Osaako kukaan neuvoa ?
Miten sellaisessa tapauksessa, kun on yhteinen talo. Toinen puolisoista on saanut vanhemmiltaan 'lainaa' n. 30 000e (n. 12 vuotta sitten) asuntoa varten. Mitään virallista paperia ei ole tehty, muuta ei ole olemassa kuin tilinsiirto lappunen, että raha on liikkunut. 'Lainaa' ei ole lyhennetty eikä siitä ole maksettu korkoa. Jos talo nyt myydään sen arvo olis 170 000e. Talosta ei ole velkoja enään. Eli jako olis 170 000/2 = 85 000e per nuppi. Mutta voiko tämä toinen vaatia, että siitä kauppahinnasta vähennään se 30 000e, mikä on hänen vanhemmiltaan saatu.
Miten sellaisessa tapauksessa, kun on yhteinen talo. Toinen puolisoista on saanut vanhemmiltaan 'lainaa' n. 30 000e (n. 12 vuotta sitten) asuntoa varten. Mitään virallista paperia ei ole tehty, muuta ei ole olemassa kuin tilinsiirto lappunen, että raha on liikkunut. 'Lainaa' ei ole lyhennetty eikä siitä ole maksettu korkoa. Jos talo nyt myydään sen arvo olis 170 000e. Talosta ei ole velkoja enään. Eli jako olis 170 000/2 = 85 000e per nuppi. Mutta voiko tämä toinen vaatia, että siitä kauppahinnasta vähennään se 30 000e, mikä on hänen vanhemmiltaan saatu.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ja pitääkin vaatia.
Asiassa ei liene epäselvää, ettei se sinun maksamaasi rahaa ole ollut?
Ja hittoakos se taasen Sinulle kuuluu onko puolisosi vanhemmat halunneet antaa lapselleen rahaa, joka tapauksessa se on puolisosi rahaa eikostä vaan?
No, juridisesti ajatellen homma ei ole noin yksiviivainen. Lain mukaan avioehdottomassa avioerossa kun nettovarallisuus jaetaan tasan 50/50.
Ja jos oikeustupaan mennään tästä teidän tilanteessanne, niin tässähän tulee eteen sitten myös se, että on toimittu hieman "laittomasti", nimittäin tässä nousee esiin lahjavero/ennakkoperintö-asia tuon vanhemmilta saadun "lainan" johdosta.Tästä asiasta verottaja puolestaan on kiinnostunut.
Toki nyt sitten puolisosi kannattaisi tehdä se velkapaperi vanhempiensa kanssa näin jälkikäteen... niin kysymyksessä olisi sitten laina. Silloin asia sujuisi parhaiten ja oikeudenmukaisesti: eli 170 000 - 30 000/2 = 70 000/ nenä (ja 30 000 lainan antajille).
Voiko hän osoittaa, että "lainaa" ei ole maksettu ja että se oli koroton laina, eikä lahja, josta olisi pitänyt maksaa lahjavero?
Voiko hän osoittaa, että et ole tehnyt yhteisen hyvän eteen omalla panoksellasi niin paljon, että ei olisi oikeudenmukaista poiketa 50/50-säännöstä?
Oletan että teillä on avioehdoton avioliitto.
Ositukseenhan kuuluu kaikki omaisuutenne ja velat, niin yhteiset kuin omatkin... autot, luotot, irtaimisto, säästöt, jne.
Mutta sovitaan että teillä ei todellakaan ole muuta ositettavaa kuin tuo velaton talo, arvoltaan 170.000 EUR. Saatua lainaa ei huomioida.
A:n nettovarallisuus on 170/2, siis 85.000 EUR
B:n nettovarallisuus on 170/2, siis 85.000 EUR
Nettovarallisuudet ovat yhtä suuret, tasinkoa ei tarvitse maksaa suuntaan tai toiseen.
Entäpäs jos otamme huomioon sen 30.000 EUR "lahjan" vaikka A:n eduksi. Lopun kauppahinnan he ovat maksaneet yhdessä ja puoliksi (eli 70.000 EUR per nokka). Silloinhan A omistaa talosta 59% ja B vastaavasti 41%
A:n nettovarallisuus on silloin 30 + 70 = 100.000 EUR
B:n nettovarallisuus on vastaavasti se 70.000 EUR
Koska avioehdottomassa osituksessa "köyhempi" voi vaatia tasinkoa niin paljon, että nettovarallisuudet saadaan yhtäsuuriksi, silloin A joutuu maksamaan B:lle tasinkoa 15.000 EUR, jonka jälkeen kummankin nettovarallisuus olisi 85.000 EUR. Sama tilanne siis kuin yllä.
Jos on avioehto, tasinkoa ei tarvitse maksaa.
Aivan. Näin prosentuaalisesti voidaan omistusosuus jakaa, jos ruvetaan vääntämään, mutta tässä kohtaa tulee sitten juristille purtavaa, että miten suhtaudutaan tuohon "lahjaan", josta ei ole veroja maksettu??? Ja asiahan tulee ilmi jos ja kun osituksesta ruvetaan taistelemaan muulla kuin 50/50-periaatteella...
