Tausta ; naimisissa,minä 42 ja mieheni 47 vee,lapset jo aikuisia,anoppi asunut luonamme n kymmenen (10 )vuotta.
Ja nyt sitten se ongelma ;
Anoppi sai aivohalvauksen, kuukausi sitten,hän menetti puhekykynsä ja halvaantui kokonaan oikealta puolelta kroppaa,hän on yhä edelleen sairaalassa..
Mieheni mielestä meidän velvollisuus on olla anoppini luona joka ikinen päivä ..menemme sinne suoraan töistä ja olemme siellä ilta kahdeksaan asti..joka ikinen päivä!
Emme kerkeä laittamaan ruokaa,emme siivoamaan ,emme tapaamaan tuttavia,lapsia,sisaruksia...emme kertakaikkiaan mitään muuta...
Otin asian puheeksi mieheni kanssa ...ja tulos oli se etten välitä hänen äidistään ja että mieheni menee sairaalaan joka päivä,jos en halua voi jäädä kotiin ..miehenikin tarvitsisi "lepoa" ja jotakin muuta kuin sairaalamiljöötä ...miten saisin hänet ymmärtämää sen?
Ja nyt sitten se ongelma ;
Anoppi sai aivohalvauksen, kuukausi sitten,hän menetti puhekykynsä ja halvaantui kokonaan oikealta puolelta kroppaa,hän on yhä edelleen sairaalassa..
Mieheni mielestä meidän velvollisuus on olla anoppini luona joka ikinen päivä ..menemme sinne suoraan töistä ja olemme siellä ilta kahdeksaan asti..joka ikinen päivä!
Emme kerkeä laittamaan ruokaa,emme siivoamaan ,emme tapaamaan tuttavia,lapsia,sisaruksia...emme kertakaikkiaan mitään muuta...
Otin asian puheeksi mieheni kanssa ...ja tulos oli se etten välitä hänen äidistään ja että mieheni menee sairaalaan joka päivä,jos en halua voi jäädä kotiin ..miehenikin tarvitsisi "lepoa" ja jotakin muuta kuin sairaalamiljöötä ...miten saisin hänet ymmärtämää sen?
Vastaukset 24
Vanhimmat
sisaruksia tai lähisukua ? Tehkääpä käyntivuorot ! Ihan sovinnossa ja asiallisesti. Jutelkaa lääkärin kanssa, onko edes hyvä, että mummelin luona rampataan ja OLLAAN tuntikaupalla ?!
Muita sisaruksia ei ole täällä suomessa,hoitohenkilökunnan mukaan on oikein hyvä että tulemme ja olemme anoppini kanssa mahdollisemman paljon - vierailuaika on klo 13.00 - 20.00 välisenä aikana.
Muuta sukua kyllä on mutta mieheni on sitä mieltä että me olemme ne tärkeimmä ihmiset anopilleni...se on sinänsä totta mutta kauanko tällaista jaksaa ...
Itsekkin vakavasti sairastaneena voin sanoa, ihan omakohtaisella kokemuksella, ei siellä tarvitse kenenkään käydä joka päivä.
Taitaa olla provo koko viesti!
Jos miehesi ei ymmärrä, että elämän pitää jatkua, vaikka anoppi on sairaalassa, niin keskustelkaa jonkun esim. lääkärin kanssa siellä, mikä on kohtuullista. Ettehän te voi elää sairaalassa. Kai pari kertaa viikossa riittäisi ja onko sinun pakko mennä miehesi mukana sinne. Tuolla nykyisellä menolla te molemmat olette kohta itse avun tarpeessa.
Tiedän mistä puhun, olen itse hoitanut petipotilasta kotona loppuun saakka.Vasta jälkeen päin tajuaa, että ihmisellä on rajat jaksamisessa.
Teidän elämän on jatkuttava, arkiaskareet on tehtävä ja kotona levättävä. Anopin hoitovastuu on nyt sairaalan ei teidän. Tuskin kovin pitkät vierailut ovat potilaalle edes hyväksi, hänkin väsyy. Puhekyvyttömä ei ehkä pysty sitä ilmaisemaan. Toivon, että saatte jotain järkeä asiaan, mutta menee överiksi tuolla menolla.
Itse olen 42v ja raskaana, ja äitini haudanneena viime joulukuussa, tiedän että kova on tilanteesi.
