Voi taivas tätä soppaa. Vuodet olen elänyt niin tukalassa tilanteessa, yrittänyt kestää lasten vuoksi. miehen puolelta ei mitään sellaista, mikä pakottaisi eroamaan, ei siis väkivaltaa tms. mutta ei myöskään mitään kaunista, tai yhteistä enää. nyt on mulle asunto tiedossa, ja muutama päivä aikaa päättää otanko sen. Järki sanoo, että on viisaampaa nyt hakea vaihtelua, kun ei tästä näinkään mitään tule. Tunteen tasolla kuitenkin ratkaisu jännittää ja pelottaa, lasten takia ja muutenkin. Olen ajatellut että jos en lopullisesti muutakaan (tai ainakaan tee vielä päätöstä) voisin ottaa vähän etäisyyttä ja katsella vaikuttaisiko se asiaan.. onko ketään joko eläisi yhtään samanlaisessa tilanteessa. olisiko kenelläkään mitään järkevää sanottavaa, joko omakohtaista kokemusta tai muuten vaan. Tarvisin nyt kipeästi rohkaisua.
Muuttamassa pois kotoa
Kahden äiti
192811
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jos noin pitkällä olet, olet varmasti asiaa harkinnut. Mitäpä jos tosiaan ehdottaisit vaikka sitä jonkun ajan taukoa ? jos onnistuu ?
itse tiedän - päätös oli vaikeaa, jahkailuun kului aikaa jne.. Mutta en ole katunut. 5 vuotta mennyt. Henkisesti parempi olo , taloudellisesti toki tiukempaa.
Itselläni sama juttu.En osaa päättää lähtiskö vai ei.Yritetty ollaan molemmat ja hyviäkin aikoja on eniten ollut.Nyt vaan on jo 2kk:tta jatkunut jatkuvat riidat,ihan kuin muuri tulisi ympärille.Molemmat vain satuttaa sanoilla toista ja ainakin itse kärsin ukosta en tiedä.Lasten kuullen emme riitele,vaistoavat näköjään tunnelataukset.Pahaa tekee.
Olemme keskustelleet asiasta usein ja sovittu...ja seur.pvänä taas sama jatkuu....!
Nyt olen kuitenkin päätynyt ratkaisuun -mielummin yksin onnellinen kuin kaksin onnettomia.
Ajattele sinäkin itseäsi ja omia tunteitasi,jollei keskustelut auta tai tunteita ei ole LÄHDE!
olisin tarvinnut aikalisää ja sitä aina suosittelen kokeiltavaksi jos joku neuvoa kysyy.
Pari kuukautta erillään, niin alkaa ne todelliset tunteet tulemaan pintaan ja selkeyttää ajatuksia.
Tsemppiä
Hienoa, että et ole ollenkaan itsekeskeinen, vaan ajattelet puhtaasti lasten etua tilanteessa. Jatka vain samaan malliin.
kehotan sua ottamaan aikalisää.Muuta pois kotoasi,mieti rauhassa asioita,älä tee hätiköityjä ratkaisuja.
Itse lähdin liitosta henkisen väkivallan takia,en kestänyt sitä ahdistusta enää.Olin onnellinen päästyäni sieltä.Ex rukoili takaisin,sanoi olevansa täysin muuttunut,myönsi olleensa huono aviomies ja isä.Olin ylpeä,loukattu ja kylmä.En kuunnellut hänen anelujaan.
Nyt hänellä on jo uusi rakas ja se sattuu!Kaikki on nyt lopullisesti ohi eikä hänellä ole mitään tunteita enää minua kohtaan.Olisin ollut valmis uuteen alkuun,mutta nyt kaikki on sitten ohi...
Puhukaa asioista niiden oikeilla nimillä,yrittäkää löytää ratkaisu mieluummin jatkaa yhdessä kuin erota.Ei yksinolokaan herkkua ole ja kaipuu on ihan kauhea.Ajatus ex:stä toisen sylissä tekee mut sairaaksi.Mutta sitä saa mitä tilaa!
