakaan kiirehtiä kotiin. Usein sitä joutuu lähtemään päiväseurojen jälkeen pois, kun ei ole lehmänlypsäjää. Lahja se tietenkin voisi muut lypsää, mutta Helunaa se ei uskalla kun se on niin arvaamaton. Voi potkaista milloin sattuu. Sille olisi pitänyt panna nimeksi Hulina, olisi ollut omiaan ainakin.
-Tänään ei ole kyllä mikään hyvä kävelyilma. Vettä sataa tihuuttaa, mutta ei tuonvertainen sade kyllä seurahaluja estä. Silloin harvoin kun pääsee seuroihin, ei ilma saa olla esteenä. Tietenkin jos sataisi aivan kaatamalla, niin sitten. Onhan siinä kastumisessa näin viileillä syysilmoilla se vaara, että saa jonkun taudin, jos vaikka pääsee pahasti vilustumaan.

-Ketä muita ei haittaa pieni vesisade? Ei kai äidin tarvitse lähteä yksin kävelemään? Lähteekö ketään mukaan? Alkakaahan katsella pyhävaatteita, ne, jotka aikoo äidin mukaan ehtiä!
Auku ilmoittautuu.
-Minä taidan lähteä. Kyllä minä jaksan Halkolaan asti kävellä, olenhan jo kulkenut koulussakin. Ei Halkolaan ole kuin pari kilometriä pitemmästi kuin Kylmälään. Ja kun ei maanantaiaamuna tarvitse lähteä kouluunkaan.
Postinkantaja sitä viestiä oli viikolla tuonut. Sanonut, että Halkolassa on pyhänä seurat, puolilta päivin alkavat.
Postimies kuljetti postia kaksi kertaa viikossa. Suuri postireppu oli jo melkein tyhjä, kun postimies kierroksellaan ehti Aukun kotivaaralle joskus iltapäivällä. Aamulla Metsäkylästä lähtiessä reppu oli ollut aivan täysi, onhan postia sentään melkoisen moneen taloon lähes kolmenkymmenen kilometrin postikierroksella. Siinä postimiehellä kunto kasvaa, kun sellaisen lenkin repun kanssa kävelee kaksi kertaa viikossa.
Paitsi varsinaista postia postimies kuljettaa monenlaisia viestejä talosta toiseen, nytkin tämän seuraviestin. Mitenpä niitä muuten voisi tietää kaikkia tärkeitä tapahtumia? Seuraviestiä kyllä lähdetään usein asiasta tehdenkin viemään toiseen taloon. Joskus on Välivaaran mummo kirjoittanut äidille postimiehen mukaan kirjelappusen, ja äiti on sitten lapun saatuaan hyvinkin salamyhkäinen Tämä salaperäisyys sitten paljastuu viimeistään seuraavan viikonlopun aikana, kun mummo ja pappa tulevat atimoimaan. Jos välivaaran mummolassa on seurat, sen äiti kyllä sanoo heti, kun vain on saanut tietää mummon sopineen seura-ajan.
Mummon velimiehistä kun sekä Heikki että Oskari ovat puhujia eli saarnamiehiä, kuten oli tapana sanoa. Jos Välivaarassa on seurat, silloin useinkin joku tai jotkut Aukun sisarusparvesta pääsevät mummolaan atimaan ihan yökuntiin. Ainakin silloin, jos ei ole koulua.
Nyt Halkolan seuroihin ei ole tarkoitus yökuntiin jäädä. Vanhempia ihmisiä saattaa kyllä jäädäkin, sellaisia, joilla ei ole seuraavana aamuna perunamaalle menoa. Äidin ja Aukun tarkoitus on tulla illalla seurojen jälkeen kotiin.

-Otetaanpa lyhty mukaan, että nähdään illalla sitten loppumatka kulkea.
Lyhdyn säiliö pannaan täyteen lamppuöljyä, ettei se pääse loppumaan matkalla.
-Joko sinulla on kaikki vaatteet päällä? Äitipä käärii vielä tukkansa takaa nutturalle. Takki odottaa jo valmiina. Kun vain muistaisi panna olkalaukkuun matalat kengät, ei sitä viitsi olla seurapirtissä kumisaappaassa. Ei nuo matalat kengät niin paljoa paina, etteikö niitä jaksa olkalaukussa kantaa.
-Keritäänköhän me ensimmäiselle puheelle?

-Kyllä me keritään. Lähdetään hyvissä ajoin, ennen kymmentä. Eikä viivytellä sillä tavoin kuin sinun ensimmäisenä koulupäivänäsi. Silloin sinä kyselit matkalla kaikkea mahdollista, katselit ja tutkit polun ympäristöä, eikä äiti oikein osannut tarpeeksi kiirehtiä. Kai sinä olet nyt jo vähän viisastunut.
Muista sitten, että kun mennään seuroihin, puheen aikana ei kysellä turhia. Seuroissa pitää istua hiljaa ja äidin vieressä.
-Tulevatkohan ne Välivaaran mummo ja pappa seuroihin?
-Kyllä ne varmasti tulevat, jos suinkin pääsevät. Niillä on puolta lyhempi matkakin kuin meillä, vain neljä-viisi kilometriä. Suunnilleen, kukaan ei ole näillä selkosilla niin tarkkaan mitannut etäisyyksiä. Joku pitkäkoipinen on vain kävellyt ja laskenut askelia. Tai katsonut kellosta matkoihin kulunutta aikaa. Siinä kaikki matkojen mittaukset.

Kymmenkunta kilometriä on sentään melkoinen matka seitsenvuotiaan pojan käveltäväksi, mutta parissa tunnissa sellainenkin matka hupenee. Kelloa ei ole kummallakaan. Mukana voitaisiin tietysti kuljettaa taskukelloa, mutta niitä on vain miehillä.

-Varmaan me on kävelty jo pari tuntia, kun Neulikko näkyy. Siitä ei ole enää Halkolaan pitkä matka. Tultahan se Halkovaara jo näkyykin. Kävellään vähän matkaa, kunnes Auku toteaa:
-Ketään ei näy pihalla.Mahdettiinko me myöhästyä kuitenkin?
-Tuskinpa vain. Ei ne seurat niin justiinsa ala.
Äiti ja Auku menevät sisälle porstuaan.
-Jumalan terve! Olipa mukava, että entisen kotitalon naapuristakin on lähdetty seuroihin. Vielä pikkupojan kanssa. Jumalan terve! Mikä se taas oli sinun nimesi, kun en sitä muista?
-Jumalan terve. Minun nimeni on Auku. Pappa on melkein samanniminen, Aukusti.

-Mukava se on, että olet päässyt äidin mukana seuroihin. Joko sinä olet koulussa?
-Olen minä jo vähän aloitellut koulunkäyntiä. Mutta huomenna ja sitä seuraavana päivänä on perunankaivuloma. Meinattiin äidin kanssa, että jopa sattui sopivasti loma-aika. Olisikohan se taivaan Isä järjestänyt niin, että minäkin pääsin seuroihin?
-Saattaa se olla niinkin. Tulkaahan nyt kuitenkin kahville. Seurat eivät ole vielä alkaneet. Osa on jo juonut kahvit, sitä mukaa kun ovat tulleet seuroihin. Onpa joku istunut täällä jo parikin tuntia. Mutta vielähän tuota tekin ehditte hyvin ennen kuin seurat pääsevät alkamaan.
Kahvit juodaan köökissä eli keittiössä.

-Lähdetäänpä pirttiin istumaan...
Auku näkee, että pirtti on täynnä ihmisiä, vaikka onkin iso pirtti. Sellaisiakin näkyy olevan, jotka Auku tietää epäuskoisiksi. Ja ovat pappa ja mummokin, miksihän ne istuvat toinen toisella puolen pirttiä? Auku aikoo mennä papan viereen istumaan.

-Mennään vain me mummon viereen naisten puolelle istumaan, äiti sanoo. - Käydäänpä nyt kuitenkin ensin tervehtimässä pappaa ja muitakin tuttuja miesten puolella. Lapset istuvat yleensä äidin vieressä, muuten on sellainen iänikuinen tapa, että naiset istuvat karsinan puolella, eli pirtin takaosassa uunin edessä, ja miehet pirtin toisella puolen, lähempänä ovensuuta.
Kohta puhujat tulevat peräkamarista ja seurat alkavat. Olehan nyt hiljaa, äläkä osoittele sormella, että tuo tai tuokin on lähtenyt seuroihin. Paljon tänne on kyläläisiä tullut, kaikki, jos vain suinkin ovat karjatöiltään päässeet. Ollaan nyt hiljaa, puhutaan sitten kotona lisää.

-Aloitetaan seurat. Olisiko kenelläkään katseltuna alkuvirttä?
-Veisataan vaikka virsi Kirkasta oi Kristus meille, ristinuhri Golgatan.

Voimakkaana kaikuu virsi seurapirtissä. Se kuuluu varmasti myös eteiseen, niille, jotka eivät olleet rohjenneet tulla pirttiin, vaan jäävät mieluiten sinne, vähän kauemmaksi, paikkaan josta pääsee halutessaan vaikka ulos muita häiritsemättä.
Puhuja meni istumaan pöydän taakse.

-Seurojen aluksi yhdymme alkurukoukseen ja kiitokseen. Rakas taivaallinen Isä! Me sinun köyhät armolapsesi olemme saaneet kokoontua kuuntelemaan Jumalan pyhää sanaa. Avaa Sinä rakas taivaallinen Isä se määräosa, mitä tälläkin hetkellä näet tarpeelliseksi jakaa meille itsessään köyhäksi tuntevien puhujaveljien kautta...
Auku suhisee äidille:
-Nyt meni toinenkin puhuja pöydän taakse! Ei kai ne yhtä aikaa voi puhua?

-Ei tietenkään, toinen veli lukee ensin tekstin ja toinen selittää luetun tekstin pohjalta, mitä Jumalan Pyhä Henki kirkastaa. Olehan nyt hiljaa, että kuullaan, mistä puhuja lukee tekstin.
Auku kuuntelee tarkasti, eikä malta olla sanomatta:
-Sehän luki tuhlaajapojan vertasuksen!
Puhe alkaa. Koko aikaa Auku ei jaksa seurata pitkää puhetta.
-...on Jumalan tahto, mitä Hän tälläkin hetkellä meille kaikille seuravieraille tahtoo antaa sielumme ravinnoksi...
Auku pyöriskelee ja yrittää aina välillä sanoa äidille jotakin. Äiti joutuu varoittelemaan:

-Kuunnellaan nyt, eikä välitetä vaikka joku seuravieraista saattaa nyökytellä päätään ja ääneen myöntää, että joo, joo, niin se on asian laita.
-...ja lopuksi, te itsenne köyhäksi tuntevat Jumalan armolapset: saatte jäädä armosta uskomaan kaikki synnit, puutteet ja virheet, jopa lankeamiset ja sielunvihollisen kiusaamisetkin anteeksi, Jeesuksen nimessä ja veressä! Tekin pienet lapset, uskokaa tekin kaikki tottelemattomuudet, mitä siellä kotona on tullut ja tuhmat sanatkin anteeksi , Jeesuksen nimessä ja veressä. Tästä samasta evankeliumista se lapsikin saa ruokaa ja kuolematon sielu virvoittuu.

Auku katselee, kun joku seuravieraista kesken kaiken nousee ylös ja pyytää siunausta. Puhuja saarnaa näille pyytelijöille kaikki synnit anteeksi. Sen jälkeen ainakin Tumperin Anni hyppää ylös, lyö käsiään yhteen ja alkaa ääneen kiittää Herraa Jeesusta. Auku katsoo äitiä kysyvästi.
-Jollakin sisarella tai veljellä ilo täyttää sydämen niin, Että tuollaista ääneen kiittämistä ei pysty pidättelemään. Se on iloa siitä, kun on saanut kuulla omalle kohdalleen, Että saa vieläkin uskoa kaikki synnit anteeksi. Olisi meillä muillakin kiitokseen aihetta, mutta meidän kielemme on kankea ja hidas kiittämään... Nyt puhe loppui ja lauletaan. Mitähän ne laulavat? Laula sinäkin, Auku, jos osaat.

-Lauletaan Nyt kiitosvirren mää riemuin laulan.
Kun laulu loppuu, joku ehdottaa että laulettaisiin vielä Ovat syntini anteeksi suuret, koko velkani maksettu. Sitten joku kuuluttaa:
-Nyt seuraa kahviväliaika. Sen jälkeen on vielä toinen puhe...
-Melko pitkän puheenpa se pitikin, Auku tuumii.
Toinenkin saarna kestää runsaan tunnin, melkein yhtä pitkän kuin ensimmäinenkin. Aukusta jo tuntuu ettei toisen puheen loppupuolella enää jaksa istua paikallaan. Tuntuu hyvältä, kun kuitenkin jaksoi. Mitähän nyt seuraa?

-Pidetään ruokatauko. Seurat jatkuvat illalla klo 19.00. Ja kenenkään ei tarvitse lähteä kotiin syömään, keittiössä riittää talon puolesta purtavaa kaikille seuravieraille. Lihakeitto ei ole vielä ihan valmista, mutta odotellessa voidaan laulaa Siionin lauluja..
Auku kuuntelee toisten laulua, tapailee itsekin sanoja. Lauletaan ainakin On lepopaikka suloinen, Täält´ halajaa mun sieluni, iäiseen kotiini ja Kotoni on taivahassa sinne täältä halajan.

-Nehän rupesivat laulamaan urakalla. Meinataanko me laulaa kaikki Siionin laulut?
-Ei me kaikkia ehditä laulaa, äiti hymähtää. - Mutta muutamia, ennen kuin Elvi ja Vappu käskevät seuravieraita syömään. Eivätkä kaikki laula jokaista laulua, niin kuin näet. Seuravieraat puhuvat keskenään tiestä ja matkasta. Puhujavelikin näkyy siirtyvän seurapenkkiin keskustelemaan. Siirrytäänpä vaivihkaa vähän lähemmäksi niin kuullaan mitä ne puhuvat. Vaikka kyllä äiti arvaakin, että puhujaveli kehottaa tekemään epäuskosta parannuksen. No niin, kuunnellaan me nyt vain...
-Te olette lähtenyt seuroihin! Oletteko te uskomassa?
Aukukin tietää epäuskoiseksi miehen, jolle puhuja kysymyksensä esittää. - Kyllä minä omalla tavallani olen uskomassa. Ainakin minä sen uskon, että Jumala on luonut kaiken sen, mitä minä näen. Täytyy olla jokin korkeampi voima, joka tätä kaikkea yllä pitää.
- Te olette tainnut lukea paljonkin raamattua?
-Onhan sitä tullut luetuksi, ajan kuluksi, joskus pyhäpäivinä.
-Mihin johtopäätökseen te olette tullut Raamatun lukemisella?
-No en oikeastaan mihinkään. Mitenpä minä voisin sitä oikein ymmärtää, kun se on niin vaikeaa kieltä, ja kun ei kukaan ole selittämässä?
Siinäpä onkin puhujalle valmis teksti.

-Ei se ymmärtänyt Etiopian kuningattaren Kandaken voimallinen kamaripalvelijakaan lukemaansa Jesaja-profeettaa. Eihän se voinut ymmärtää, kun Pyhä-henki ei ollut avaamassa hänelle kirjoitettua profetian sanaa. Filippus joka oli saanut Pyhän Hengen lahjan, joutui selittämään kamaripalvelijalle, kenestä oli kyse siinä Raamatun kohdassa, mitä kamaripalvelija luki. Lopulta tämä kamaripalvelijakin uskoi Jeesuksen Kristuksen Jumalan pojaksi. Nöyrtyi ja otti siunauksen vastaan. Kyllä se on sillä tavalla, Että eivät puhujatkaan omia puhu. Ellei Pyhä-henki avaa luettua sanaa, niin hengetön on saarna... Näissä elämän tärkeimmissä asioissa meillä varmaan olisi paljonkin keskusteltavaa, vai mitä?
- Ei kai se mitään haittaa, vaikka keskustellaankin.
- On hyvä asia, että olette lähtenyt seuroihin. Usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta. Mutta ihminen ei tule autuaaksi pelkästään sillä, Että käy kuuntelemassa, vaikka Jumalan työ se on sekin jo, Että heränneellä omallatunnolla oleva ihminen lähtee kuuntelemaan Jumalan sanaa.
- Tosi se on, Että se tuhlaaja poika-vertaus ja se saarna sattui kyllä kohdalleen. Mistä se puhuja tiesi, että minä olen vähän samanlaiselle tielle sortunut?
- Siinäpä oli hyvä kysymys. Ei kai me puhuja-poloiset tiedetä, millaisia elämänvaiheita kuulijoilla on. Se on ollut Jumalan tahto tällä kertaa puhutella kuulijoita tuhlaajapojan tekstin kautta. Näissä seurapuheissa on yleensä niin, että Jumala antaa sanastaan sitä, mitä kuulijat juuri sillä hetkellä tarvitsevat. Veljen kautta saimme kuulla, kuinka tuhlaajapoika-vertauksessakin oli onnellinen loppu. Reissuillaan tuhlaajapoika kaipasi isän kotiin takaisin.
Oli eksynyt maailman syntielämään, missä ei saanutkaan sitä ruokaa, mitä oli isän kotona. Kaiken lisäksi hän oli luullut, että siellä maailmalla on hyvä olla. Jumala sai kuitenkin herättää hänen omantuntonsa. Tuhlaajapoika oli kuuliainen omantunnon äänelle ja hän muisti isänsä kodin. Mielessään hän päätteli, että kuolee reissussaan nälkään, kun taas isän palkollisillakin on siellä kotona paremmat oltavat mitä hänellä sikojen ja porttojen seassa.
Tuhlaajapoika sai parannuksen armon isän kotona. Vieraalla maalla häntä ei kukaan ollut pystynyt auttamaan. Tänäkin päivänä on aivan samoin. Ainoastaan Jumalan valtakunnasta saarnatun evankeliumin kautta saa tunnon hädässä oleva ihminen omalle sielulleen rauhan.
Onko tämä oppi teidän mielestänne oikea ja onko teidän uskonne samanlainen?
Kai se saattaa olla oikeatakin oppia. Minä olen kyllä ajatellut, että kun Raamattua ahkerasti lukee ja hyvin yrittää elää, niin kyllä sitä tulee autuaaksi. Olen sitäkin miettinyt, että kun niitä uskontoja on niin monia, niin varmaan niistä totisimmat pääsevät taivaaseen.

Toisekseen olen kyllä ajatellut, että teidän oppinne on se oikea. Raamatussakin puhutaan yhdestä lammashuoneesta ja yhdestä paimenesta.
- Mutta sekään tieto ei auta, että on samaa mieltä uskovaisten kanssa autuuden asioista,... tai että päättelee meidän olevan oikealla tavalla uskomassa. Autuaaksi tekevä usko on henkilökohtainen, että uskoo Jeesuksen sovittaneen juuri minun syntini. Ettekö tekin haluaisi tehdä parannuksen ja palata takaisin Jumalan lapseksi?
- Enpä oikein tiedä. Kyllähän se vähän pani ajattelemaan omaa kohtaloa puheen aikana . Sitä, mitä siellä edessäpäin on. Eikä tämä niin kaksista ole, synnin tiellä kulkeminen.
- Silloinhan kylvötyö ei ole mennyt hukkaan, Jumalan sana on herätellyt. Kuitenkin se on Jumala, joka antaa kasvun ajallansa. Me olemme vain kylvömiehiä, Jumala on kasvun antaja.
- Kyllähän minä uskon sen ja haluaisin näin uskoa ja tekisin parannuksenkin, mutta kun minä olen näin suuri syntinen ja huono ihminen. Ei kai se enää näin suurelle syntiselle Jumalan armo kuulu. Lisäksi minä epäilen, etten taida pysyä uskomassa, yhtä päivää pitempään.

