" Minä tykkään hänestä ja hän tykkää minusta",mieheni sanoi tänään. Suhde selvisi hetki sitten. Kirjoittelin uskottomuus-palstalla otsikolla työkaveri jne viime viikolla. Olen täällä omakotitalossa vanhan koirani kanssa. Ei ole nälkä, itkettää, paniikin tunne. Hetkeksi pystyin rakkaaseen pihaharrastukseeni herääviä kukkapenkkejä kitkemään. Tänään mieheni sanoi, että hän jää asumaan naisystävänsä työtoverinsa luo. Lupasi autella pihan ja talon hoidossa. Tulee vielä tänäänkin käymään. Minusta tuntuu, että haluan säilyttää häneen ystävyyden, mahdollisuuden hoitaa vaikka aikuisia lapsiamme koskevia asioita yhdessä. Elämässä vain käy näin. Enhän minä saa mitään katkeroitumalla. Tuntuu vaan niin epätodelta, että hän ei enää tule tuohon viereeni nukkumaan, istumaan pöytään vastapäätä, hänen partakoneensa ei enää surise kylppärissä, talossa kuuluu vain omat äänet ja vanhan koiran askeleet ja tuhina. Mistä olette saaneet apua ja voimia jaksaa te pitkän liiton jälkeen eronneet?
ero tänään
...
91993
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Meillä mies ei ole vielä muuttanut mutta se päivä on pian edessä. Puolivuotta on asioita mietitty ja pohdittu, mutta rakkaus toiseen naiseen on niin voimakas että mies ei pysty jatkamaan elämää minun ja lasten kanssa. Itkenyt olen valtavasti näiden kuukausien aikana. Olen myös huutanut ja raivonnut mutta turhaan. Lasten takia on pakko jatkaa arkea ja yrittää olla hyvä äiti. He tarvitsevat minua vielä pitkään.
Pitkän liiton jälkeen yksin jääminen pelottaa; miten selviän kaikesta yksin. Meilläkin mies on luvannut auttaa talon töissä mutta epäilen ettei nainen anna siihen lupaa. Lasten tapaamiset myös mietityttää, sillä mies ei ole halunnut edes keskustella esim. viikonlopun mittaisista tapaamisista. Hän haluaa olla vain lapsenvahtina silloin tällöin. Tunnen epäonnistuneeni naisena ja vaimona täysin. Itsetunto tällä hetkellä nollassa ja en voi edes kuvitella, että joskus minulla olisi suhde "vieraaseen" mieheen. Tuntuu kurjalta ajatella, että loppuelämäksi on tuomittu kosketuksen puutteeseen ja kaikkeen mikä liittyy miehen ja naisen väliseen kanssakäymiseen.
No ei se asia ihan nyt noinkaan ole; että epäonnistunut, tuomittu yksinäisyyteen jne jne jne... ... Tuo on draaman pyöritystä.
Nuo ovat kaikki kuitenkin vain tunteita ja johtuvaisia siitä, miten asiat AJATTELEE. Meillä naisilla on niin toivoton tapa syyllistää itsemme ja pitää itseämme huonoina, jos ukko alkaa sekoilla! Hitto, mieshän se on, joka on avioliittovalansa rikkonut "niin vasta- kuin myötämäessä..." !!!
Miehet kun ovat niin tunteittensa vietävissä, että eihän siinä mitään tolkkua ole...Ei ne sille mitään voi, miehet on miehiä ja se on vaan kestettävä!
Katkeruuttahan siitä syntyy, kun "ei olekaan enää kivaa", niin heitetään lapset ja eukko roskakoriin ja aloitetaan "puhtaalta pöydältä". Siinä jää sitten miehen sekoilut ex-vaimon ja lasten kannettavaksi loppu iäksi.
En tiedä itkiskö vai naurais?!?! Joskus itkin ja nyt olen tullut hyvin hyvin kyyniseksi miesten suhteen... ... Arvostusta ei oikein tahdo millään löytyä. Vaikka onneksi niitä vastuunsa tunteviakin miehiä on olemassa :)
Minä taas en ymmärrä miksi mies haukutaan täydeksi paskaksi vaikka se pettää ja jättää. Se mies oli sellanen, ja minkäs minä sille mitään voin. Minussa on muita vikoja ja puutteita, mutta eipä tuo koskaan niistä mitään maininnut. Tyytyi sellaisena kuin olin. Melkein.
Merkit oli kyllä ilmassa kolmisen vuotta suunnilleen, että jotain on pielessä. Sitä vaan sitten riideltiin eikä selvitetty että mitä. Sillon ei ollut toista naista. Se tuli vasta kun oli tämä meidän liitto saatu helvetiksi. Sen verran minäkin nyt tiedän.
