Toisesta ketjusta vielä erilleen: Minullakin oli vakituinen työpaikka jäädessäni äitiyslomalle, isossa firmassa vielä. Kyllä, äitiysloman aikana voi jäädä työttömäksi, toisin kuin yleisesti luullaan, äitiysloma ei vain saa olla irtisanomisen syy. Mutta jos firma lopettaa toimintonsa tai tekee konkurssin, niin ei äitiyslomalaista tarvitse kirjoilla pitää. Joten koska työttömäksi voi jäädä senkin jälkeen, kun on saanut lapsia, joka vakipaikasta, niin suosittelen, ettette tee lapsia ollenkaan, silloin nämä jotka sanovat että lapsia pitää tehdä vain perusturvan ollessa kunnossa voivat olla tyytyväisiä. Jättäkäämme lapsenteko siis kokonaan ökyrikkaille, joilla ei pienet firmojen lopettelut hetkauta.
Ps. Olen nyt töissä jonkun aikaa, joten ei onneksi tarvitse antaa lapsia huostaan.
Ps. Olen nyt töissä jonkun aikaa, joten ei onneksi tarvitse antaa lapsia huostaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.