- Mutta teillähän on kuitenkin halu tehdä parannus, vieläpä oikea käsityskin Jumalan armosta. Ei kukaan Jumalan lapsi usko kuin päivän kerrallaan ja senkin hetkittäin. Me kaikki Jumalan lapset olemme vain päivän lapsia. Jos minä saan saarnata teille kaikki epäuskon ja synnit ja nuokin epäilykset anteeksi, niin Jumalakin antaa ne anteeksi taivaassa?
Tietenkin se sielunvihollinen yrittää pitää kiinni omistaan, mutta senkin saatte uskoa anteeksi samalla kertaa. Sielunvihollinen se on sellainen, että se ei antaisi kenenkään tehdä parannusta ja uskoa syntejään anteeksi, vaan loppuun asti se yrittää estellä ja keksiä kaikenlaisia syitä, että heränneellä tunnolla oleva ihminen ei tekisi parannusta.
-No jospa minä kokeilen sielunvihollisen kiusallakin, pysynkö minä uskomassa. Jos nyt näin suuri syntinen enää saa synnit anteeksi ja kaiken sen syntielämän, mitä on tähän asti tullut eletyksi?
- Kaikki synnit annetaan anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa maahan vuotaneessa sovintoveressä! Mikään ei jää kanteeksi, vaan ne kaikki on pyyhkäisty kerralla pois. Niitä ei ripottelemalla anneta anteeksi, vaan kerralla ne saa uskoa kaikki visusti anteeksiannetuiksi.
- Näinhän minä haluaisin uskoa.
- Siunatkaa te seuravieraat toisetkin. Tuhlaajapoika on palannut takaisin Jumalan lapseksi ja tehnyt parannuksen. Näin Jumala lisää armolastensa määrää.
Koko ympärillä oleva seuraväen joukko siunasi: Jeesuksen nimessä ja veressä on kaikki synnit anteeksi. Kiitosäänet täyttävät seurapirtin. – Nythän ne vasta oikeat seurat alkoivat! Tämä se on Jumalan tarkoitus. Saarnata köyhille evankeliumia ja epäuskoisille sellaista hyvää sanomaa, että he palaisivat takaisin Jumalan valtakuntaan ja saisivat näkönsä jälleen.
Keittiöstä päin kuuluu: - Tulkaahan nyt syömään! Lihakeitto on valmista. Pitäähän sen vanhan osankin saada ravintoa, muuten ei jaksa illalla istua seuroissa.
Auku sanoo: - Tännehän jäi vaikka kuinka monta ihmistä päiväseurojen ja iltaseurojen väliajaksi! - -Yleensä sellaiset ihmiset jotka joutavat jäävät seurataloon odottamaan iltaseuroja. Joidenkin pitää käydä ruokkimassa ja lypsämässä lehmät välillä. – Mikä tuon ison miehen nimi on, sekin jäi tänne väliajaksi?
-Se on Mörkö Kalle. Näkyy täällä olevan sokea Laurikin. Monta muutakin vanhempaa ihmistä on jäänyt istuskelemaan ja keskustelemaan. Jos haluat tietää, mistä ne väliajalla puhuvat, niin mene kuuntelemaan niiden lähelle. Ei ne koko väliaikaa keskustele, vaan maata köllöttelevätkin pirtin penkeillä. Ikäihmiset tarvitsevat lepoa, ja kyllä se istuminenkin väsyttää. Äiti käväisee katsomassa navetassa, montako lehmää niitä nykyisin on tässä talossa.

- Ne taisi puhujatkin mennä ottamaan pienet nokkaunet, kun ei näy täällä pirtissä?
- Antaapa heidänkin vähän levähtää, heitä et saa mennä häiritsemään. Kyllä he tulevat tänne pirttiin ennen iltaseuroja. Keskustelevat taas muiden kanssa tiestä ja matkasta.
Ennen iltaseurojen alkua väkeä alkaa taas tulla ja Auku huomioi: - Tännehän näyttää tulevan melkein yhtä paljon väkeä kuin päivälläkin. Kurtti- Aattokin tuli ja muitakin lapsia, Erkkalasta ainakin ja Tumperista.
-Täällä Metsäkylässä ei ole kovin paljon uskovaisia lapsia ja nuoria, enimmäkseen vanhempia ihmisiä. Iäkkäät vanhuksetkin käyvät vielä seuroissa, silloin kun jaksavat ja pääsevät. Tämän talon vanhaisäntä Heikkikin on jo melko vanha. Sitten on Horsman pappa Janne. Sauna-aholla on iäkäs pariskunta, joille Jumala on antanut pitkän yhteisen taipaleen kulkea. He ovat jo niin vanhoja, että heidän ei varmaan tarvitse enää kovin pitkään kilvoitella täällä maan päällä, kun enkelit tulevat noutamaan parempiin seuroihin. Vaikka Jumala se on, joka yksin tietää ihmisten vuosien lukumäärän.
Ensimmäisen puheen jälkeen on taas kahviväliaika. Kahvia saa pientä maksua vastaan kartanon toisessa rakennuksessa. Tulee toinen puhe, ja seurojen päätteeksi lauletaan iltavirsi Oi Herra luoksein jää, jo ilta on.
-Lauletaan vielä muutama Siijonin matkalaulu. Onhan meillä aikaa laulaa vaikka aamuun asti. Nyt on ollut niin ihanat seurat.
Pirtissä on seurojen päätyttyä vielä väkiä vaikka kuinka paljon. Laulamisesta ei meinaa tulla loppua ollenkaan, ja Auku jo melkein tuskastuu: - Mahtaako ne malttaa lopettaa ollenkaan tuota laulamista? Pitäisi meidän ainakin joutua taipaleelle.
-Laulettaisko vielä se eronhetki-laulu?
Nyt eronhetki meille jo joutui etehen ja kotiaskareille lähdemme jokainen...
Keittiöstä kuuluu vielä Aukulle jä äidille kutsu: - Ennen kuin lähdette kotimatkalle, tulkaapa ryyppäämään vielä kahvet tänne peräkamariin!
Kun kahvit on juotu, äiti kyselee talonväeltä: ”Vieläkin teköö mieli kysyä, että saapiko sitä jäädä uskomaan? Pitää lähteä sinne kotikiusauksiin. Monenlaisilla väärillä valvomisilla ja murheilla sitä itseänsä turhaanni lastovaa. Että saapiko näitä uskoa kaikkia anteeksi?
-Jeesuksen nimessä ja veressä sisar saapi uskoa kaikki synnit anteeksi! Näistä seuroista meijän pitää lähteä pois, mutta kerran meillä alkaa semmoiset seurat, joistei tarvihe lähteä enää kotikiusoihin. Niissä seuroissa ei tuu eronikävää, vaan saamme aina vain laulaa kiitosta Jumalalle.
-Näin sitä minäkin haluan uskoa ja ottaa askelia tämän teillä viipymisen ajan. Sitähän saapi turvata Jumalan sanaan, ettei se Jumala omia lapsiansa hylkää. Jumalan rauhaan!
-Miten te uskallatte lähteä tuonne taipaleelle? Nythän on jo melko hämärää ja muutaman tunnin päästä se on ihan säkkipimeä.
-Jospa me uskallettaisiin. Onhan se tuttu polku kävellä. Jumalan rauhaan ja muistakaahan meitäkin kantaa esirukouksissa taivaan Isän syvämmelle, että me kerran kaikki kostumme perille.
Turvallisin mielin saatte saatte lähteä kotimatkalle. Kyllä meillä on halu muistaa jokaista heikkoa Jumalan lasta. Aukukin saapi uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Se on jo poikasena hyvä tehdä matkaa synnin poispanijana ja luottaa Jumalaan, ettei se meitä koskaan hylkää.

Kommentoi juttua

Sointula kirjoitti:

Suoranaisesti en ole Savonmaalta kotoisin, mutta on mahdollista, etta esi-isat joskus olisivat harhailleet Savon puolessakin.

Minulla ei enaa ole oikein kaymapaikkaa synnyinseudullani, joten en ole pahemmin saastuttanut ymparistoa kaymalla siella ja olosuhteiden pakosta olen yrittanyt unohtaakin noiset ankeat seudut (vitsi). Toisinaan olen poikennut vanhempieni haudalla, mutta en mina sinne juuri kukkia vie, vaan myonteisyydella ja rakkaudella muistelen vanhempiani ja heidan elamaansa, joka uskossa paattyi. Samalla poikkean myos isovanhempieni haudalla. Kavisin myos viela edellisenkin polven haudoilla, mutta niita ei enaa ole. Nain vahainen se on ihminen; unohtuu alle sadassa vuodessa, vaikka viisaudellaan tutkiikin kaikkeuden syntya, joka tapahtui jo hieman aikaisemmin.

Lue lisää

Rahakeräyksistä


   Jos avaisin kukkaroni nyörit joka ikiselle keräykselle, mitä eteeni tulee, olisin kohta itse avun tarpeessa.
Vasta kerättiin rauhanyhdistyksellä kolehtia Ylöjärven Rauhanyhdistyksen rakennusrahastoon.
Sieelä on kuulemma parisataa jäsentä.

Maailmasta ei hätä lopu. Suomipoika on avustanut niin paljon muuta maailmaa, että hirvittää.

Meillä on omassa maassa tarpeeksi köyhiä ja autettavia. Jatkuvasti pitää panna rahaa kolehtiin, että rauhanyhdistyksen talous pysyisi tolallaan.
Vasta oli sotainvalidi keräys. Eilen oli pääsiäistrullit liikkeellä ja sinnekkin panin.

Koululaiset kerää keväisiä luokkaretkirahojaan.
Ja nyt tämäkin vielä. Kännykkäänkin tulee tekstiviestejä, että auta nyt meitäkin.

Miellä on omassa uskovaisten porukassamme todella huonosti pärjääviä, joita Jumala ei olekkaan siunannut, vaikka ovat olleet kuuliasia esim. perheen koon kasvattamisessa.

Piti taas ostaa Pääsiäissana lehtikin, vaikka ei siinä mitään erikoisempaa ollut.
Selailin lehteä 20 minuuttia ja se oli siinä.
Minusta tuo Lilius, joka saa eläkettä 40 000 euroa kuussa ja päälle optiot, saa auttaa.
Köyhien pitää yleensä auttaa toisia köyhiä, rikkaat eivät, lukuunottamatta Bill Gatesia, joka panee suuria summia hyväntekeväisyyteen.

No, Jeesuksen käskyähän tässä toteutetaan, kun Hän sanoo köyhien olevan aina keskuudessamme.

Mutta kyllä minä annan korvatillikkaa niille uskovaisille, jotka kehtaa panna 8 euroa rahaa tupakkaan päivässä ja näin tuhlaavat luomakuntaa.

Heidän kuuluisi panna ne rahat hyväntekeväisyyteen. eikö vaan

paallimmaisena asiana evat olleet hoitokokoukset ja SRK:n rooli. Tassahan nyt lahestyttiin uskovaisena elamista noista inhimillisista nakokohdista... etta kuinka ulkonaiset elamanolosuhteet joskus saattavat olla todella vaikeita. Noissakin olosuhteissa Jumala on luvannut pitaa lapsistaan huolta.

ovat kai raskaita elämänkohtaloita siksi, kun ne ihmiset elävät vl-yhteisössä. "Tavallisessa maailmassa" toisten lankeemukset unohdetaan helpommin. On kai muuta ajateltavaa? Suljettujen yhteisöjen ongelma lienee juuri tuo, että kun mokaat, se muistetaan aina.

Mikä estää ihmisiä suhtautumasta rakkaudellisesti toisiinsa? Pelko?

tätä monikerroksellisuutta aivan vallankäytön kannalta ja havainnut, että tuollainen yhteisö on läpimätä, sairas ja korruptoitunut

juonsi juurensa eraista yksityisista keskusteluista, joissa pohdittiin mm. tuontyyppisia asioita, joita kirjoitin aloitukseeni. Tarkoitus oli siis pohdiskella sita, etta elamantilanteet vaihtelevat. Joku saattaa ahdingossaan olla niin raskautettu ja alaspainettu, ettei yksinkertaisesti voi tulla seuroihin, vaikka hanella on sydamen halu uskoa. Hanen kuormaansa saatetaan viela lisata silla, etta toiset uskovaiset alkavat epailla, etta tuo sorrettu ei enaa olisikaan uskomassa.

Vappuaatolla tassa nyt ei ollut mitaan erityista roolia. Nama harhat kun pursuavat palstalle oin ja paivin katkeamattomana virtana. (Harha on minulle siis viesti -sanan synonyymi.)