Silti teillä on vielä toivoa,jos molemmilla halu jatkaa yhdessä.Onnea matkaan!
Olen itse kokenut juuri tuon, kuin sinä eli muutin pois vähänksi aikaa miehen pettämisten, henkisen sekä fyysisen väkivallan vuoksi.
Hän rukoili takaisin, lupasi kaiken muuttuvan. Myönsi omat virheensä sekä lupasi ehdottomasti muuttavan kaiken. Menin siis takaisin ja kuvittelin, että hän myös yrittää kaikkensa. Ei mennyt kuin parikuukautta, kun sama taas alkoi. Kestin muutaman kuukauden ja sitten lähdin. Enää en mene koskaan takaisin, vaikka vieläkään hän ei usko, että meidän liitto loppui juuri hänen vuokseen.
Yritä unohtaa miehesi ja ala elämään omaa elämääsi. Ei se sinunkaan kohdallasi olisi muuttunut miksikään. Näkeehän sen jo siitä, että heti oli kierroksessa toinen. Mikäli hän olisi todella sinusta välittänyt, niin hän olisi odottanut sinua ja ei olisi lähtenyt heti etsimään uutta.
Ole onnellinen, että pääsit tuollaisesta miehestä ja sinulla on nyt mahdollisuus parempaan elämään jatkossa. Teet siitä itse sellaisen, kun haluat, etkä ole tilivelvollinen kenellekään alistajalle saatikka toisen hyväksikäyttäjälle.
Onnea sinulle jatkoon.
Noinhan se menee,että noin nopeasti ei voi uutta edes meittiä,jos oikeasti toista rakastaa! Tiedän sen itsekin ja se sattuu.Se sattuu niin,että tuntuu,ettei pysty hengittämään!
Toivon vain,että pystyn joskus tulevaisuudessa rakastamaan jotakuta ja saan myös rakkautta varauksetta.Tämä yksinäisyys kai se tuntuu pahalta ex:n leikkiessä täydellistä uusioperheen isää.
Kiitos sinulle sanoistasi,tuntuu jo hieman paremmalta tämän synkkyyden keskellä:)
Haluat siis vaihtelua? Ero voi olla vaihtelua, mutta se on todennäköisesti myös lopullinen ratkaisu. Ehkä miehesi ei enää ota sinua takaisin kun saat päähäsi että vaihtelu saa riittää.
Harkitse nyt kuitenkin vielä mitä elämältä haluat. Juttele miehesi kanssa. Olet ajatellut asioita ilmeisesti itseksesi? Mutta mitä mieltä mies on? Olisiko hänestä antamaan vielä sitä mikä yhteiselämänne tarkoitus oli? Ehkä hän on unohtanut, tai ei ole osannut ajatella, tai jotain. Voisitteko löytää yhteiselämänne uudelleen?
Keskustele asiasta miehesi kanssa, vuorovaikutteisesti, eikä niin että ilmoitat mitä haluat ja kysyt sopiiko se hänelle. Myös sinun pitäisi tulla häntä vastaan.
Jos ette sitten pääse enää samaan säveleen ja ero tuntuu molemmista paremmalle, katsele sitten asuntoja. Uusia tulee. Sopivia osuu vuodessa 1-3 kohdalle (kokeiltu on). Ero ei ole puolesta vuodesta kiinni. Lapsillekin kannattaa antaa aikaa asian sulatteluun ja syiden ymmärtämiseen. Yhtäkkinen lähtö voi olla lapsille perusturvallisuudentunteen romahdus. Niin voi käydä silloin kun tosiaan on pakko lähteä tuosta vain, väkivallan tms takia.
Tässä olen muutaman vuoden, aika ajoin itse harkinnut samaa asiaa. Minulla on 3 lasta ja olen ehdottanut miehelle, että asuttaisiin vähän aikaan erillään. Ja tietysti sitä, että hän muuttaisi pois, ei tarvitsisi lapsia riepotella.
