Täytyy sanoa, että olen erittäin yllättynyt Pestikolmion henkilöstöpalveluista. Olen töissä täydellä TES:n palkalla ja työsuhteeni kestää ainakin vuoden loppuun saakka. Olen saanut todella hyvää tukea ja ohjausta työhön sekä tulevaisuudessa myös koulutusta. Pestikolmio on vienyt ihan uudelle tasolle koko henkilöstöpalvelut!!! Huomaa, että he ajattelevat työntekijöitä ensisijaisesti!!!!! Olen hakenut sisäistä siirtoa Lahteen, koska tiedän heidän avaavan tomiston myös sinne ja vaimoni pääsi paikkakunnalle opiskelemaan. Pestikolmiolla otettiin tämä huomioon ja kävinkin jo Lahdessa haastattelussa. Haastattelun taso kertoo jo paljon laadusta ja asiantuntemuksesta. Haastattelusta jäi erittäin myönteinen kokemus ja sain realistista palautetta osaamisesni tasosta sekä selkeyttä suunnitelmiini. Uskomattoman hyvä, tuloksellinen ja rehellinen johtaja kyseisessä yrityksessä. Odotan innolla jatkoa ja muuttoa Lahteen.
Pestikolmio
palautetta
32142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Toi nyt on tuollaista suitsutusta. Olen kyllä pääsääntöisesti samaa mieltä kanssasi. Sisko on duunissa Jyväskylässä Pestikolmiolla ja ollut tyytyväinen, hyvä palkka ja työntekijöistä pidetään huolta. Hommakin kai ihan siedettävää.
Ajattelin itsekin käydä heillä, kun saan parin viikon päästä paperit. Kurssikaveri kävi jo haastattelussa ja sanoi vähän samaa, että oli harvinaisen perusteellinen haastattelu ja muutenkin sai hyvää ohjausta omalle uralle.
Huomasin Pestikolmion toimiston Hämeenkadun ja Aleksanterinkadun välikäytävällä. Lehdessäkin oli tästä uudesta Lahden yrittäjästä, mutta en muista enää nimeä. Joku nainen oli, nuori. Sisällä en ole vielä poikennut. Pitää käydä katsastamassa.
täällä usein haukutaan alan yrityksiä, mutta hyvä laittaa tosiaan kiitostakin, kun menee hyvin.
Itse olen tuosta firmasta kuullut hyvää myös ainakin Oulusta ja Kuopiosta. Hoitavat hommat ihan tyylikkäästi. Itse en ole ollut heidän kauttaan hommissa.
Pestikolmiolle vaan! Mä tiedän ton vetäjän tosi hyvin ja täytyy sanoa et on tosi hyvä nainen. Olin ollu 5,5 vuotta työttömänä ja löysi mulle viikos duunii. Olin sen kurssil ja tosi asiallinen eikä mikään turhan höpöttäjä. Teki sen minkä lupasi ja en voinu ku hämmästellä. Lisäksi on vielä yks oikeesti positiivisimmista ihmisistä mitä tiedän. Täytyy soitella sille ja mennä käymään tuol toimistolla. Mikä se osote olikaan?