BLAZE : As Live as It Gets 2cd

Blaze Bayley on mielenkiintoinen tapaus. Aloitti Wolfsbanen laulajan, siirtyi Iron Maideniin. Iron Maidenissa Blazella oli mahdoton tehtävä täyttää Bruce Dickinsonin saappaita, ja parhaat taputukset Blaze taisi Helsingissäkin saada lavalta poistuessa. Nyt soolourallaan Blaze on ryhdistäytynyt. Soolouransa biisit sopivat paljon paremmin Blazen lauluäänelle kuin Maidenin aikaiset biisit. Vuonna 2000 tuli ensimmäine soololevy, Silicon Messiah. Levy oli positiivinen yllätys ja parempi kuin Blazen aikaiset Maidenit. 2002 ilmestyi vielä "Tenth Dimension" ja tämän levyn jälkeisellä kiertueella nauhoitettiin tämä livetaltiointi. Tällä levyllä kuulee Blazen todellisen taidon. Mikään turha jätkä ei Blaze todellakaan ole, niin hyvältä laulu kuulostaa livenä. Mukana on niin Iron Maidenin aikaista, (mm. Two Words Collide, Futureal), Wolfsbanen aikaista (Dazed & Confused, Steel), kuin myös omaa soolomateriaalia.
Tunnelma keikalla on aivan eri luokkaa kuin Iron Maidenin aikoina. Nyt ei yleisö huuda Blazea pois, vaan yleisö on mukana menossa. Eikä ihme. Ja kun yleisö on mukana, niin Blazekin on paremmin mukana. Livebiiseistä parhaiten toimivat mielestäni "Born as a stranger", "Virus" , " Ghost in the Machine" sekä "Speed of Light". Suosittelen tätä livelevyä kaikille, vaikkei Blazen aikainen Iron Maiden uppoaisikaan. Blazen tulevaisuudesta vielä sen verran, että tämän vuoden puolella pitäisi vielä tulla uusi albumi, alustavien tietojen mukaan syyskuussa. Ehkä silloin Blaze saapuu Suomeen keikalle...

8,5/10
Timo-Janne K

http://www.imperiumi.net/alb_2.php?id=702
083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Speed of Light kirjoitti:

Blaze Bayley on mielenkiintoinen tapaus. Aloitti Wolfsbanen laulajan, siirtyi Iron Maideniin. Iron Maidenissa Blazella oli mahdoton tehtävä täyttää Bruce Dickinsonin saappaita, ja parhaat taputukset Blaze taisi Helsingissäkin saada lavalta poistuessa. Nyt soolourallaan Blaze on ryhdistäytynyt. Soolouransa biisit sopivat paljon paremmin Blazen lauluäänelle kuin Maidenin aikaiset biisit. Vuonna 2000 tuli ensimmäine soololevy, Silicon Messiah. Levy oli positiivinen yllätys ja parempi kuin Blazen aikaiset Maidenit. 2002 ilmestyi vielä "Tenth Dimension" ja tämän levyn jälkeisellä kiertueella nauhoitettiin tämä livetaltiointi. Tällä levyllä kuulee Blazen todellisen taidon. Mikään turha jätkä ei Blaze todellakaan ole, niin hyvältä laulu kuulostaa livenä. Mukana on niin Iron Maidenin aikaista, (mm. Two Words Collide, Futureal), Wolfsbanen aikaista (Dazed & Confused, Steel), kuin myös omaa soolomateriaalia.
Tunnelma keikalla on aivan eri luokkaa kuin Iron Maidenin aikoina. Nyt ei yleisö huuda Blazea pois, vaan yleisö on mukana menossa. Eikä ihme. Ja kun yleisö on mukana, niin Blazekin on paremmin mukana. Livebiiseistä parhaiten toimivat mielestäni "Born as a stranger", "Virus" , " Ghost in the Machine" sekä "Speed of Light". Suosittelen tätä livelevyä kaikille, vaikkei Blazen aikainen Iron Maiden uppoaisikaan. Blazen tulevaisuudesta vielä sen verran, että tämän vuoden puolella pitäisi vielä tulla uusi albumi, alustavien tietojen mukaan syyskuussa. Ehkä silloin Blaze saapuu Suomeen keikalle...

8,5/10
Timo-Janne K

http://www.imperiumi.net/alb_2.php?id=702

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu