eli mulla ois tarkoitus lähtee kesällä/ syksyllä au pairiks, mutta mietityttää, että jos tulee niin älytön koti-ikävä, et on pakko lähtee takas suomeen, ni sit saattas "nolottaa" aika paljo. Ois kiva kuulla kokemuksia koti-ikävästä, missä vaiheessa se teillä iski kaikkein pahiten, miten selvisitte, millaisia keinoja ikävän lievittämiseen jne. Minusta tuntuu vähän siltä, että ikävä voi hyvinkin olla pahimmillaan täällä Suomessa, ennen ku lähen reissuun, mut veikkaan, et se lievenis nopeesti, ku arkielämä pyörähtää käyntiin. Pitääkö paikkaansa?
Vastailkaa! :)
Vastailkaa! :)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ite oon lähtemässä vuoden päästä vuodeks USA:han, ja on tullu mietittyä kovasti tuota koti-ikävää jo nyt. Alussa varmaan jännittää eniten, luultavasti myös itseni tuntien kaduttaa jonkun verran lähteminen kun sinne pääsee :D Siis ihan vaan sen jännityksen takia. Mutta kun rutiineihin pääsee kiinni ja löytää seuraa niin eiköhän se melko nopeesti ohi mene...sitten varmaan kun alkaa se arki koittamaan ettei enää ookkaan yhtä hienoa ja uutta kaikki mitä alussa, niin ikävöin kotiin jonkun verran ;) Riippuu paljolti paikasta, perheestä ja löytääkö kavereita. Jos yksin jää niin varmasti ikävä on kova.
(Äitiä tulee ikävä eniten :D)
mulla ei oikeestaan oo ollut kertaakaan koti-ikävää täällä ollessa. ekana iltana oli hieman semmoinen olo, et mitä helvettiä on tullut tehtyä mut meni ohi kun heräsi taas aamulla. kotiin ei ole ikävä vaikka au pairin työ onkin alkanut kyllästyttää hieman. mut aina kun pääsee pois kotoa kaupunkiin vapaalle niin elämä hymyilee :)
Usaan olen menossa ja täytyy sanoa että nyt juuri jännittää ja ikävöi ihan pirusti! Kokemuksesta tiedän (tai ainakin päättelen) että arki ja rutiinit tulee aika nopeesti, eikä sitä siellä paikanpäällä sitten niinkään ikävöi, tai siis minä en -toivottavasti. Mutta nyt, viikonloppuna läksiäisissä ja sitten ensi viikolla lentokentällä kyllä itku tulee :)
Tjaa-a...
Koti-ikävä oli kaikkein suurinta ennen tänne lähtöä. Tein "surutyötä" viimehetkiin asti ja hyvästelin kaikki ihmiset jne. Mutta tänne pääsytä mua oli vastassa mun iki-ihana ja huolehtivainen perhe.
Kaikki oli niin uutta ja mielenkiintosta! Ja aika kulu tosi noppeeta syyskuusta jouluun. Siihen vaikutti seki, että kävin joka aamupäivä 4h kielikurssilla, iltapäivän olin lasten kans ja illat oli vapaata. Paljo kirjottelin maileja, kirjeitä ja kortteja, samoten sain takaspäin. Ja isäntäperhe halus, että joka sunnuntai soitan kotia, ja sehä passas :).
Mut sitte jouluna iski pienonen koti-ikävä,ku meillä on aina vietetty joulua niin tunnelmallisesti ja perinteisesti. Ja tässä perheessä ei todellakaa... Ja sääki oli nii "kesäinen", ei yhtää lunta (Saksassa oon).
Mutta se meni sitte ohi... Seuraava koti-ikävä on ollu tässä just meneillää... Pääsiäinen ja perinteet jne.
En oo käyny Suomessa kertaakaan: 7,5kk takana 1,5kk eessä, mutta täällä on käyny Suomesta kavereita 3 kertaa.
Kavereitten käynnit, mailit & kirjeet, kotiväen paketit (salmiakkia, Fazerin sinistä, aikakauslehtiä jne), 2 suomalaista sanomalehtiä (tulee 3krt/vko) ja muutaman suomalaisen kans kaveeraaminen täällä soitot kotiin, uutisten kuuntelu/kattominen netistä jne auttaa :).
Tsemppiä kaikille!!
P.S. Niin, mää tuun tänne ens vuojekski hei... :)
Kymmenisen kuukautta Saksassa. Koti-ikävä iskee silloin, kun jotain ikävää sattuu. Mulla oli kamala koti-ikävä, kun hammaslääkärillä jouduin ravaamaan viitisen kertaa, ei ollut mitenkään herkkua.
Miestä on ikävä koko ajan, mutta senkin on oppinut sivuttamaan ajatuksista.
Mietin itsekin etukäteen selviämistä, mutta totesin sitten, että piru vie en mä mitään kotia lähe, vaikka ikävä olisikin. Mikä siellä kotimaassa sen paremmin olisi?! Osaltaan mua on auttanut perhe, josta on oikeasti tullut mun toinen perhe ja maasta toinen kotimaa.
Ei se koti-ikävä miksikään muutu, varsinkaan jos sitä etukäteen murehtii. Oppiipahan jotain itsestään, jos on ikävän takia pakko palata Suomeen..
Itse nyt au pairina eikä kyllä suomeen ole kaipuuta!
Asennoitumiskysymys..
ensimmäiset päivät voi olla vähän kaihoisia, mutta kun päästään normaaliin päivärytmiin, niin eipä niitä suomen asioita tule varmasti paljon mietittyä.
itselläni oli ihan ensimmäinen päivä todella tunne pitoine, koska oikeastaan silloin vasta tajusin mihin olin lähtenyt. En alunperin ollut huolissani ikävästä(eli ehkä minulla on vain sellainen asenne), enkä ole juuri 9kkuukauden aikana ikävää tuntenut.
Pahin oli kolme kuukautta tuloni jälkeen, joka ajoittui synttäreiheni, ja poikakaverini kyläilyn päättymiseen. Olin niin maassa ...siis ehkä sen kaks päivää. En ole missään vaiheessa tosissani harkinnut aikaistavani kotiin lähtöä.
kun opit rutineihin alkaa elämä mennä omalla painollaan. Suosittelisin kuitenkin että sinulle ei tule tylsää,koska silloin ikäväkin yllättää helpommin... eli siis vaan paljon toimintaa ympärille