Eli tilanne on tämä: Olen seurustellut avokkini kanssa jo monta vuotta. Ja ollut uskollinen aina. Viime viikonloppuna flirttailin erään miehen kanssa, joka oli jo pitkään iskenyt minua. Illan päätteeksi annoin hänen suudella minua. Juttu ei edennyt pidemmälle vaikka olisi voinutkin. Petinkö siis miestäni? Omantunnon tuskia ainakin on...
APUA!!!
petturiko?!
7818
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
hankit ikävyytesi ja kärsit niistä,jos sulla on hyvä mies nyt, niin vitutta kyllä hänen puolestaan.
No kysy mieheltäs kokeeko hän tulleensa petetyksi kun annoit jonkun toisen miehen suudella.
Omassa suhteessani tuo olisi pettämistä, mutta sitä mitä miehesi ajattelee ei tiedä muut kuin hän itse,joten kysy.
neuvoja kun seuraat, niin takuulla tuhoat suhteesi.
Jos kyseessä on vuosikausien avoliitto ilman kihlausta, niin petosta ei ole tapahtunut. Olettehan ihan vapaita kumpikin.
Eri asia on, jos olette sopineet, että kuvioon ei muita kuulu. Uskottomuus on sitä, että tekee sellaista mitä ei ole kerrottu tai ei "voida" kertoa.
Mieti,jos sinulla kerta oman tunnon tuskia on niin uskoisin että mielestäsi se on pettämistä! Tärkein muistisääntö on se, että: Tee toiselle se, mitä haluat itsellesi tehtävän. Tuntuisiko sinusta pahalta, jos miehesi olisi suudellut toisen naisen kanssa? Useissa parisuhteissa keskustellaan,mikä heidän mielestä on pettämistä.. toisilla melkeimpä jo pelkkä halaus vastakkaisen sukupuolen kanssa.. ja toisissa saa sänkyhommiakin harrastaa.. Sinuna en ainakaan salaisi sitä tietoa mieheltäsi..jos omaa tuntoa kolkuttaa.. usein helpottaa että saat asian kerrottua koska olet ainakin silloin rejhellinen.. ja kysy itseltäsi mitä haluat.. rakastatko miestäsi? Miksi teit niiin? Oletko ihastunut tähän toiseen?
Kai tiedät itsekin mihin suuntaan olet menossa. Housut alas reilusti seuraavalla kerralla ja siitä ONNI alkaa!!!!!!!!! Onnea valitsemallasi tiellä.
Kiitos asiallista vastauksista! Niitä lueskellessani muistin, että olemme joskus suhteen alkuaikoina keskustelleet siitä mikä on pettämistä. Kerroin siis miehelleni suudelleeni toista miestä... Eipähän tuo ilahtunut mutta oli hyvillään ettei asia pidemmälle edennyt. Harmitteli vaan sitä, ettei 100% pysty luottamaan. Keskustelimme asiasta ja muistin taas miksi häntä rakastan. EI enää suudelmille!