messut tylsiä

Ei löydykään, mutta me korkeakirkolliset luterilaiset pidämme uruista, virsistä ynnä muusta vakiotavarasta. Niissä on sitä vakavuutta, joka sisältyy meidän jumalasuhteeseemme. Muodolla ei tietenkään ole oleellista merkitystä, vaan sillä, että jumalanpalveluksessa käyvät saavat piristää henkeään ja jumalasuhdettaan, ja kuulla puhdasta Jumalan sanan oppia; lakia ja evankeliumia.

Pidetään mielessä se, että kirkkoon ei tulla hakemaan uskonnollisia elämyksiä, niin kuin jotkut nykyään kuvittelevat. Kirkko ei pyri saamaan laajaa yleisöä millään kommervenkeillä, vaan tahtoo kertoa pelastuksen sanomaa, niille, joille se kelpaa.

Isän kodissa on monta huonetta. Ehkä se vain sinulla sattuu olemaan toinen kuin meillä. On vain yhtä kristillisyyttä, mutta muotoja on monia.

...

Jos messussa on tylsää siksi, että pappien saarnat keskittyy kaiken maailman pörssikursseihin ja kissanristiäisiin, ymmärrän hyvin mistä kenkä puristaa. Liian suuri osa luterilaisen kirkon papeista jättää Raamatun ikäänkuin sivuseikaksi, eikä sellaisten pitämiä saarnoja ole aina helppo jaksaa kuunnella.

Muuten olen kyllä sitä mieltä, että luterilaiset messut on oikein mainioita niin kauan kun saarnan pitävä pappi puhuu luterilaisen tunnustuksen mukaisesti Raamatusta. En tahtoisi käydä sellaisissa jumalanpalveluksissa, joissa viihdytään siksi, että huomio kiinnittyy hyvään meininkiin Jumalan kohtaamisen ja Sanan jäädessä sivuosaan. Sellaisia on tullut nähtyä ihan liikaa, kun olen käynyt tutustumassa vapaisiin suuntiin. Olihan niissä mukavaa, mutta mitä niistä jäi käteen? Ei paljon muuta kuin pelkät fiilikset.