Eivätkö tänne kirjoittele kuin parikymppiset ja muutaman kuukauden jonkun kanssa suhdetta tuhertaneet?
Missä kaikki kypsemmät ihmiset jotka mahdollisesti ovat olleet yhdessä jopa kymmeniä vuosia???
Missä kaikki kypsemmät ihmiset jotka mahdollisesti ovat olleet yhdessä jopa kymmeniä vuosia???
Vastaukset 32
Vanhimmat
Ne vanhemmat ovat onnellisessa avioliitossa!
on. Avioliitto on tuntuu vielä onnellisemmalta kun tekee vertailevaa tutkimusta täällä...
on esmes yksi.
tässä toinen,tosin monessa mukana..
On meitä kypsempiäkin täällä. Ongelmia ei tässä iässä ole enää niin kuin nuoremmilla, pakkohan sitä on ollut jotain elämästä oppia. Mutta keskustelujen seuraaminen on avartavaa ja opettavaa kuitenkin.
että täällä olisi enemmän avartavia keskusteluita ja vähemmän ihmisten syyttelyä ja tuomitsemista. En oikein jaksa keskittyä ko. kirjoituksiin.
Muistan kun häissämme oli lauluvihossa ja siellä paljon laulettu kappale, Hetkisen vain sinun kerallasi kuljen jne ja silloin oli vuoden 69 Lokakuun 18pv (Sadun) päivä menossa ja jos oikein lasken niin nyt on menossa vasta/jo 34s yhteinen aviovuotemme ja eikun tuntuu että paranee vain kun lapsenlapset käyvät tervehtimässä ja pistämässä paikat hetkessä hyrskyn myrsyn ja kun tunnemme itsekkin vain nuortuvamme, kyllä elämä on ihanaa vai mitäs itse luulette?
Villin ja kokemuksia täynnä olleen nuoruuden jälkeen ei ole paljon tarvinut vieraissa juoksennella ja nyt 34 vuotisen mahtavan avioliiton kokemusten perusteella en enään lähtisi uudestamaan kasvattamaan ketään toista mieleisekseni ja kun kerralla sain kiinni taivaalta pudonneen enkelin joka sieltä tukeville käsivarsilleni tipahti niin eipä siihen ole mitään tarvettakaan.
Olipas ihanaa ja mahtavaa kuulla kerrankin tuollaista puhetta! Pitkässä ja tyytyväisessä avioliitossa elävät ihmiset - ainakin minun lähiöpiirissäni - ovat nykyään harvinaisuus. Onnittelen ja toivon kaikkea hyvää!!
Kyllä nuoretkin ovat voineet olla pidemmässä parisuhteessa. Ja mikä sitten on sinun mielestäsi "oikean" parisuhteen kesto aika.
Eihän parisuhteelle voi olla "oikeaa" kestoaikaa, lapsukaiseni.
Nuoret eivät tietenkään ole voineet olla pidemmässä parisuhteessa, koska ikää on vähän! Parikymppiselle kymmenen vuoden seurustelu olisi puolet elämästä, mutta nelikymppiselle vain neljännes. Harva kuitenkaan kymmenvuotiaana aloittaa seurustelun.
Niinpä jos nuoret valittaa niin takaisin kouluun ja oppimaan laskemaan sillä jos tässäkin edelliset ovat ollet aviossa 34 vuotta saati sitten sitä ennen, Mitä??
olen itse 25.v ja olen ollut 9 vuotta suhteessa. Että näin...Lasken itseni kyllä siihen parikymppisten joukkoon.
lähentelen neljääkymmentä. Olen seurustellut 14v alkaen seitsemän vuotta. Kolmen viikon päästä erosta aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa. Olemme olleet yhdessä lähes 20v.
ainakin minun kummini ovat nyt vähän alle 6-kymppisinä ja aloittivat seurustelunsa 13-vuotiaina :)) että revi siitä itse olen nyt 23, että olisin hyvinkin saattanut seurustella jo 10 vuotta, mutta luojan kiitos en ole...
Mitähän mahdollisesti odotat täältä?
Nähdäkseni kirjoituksia ei niin kovin paljon kuitenkaan ole parikymppisiltä ja muutaman kuukauden jonkun kanssa suhdetta tuhertaneilta, kuten asian ilmaiset. Sen sijaan valtaosa ongelmiin neuvoa kysyvistä näyttävät seurustelleen arviolta 2-3 vuotta ja ovat iältään lähinnä 3-kympin molemmin puolin.
Ja kypsemmät ihmiset, jotka ovat olleet yhdessä jopa kymmeniä vuosia, ovat yleensä niiden kymmenien vuosien aikana ratkaisut ongelmiinsa löytäneet, ja täällä heitä onneksi näkyy välillä antamassa vinkkejä "tuhertajille".