Niin että olisihan minun "viisaamman" (muka) pitänyt ymmärtäää kun riitely alkoi että jotain tarttis tehdä. Vaan en tehnyt. Mies ei osannut sanoa enkä minä ymmärtänyt riitoja huonon suhteen merkiksi. Ne oli kai meidän huonoimmat viat. Ei se kun mies petti.
Mutta nyt tiedän. Seuraavassa suhteessa osaan kuunnella ja puhuakin, ja vähän tulkita merkkejä. Siitäkin pitää miehen kanssa puhua että ymmärtääkö se mies puhumisen jalon taidon. Ja mikä sille on tärkeää, mikä mulle on tärkeää, pärjätäänkö keskenämme vaikka ollaan erilaisia (ehkä).
Se tässä aikuistumisessa on hyvä ja huono, että tulee jotenkin tarkemmaksi ja toisaalta avarakatseisemmaksi.
otan osaa,syvästi,koska tiedän mitä on tulla jätetyksi pitkän liiton jälkeen.Minun tapaukseni kävi niin että exvaimo harkitsi muutaman kuukauden ja kai tein osan surutyöstä jo silloin.
Mutta kuten jo muutkin on sulle sanoneet niin elämä jatkuu ihan takuulla vaikka tiedän tasan tarkkaan ettei susta nyt siltä tunnu.
Asioilla on kuitenkin ihmeellinen taipumus selvitä ja elämä tulee näyttämään sulle vielä uusia puoliaan mitä et edes muistanut olevan olemassa.
Varmaa on että tulee niitä tosi huonoja hetkiä,mulla ainakin noi yksin nukkumaanmenot pakkaa yhä olla kompastuskivi.
Mutta jokaiseen huonoon hetkeen sä tulet saamaan yhä enemmän vastineeksi hyviä hetkiä ja tulee aika kun ne hyvät hetket pääsee voitolle.
Ystävät,harrasteet ja kaikki muu auttaa paljon mutta se lopullinen lääke on aika.Ja vain aika....
Paljon voimia ja jaksamista sulle,ihan oikeasti.
Samassa veneessä ollaan,mä soudan vaan vähän edellä :)
meirami.vuodatus.net
Ei ihan samanlainen tilanne kuin sinulla, mutta upea kasvukertomus tilanteessa, jossa pitkä liitto päättyy.
neitssäkö miehes tapasit ja netistäkö se työkaverinsakkin löysi.
V.76 vasta haaveiltiin yleistyvistä tietokoneista ym. Työpaikkasuhteessa netti on molemmilla tylkaluna käytössä, liekö sitten ollut osallisena suhteen kehittymisessäkin?
Eilen illalla olin koiravaariamme lenkittämässä, kun puhelin soi. Mieheni soitti, saako hän tulla ainakin ensi yöksi kotiin. Oli tullut tunne:"minun on pakko lähteä", kertoi olleensa minusta huolissaan. Oli tullut meidän pihaan ja soitti siitä, luuli, että olin jo mennyt nukkumaan. Avaimet antoi eilen minulle. Mitä tästäkin ajatella, uskoa, toivoa, pelätä?
Kiitos teille monille kirjoittajille kauniista sanoistanne. Se S.Silvon kaiken hyvän toivottamisesta on tosiaan kaunis ja lohduttava.
Sanokaapa ihanat elämää kokeneet, viisaat, ymmärtäväiset, alati anteeksiantavaiset, kaiken kestävät, katkeroitumattomat - MITEN SE ONNISTUU?
Minun mieheni valehteli monta vuotta, kohteli minua ja muita ihmisiä kuin kynnysmattoa, jäi toistamiseen kiinni salasuhteesta ja päätti sitten, että pitkä avioliitto ja kolme lasta saa väistyä venäläisen nettitytön tieltä? Kyllä minä olen katkra enkä tahdo asioiden selvittyä enää nähdä vilaustakaan hänestä. Vaikka joutuisin jäämään omien lasteni juhlahetkistä pois. MIKSI EN SAISI OLLA PETETTYNÄ KATKERA?
Samanlaisissa tunnelmissa täälläkin eletään. Tuntuu niin katkeralta, että mies pystyy jättämään kaiken toisen naisen takia. Asian ymmärtäisin jos hän olisi sanallakaan maininnut aikaisemmin ettei ole elämäänsä tyytyväinen. Mutta ei mitään; yhtenä kauniina päivänä ilmoittaa että haluaa eron koska on rakastunut toiseen naiseen. Katkera olen minäkin ja ainakin tällä hetkellä tuntuu, että en pääse katkeruudesta eroon. Tuhlasin koko parhaan elämäni tuollaiseen mieheen. Mieluummin minäkin jään lasteni juhlahetkistä pois kuin olen siellä miehen ja hänen uuden rakkautensa kanssa. Toivon myös, että mies häipyy kokonaan meidän elämästä eikä minun tarvitse häntä ikinä edes nähdäkään.