Tämä juttu kertoo minun isoäidistäni, eli äitini anopista.
Minulle lapsena mummi oli mitä suurin sankari ja esikuva. Meidän tuli kunnioittaa ja arvostaa mummia, ja niin teimmekin, koska hän oli hieno ihminen lasten silmissä. Olin sukumme ainoa tyttö, joten sain aivan kaiken tahtomani läpi mummilta, prinsessan vaatteita lapsena, makeisia, teini-iässä ulkomaan matkoja ja rahaa. Ammattikouluikäisenä hän järjesti minulle suhteillaan työpaikkoja, ettei tarvinnut opintolainaa ottaa, vaan pysyin leivän syrjässä työnteolla. Siis minulla oli silmin nähden täydellinen isoäiti.
Kunnes kasvoin isoksi ja avasn silmäni. Minun mummoni oli koko vanhempieni avioliiton kiusannut minun äitiäni. Äitini oli tavallisesta työläisperheestä ja mummini kuvitteli itse olevansa jotain ylempää luokkaa (jota ei ole). Hän halveksi äitiäni kaikille, haukkui rumaksi ja nuhteli joka asiassa. Jopa silloin kun äitini synnytti ensimmäisen lapsena, tuli anoppi sairaalaan haukkumaan ja kysymään "miksi tuo oli tänne pahaan maailmaan tehtävä?". Hän suuttui vanhemmilleni koska kastetilaisuudessa selvisi ettei äitini aijo kastaa poikaa hänen mielensä mukaan. Niinpä mummi kutsui veljeäni sitten läpi elämän omalla tahtomallaan nimellä, minulle kävi samoin.
Vanhemapni olivat lamavuosina riipuuvaisia anopista, koska äitini oli välillä lomautettuna (mikä oli anopin mielestä hänen syynsä) ja talous oli tiukoilla. Anoppi antoi rahaa ja näytti mahtinsa viemällä minua 2-3 kertaa vuodessa kalliille etelän matkoille, samalla kun kotona perheeni mietti mitäs huomenna syötäisiin. Olin silloin vielä sen ikäinen etten oikein tajunnut raha-asioita.
Vasta vanhempana aloin tajuamaan miten kiero ihmiinen mummini oli. Minun tuli esim. hänen luona kylässään olessani, tai matkoilla ollessamme, kutsua häntä äidiksi. Hän aivopesi minua kuinka minun äitini ei ole mitään ja hän olisi minulle täydellinen äiti, koska hänellä on rahaa huolehtia minusta. Silmät sinisinä uksoin tietenkin sen, ja kerroin kotona äidille etten tahdo että äiti on oikea äitini. Mahtoi tuntua äidistäni mukavalta...
Lopulta vanhempani erosivat koska isällä oli uusi. Tämä ero johtui anoppini mukaan tietenkin äidistäni. Kuulin kerran kuinka hän huusi äidilleni "onko sinulla niin huono pillu ettei poikani enää kelpuuta, häh?". Edes eron jälkeen äitini ei päässyt anopista lopullisesti eroon. Pienellä paikkakunnalla juorut levisivät aika nopsaan. Noh, mummilleni lankesi aika suuri häpeä, kun pian eron jälkeen isäni toi uuden vaimon esiteltäväksi, Hyvin nuoren venäläisen naisen.
Mummini itki ja rukoili että äitini ottaisi isäni takaisin ja päästäisi hänet häpeästä. Ihmettä ei tapahtunut, isäni avioitui uuden vaimon kanssa.
Seuraava suuri häpeä mummilleni tuli kun ilmoitin meneväni ammattikouluun enkä lukioon. Hän itki ja pyysi jumalalta polvillaan edessäni että olisin edes kerran hänelle ylpeyden aihe ja menisin lukioon. Tämän tapahtuman jälkeen välimme alkoivat viiletä lopullisesti.