.. ja koska lopputuloksen kannalta tulema todennäköisesti "plus miinus nolla" (jonka koetin yllä selvittää) ... niin turha asiaa edes riitauttaa.
Vaarana vain se, että lisäksi räpsähtää lahjaverot... en tosin tiedä, missä ajassa tuo "rikos" ilmoittamattajättämisestä vanhenee.... eli huoli voi olla aiheetonkin.
Koska kyseessä pitkäkestoisenen avioliitto, sovittelupykälääkään ei "automaattisesti" sovellettaisi (tai no, automaattihan sekään ei koskaan ole).
Lakimieheni sanoi meidän erotessamme, kun oli hiukan samanlainen tilanne. Ei avioehtoa.
Appivanhemmat antoivat autonostoon 30000 markkaa käteisenä (pyytämättämme). Auto ostettiin omilla rahoilla miehen nimiin ja lahjaraha käytettiin asuntolainaan, tai ihan miten vaan, rahalla ei ole korvamerkkiä. Eron tullessa miespuoliso sanoi rahan sen olevan hänen osuutta ja vähennettävä osituksesta pois. Autohan oli osituksessa hänellä ja mukana jaossa. Lakinaiseni kaivoi pari ennakkotapausta ja sanoi, että jollei papereita ole tehty, kyseessä olevaa voidaan pitää lahjana molemmille (mikä ei ole kielletty). Lahjaveroa siitä ehkä olisi pitänyt maksaa, jos se ylitti silloisen lahjoitusrajan yli 3 v aikana/hlö. Mutta se asia ei kuulu ositukseen.
Jos lahjakirjoja rustataan jälkikäteen, kyseessä on asiakirjan väärennös. Lahjakirja olisi pitänyt tehdä silloin aikanaan. Nyt kun tilanne eron ja osituksen myötä on muuttunut, voi tietysti kaivaa sukulaisilta vaikka millaisia papereita, mutta ne pätevät vasta laatimishetken jälkeen.
Aviopuolisoilla on velvollisuus elättää toisiaan avioliiton aikana, ja yhteisiin esim 50/50 ostettuun taloon laitetut rahat katsotaan omistussuhteen mukaan. Saa olla aika vahvat näytöt, jos sen saa kumottua ja omistussuhteen muutos papereihin merkitystä tehdään sitten oikeudedssa.
Minä ja mies otettiin asuntolaina avioliiton aikana. Ei avioehtoa. Laina oli molempien nimissä. Lainapapereissa ei mainittu mitään osuuksia. Asunto oli kummankin nimissä. Emme tehneet keskenämmekään mitään omistussuhdepaperia. Asunto siis oli molempien 50/50.
Sovimme suullisesti kumpikin maksavan tulojen suhteessa yhteisiä menoja, laina mukaan lukien. Mieheni oli pienituloisempi ja maksoi siis markka/euromäärällisesti vähemmän. Se kuuluu avioliiton henkeen. Meillä oli varaa ostaa isompi asunto minun tulojeni ansioista. Oltaisi voitu ostaa pienmpi ja halvempikin, vain että miehellä on varaa maksaa 50% kuluista? Se ei sovi minun, eikä sopinut meidän me-henkeemme. Ostimme asunnon, jonka ME halusimme ja johon MEillä oli varaa.
Elämä heittelee, erosimme. Olin käytännössä yksin lyhentänyt lainaa. Kysyimme lakimieheltä meneekö oikein, että kaikki omaisuutemme myös asunto jaetaan 50/50 kun kumpikaan ei halunnut siihen jäädä. Ettei tule jälkeenpäin mistään suunnasta mitään yllätyksiä kun on tehty väärin. Ja kyllä niin sanoi silloinen lakimies. Meillä ei ollut osoittaa mitään miksi ei olisi mennyt. Asunnon lisäksi oli vain auto. Muut romut jaettiin hyvässä hengessä. Eli asunto myytiin ja rahat meni 50/50. Enkä edes tuntenut kokevani vääryyttä.
Tekisin edelleen saman, jos mies olisi samaa mieltä. Ymmärrän kyllä niitä jotka haluavat suojella vähäisiä omaisuuksiaan. Avioliittoon kuuluu jakaminen. Se yhdistää. Omaisuuden tarkka erottelu voisi tuoda stressiä ja pilata hyvän suhteen. Näin minä sen näen. Materia on vain materiaa.
Monet puolisot tahtovat menetellä kuten kerroit, eikä siinä mitään "pahaa" ole... kunhan ymmärtää mitä se käytännössä merkitsee JOS se avioero tulee.
Oudompaa on se, jos sitten jälkikäteen ihmettelee ... miten tässä näin VOI käydä ja itkee kaatunutta maitoa.
Asia jota perränkuulutan on se, että ihmiset avioituessaan (avioehto tai ei, omistussuhteet 50/50 tai jotain muuta) tietävät mitä omaisuuden osalta ovat tekemässä, ja miksi.
Sinä selvästikin tiesit, ja se oli valintasi... hyvä niin.