Olemme tapailleet ja olleet yhdessä vuoden ajan, joista puolisen vuotta käytännössä asuttu yhdessä miehen yksiössä. Nyt olemme viimeinkin kyllästyneet järjestelyyn ja päättäneet muuttaa yhteen.
Asia herättää minussa ristiriitaisia tunteita. Olen onnellinen, että viimeinkin saamme yhteisen kodin. Meillä on yhteinen tukikohta, johon palata ja jossa viettää yhteistä aikaa.
Ja kuitenkin minua häiritsee se tosiasia, että mieheni on aikaisemminkin asunut avoliitossa pari vuotta. En haluaisi kotiimme tavaroita heidän yhteisestä kodistaan.
Uskon ja tiedän, ettei mieheni haluan ex-avovaimoaan takaisin, mutta olen silti mustasukkainen ja epävarma heidän yhteisestä menneisyydestään.
Asia herättää minussa ristiriitaisia tunteita. Olen onnellinen, että viimeinkin saamme yhteisen kodin. Meillä on yhteinen tukikohta, johon palata ja jossa viettää yhteistä aikaa.
Ja kuitenkin minua häiritsee se tosiasia, että mieheni on aikaisemminkin asunut avoliitossa pari vuotta. En haluaisi kotiimme tavaroita heidän yhteisestä kodistaan.
Uskon ja tiedän, ettei mieheni haluan ex-avovaimoaan takaisin, mutta olen silti mustasukkainen ja epävarma heidän yhteisestä menneisyydestään.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jokaisella ihmisellä on menneisyys. Tuskin miehesi esim. keittiön pöydän ääressä istuessaan ajattelee:tämänkin ostin pirkon kanssa ja tuon lampun silloin... Ei niillä tavaroilla ole merkitystä. Heitä turha mustasukkaisuus pois.
vaikka yrittäisit päästä sinuiksi sen asian kanssa, että miehelläsi on ollut muitakin kuin sinä. Mustasukkaisuudelle ei kannata antaa sijaa, sillä saa niin paljon rikki. Luota mieheesi, jos jokin yhteen muuttamisessa, yhteisessä kodissa loukkaa sinua, sano se, jos hän kunnioittaa sinua, sinun mielipiteitäsi, hän tekee asialle jotain.
Onnea matkaan!
on aivan turha olla mustasukkainen! Voimien haaskausta.
Minulla hieman samantapainen tausta, mutta ehkäpä vielä kinkkisempikin. Olin nimittäin aloittanut tapailun varatun miehen kanssa joka asui yhdessä tyttöystävänsä kanssa. Asiat menivät eteenpäin nopeasti ja mies muutti omaan asuntoon, jonne minä sitten muutin myöhemmin. Edellisestä suhteestaan miehellä oli tietysti kaikenlaisia "muistoja" (minun mielestäni) ja vieläpä mies oli yhteyksissä exänsä kanssa yhteisten tavaroiden ja muiden asuntoasioiden jakamisen takia.
Kyllä siinä mielikuvistus laukkasi minullakin! Tietysti ajattelin, että entäpä jos "vanha suola" alkaa janottamaan, kun he tapaavat ja ihanat yhteiset muistot heräävät jälleen eloon.. Usein asiasta tapeltiin ja keskusteltiin. Minun oli kamalan vaikeaa ymmärtää sitä että he olivat vielä tekemisissä keskenään. Oma epävarmuus suhteen toimimisesta (koska ei ollut vielä paljoa yhteistä taivalta takana) sai aikaan melkoisia kädenvääntöjä. Sitten keksin omasta mielestäni loistavan keinon: purin kiukkuani niihin esineisiin joiden luulin merkitsevän jotain edellisestä suhteesta miehelleni. Minä nimittäin siirsin ne yksinkertaisesti pois silmistä (mikäli mahdollista) kunnes tuntui että pystyin niitä jälleen katsomaan (en saattanut käyttää lakanoita jotka ajattelin olleen heidän yhteisiä, heikkoa teki juoda lasista jonka ajattelin heidän saaneen joltain lahjaksi.. kamalalta tuntui ja omatuntokin soimasi! Niin ja arvaapa tunsinko itseni aivan pöhköksi..??).
Mutta kun ei mieskään niitä juuri kaivannut, esineet saivat toisen merkityksen! En edes loppujen lopuksi tiedä mitkä esineet tai asiat ovat sellaisia merkitseviä/tunnepitoisia hänelle, mutta minun oloa se helpotti, että sain tehdä niin kuin tein. Esineet ovat vain esineitä, eikä kaikkea voi laittaa uusiksi! Exän kanssa tapaamisetkin vähenivät ja loppuivat kokonaan, kun asunto- ja tavara-asiat olivat selvinneet.
Enää ei edes haittaisi vaikka he tapaisivatkin sillä uskon ja luotan mieheeni.
Uskomatonta kyllä, nyt pari vuotta näiden tapahtumien jälkeenkin vielä joskus ajattelen niitä asioita, mutta en enää samalla tavalla.
Nouse kaiken epävarmuuden ja sen tuoman "tyhmyyden" yläpuolelle! Etsi itsestäsi ymmärystä!
Tee asioita niin että ne helpottavat oloasi, mutta kaiken ei tarvitse onnistua hetkessä. Keskustele miehesi kanssa, uskon että hän ymmärtää.
ihanaa, että teillä menee nyt hyvin ja osaat suhtautua asioihin noin terveesti. minä olen muuten samanlaisessa tilaneteessa kuin sinä olit, mutta minun tapauksessani mies oli naimisissa 10v ja heillä on lapsi, jonka vuoksi he joutuvat olla lähes päivittäin tekemisissä. olemme nyt asuneet yhdessä vähän yli puoli vuotta. olen repinyt suutuksissani ja pahassa olossa mm heidän hääkuvansa ym yhteisiä muistoja. tavaroita ei ole paljon, koska ex-vaimo vei kaiken erossa. pelkään etten koskaan toivu ja sopeudu tähän tilanteeseen. rakastan avomiestäni, mutta pelkään, ettei meistä tule koskaan onnellisia, kun se exä suorastaan vainoaa.
Onhan se ikävää olla tuollaisessa tilanteessa jossa ex ei jätä rauhaan. Minä olenkin ollut onnekas siinä suhteessa, että saimme jatkaa rauhassa yhteiseloa. Vaikea kuvitella miten itse tuossa tilanteessa käyttäytyisin. Toisaalta on totta,että heillä on yhteinen lapsi ja sen takia joutuvat/saavat tekemisissä olemaan. Lapsen parasta he varmasti ajattelevat eikä varmaankaan riitelevät ja vihoissa olevat vanhemmat saati sitten ns. kiukutteleva äitipuoli tee lapsen elämästä helppoa.
Minun tilannettani ei tietenkään voi verrata teihin, mutta..
Joskus, jouduin ihan tosissaan miettimään sitä, kuinka pidän kiukkuni kurissa.. Silloin oli pakko keksiä keinoja millä sitä laannuttaa. Arvaapas useinko kävin juoksemassa raivoani pois ja purin tyynyä iltaisin pimeässä kun tuntui etten jaksaisi enää hetkeäkään niitä ikäviä asioita käsitellä!? Pitää muistaa myös se, ettei miehelläkään helppoa ole ollut ja varmasti häneenkin sattuu vaikka ei sitä näyttäisikään. Jokainen kaipaa aika-ajoin ymmärrystä! Se ei voi olla vain toinen osapuoli. Näytä, että ymmärrät vaikka kiukku pääsisikin joskus valloilleen! Jokaisella on lupa näyttää tunteensa, minun mielestäni!
..on jo myöhä ja ajatukset ovat jo hieman sekaisin.. ..toivottavasti sait jotain tolkkua tästä ja ajatuksistani!
Onnea matkaan ja paljon kärsivällisyyttä!
Halauksia!
Vastaa tähän jos ehdit ja siltä tuntuu!
no mä olen vasta 22v ja mun avomieheni on sentään ollut yli 10v naimisissa. muutettiin yhteen n.vuoden yhdessäolon jälkeen, kun oltiin sitä ennen käytännös asuttu kimpassa mun pienessä yksiössäni. mä joudun jopa toisinaan löytämään laatikosta siivotessani näiden hääkuvan ja katsella naamasta naamaan joka toinen viikonloppu näiden yhteistä lasta, jolla on äitinsä hymykuopat ja muitakin samoja piirteitä :(( tavaroistamme monikaan ei ole ollut heidän yhteisessä kodissaan, koska erossa vaimo vei kaiken!!! siis jopa miehen omat cd-levyt jättäen miehelle vain kaikkea rikkinäistä ja roskaa.
kyllä se siitä ja älä välitä vaikka joku muistuttaisikin sua tuosta ex-avokista. kyllä se ajan kanssa. pieni mustasukkaisuus on kai aina tervettä.
hmmm...minua vitutti katelle ed.asukkaan aikana olleita huonekaluja ym.Pikkuhiljaa hävittelin tavaroita...ja muuton yhteydessä yhdes tuumin veimme loputkin roskiin!Vähä hölmöä,mut...
hmmm...minua vitutti katelle ed.asukkaan aikana olleita huonekaluja ym.Pikkuhiljaa hävittelin tavaroita...ja muuton yhteydessä yhdes tuumin veimme loputkin roskiin!Vähä hölmöä,mut...