Lopulta hän sanoi minulle että olisi toivonut minun kuolleen sikiöveteeni. Kysyin että miksi ja syyhän oli selvä, äitini on kasvattanut minut väärin.Tämän jälkeen sanoin hänelle etten aijo olla koskaan, en siis koskaan hänen kansaan missään tekemisissä, eikä hän saa ottaa yhteyttä äitiinikään.
Jälkeen päin kuulin kylillä kuinka mummi oli puhunut että minä ja äitini alistamme häntä, vanhaa ihmistä, ja kuinka me olemme pahoja ihmisiä. Mummini itkua väänsi torilla muiden mummojen seurassa kuinka hän oli kaikkensa yritäänyt ettei paholainen vie minua, mutta niin oli jumala minut hyljännyt.
Nyt en ole 7 vuoteen ollut missään tekemisisää hänen kanssaan ja sukumme hyväksyy sen, koska kaikki tietävät minkälainen riesa mummini on. Myöskään äitini ei ole tarvinnut ex-anoppiaan enää sietää. sivukorvalla kuulin kuinka joku sukulaisistani sanoi että minut on poistettu testamentista, mutta minä en niitä muutamia roposia jää itkemään mitä sieltä suunnalta olisi tullut.
Että tälläinen tarina yhdestä anopista. Jännää vai mitä? Tässä oli vain muutamia esimerkkejä. Tässä iässä sitä nyt jo tajuaa että mumminihan oli täysin höpsähtänyt ja katkeroitunut vanha nainen.
Välillä naureskelemme veljeni kanssa muistoille ja kun kerromme hymyssä suin näitä juttuja, ei toverimme aina ota uskoakseen. Ne kuitenkin uskovat jotka joskus tämän ihmisen tapaavat.
Minulle lapsena mummi oli mitä suurin sankari ja esikuva. Meidän tuli kunnioittaa ja arvostaa mummia, ja niin teimmekin, koska hän oli hieno ihminen lasten silmissä. Olin sukumme ainoa tyttö, joten sain aivan kaiken tahtomani läpi mummilta, prinsessan vaatteita lapsena, makeisia, teini-iässä ulkomaan matkoja ja rahaa. Ammattikouluikäisenä hän järjesti minulle suhteillaan työpaikkoja, ettei tarvinnut opintolainaa ottaa, vaan pysyin leivän syrjässä työnteolla. Siis minulla oli silmin nähden täydellinen isoäiti.
Kunnes kasvoin isoksi ja avasn silmäni. Minun mummoni oli koko vanhempieni avioliiton kiusannut minun äitiäni. Äitini oli tavallisesta työläisperheestä ja mummini kuvitteli itse olevansa jotain ylempää luokkaa (jota ei ole). Hän halveksi äitiäni kaikille, haukkui rumaksi ja nuhteli joka asiassa. Jopa silloin kun äitini synnytti ensimmäisen lapsena, tuli anoppi sairaalaan haukkumaan ja kysymään "miksi tuo oli tänne pahaan maailmaan tehtävä?". Hän suuttui vanhemmilleni koska kastetilaisuudessa selvisi ettei äitini aijo kastaa poikaa hänen mielensä mukaan. Niinpä mummi kutsui veljeäni sitten läpi elämän omalla tahtomallaan nimellä, minulle kävi samoin.
Vanhemapni olivat lamavuosina riipuuvaisia anopista, koska äitini oli välillä lomautettuna (mikä oli anopin mielestä hänen syynsä) ja talous oli tiukoilla. Anoppi antoi rahaa ja näytti mahtinsa viemällä minua 2-3 kertaa vuodessa kalliille etelän matkoille, samalla kun kotona perheeni mietti mitäs huomenna syötäisiin. Olin silloin vielä sen ikäinen etten oikein tajunnut raha-asioita.
Vasta vanhempana aloin tajuamaan miten kiero ihmiinen mummini oli. Minun tuli esim. hänen luona kylässään olessani, tai matkoilla ollessamme, kutsua häntä äidiksi. Hän aivopesi minua kuinka minun äitini ei ole mitään ja hän olisi minulle täydellinen äiti, koska hänellä on rahaa huolehtia minusta. Silmät sinisinä uksoin tietenkin sen, ja kerroin kotona äidille etten tahdo että äiti on oikea äitini. Mahtoi tuntua äidistäni mukavalta...