Mutta ei hän ole siihen suostunut. Ei halua kotontaan lähteä minnekään. Ja ei ole sitä tukijalkaa (toista naista), että uskaltaisi ratkaisua tehdä. Tänään vaihteeksi oli hirveä riita, itsekään en nyt jaksaisi lähteä etsimään uutta kotia. On vasta kuukausi, kun äitini kuoli, niin on tässä tätä muutakin surtavaa. Se ei ole kylläkään miestäni haitannut, hän on käynyt joka viikonloppu kapakassa, kun ei jaksa olla kotona minun kanssa. Nyt sit toivon, että hän löytäisi jonkun ja lähtisi pois.
Ajattelen asiaa tietysti rahallisestikin, et jos minä lähden pois. Hän ostaa minut ulos talosta, kauppahinnasta vähentää hänen vanhemmiltaan saamansa 'asuntolaina', niin mulle ei käytännössä jää mitään siitä asunnosta.
Et ehkä sit yritän jaksaa tätä 'teatteria' vielä ainankin kesän ....
>>Ajattelen asiaa tietysti rahallisestikin, et jos minä lähden pois. Hän ostaa minut ulos talosta, kauppahinnasta vähentää hänen vanhemmiltaan saamansa 'asuntolaina', niin mulle ei käytännössä jää mitään siitä asunnosta.
Asiaa puhut. Totta on, et rahalla ei saa onnea.
Mutta enemmin minä ostan oman asunnon ja lyhennän siitä lainaa kun maksan vuokraa, mikä menee taivaan tuuliin.
Ajattelin samoin, että syön vaikka puuroa ja velliä ja ostin minkä pankki taipui. Miinuspuolena tässä on se että kämppä on ihan tolkuttoman pieni (pk-seutu) ja vellipuolelle menee joka tapauksessa. En saanut 'ihan' niin paljon lainaa kun olis tarvinnut näillä tuloilla kohtalaiseen kämppään. Penska on yhteishuollossa ja nukun niin sanotussa olohuoneessa kun se on täällä. Jotenkin tämä ei enää tässä iässä ole niin 'romanttista' kuin ehkä nuorempana oli ;)
Olen ihan vakavasti ajatellut sittenkin muuttaa vuokralle, mutta tämän voi myydä vasta reilu vuoden kuluttua. Voinhan ostaa uuden oman kämpän sitten kun lapsi on kasvanut omaan kotiin.
Pääasia ettei tarvitse huomioida miestä jonka kanssa ei voida saman katon alla asua. Kaikille parempi näin.
mun sympatiat on täysin sun puolella, olen nimittäin itse just samassa tilanteessa. lasten takia olen tässä roikkunut jo monta vuotta. mitään avioliittoa ei käytännössä enää ole, me vain asutaan yhdessä. mutta koska mies on uskoton, hänellä on useampiakin naisia kierroksessa niin mielestäni minun ei tarvitse tästä lähteä vaan hänen kuuluisi häipyä. odotan ja toivon että löytäisi jonkun joka veisi mennessään että minäkin pääsisin aloittamaan oman elämäni uudestaan. toisen selän takan en sitä tee niinkuin mieheni.
tsemppiä sulle, koita jaksaa!
Liitto ei tarjonnut iloa ei tunnetta ollenkaan. Pitkän ajan elimme kuin toisillemme vieraat, ja kuitenkin tein kotityöt miehen kiittämättömyys ja välinpitämättömyys palkkana.
Sattumalta sain tietää tyhjilleen jäävästä asunnosta, joka tarpeisiini sopi, ja uskaltauduin muuttamaan ilman varoitusaikaa. Mies hölmistyi, mutta ei estellyt. Kun olin ollut viikon pois, mies pyysi takaisin - pyykkiä pesemään! Sanoin, että hänen olisi aika oppia se itse. Sen jälkeen kului melkein kuukausi, kun mies rukoili minua tulemaan yhdessä sukulaistensa luo. Sanoin, että jospa hän kokeilee matkustaa yksin ja kertoo myös että suhteemme on katkolla. Siihen loppuivat miehen puolelta soitot, tavanneet emme ole edes vahingossa, ja olen tyytyväinen. Pieni ikävän tunne on kadonnut ja olen jo katsellut uutta kumppania. Nuorempaa tällä kertaa.