Uskoisin, että tuollaiset tunteen ovat melko tavallisia. Itse muutin aikoinaan nykyisen aviomieheni asuntoon, jossa tiesin hänen viettäneen paljon aikaa exänsä kanssa (vaikkeivät virallisesti yhdessä olleet asuneetkaan). Minulla ei ollut silloin paljon huonekaluja ja muuta tavaraa, joten melkein kaikki kodissamme oli siis mieheni omaa.
Pakostakin aluksi kävi välillä mielesssä kaikenlaisia ajatuksia: että hänen exänsä on nukkunut juuri tässä samassa kohdassa kuin minä, ja he ovat rakastelleet tässä samassa sängyssä, loikoilleet tuolla samalla sohvalla sylikkäin, syöneet kynttiläillallisia saman pöydän ääressä... Minusta tuntui, että miehen elämä pysyi samana, nainen vain vaihtui.
Mutta noille typerille ajatuksille ei kannata antaa valtaa, vaan täytyy yrittää pitää järki mukana. Kaikillahan meillä on menneisyys, mutta mennyt on mennyttä, ja sen murehtiminen on ehkä maailman turhin asia. Ja ajan myötä nuo tunteet ainakin minulla menivät ohi, kun luottamus suhteeseen kasvoi, meille syntyi tuossa asunnossa uusia, yhteisiä muistoja ja sekä oma että miehen menneisyys alkoi tuntua yhä kaukaisemmalta ja merkityksettömämmältä.
Eli kyllä se siitä, kun muistaa välillä ajatella asioita myös järjellä, eikä vain sydämellä! :)
Ihanaa lukea, että muutkin tuntevat samalla tavalla! Olen seurustellut noin puolitoista vuotta poikaystäväni kanssa, joista yhdessä olemme asuneet noin vuoden (omassa yhteisessä asunnossa). Poikaystäväni on ollut ennemmin kihloissa ja kaappeja siivotessa niiden pohjalta eteeni tulikin heidän kihlajaiskuvansa ja lehti-ilmoitus. Tuntui TODELLA pahalta. Olemme menossa ensi vuonna naimisiin ja tuntuu oudolta, että hän on joskus aiemminkin ollut valmis menemään toisen naisen kanssa naimisiin. Meillä menee loistavasti ja rakastamme toisiamme ja luotamme toisiimme sataprosenttisesti. Poikaystäväni ei ole enää missään tekemisissä ex-kihlattunsa kanssa. Mutta silti tuli kurja olo.
Mutta, mutta: joku sanoi viisaasti, että ei pidä kuluttaa aikaa menneisyydestä murehtimiseen, keskitytään vaan tulevaisuuteen! Ja näinhän se on. Tänään olen miettinyt asiaa ja tullut todellakin siihen tulokseen, että en aio miettiä moisia. Nyt olen poikaystäväni elämän nainen ja minä en aiokaan jättää rakastani kuten hänen exänsä teki!!
Onneksi minulla on paljon omia huonekaluja yms. eli asuntoon tulee myös minun elämääni. Mies osti uuden sängyn, joten ei tarvitse edellisen naisen sängyssä nukkua.
Miehellä on tällä hetkellä mm. yksiönsä seinällä taulu, jonka he ovat yhdessä exänsä kanssa saaneet. En todellakaan missään tapauksessa suostu, että tämä taulu tulee meidän asuntomme seinälle.
Turhaahan se tietysti on pohtia menneitä, mutta joskus tulee epävarma olo, kun tuntuu, että miehellä on niin paljon muistoja... Pelkään, että hän haikailee menneitä takaisin, vaikka toisaalta tiedän, että hän on nykyisin onnellisempi ja sitoutuneempi...
Uskon silti, että asia unohtuu vähitellen, kunhan suhteemme vakiintuu ja meillekin tulee yhteisiä ihania muistoja...
havainnon, joka olisi pitänyt tehdä jo aiemmin. Elämässäni on ollut kolme miestä. Olen noiden kaikkien kolmen miehen ensimmäinen nainen, jonka kanssa he ovat asuneet. Yhteisiä tavaroita ei liioin ollut eron hetkellä, joten ne eivät ole tuottaneet tuskaa seuraajilleni. Olen sitäpaitsi niin hyvissä väleissä molempien exieni kumppaneiden kanssa (joista toinen on jo exällenikin ex), joten tuskin asiasta mitään ongelmia olisi tullut, vaikka rikkaampia olisimmekin olleet.
Ei varmaankaan suurimmalla osalla existä ole mitään tarvetta palata entiseen. Älä ole tavaroille äläkä miehesi exälle mustis.