19v ja 16v pariskunta

Hei!
Seurustelen 16v naisen kanssa, olemme seurustelleet jo 3v. Itse olen tällä hetkellä 20v. Kun tutustuin rakkaaseeni olin itse 16v ja rakas 13. Kaikki oli täydellistä, suunniteltiin yhteistä elämää. Pikkuhiljaa alkoi ongelmat tulemaan,tyttöystäväni muutti toiselle paikkakunnalle. Itse lopetin työt silloin ja lähdin hänen mukaansa. Pari kk seurustelimme ns. kaukosuhteella. Osan ajasta olin kotona ja osan toisella paikkakunnalla asuvan rakkaani luona. Tästä kuitenkin vielä selvisimme ja tyttöystäväni pääsi muuttaan takaisin samalle paikkakunnalle. Raha tilanteemme on ollut tiukka aina. Pari kertaa oon töihin mennyt mutta aina lopettanut eri syistä. Yksi syy on ollut että rakkaani koulunkäynti on kärsinyt töissä olostani. Rakas kun ei pääse aina ylös sängystä ellei vähän patisteta. No jokatapauksessa nyt asiat on sillä tavalla että nyt olen hyvä palkkaisessa työssä, tulevaisuuden näkymät hyvät, jos jopa sais ulosottovelat maksettua mitä tuosta työttömäks jäämisestä aiheutu. Mutta parisuhde ei toimi, ei yhtään. Tiedän rakastavani häntä, mutten tiedä riittääkö se. Päivittäin mietin mikä ratkaisu olisi paras kummankin kannalta. Riitelemme mitä pienimmistäkin asioista ja satutamme toisiamme jatkuvasti. Vielä vähemmän ymmärrämme toisiamme. Rakkaani ei ymmärrä mun ongelmia/pahaa mieltä enkä minäkään sen enempää hänen kohdallaan. En tiedä miten ollaan sinnitelty tähän asti, mutta en haluaisi luovuttaa enää. Tällä hetkellä tuntuu siltä että kumpikin meistä vaan tuhlaa elämäänsä tässä suhteessa. Tiedän sen että milloinkaan en haluaisi erota hänestä, mutta en kestä tätä pahaa mieltä mitä toisillemme jatkuvasti teemme.
3551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

PEDOFILIA ON RIKOS.

Äänestä

oisko se ero mahdollisesti oikein ratkaisu!! muija on tottakai tiukkaperseinen teinibitch mut aina voit löytää aikuisemman muijan!! anna teinin hoitaa koulunsa loppuun ja harrastaa makuupussiseksejä joidenki näppylänaamaisten teinipoikien kans, etsi sä k-18 seuraa ni pääset joskus baariin säki!!

Äänestä

Oletta aloittaneet seurustelun hyvin nuorena. Tuossa iässä ihminen kasvaa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Asenteet, toiveet, unelmat, ajatukset maailmasta muuttuvat usein huomattavastikin. Se mikä 13- ja 16-vuotiaana tuntui oikealta ja hyvältä, ei ehkä sitä olekaan enää viiden vuoden kuluttua.

Olet itse jo kypsynyt aikuiseen vastuulliseen elämään, haluaisit käydä töissä ja hoitaa asiasi. Kerrot että tyttöystäväsi koulunkäynti kärsi kun et ollut häntä patistelemassa kouluun. Lapsi tarvitsee kaitsemista, ei aikuinen ihminen. Jos tyttöystäväsi torpedoi sinun työurasi itsekkäistä lapsellisista syitä, kannattaa tosiaankin miettiä onko hän kypsä todelliseen aikuisten parisuhteeseen.

Parisuhde vaatii paljon molemmilta, eikä pelkkä rakastuminen aina riitä. Tarvitaan vastuun kantamista toisesta ja yhteisestä kodista, kykyä tehdä kompromisseja vaikka se aiheuttaisi itselle vaivaa. Toisen hyvä on myös oma hyvä, eikä oma napa voi olla se tärkein.

Joskus arjen pyörityksessä kaksi ihmistä vieraantuu toistensa ajatuksista niin ettei enää yhteisiä asioita löydy. Teidän pitäisi varmaan ainakin päivittää se, onko teillä vielä yhteisiä unelmia, ja millaiseksi toivotte tulevaisuutenne muodostuvan. Et voi kantaa syyllisyyttä siitä, jos toiveenne ovatkin suuntautuneet eri suuntiin, mutta silloin olisi varmaan syytä tehdä oikea johtopäätös asioista ja erota. Aikaa sen todellisen oikean löytämiselle kun teillä molemmilla varmasti on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei tästä tuu enää mitään kirjoitti:

Hei!
Seurustelen 16v naisen kanssa, olemme seurustelleet jo 3v. Itse olen tällä hetkellä 20v. Kun tutustuin rakkaaseeni olin itse 16v ja rakas 13. Kaikki oli täydellistä, suunniteltiin yhteistä elämää. Pikkuhiljaa alkoi ongelmat tulemaan,tyttöystäväni muutti toiselle paikkakunnalle. Itse lopetin työt silloin ja lähdin hänen mukaansa. Pari kk seurustelimme ns. kaukosuhteella. Osan ajasta olin kotona ja osan toisella paikkakunnalla asuvan rakkaani luona. Tästä kuitenkin vielä selvisimme ja tyttöystäväni pääsi muuttaan takaisin samalle paikkakunnalle. Raha tilanteemme on ollut tiukka aina. Pari kertaa oon töihin mennyt mutta aina lopettanut eri syistä. Yksi syy on ollut että rakkaani koulunkäynti on kärsinyt töissä olostani. Rakas kun ei pääse aina ylös sängystä ellei vähän patisteta. No jokatapauksessa nyt asiat on sillä tavalla että nyt olen hyvä palkkaisessa työssä, tulevaisuuden näkymät hyvät, jos jopa sais ulosottovelat maksettua mitä tuosta työttömäks jäämisestä aiheutu. Mutta parisuhde ei toimi, ei yhtään. Tiedän rakastavani häntä, mutten tiedä riittääkö se. Päivittäin mietin mikä ratkaisu olisi paras kummankin kannalta. Riitelemme mitä pienimmistäkin asioista ja satutamme toisiamme jatkuvasti. Vielä vähemmän ymmärrämme toisiamme. Rakkaani ei ymmärrä mun ongelmia/pahaa mieltä enkä minäkään sen enempää hänen kohdallaan. En tiedä miten ollaan sinnitelty tähän asti, mutta en haluaisi luovuttaa enää. Tällä hetkellä tuntuu siltä että kumpikin meistä vaan tuhlaa elämäänsä tässä suhteessa. Tiedän sen että milloinkaan en haluaisi erota hänestä, mutta en kestä tätä pahaa mieltä mitä toisillemme jatkuvasti teemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu