Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa kohta vuoden emmekä ole onnistuneet saamaan aikaan yhtään kunnon riitaa. Poikakaveri on alkanut valittaa ettei mun kanssa voi riidellä. Minulle huutamattomuus ei ole ongelma. Jos meillä on jotain "hampaan kolossa", puhumme asiasta ja asia selvitetään puhumalla, ei huutamalla. Poikakaverini mielestä huutaminen kuuluu suhteeseen ja se puhdistaa ilmaa. Mitä mieltä te olette? Miten tärkeää riitely on? Onko muilla kokemuksia riidattomista suhteista? Missä vaiheessa suhdetta te aloititte riitelyn? Mistä te parit, jotka ette asu yhdessä, riitelette? Miten voisin oppia riitelemään, kun mua erimielisyydet alkaa lähinnä itkettämään.
Riidaton suhde
Jannika
111426
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Saisinpa tuollaisen tyttöystävän.
Ei moista pitäisi ajatella ongelmana. Ei kaikilla ole niin suuria erimielisyyksiä, että niiden takia kannattaisi ruveta riehumaan. Ja takaan, että jossain vaiheessa teillekin tulee ihan kunnon riitoja, vuoden seurustelu ilman niitä kertoo vaan, ettei ensimmäisen kunnon sanasodan jälkeen ole todennäköistä, että jaatte tavarat kahteen kasaan. Jos agressioita pitää päästä purkamaan, ehkä joku fyysinen harrastus olisi hyvä siihen. Itsepuolustuslajit tms.? Ihminen kyllä kaipaa sitä, että joskus antaa itsestään kaiken ja sen jälkeen saa taas ladata itsensä.
Joka suhteessa on riitoja, yksinkertaisesti, koska kaksi ihmistä ei ole aina samoista asioista samaa mieltä. Eri asia sitten on, tuleeko asiasta riitaa, keskustellaanko se, vai pitääkö toinen mielipiteensä omana tietonaan.
Kukin riitelee omalla tavallaan. Ongelmia tuo enemmän se, jos toinen haluaa riidellä huutamalla ja toinen puhumalla. Meillä vähän sama ongelma alkuun, ja tilanne paheni sen takia, että kun en lähtenyt "huutamiseen" niin sanat sen kuin pahenivat, kunnes meni kerran sen rajan yli ja annoin takaisin samalla mitalla ja reilusti ylikin...
Riitelemään voi opetella, mikä on sinänsä kannattavaa, ettei sitten tule sitä hetkeä, että tosiaan pahemman riidan aikana kasataan ne tavarat kahteen eri pinoon, niin kuin joku kirjoittikin. Vaan sen sijaan molemmat tietävät että riita on riita ja elämä jatkuu hetken kuluttua.
Voithan opetella riitelemään miehesi tavalla silloin tällöin ja toisinaan taas omalla tavallasi, eli keskustelemalla. Tarkkaile mitä miehesi tekee riidellessänne ja tee samaa, jos hän huutaa, huuda takaisin jne.
Usein huutava osapuoli kuvittelee, ettei toinen tunne yhtä voimakkaasti, kun ei huuda, ja sen takia huuto yltyykin, vaikka toinen olisi jo toisessa huoneessa itkemässä kuulemiaan sanoja.
Taifuuni sanoi asian erittäin hienosti, mutta lisään vielä yhden riitelyn muodon joka on äänettömyys, täydellinen vaikeneminen. Sitä vastaan ei voi taistella. Se saa voimattoman raivon(?) valtaan sen osapuolen joka on tottunut kuohahtamaan ja sitten tasaantumaan. Sillä osapuolella ei ole aseita(eikä kenelläkään ole) taistelussa äänettömyyttä vastaan. Ei ole kohdetta johonka riidan halunsa kohdistaa.
Voidaan puhua kielikuvista: Purjehtiessa raivoavan myrskyn keskellä on jokaisella solulla oma tehtävänsä niin kauan kuin myrsky kestää. Sitten kun satutaan tyveneen kohtaan istutaan toimettomina niin kauan kuin tuuletonta oloa kestää. Taistelemaan tottuneen ihmisen tyyni hiljaisuus saa tuskastumaan ja raivon kasvamaan.
Siinäkin Taifuuni oli oikeassa, että kannattaa opetella riitelemään edes mieliksi. Jotta asiaan saa jonkinlaisen taspainon.
Olen painimassa tuon äänettömyyden kanssa. Taistelevana ihmistyyppinä olen aseeton ja yksin raivoni kanssa. En voi muuta kuin alistua ja sitä en halua, mielummin eroan kuin alistun.
Keskusteluhaluista ei ole kiinni, mutta äänettömyyden jälkeen en edes halua keskustella. Minut on silloin alistettu niin totaalisesti etten halua edes mielipidettäni sanoa.
Syy äänettömyyteen saattaa olla hyvinkin toisen pelko itseä ja omia sanojaan kohtaan, katsoo paremmaksi olla hiljaa ja pitää kiukkunsa omana tietonaan, ettei tule sanoneeksi asioita joita ei tarkoita. Sanoja nimittäin ei saa takaisin, ja monen on vaikea ymmärtää, että riidassa sanottuja sanoja ei niin pilkuntarkasti tarkoiteta. Useimmat tietävät sen, mutta eivät "sisäistä" sitä, vaan riidassa sanottuja sanoja käydään sitten viikkotolkulla läpi jälkeenpäin... tuntuu siis paremmalta vaihtoehdolta olla hiljaa kuin laukoa ajattelemattomuuksia. Taisteluun...tai pikemminkin toimimiseen tottuneen ihmisen pelasstus taas toisen äänettömyydessä voisi olla esim. lenkille lähteminen äänettömyyden ajaksi, saa omat ajatukset selvemmiksi raittiissa ilmassa eikä enään kotiin palatessa tee niin mieli riidelläkään. Sen lisäksi että pari opettelee riitelemään, täytyy joskus opetella käsittelemään itseään riidan aikana= mukautua toisen tapaan riidellä ja tehdä oma olonsa mahdollisimman mukavaksi kun ei saa toista mukaan siihen omaan tapaan, voi joskus mukautua siis toisen tapaan riidellä, eikä kyse ole alistumisesta tai luovuttamisesta.
Haluaisin rinnalleni tuollaisen naisen. Olisi aivan ihanaa, kun ei tulisi turhia riitoja ja mökötyksiä ja ovien paiskimista..
Sulla on varmasti maailman onnellisin mies. Saisi mokoma olla tyytyväinen..
Olen sinulle jopa hieman kateellinen. Sanoit, että ette ole saaneet kunnon riitaa aikaiseksi, vaan olette puhumalla selvittäneet riitanne. Näinhän sen juuri kuuluu ollakin. Ihmettelen sitä, että miksi ihmeessä miehesi tahtoo huutamalla selvitää asiat, jos se kerran onnistuu puhumallakin? Tahtooko hän päästä ns. ylilyöntiasemaan huutaessaan, vai mistä ihmeestä vois olla kyse? En ymmärrä.
Minulla itselläni on se käsitys, että suu on annattu ihmiselle sitä varten, että puhumalla pitäsi pystyä asiat selvittämään. Ei huutamalla eikä meuhkaamalla. Se ei muuta kuin pahentaa tilannetta. Eikö miehellesi riitä se, että hän puhdistaa ilmaa puhumalla, vai täytyykö hänen saada huutamalla alistettua sinut? Otappa ja kokeile puhua hänen kanssaa ja kasto miten hän tähän suhtautuu.
ainakin. Minun poikaystävä huutaa, minä puhun. Tosin tarpeeks kauan kun se huutaa, saatan vastata yhtä kovaäänisesti takaisin. Me ollaan kovia riitelemään, tosin aina pienistä asioista. Mutta nehän kuuluu parisuhteeseen.
Olisitte vain onnellisia jos ette ole saaneet vielä yhtään kunnon tappelua aikaiseksi! :)
Me tappelemme harva se päivä jätkäkaverini kanssa mitä naurettavimmista asioista ja voin sanoa, että se ei ole kovin mukavaa...
Aina tappelun jälkeen minulle tulee tosi paha mieli, mutta kohta on jo uus tappelu pystyssä...
Että olkaa vain onnellisia! :)
Omalla kohdallani avioliiton totaalinen " riidattomuus " johti lopulta eroon. Mies ei halunnut riidellä kanssani, vaan sulkeutui omaan lokeroonsa. Asiat jäivät puhumatta, setvimättä kaikki tyynni. Riidatonta suhdetta ei olekaan. Eikä tarvikaan olla. Puhumattomat asiat joutuu toinen ja vähitellen toinenkin osapuoli piilottamaan jonnekin.Yksin kun ei oikeen voi riidellä.
Eikä ole turha sanonta se " riita puhdistaa ilmaa "...eli kun ongelmia on, ne kuitenkin putkahtavat esiin joskus, jossain vaiheessa.Riitelyssä on se hyvä puolensa ( ei tietenkään jokapäiväisenä !!!!), että siinä saa laukoa ja tuleekin sanottua asiat kuin ne ovat.
Riidat voi sopia. Mutta aikanaan. Ennenkuin on liian myöhäistä, tietty. Omalla kohdallani tämä miehen mykkyys, haluttomuus ja kykenemättömyys riitaan, sanaharkkaan johti viimein avioeroon.
Mitään ei puhuttu suoraan.
Ei riitely aina pahasta ole. Väkivaltaa siihen ei saa sisältyä.
...suhde on minulla ja miehelläni ollut jo puolitoista vuotta. Pieniä erimielisyyksiä tosin on ollut, mutta ne on selvitetty samalla tavoin, eli puhumalla. Me ei vaan pystytä riitelemään, joka on luonut mielestäni vahvan suhteen, kun ei joka asiasta valiteta ja molemmat ollaan siinä suhteessa samanlaisia, että riidat ja huuto tuo vain pahaa oloa... (Mahtaako sillä olla asian kanssa jotain tekemistä, kun ollaan molemmat rauhaa rakastavia kaloja...)Ehkä jonkun mielestä voi olla tylsää, jos ei pääse vähän riitelemään, mutta kyllä tää on mulle sopii...