Ongelmat ovat pitkälle erilaisia, riippuen sekä ihmisistä että suhteen pituudestakin, toisaalta taas 5-kymppisellä ihmisellä, jonka suhde on kestänyt 25 vuotta, voi olla sama ongelma kuin 19 vuotiaalla joka on suhdettaan tuhertanut 4kk, esim. puoliso pettää.
Kun nyt moisen heiton laitoit tänne, niin kerrohan omasta puolestasi minkä ikäinen olet, ja kauanko olet suhdettasi tuhertanut?
Puhut asiaa! Ärsyttää tuollainen... Kyllä nuorillakin voi olla omat parisuhde ongelmansa, ja mitä sitten jos on ollut esim. muutaman kuukauden yhdessä, siitähän se pitkä yhteiselo alkaa, yleensä. Taitaa joku olla katkeroitunut rouvas henkilö jolla on omat asiat päin mäntyä. Antaa kaikkien kirjoittaa omat tarinansa tänne.
"5-kymppisellä ihmisellä, jonka suhde on kestänyt 25 vuotta, voi olla sama ongelma kuin 19 vuotiaalla joka on suhdettaan tuhertanut 4kk, esim. puoliso pettää."
Omasta mielestäni noita ei oikein voi edes verrata. Ihan eri juttu, vaikka sama onkin.
meni tuonne väliin mutta ajasta näkee jos haluaa sen lukea.
mikä ero on siinä, jos pettää viiskymppisenä tai parikymppisenä!
Kokemuksen mukana tuoma nautinto.
Jos kuvittelen itseni uudestaan 19-vuotiaaksi ja vertaan sitä nykyhetkeen, jolloin olen about 40v niin huomaanpa todellakin suuren eron. 19-vuotiaana olisin antanut miehelle kenkää välittömästi (tai niin ainakin ajattelin), nykyisin tyytyisin kohauttamaan olkapäitäni pari kertaa ja kysymään mitäs nyt tehdään. Ei pettäminen ainakaan maailmanloppu olisi.
Vaikka tunnen itseni vielä nuoreksi :D, niin pakko myöntää, että iän mukana tullut itsevarmuus ja tietoisuus siitä mitä haluaa on kasvanut suuresti parissakymmenessä vuodessa. Usean hyvän avioliittovuoden jälkeen minulla ei olisi otsaa torua miestäni syrjähypystä jos sellainen paljastuisi.
"Kasvanut itsevarmuus ja tietoisuus" siis tarkoittaa sitä, että yhteisistä säännöistä ja niiden rikkomisesta ei oteta enää hernettä nenään? Kuvittelisin, että kasvanut itsevarmuus omalla kohdallani tarkoittaa sitä, että kykenen elämään usean vuoden avioliiton jälkeen myös yksin, jos puolisoni olisi tuon vihoviimeisen rikkeen, syrjähypyn, tehnyt.
Mutta olenkin vasta 25-vuotias. Ehkä vaatimustasoni laskee seuraavan 15 vuoden aikana.
Olet oikeassa! Miksi riutua liitossa jossa kumppani hyppii jatkuvasti vieraissa.
alussa ajattelee, että KUMPPANI on se, joka tässä suhteessa on heikompi lenkki, kunnes vanhemmiten sitten tajuaa, että se voi olla myös itse.
Olisin kyennyt elämään yksin, onnellisena, ilman miestäni, mutta hänen kanssaan on todellakin ollut hyvä elää. Vaikka eroaisimme jostain syystä, pysyisimme silti hyvinä ystävinä.
Ei yksittäinen syrjähyppy tuntuisi kovinkaan pahalta sen kaiken hyvän rinnalla, jonka olen mieheltäni saanut! Ei sillä ole vaatimustason kanssa mitään tekemistä.
sentään, mutta provot lisääntyneet jossakin määrin. Onhan meitä aikuisia täällä seassa paljonkin, mutta huomaan vaan, että nuorehkot, alle 30 (mahd. miehet) kirjoittavat provosoiden meidän "yliaikuisten" seassa.
Tullut ainakin lisäsuolaa mausteeksi.
Löytyyhän täältä vanhempaakin väkeä. Alkoi vaan ärsyttää gallupit joissa kysellään jotain suhteesta ja vasta toisensa löytäneet lapsukaiset vastailevat.
Vähän sama juttu kuin että kysyttäisiin mikä on kaikkien aikojen paras levy, ja useat vastaavat että se on se ja se Humppapumppayhtyeen levy joka ilmestyi eilen.
Eipä silti etteikö teinirakkauskin voi olla kestävää laatua, mutta harvemmin. Itse jo yli 30-vuotiaana vain rasittaa seurata vierestä kun vouhotetaan kuin Salatuissa elämissä konsanaan kun ollaan vasta ihastuttu. Uskon enemmän rakkauteen kuin rakastumiseen. Lienenkö sitten kalkkis.
Mutta kirjoituksissasi näytät sen sijaan sortuvan ainakin lievään ylenkatseeseen nuorempia kohtaan. Iän myötä useimmilla ihmisillä se elämänkokemus kasvattaa myös ymmärrystä, onhan elämä jo pituudellaan opettanut jotakin mikä nuoremmilla on vasta edessä.
Tosin täytyy ottaa huomioon, että monilla, vaikka ikää onkin, ei ehkä ole sitä elämänkokemusta millä ymmärrystään kasvattaa, meitä mahtuu moneen junaan ja paljon jää asemallekin.
Mitä taas tulee rakkauteen/rakastumiseen, ne kai jokainen määrittelee omalla tavallaan. Itse rakastun rakastamaani aviomieheen sopivin väliajoin uudelleen.
En sinänsä lähde määrittelemään henkilökohtaista persoonaasi, mutta tuntuu erikoiselta, että määrittelet kuitenkin aikuisen iässä olevat parikymppiset "lapsukaisiksi", vaikka itsellesi on vuosia kertynyt vasta "jo yli 30-vuotta". Jos siis ajatellaan pidempiä parisuhteita, ja enemmän elämänkokemusta omaavia ihmisiä, ei ikäsi kerro, että itse olisit sellaisessa elänyt mitä peräänkuulutat tänne.
"Kalkkiutuminen" sinänsä on aivan eri asia, joku tuntee itsensä "kalkkikseksi" varmasti jo 16 vuotiaana, toinen taas pitää "nuoruuttaan" vauhdissa vielä 7-kympin tienoilla. Se taas on jokaisen oma valinta, miten persoonaansa muokkaa ja elämäänsä elää, kunhan kuitenkin muistaa samalla arvostaa kanssaihmisiään erilaisuudesta huolimatta.
Mutta tulihan keskustelu aikaan tästäkin aiheesta, ja tosiasiahan on, että mikäli "gallupit" sun muut eivät sinua innosta, ei niihin ole pakko vastata. Lukemisenkin voi jättää siihen ensimmäiseen kirjoitukseen, jos niin kovasti ärsyttää. Tokihan on aina mukava lukea kirjoituksia pidemmistäkin liitoista, mutta syystä tai toisesta, niitä kirjoituksia on aika vähän, niin tällä kuin muillakin palstoilla.
Eipä muuta kuin avaraa mieltä ja kaunista kevättä suunnallesi...elämä on loputon opintie ja joka päivä oppii jotakin uutta jos haluaa pitää silmänsä auki.
Ja taas puhut asiaa! Mielestäni nuorten parisuhde ongelmat eivät ole yhtään vähäpätöisempiä kuin vanhempienkaan. Joten nuoret kirjoitelkaa lisää!
elämänkokemukseni myötä olen todennut, että monet alle 20-vuotiaat ajattelevat paljon "aikuismaisemmin" kuin toiset yli kuuskymppiset. Jotkut vain eivät halua/kykene kasvattaa ymmärrystään; he ajattelevat vuodesta toiseen samoja asioita aivan samalla tavalla ja seurustelevat vain samankaltaisten ja -ikäisten ihmisten kanssa samanlaisista asioista kuten ennenkin. He hämmentyvät jos joutuvat kohtaamaan jossain erilaisen ihmisen...
Heitit ihan mielenkiintoisen aiheen. valitettavasti vaan tämäkin meinaa mennä nyt syyttelyksi ja tuomitsemiseksi. Ymmärtäisin ajatuksesi, että kaivataan vähän kypsempääkin ja aikuista näkökantaa asioihin, ja olen samaa mieltä.
Totta kai nuortenkin asiat ovat tärkeitä ja tervetulleita tänne, mutta siinä rinnalla aikuinen (jota moni kai alkaa olla 25-vuodesta eteenpäin?) (elämän)kokemustenvaihto tekisi hyvää. Lisää keskusteluja siltäKIN pohjalta, jooko.
että pari kuukautta suhdetta viritellyt ei EHKÄ ole pätevä kertomaan mielipidettään suhteestaan siltä pohjalta kuin kyse olisi pitkästäkin suhteesta.
Ehkä tämä on vähän sellainen ekstro/introvertti-juttu myös. Jotkut innostuvat niin kamalan tulenpalavasti ihan kaikesta, ja ovat valmiita lupaamaan myös ikuista rakkautta vasta tapaamalleen ihmiselle. Itse en pitkään aikaan osannut sanoa omassa suhteessani onko se kestävää, enkä menisi päätäni giljotiiniin panemaan vieläkään, vaikka vuosia on lasissa kohta jo 6. Vaikka hyvin pääasiassa meneekin.
Ehkäpä sitten onkin kyse että tietynlaiset luonteet ärsyttävät, enemmän kuin ikä...? Lienen ehkä sellainen enemmän vanhan polven varoteltu ja peloteltu ihminen, että ei niinkuin kaikesta pitäisi mennä huutelemaan heti ja uskomaan ja luulemaan mitä vaan.