Meillä äiti kuoli kotihoidossa, ei sairaalassa, -ja pitkän kaavan mukaan syöpään.(kesti 5v)
Ehdottaisinkin tuohon tilanteeseesi seuraavaa:
Jos ja kun et jaksa sairaalassa joka päivä käydä, niin älä käy. Ehkäpä oma tahtisi olisi vaikkapa 2-3 kertaa viikossa? Kauanko anoppisi on jo sairaalassa maannut? Totuushan kuitenkin on, että halvauspotilaalle kuntoutusmielessäkin vierailut tekevät oikein hyvää, ja useinkin halvauspotilaat kotiutetaan kyllä jossain vaiheessa, ja halvauksesta kuntoutuu parempaan päin kyllä hiljalleen. Eduksi on jos läheisten välit pysyvät läheisinä myös akuutisti huonon ajan.
Siksi pyytäisinkin ettet puutu siihen että miehesi haluaa käydä päivittäin sairaalassa, sillä sitä aikaa jonka on jättänyt käyttämättä yhdessä oloon rakkaimpansa kanssa silloin kun tällä on hätä, -katuu katkerimmin jälkeenpäin. Ja sille katkeruudelle löytyy kohde kyllä sitten hyvin läheltä.
Päinvastoin ehdottaisin että tuet miestäsi, niinä päivinä jolloin olet kotona, voit tehdä hänenkin hommiaan, että hän saa rauhassa viettää äitinsä kanssa kahden kesken, eikä tarvitse ajatella tekemättömiä töitä.
Vaikea tilanne. Oman äitini ollessa laitoshoidossa, taistelin huonoa omaatuntoa vastaan, mutta oman elämäni takia harvensin käyntejä vähitellen kertaan tai pariin viikossa. Stressin jäljet tulivat vasta parin vuoden kuluttua omana sairastumisenani.
Voisitko ehdottaa miehellesi, että kävisitte esim. vuoropäivin sairaalassa? Jos se ei onnistu, kävisitte arkisin joka toinen päivä ja olisitte lyhyemmän aikaa.
Vaadi miestäsi tekemään kotityöt joka toinen päivä, sano että sinä et jaksa, jos olet sairaalassa joka ilta.
Mitä te teette sairaalassa, oletteko hoitajien apulaisia vai tarviiko anoppi vain seuraa? Kysy mieheltäsi, miksi teidän oikeasti molempien pitää siellä olla kaikki illat. Onhan monissa kulttuureissa itsestään selvää, että sairasta omaista ei jätetä yksin, mutta länsimaissa sairaalat vastaavat hoidosta ja omaiset sosiaalisten suhteiden jatkuvuudesta.
Harvalla vanhalla ihmisellä omaiset joka päivä kylässä käyvät.
Kuulutteko etniseen vähemmistöön, vai oletko ulkomaalaisen kanssa naimisissa?
Arvelen vaan, kun anopista huolehtiminen ei kuulu valtaväestön kulttuuriin. Eikä edes päivittäiset sairaalavierailutkaan ole tavallisia, kuin vain pienten lasten kohdalla.
etnisille vähemmistöille.
HÄPEÄN kuulua valtaväestöön.
Miehesi ei suutu jos jäät välillä pois! Ei ole sinun asiasi huolehtia hänen vanhemmista. Sinä huolehdit joko omista tai olet jo huolehtinut. Ja senkin olet tehnyt sitten omalla tavallasi. Aloita varovasti, lähde ensimmäisen kerran vaikka varttia vailla, vaikka vain muka vessaan. Jää odottamaan miestäsi sitten kunnes vierailuaika päättyy. Seuraavaksi puolta tuntia aikasemmin. Sitten tuntia. Ja joku päivä sanot ette voi koska olet varannut vaikka itselle hammaslääkäriajan... jne...
Valkoiset valheet auttavat joskus. Ja jos olet liian rehellinen niin varaa vaikka hammaslääkäriaika sopivasti.
Mutta sinun ei tosiaankaan tarvitse viettää miehesi äidin luona joka ilta. kerran pari viikossa ehkä tunti korkeintaan!
Valheella on aina lyhyet jäljet, niistä jää kiinni ja menettää vain maineensa.
Huono neuvo kehoittaa ihmissuhteiden hoitoon valheilla.
Käytte vuoroin ja lähtekää pois ihan rehellisesti silloin kun ilta-tee tarjoillaan, eli klo 19.00.
Vuorotelkaa vierailuja siten etta kaytte vuoropaivina. Silloin kun toinen on kotona, han hoitaa kotityot.
Aiti ei varmasti pahastuisi jos lyhentaisitte vierailuaikoja vaikka 1/2 tunnilla.
-Jokaisella ihmisellä on oikeus omaankin elämään.
Ihmettelen miten olet jaksanut elää elämääsi
anoppisi kanssa,olet varmaan todella hyväsydämine
n ja liian kiltti ihminen.En voi itse kuvitella
edes yhtä päivää olevani äitini,isäni tai anoppini seurassa , ovat sen verran vaikeita luonteita.Puhu miehellesi järkeä,elämän on jatkuttava vaikka omainen sairastuukin.Miehesi
vaikuttaa varsin äiti riippuvaiselta ihmiseltä,ei
se välittämistä vähennä vaikket joka päivä
sairaalassa kävisikään.Herätys.
Kylläpäs sulla on käynyt huono tuuri, isä, äiti, anoppi ja .... ovat kaikki niin vaikeita luonteita.
Voi,voi sentään, kun kuin noin mukavan luonteen omaava ihana ihminen joutuukin koko elämänsä kärsimään.
Mutta hyvä, sinulla sitten vieraita piisaakin, noin ihanalla luonteellasi, sitten kun sinä sairastut.
Mitähän tuostakin nyt ois pitänyt ajatella??
Yritän kyllä elää elämäni niin ettei minusta
tulisi vanhaa kärttyistä äitiä,mummoa tai anoppia
enkä todellakaan vaadi lapsiani uhraamaan omaa
elämäänsä tai jättää sitä elämättä sen takia että
jos ja kun olen sairas tai vanha,enkä aio heidän
nurkkiinsa jäädä pyörimään...sellainen olisi todella itsekästä.
Mistä oikein keksitkin tuollaistakin kummallisuutta, vaatia lapsia uhrautumaan ja elämättä elämää?
Jos olisit kännissä niin ymmärtäisin, mutta jos selvinpäin horiset noin hassujas täytyy sinun mennä ottamaan ne mielialalääkkeesi jotka on ilmeisesti unohtunut aamulla ottaa.
Juttusi eivät ole tervettä.
jonkun kusipäinen ANOPPI.
Ei, olen miniä jolla on erittäin mukavat ja lämpimät suhteet anoppiinsa.
En ole anoppi, kun minulla ei ole poikaa, ja tytär on yksinhuoltaja.
roikut näillä palstoilla kun sulla menee kerta
noinkin mukavasti,etsi itsellesi joku toinen
palsta jossa sulla on oikeesti asiaakin eikä pelkkää keljuilua muille.
Kasva aikuiseksi. Tämä ei ole sinun oma hiekkalaatikkosi.
Tämä on keskustelupalsta suomi24, tarkoitettu sellaisille jotka haluaa antaa kommentteja anopeista ja apeista. Ohjeissa ei kerrota, ettei niistä saa tulla antamaan positiivisia kommentteja.
Harmi vaan, en voi sille mitään, jos sinusta ei kukaan anna koskaan positiivista palautetta. Kateus on varmasti ikävä tunne, kun joku muu saa, tai voi sitä positiivista palautetta jollekin toiselle antaa.
Ikävää, että sinusta tuntuu pahalta.
positiivistä sinä olet muille antanut??Ohjaat
vaan ihmisiä heti hoitoon,varsinainen terapeutti,
tukehdu omaan paskantärkeyteesi.
Positiivista palautetta saat heti, kun huomaan aihetta. Hih hih
Sairaus on aina shokki, mutta muukin elämä jatkuu pysähtymättä.
On koti ja työ.
Kyllä sairaan luona käydä pitää, mutta miehesi voi tehdä sen yksinään, ja sinä menet mukaan pari kertaa viikossa.
Sinä hoidat kuitenkin ruuanlaiton ja huushollin.
Nyt on muuten mummun huone pantava järjestykseen ja kuntoon sillä aikaa, kun hän on poissa. Eipä sinne kovin mielellään mennä imuroimaan mummon tulopäivänä.
Muutenkin isommat hommat on nyt hoidettava, koska mummon kotiin tulon jälkeen on muuta työtä edessä.
Eivät miehet ole oikein käytännöllisiä. Heistä tuntuu, että kotityöt sujuvat ihan tuosta vaan.
Ei se niin ole, joten tee asia miehellesi selväksi, että nyt on tehtävä paljon sillä aikaa, kun mummo on poissa.
Huomenia!
Kiitoksia kaikille vastanneille! Olemme päässeet mieheni kanssa "anoppiasiassa" niin pitkälle että otamme ns. vapaan viikonlopun (tulevan) ja lähdemme reissuun,ihanaa!
Jatkosta en tiedä...
Kirjoittelen taas kun ahdistaa :) kiva että joku viitsii lukea ja vieläpä vastata
Ai niin,joku kyseli että kuulummeko vähemmistöön..mielestäni sillä ei ole merkitystä mutta vastaanpa siihen kuitenkin : supisuomalaisia ollaan
Turha pilata useampia elämiä, jos yksi on jo pilalla. Hoitokotiin!
Tai hoitakoon äijä äitinsä.