Lopulta vanhempani erosivat koska isällä oli uusi. Tämä ero johtui anoppini mukaan tietenkin äidistäni. Kuulin kerran kuinka hän huusi äidilleni "onko sinulla niin huono pillu ettei poikani enää kelpuuta, häh?". Edes eron jälkeen äitini ei päässyt anopista lopullisesti eroon. Pienellä paikkakunnalla juorut levisivät aika nopsaan. Noh, mummilleni lankesi aika suuri häpeä, kun pian eron jälkeen isäni toi uuden vaimon esiteltäväksi, Hyvin nuoren venäläisen naisen.
Mummini itki ja rukoili että äitini ottaisi isäni takaisin ja päästäisi hänet häpeästä. Ihmettä ei tapahtunut, isäni avioitui uuden vaimon kanssa.
Seuraava suuri häpeä mummilleni tuli kun ilmoitin meneväni ammattikouluun enkä lukioon. Hän itki ja pyysi jumalalta polvillaan edessäni että olisin edes kerran hänelle ylpeyden aihe ja menisin lukioon. Tämän tapahtuman jälkeen välimme alkoivat viiletä lopullisesti.
Lopulta hän sanoi minulle että olisi toivonut minun kuolleen sikiöveteeni. Kysyin että miksi ja syyhän oli selvä, äitini on kasvattanut minut väärin.Tämän jälkeen sanoin hänelle etten aijo olla koskaan, en siis koskaan hänen kansaan missään tekemisissä, eikä hän saa ottaa yhteyttä äitiinikään.
Jälkeen päin kuulin kylillä kuinka mummi oli puhunut että minä ja äitini alistamme häntä, vanhaa ihmistä, ja kuinka me olemme pahoja ihmisiä. Mummini itkua väänsi torilla muiden mummojen seurassa kuinka hän oli kaikkensa yritäänyt ettei paholainen vie minua, mutta niin oli jumala minut hyljännyt.
Nyt en ole 7 vuoteen ollut missään tekemisisää hänen kanssaan ja sukumme hyväksyy sen, koska kaikki tietävät minkälainen riesa mummini on. Myöskään äitini ei ole tarvinnut ex-anoppiaan enää sietää. sivukorvalla kuulin kuinka joku sukulaisistani sanoi että minut on poistettu testamentista, mutta minä en niitä muutamia roposia jää itkemään mitä sieltä suunnalta olisi tullut.
Että tälläinen tarina yhdestä anopista. Jännää vai mitä? Tässä oli vain muutamia esimerkkejä. Tässä iässä sitä nyt jo tajuaa että mumminihan oli täysin höpsähtänyt ja katkeroitunut vanha nainen.
Välillä naureskelemme veljeni kanssa muistoille ja kun kerromme hymyssä suin näitä juttuja, ei toverimme aina ota uskoakseen. Ne kuitenkin uskovat jotka joskus tämän ihmisen tapaavat.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Sinun juttusi ovat nyt sellaisia, että vain mielenterveystoimistosta voit saada noihin apua!
tarua ihmeellisempää. Kaikki pumpuliin pissitetyt eivät sitä koskaan tule tajuamaan.
Sinä olet just niitä kultalusikka suussa syntyneitä nuoria joilla ei ikinä ole sanottu
pahasti eikä loukattu,helpolla elämässä päässyt.
Minä ainakin uskon täydestä sydämestäni aloittajan kertomuksen mummostaan.Itsellänikin
ollut hirveä mummo ja pirullinen anoppi edelleen.
Pitää vaan elää elämäänsä välittämättä ja uskoa
itseensä..ei kaikkien ihmisten tarvitsekaan tulla
toimeen kaikkien kanssa,surullista vaan kun se on
lähisukulainen.
Surullista kun sinulle on isä, äiti, mummo ja anoppi ja kaikki.... niin hirveitä ihmisiä ja pirullisia.
Kyllä on harmi, kun noin ihanan luonteen omaavalle käy noin huono tuuri, ja vieläpä ihan kaikissa lähiomaisissa.
Mutta sinähän elät vain elämäsi mitään välittämättä ja uskot vain itseesi, vikkei kukaan muu niin teekkään!
Välittämättä heidän mielipiteistään ja pahoista
sanoistaan,jos itselläni on tunne että elämääni
oikein.Vai olisiko parempi alkaa pyöriä itsesäälissä ja käydä miekkarista nappia hakemassa jokaiseen pieneen ahdistukseen joka
johtuu muista ihmisistä ja heidän sanomisistaan.
Sinä tunnustat pyöriväsi itsesäälissä!
Miksi roikut näillä palstoilla - olisi kivampi lukea kunnollisia neuvoja kuin vittuilua. Tuskinpa näitä palstoja sentään vittuilijoita varten ylläpidetään.
Sinä ilmottauduit, olet vittuilija.
Taidatkin olla melko lailla sairas itse ja mielenterveystoimiston palvelujen tarpeessa.
painu vaikka marsiin ääliö.
Oma tarinani lienee melko tavallisempi ja tylsempi. Äitini ja isäni äiti eivät tulleet toimeen ja kauna jatkuu yli haudankin. Äiti ei vastannut anoppinsa toiveita sen enempää varakkuutensa kuin ei sukunsa puolesta. Eipä silti, ei anopillakaan ollut aihetta ylemmyyteen sillä saralla.
Äiti alistui kunnes vuosien jälkeen nousi vastarintaa, taistot ulottui myös meihin lapsiin/lapsenlapsiin. Liian rehellinen ja nuori oli äitini naimisiin mennessään, turhaan katkeroitui ja elämäänsä myrkytti itse lähtemällä mukaan anopin peliin. Selväksi tuli että kumpikin halveksi toistansa eikä kumpikaan halunnut meidän lasten olevan tekemisissä toistensa kanssa.
Siinä välissä sukkuloiden lapsuus sitten tuli vietettyä pieniä valkoisia valheita kummallekin taistelevalle metsolle sepittäen. Vaikka isoäiti halusi puheissaan meidät lapset abortoitavaksi niin piti sitten kuitenkin huolta ja iloitsi saavutuksistamme elämässä. Oli tukalaa kun kumpikin niin selvästi inhosi toista ja puheissaan toi sen myös julki.
Kunnioitan ja jossakin mielessä ymmärrän molempia naisia mutta näen myös heidän virheensä ja opiksi yritän ottaa. Itse en samaa omille lapsille tekisi. Itselleni siunautui melkolailla isoäitini kaltainen anoppi, joten oppi on tullut tarpeeseen :) , navigointi on pelastanut paljon.
sinulle tuollaisia asioita anopitaan. Arvattavasti näin. Eli näemmä tämä ei olekkaan niin uusia asia että vanhemmat mollaavat isovanhempia lapsilleen. Sairasta touhua todella ellei sitten olevilkkaan mielikuvituksesi tuoteta jolta vähän haiskahtaa.
ap:n mummitarina oli kiinnostava sekoitus totta ja tarua. Siinä oli viehkoja ristiriitaisuuksia niin kuin usein editoimattomassa muisteluksessa on. Muistothan ovat aina tosia - muistajalle. Ja me valikoimme ja muokkaamme muisikuvia omia tarpeitamme vastaaviksi.
Mihin sinä ap tarvitset muistoja mummistasi? Mikä sinusta niissä on juuri sinulle tärkeintä?
Suurin silmänavaajasi on ollut äitisi.
Minä kiinnostuin tarinastasi niin, että haluaisin kuulla kolme muuta tarinaa:
1. Mitä tiedät mummistasi, etenkin hänen nuoruudenvuosistaan?
2. Kerro lisää nimenomaan äidistäsi ja hänen elämästään.
3. Oikein opettavaista olisi kuulla myös sinun elämäntarinasi. Millaiset ovat sinun nykyiset elämäsi puitteet.
että kasvatatte lapsianne vihaamaan isovanhempianne jotka ovat miehenne suvun puolelta.
Minä en oikein usko tuollaisia k´juttuja koska itselläni on niin todella erilaiset kokemukset molemmista mummoista ja myös molemmista lasteni mummoista. En ymmärrä tuota vihanpitoa ja mustamaalaamista nuorissa ihmisissä joille kaikki on valmiina. Kuka siitä kerää voiton, ei ainakaan ne pienet lapsenne.
lapsilleen päästämään toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos? Miten paljon haukkuja per lelu tulee sietää? Kuinka pitkän aikaa saa vittuilla "matkaseuralleen" vapaasti per kustannettu ulkomaanmatka? Selvällä rahalla maksettaessa saavutetaan varmaankin parempi tulos.
Näitä ilkimyksiä ei löydy todellakaan vain miehen suvun puolelta, kyllä he kattavat tasapuolisesti sitä vaimojenkin sukua, nuorta ja vanhaa polvea.
" Minä en oikein usko tuollaisia k´juttuja koska itselläni on niin todella erilaiset kokemukset molemmista mummoista ja myös molemmista lasteni mummoista. "
Siinäpä logiikkaa kerrakseen: koska MINULLA on kivat isovanhemmat niin KAIKILLA on kivat isovanhemmat, koska MINUN kokemukseni isovanhemmista ovat hyviä niin KENELLÄKÄÄN ei voi olla huonoja kokemuksia..
Eikö se ollut alkup. tarinassa niin päin että mummi haukkui äitiä lapsenlasille eikä äiti mummia lapsille?
Kyllä mummeissakin on pahoja ihmisiä. Ei mummius sinänsä ketään jaloksi todista.
Vaikeahan sitä on uskoa,mutta tuollaisia ihmisiä todella on olemassa.Minun tätini on juuri tuollainen:katkera,yksinäinen vanha ihminen,joka on kateuksissaan mollannut äitiäni koko ikänsä.
Kateus muuttaa monia ihmisiä.Ja on ihan uskomatonta,millaista tekstiä kateellinen ihminen saattaa suustaan päästää.
Katkeran ihmisen kirjoitusta.
Näillä palstoilla liikuskelee nähtävästi ylen paljon väkeä, joille ainoa totuus on vain ne omat kokemukset. Muiden erilaiset kokemukset eivät avaudu... ahdasmielistä ja kapeakatseista ja - noh, sivistymätöntä.
Sivistyneen ihmisen kuuluu osata asettua toisenkin ihmisen asemaan ja nähdä asioita erilaisista näkökulmista kuin vain omastaan.
Kaikki kovia kokeneet ihmiset eivät ole elämänkokemuksistaan kertoessaan katkeria. Eikö pahoja juttuja saisikaan kirjoittaa näkyville? Pitäisikö ne peittää ikuisesti ja teeskennellä, että kiusaaja oli hyvä haltiatar? Ei, ei. Totuuden pitää joskus tulla esiin.
Mutta sellaisten ihmisten, jotka eivät itse ole kokeneet vuosikausien, joskus vuosikymmmenien kiusaamista, on ehkä vaikea uskoa, että kiusaajia todella on olemassa.
Pitäisi kuitenkin aikuisten ihmisten olla sen verran avaramielisiä, ettei heti syytetä kertojaa valehtelusta tai mielenterveydellisistä ongelmista.
Ei minunkaan elämäntarinaani varmaan kukaan uskoisi näillä palstoilla. Olen lukenut näitä nyt vuodesta 2003 ja päättänyt, etten kerrokaan täällä mitään. Ehkä kirjoitan kirjan sen sijaan. Pöytälaatikossa on jo muutama liuska.
Oikein hyvä idea. Vaikeista kokemuksista kannattaa kirjoittaa omaan "pöytälaatikkoon", koska silloin työstät ongelmaa ja sama ongelma ei ehkä toistukkaan omassa sukupolvenkierrossasi. Olisihan se surullista, että jos itsellä ei ollut lämmintä suhdetta omaan mummoon, niin kieltää kaikki lämpimät suhteet myös omilta lapsiltaankin.
Yleensä nimittäin tuollaiset suvussa vallinneet tavat pyrkivät väistämättä jatkumaan seuraavissakin sukupolvissa, vaikka kuinka tietoisesti yrittäisi niitä itse muuttaa. Ihminen yleensä vain toistaa saman omien lastensa kohdalla.
Pöytälaatikkoon kirjoittamisessa on terapeuttinen vaikutus, mikä auttaa siinä sukupolvelta toiselle kierteen katkaisemisessa, kuten keskustelut myös mielenterveystoimistossakin.
Jos tänne suomi24 palstalle tulee ongelmistaan kertomaan, voi todellakin saada pelkkää ivaa ja syyttelyä, kuten täällä on usein tapana. Ja siinä tapauksessa ongelman kertomisen vaikutus ei ole sinulle eheyttävää ja terapeuttista, vaan päinvastoin, se voimistaa itsesyytöksiä ja siten lisää ongelmasta aiheutunutta pahaa mieltä.
Hieno asia se sinun kirjoittamisidea. Onnea projektiin! Itse kirjoitan myös elämäntarinaani tietokoneen muistitikkuun.
Minun elämäni on ollut tyystin erilainen. Mutta kuten sanottu, olen havainnut turhaksi selostaa täällä näitä kipeitä juttuja.
Terapoimiskirjaakaan en aio kirjoittaa (edes pöytälaatikkoon), sillä olen onnistunut jo järjestämään oman elämäni kuviot hyvälle mallille.
Jos saan kirjan aikaiseksi, se julkaistaan fiktiona, tuskin minään itseapukurssityötehtäväkirjana.
Paljon pahempaa olen joutunut näkemään ja kokemaan.
Tuollaista voi ihan hyvin olla
Eikö katkeruuteen ole aihetta, jos mummi on kiusannut hänen omaa äitiään vuosikaudet ja aivopessyt hänetkin nuorena ja suojattomana halveksimaan omaa äitiään, kunnes vasta aikusiena silmät avautuivat? Syytä olisi moittia tuollaisen katkeruuden synnyttänyttä mummia eikä mumminsa kiusaamaa lasta.
Taidat itse olla mummi joka on epäonnistunut yrityksessään kääntää lapsenlapsi äitiään vastaan, ja SINÄ olet nyt niiiiin katkera...
Miksi alkup. tarina suututtaa sinua ellei siksi, että se koira älähtää johon kalikka kalahataa?
Tämä on sama mielenterveysongelmallinen provoilija joka on täällä ennenkin provosoinut anoppipalstalla.
Hänen lempiaiheensa on aina venäläiset miehen uudet vaimot. Ja siitä sen tunnistaa samaksi provoilijaksi joka on oikeasti mielenterveyshäiriöinen.
On käsittämätöntä kuinka kieroja ihmisiä maailmalta löytyy. Itse olen törmännyt katkeroituneisiin ja kieroihin ihmisiin aina ala-asteelta lähtien niin ikäisistäni kuin vanhemmista ja nyt yli 20 vuotiaana ei voi kuin pyöritellä silmiään ihmisten käyttäytymisille ja puheille. On uskomatonta mitä kaikkea maailmalla tapahtuu ja kyllä myös täällä kotosuomessa.
Olen kuuntelevaa tyyppiä ja tämän vuoksi olen kuunnellut ihmisten kokemuksia ja törmännyt vähän kaikennäköisiin ongelmiin ja tapauksiin. On minulle suoraan päin naamaa haukuttu oman äitini kieroutta heti sen jälkeen kun minun kuulleni sama henkilö on äitiäni huoraksi haukkunut. Minulle on kerrottu kuinka on kadehdittu perheeni arvoja ja raukkautta ja seuraavana päivänä koulussa haukuttu köyhäksi, likaiseksi ja haisevaksi. Olen kuullut raiskaajapoikaystävistä ja naistenhakkaajista sekä narsistisista suhteista kuin myös 18 vuotiaista alkoholisteista maksavaivoineen ja itsekin elänyt joskus sossun tuella.
Luin tarinasi ja on uskomatonta miten ihmisten mieli toimii tietyissä tapauksissa. Uskomatonta on myös se kun raadollisesta totuudesta puhutaan niin samantein on joku haukkumassa provoksi. "Apua, ei maailmassa ole noin pahoja asioita - varmana provo!"
Herätys ihmiset, homman nimi on syöksykierre!
Tällaiset ihmiset rakentavat kulissit ensinmäisenä ja pitävät niistä kiinni viimeiseen saakka, kukaan ulkopuolinen tai hyvä ystävä ei voi uskoa että kyseinen henkilö on todella niin kieroutunut.
Omat ongelmat anopin kanssa oli alussa pieniä sillä pysyttelin erossa hänestä.
Vaimoni kuolema kuitenkin muutti asioita.
Hän oli ensinmäisenä "haaskalla" viemässä vaikka mitä tavaroita joihin hänellä ei ollut mitään oikeutta.
Hän oli osittain muuttamassa meille asumaan sillä varjolla että enhän osaa hoitaa lapsia.
Tietenkään en hyväksynyt tällaista toimintaa.
Sitten alkoi paskan puhumisen ja asioiden vääristely, yritti saada nuorimman poikani huoltajuutta (10v).
Homma rauhoittui kun uhkasin tehdä asioista rikosilmoitukset (kotirauhan rikkominen, häirintä, herjaaminen yms.)
Perään järjestin palaverin sosiaalitoimiston avulla jossa yritettiin saada asiat kuntoon.
Siellä saatiin sen verran taottua järkeä anopin päähän että minä vastaan ja päätän lasteni elämästä ja asioista eikä ulkopuolinen taho (anoppi).
Tämän jälkeenkin anoppi yritti vielä kerran, lähetti nuorimmalle pojalleni tekstiviestin että lähdetään käymään ulkomaanreissu jos isäsi lupaa.
Eli yritys asettaa minut siihen paskan rooliin joka kieltää asioita. Tietenkään en suostunut ja tein selväksi että jos kyseiset yritykset jatkuvat niin rikosilmoitus on varma. Tapaamisoikeuden myönsin anopille ainoastaan jonkin ulkopuolisen valvonnassa.
Samaan aikaan hänen julkisivunsa romahti ja paikkakunnalla alkoi kuulua mitä kummallisempia asioita hänestä. Hänen ratkaisu oli se että muutti toiselle paikkakunnalle, huokaisin jo helpotuksesta ettei tarvitse olla enään missään tekemisessä hänen kanssa.
Reilu vuotta myöhemmin appeni kuoli(tulin toimeen hänen kanssa) ja anopin käytös oli niin mukavaa että.
Sitten alkoi perintöasiat, sotkua on riittänyt.
Varojen pimittämistä (yli 80000€) asiakirja väärennöksiä, valehtelua, panettelua yms. Prosessin aikana tulin selvästi siihen tulokseen että hän oli pahasti häiriintynyt henkilö (narsisti) jolle raha merkitsi valtaa ja hän on valmis tekemään mitä vain että saa valtaa.
Hän osaa näyttää ulospäin herttaiselta vanhalta mummolta (65v) josta todellakin ulkopuolisen on vaikea uskoa että hän on niin häiriintynyt.
Tässä oli vain pinnan raapaisua asiasta mutta tiedän että ulkopuolisten ja sellaisten jotka eivät olekoskaan törmänneet kyseisiin tapauksiin on vaikea uskoa näitä asioita, sen takia kyseiset henkilöt saavatkin terrorisoida kymmeniä vuosia ennenkuin kulissit romahtavat.
Hyi että! Vähänkö sulla on ollu hirveä mummi! Ei voi olla todellista. Järkyttävää.