tämä on tuosta keskusteluketjusta siis ainoa vastaukseni aloituksen lisäksi, se kaikille selvennettäköön. mieheni ei siis ole minua pettänyt eikä muutenkaan tehnyt varsinaisesti mitään väärää. Oletettavasti kuitenkin painavat syyt erota tai ottaa välimatkaa, ovat olemassa, kun olen tätä vuosia harkinnut. Tänä keväänä vaan on tuntunut etten enää jaksa jatkaa näin. Asiasta olen yrittänyt hänelle puhua lukuisia kertoja näinä vuosina, mutta hänellä ei ole mielipidettä, joten ratkaisu jää minun tehtäväkseni. katsotaan nyt mihin mahdollinen asumusero ajan kanssa johtaa. hyvää jatkoa teille kaikille!
Olen keski-ikäinen nainen ja tilanne sama. Olemme olleet vuosikymmeniä naimisissa ja eläneet kuin sisko ja veli viimeiset vuodet...Vanhempi lapsista jo pois kotoa ja toinen juuri tulossa täysi-ikäiseksi...Päätöksen pois muuttamisesta olen tehnyt jo vuosia sitten...ja nyt on toteutuksen aika. Ei tarvi olla mitään konkreettista yhtä syytä
miksi erotaan..mulle riittää ainakin se ettei rakasteta toisiamme enää kuten pitäisi..niin kuin mies ja nainen...Minä ainakin haluan että parin väliltä löytyy se "kipinä"...Olen aina ajatellut lasten parasta ja milloin kenenkin parasta mutta kun terveys alkoi oireilla pahan olon seurauksena
niin nyt ajattelen todellakin itseäni..Tee rohkeasti päätös ja toteuta se..Itse en etsi vaihtelua vaan oikeata tervettä elämää...tämä ei ole sitä missään tapauksessa..
Oletko sopinut siitä kumman luona lapset jäävät asumaan. Et voi muuttaa lasten kanssa jos miehesi vastustaa lasten muuttoa.
Moikka!
Oli pakko vastata ku kuullosti niin tutulta.
Mä muutin viime toukokuussa 3 pienen lapsen kanssa pois mieheni luota, olin harkinnut sitä jo jonkin aikaa kun meillä oli mieheni kanssa niin vaikeaa, oli mustasukkaisuutta, erimielisyyttä ja kaikkea. Asiat ajautui lopulta niin syvälle ettei kumpikaan pystynyt enää lähestymään toista, molemmat vaan odotti että toinen tekisi sen jne. Vaikka meillä on 3 upeaa pientä lasta niin lopulta mun oli pakko lähteä lasten kanssa ja niin muutin vuokralle. Mieheni ja mun ongelmien lisäksi mun päätökseen vaikutti lopulta sekin että koska asuimme tosi kaukanan keskustasta enkä päässyt mihinkään ilman miestäni (koska en oo hankkinut ajokorttia vaik 30v jo olenkin) niin se koko tilanne ajoi mut niin pahaan ahdinkoon ettei voinut muuta ku lähteä.
No elettin sit erossa mutta tosi tuskallista oli aina kun mieheni tuli hakemaan lapsia, hänen näkeminen satutti ja ero on ollut miehelleni raskasta, hän on kärsinyt mielenterveysongelmista ja oli peräti hoidossakin pari kertaa jo sillon ku oltiin vielä yhdessä.
Oltiin siis hyvän aikaa erossa, mutta sitten yhtäkkiä halusin hänet takaisin koska hän on ollut suuri rakkauteni enkä ole koskaan lakannut rakastamasta.
Niin alotettiin alusta ja ollaan nyt oltu noin 1kk.
Lähde, kuulostaa siltä, olet jo tunnetasolla ratkaisusi tehnyt. Ja usko, kun kerran lähtee, ei paluuta kannata tehdä, mikä ei kerran toiminut, ei toimi jatkossakaan.