Tukiverkkoa?

Hei. Tiemme eroavat lähes 10 v yhdessäolon jälkeen. Asia on rauhallisissa tunnelmissa päätetty, kahden aikuiset yhteinen sopimus. Itse saan tukea kavereilta ja sisaruksiltani. Mies vain on jäämässä niin yksin. Ei ole miesten maailmaa puhua tunteista ja saada tukea suuressa hädässä. Yritän olla hänen rinnallaan kuin vain pystyn, mutta oma erotyöni on vaarassa, kun joudun hänen ainoana turvana jatkamaan. En halua päästää irti, ennenkuin olen varman hänen pysyvän jaloillaan, itsetuhoisia puheitakin olen kuullut.

Eli tiedättekö joku jotain vertaistukea, apua, tahoa, joka voisi avuksi tulla. Miten miehet olette saaneet tukea selviytymisessänne? Pitääkö kaikki pakata sisälleen ja hampaat irvessä vain koittaa jaksaa ja vetää itsensä uupumiseen saakka loppuun? Kertokaa joku.
5513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Juu, kyllä se niin on, että yksin siitä on selvittävä. Sinun ei pidä hänen rinnallaan olla hetkeäkään. Oman surutyösi lisäksi sotket myös hänen surutyötään toimimalla noin. Mies tarvitsisi kyllä tukea, mutta ei exältään. Se on lähinnä säälittävää, ja miehellä ei nykymaailmassa ole (ei oikeastaan koskaan ole ollut) varaa olla säälittävä.

Itse saisin tukea oikeastaan vain äidiltäni, mikä on ihan yhtä säälittävää kuin tuo edellinen ja siltä osin yhtä tyhjän kanssa. Ystävät ja tuttavat tuntuvat kadonneen. Toisen osapuolen kautta tulleiden kohdalla tämä on ihan luonnollista, mutta näin kävi myös minun kautta tulleiden yhteisten ystävien kanssa. Eipä paljon puhelin soi, paitsi jos minun apua sattuu joku tarvitsemaan.

Semmoista se miehen elämä toisinaan on. Asiaan haetaan sitten parannusta esimerkiksi pullosta tai vetämällä naru kaulaan. Yleisesti ajateltuna tämä ei kuitenkaan ole haitaksi, koska yleisesti katsottuna yksittäinen heikompi uros on enemmän tai vähemmän hyödytön. Heikomman uroksen kannalta tämä on tietysti valitettavaa, mutta sille nyt ei mitään voi, eikä ketään taida oikeasti edes kiinnostaa.

Äänestä

Mua ahdistaa myös tuo sama, että miehen sosiaalinen verkosto on niin olematon. Hän ei sitä ilmeisesti yleensä niin kaipaakaan, mutta ehkä se erotilanteessa olisi hyväksi. No, meillä on sentään lapset joiden vuoksi aina tulemme olemaan yhteydessä. lisäksi hänellä on vanhemmat ja kaksi veljeä, joista toiseen ei juuri pidä yhteyttä. Sitten on tuttavia työn kautta. Emme siis ole vielä varsinaisesti eroamassa, mutta ilmeisesti muutan joksikin aikaa kotoa jotta saamme vähän välimatkaa. Näin aluksi.

Äänestä

Olen vähän aikaa sitten tavannut miehen, jolla tuore shokkiero takana, mistä hän ei miehenä tietenkään puhu. Tai puhuu sen verran, ettei miehenä ole tapana asioista niin puhua.

Vietämme jonkin verran aikaa yhdessä, meillä on mukavaa ja hauskaa, mutta minua luonnollisesti häiritsee, ettei tuosta nähtävästi kipeästä asiasta puhuta.

Miten tuen siis tätä miestä parhaiten? Tapoihini ei kuulu paapoa eikä sääliä, mutta naisellinen mustasukkaisuuskaan ei ole tunnusmerkkini.

Haluan auttaa hänet eron yli maltillisesti ja painostamatta. Käytänkö vaan kuudetta aistiani hyväkseni ja tuen vaiston varaisesti?

Äänestä

tällaisissa tilanteissa nimenomaan mies voi saada apua on Miesten keskus (http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/tyomuodot/miesten_keskus) . Sen asiakkaista valtaosa etsii apua ja tukea juuri erokriisissä. Ongelma on, että näitä keskuksia ei ole kuin yksi Helsingissä. Jos kotipaikka on joku muu, kannattaa varmaan soitella ja kysellä, mitä sieltä suositeltaisiin.

Äänestä

kyllä se menee pikkuhiljaa ohi.
Itse olen käyttänyht ajan kaljan vetämiseen ja urheiluun.
Tästä oppii vaan sen että puheet myötä ja vastoin käymisissä pätee vaan myötämäkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


loputtoman ahdistunut kirjoitti:

Hei. Tiemme eroavat lähes 10 v yhdessäolon jälkeen. Asia on rauhallisissa tunnelmissa päätetty, kahden aikuiset yhteinen sopimus. Itse saan tukea kavereilta ja sisaruksiltani. Mies vain on jäämässä niin yksin. Ei ole miesten maailmaa puhua tunteista ja saada tukea suuressa hädässä. Yritän olla hänen rinnallaan kuin vain pystyn, mutta oma erotyöni on vaarassa, kun joudun hänen ainoana turvana jatkamaan. En halua päästää irti, ennenkuin olen varman hänen pysyvän jaloillaan, itsetuhoisia puheitakin olen kuullut.

Eli tiedättekö joku jotain vertaistukea, apua, tahoa, joka voisi avuksi tulla. Miten miehet olette saaneet tukea selviytymisessänne? Pitääkö kaikki pakata sisälleen ja hampaat irvessä vain koittaa jaksaa ja vetää itsensä uupumiseen saakka loppuun? Kertokaa joku.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu